Kukaan ei uskoisi minusta, että olen toinen nainen.

olet toinen nainen niin ei se ole luonteesi vastaista. Olet vain luullut niin.

Miksi luulet niin?

Vaikka meni huonomminkin niin en edes harkinnut mitään sellaista.



Miksi sitä ei minusta uskottaisi... Koska olen ihminen, joka saa omantunnontuskia pienistäkin asioista. Koska yleensä aina mietin toisia ihmisiä ennen itseäni. Olen kavereiden kesken se, jolta tullaan pyytämään neuvoja eri tilanteisiin. He eivät luultavasti uskoisin, että edes harkitsisin tälläistä.

mikä sai sut toimimaan täysin eri lailla kuin aiemmin?



Sä et varmaan ole kertonutkaan kellekään suhteestasi, vai kuinka?

toivottavasti tulos on hyvä -vaikka epäilen.

Kannan taakkani itse. En halua, että kukaan joutuu sitä kanssani jakamaan.



En tiedä miksi tälläiseen lähdin. En alkuun ajatellut aloittavani suhdetta, en sellaista etsinyt. Mutta sitten tapasin miehen, jonka kanssa keskustelu ja oleminen on todella helppoa. Voi olla täysin oma itsensä. Puhua täysin rehellisesti ja avoimesti kaikesta. Kumpikin ollaan aika samanlaisessa tilanteessa ja vaikka alkuun naiviisti ehkä ajattelimme vain olevamme toisillemme henkisenä tukena, rakastuimme nopeasti.



En usko tämän päättyvän hyvin. Eihän tällä kaiva kuin verta nenästään. Mutta ainakin saa tuntea tämän ohimenevän hetken tälläistä rakkautta. Sitä että saa itse rakastaa näin paljon.

Toisaalta ja toisaalta... Ja kun et oikein voi kenenkään kanssa asiasta puhuakaan, ei se helpolta kuulosta.



Mä jotenkin samastun suhun, vaikka itse olenkin onnellisessa ja uskollisessa liitossa. Multakin kysytään neuvoja ja mua pidetään uskollisuuden perikuvana, en ole hölmöillyt. Voin kuitenkin kuvitella, että jos olisin tavannut nykyisen mieheni tilanteessa, jossa olisimme molemmat olleet varattuja toisaalla, maailmani ja arvoni ja minäkuvani olisivat suistuneet aika lailla radaltaan. En tiedä, mitä olisin tehnyt.



Toivon, että sun käy hyvin.

Mitä selittelemistä tossa on?