Asiaa!

Tämän päiväisessä Turun Sanomien mielipiteissä oli asiallinen ja niin tosi kirjoitus, että piti käydä kopioimassa se tänne:



Johdonmukaisuus lapsen

kasvatuksen kulmakivi

Turun Sanomat 17.9.2011 02:33:58





Lapsi tarvitsee aina peilin, vastinparin, jotta hänen vaakansa olisi tasapainossa. Levoton lapsi tarvitsee siis rauhallisuutta huokuvan ja rajojaan koetteleva järkähtämättömän johdonmukaisen aikuisen, toteaa kirjoittaja.

Kasvattaminen on vaikein työ maailmassa. Näin syyskauden alussa tämä aihe mietityttää meitä päivähoidon ammattilaisia kertoessamme kasvatuksen olemuksesta asiakkaillemme.



Kasvatus on ratkaisujen tekemistä: Lapsi ei syö; mitä minä teen?



Kasvattaminen vaatii sekä rohkeutta että epäitsekkyyttä. Jos pelkäämme, teemme kaikki mahdolliset sirkustemput että lapsi söisi siinä tietenkään onnistumatta. Rohkea jättää lapsensa istumaan ruuan ääreen tai sallii hänen poistua pöydästä ilmoittaen: Tässä on tämän hetken ruoka, muuta ei tule syöt tai et. Suomessa ei kuolla nälkään, mutta vakavia terveydellisiä haittoja löydetään jo niiltä lapsilta, jotka ovat onnistuneet pitämään haluamansa vehnäleipä- tai spagettia ketsupilla -linjansa.



Yleensä kaksi viikkoa järkähtämätöntä johdonmukaisuutta asiassa kuin asiassa riittää, mutta kyse on todella järkähtämättömästä johdonmukaisuudesta. Anna kerran periksi niin saat laskea kaksi viikkoa uudestaan.



Rohkeutta on myös muistaa mitä haluan lapseltani ja miksi: haluan hänen syövän monipuolista ruokaa, ettei hänen kehityksensä vaarannu, siispä uskallan pitää kiinni linjastani ja jaksan kuunnella huutoa ja katsoa syömättömyyttä tämän ajan.



Perushuoltoasioista kuten ruokailut, nukkumaanmeno, turvallisuus ja vaatetus ovat asioita joista ei neuvotella. Lapsi, joka ei siirry raivoamatta kannetaan oikeaan paikkaan neuvottelematta ja vastaväitteitä kuuntelematta. Lapsi, joka ei pysy sängyssään, mutta viedään sinne neuvottelematta ja kommentoimatta sata kertaa ensimmäisen iltana, 80 kertaa toisena…alkaa pysyä sängyssään kahden viikon sisällä.



Samoin sanat ovat lapselle täysin merkityksettömiä, elleivät ne liity tekoihin. Jos kiellät lastasi lyömästä sinua kumiankalla, muttet estä tai lopeta sitä mitenkään, voisit yhtä hyvin puhua hebreaa.



Jokaiseen kieltoon ja määräykseen tulee liittyä teko. Jos sanot lapsellesi: ”Meidän täytyy nyt lähteä”, pidät huolen myös siitä, että lapsi lähtee; otat kädestä kiinni ja raahaat huutavana perässäsi, jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Jos toistat ”täytyy lähteä” kahdeksan kertaa ja seisot paikallasi, lapselle on aivan sama mitä mussutat, ethän ole selvästikään lähdössä mihinkään.



Lisäksi pitää huolehtia siitä, että lapsen vaaka on tasapainossa. Jokaisesta hyvästä teosta saa palkkion: rakastavan hymyn, silityksen, sanat ”hyvä ja hienoa”. Ansaitsematonta kiitosta ei jaeta eikä liioiteltuja myöskään. ”Sinä olet minun rakas lapseni” tms. rakkauden osoituksia sen sijaan viljellään laajasti. Kun lapsella on häiriökäyttäytymistä, levottomuutta tai vaikeutta sietää rajoituksia pätee kasvatuksessakin sanonta ”mitä vähemmän sen parempi” muokattuna muotoon mitä vähäeleisemmin sen parempi.



Lapsi tarvitsee aina peilin, vastinparin, jotta hänen vaakansa olisi tasapainossa. Levoton lapsi tarvitsee siis rauhallisuutta huokuvan ja rajojaan koetteleva järkähtämättömän johdonmukaisen aikuisen.



Tyyneys ristiriitatilanteissa on avainsana: me olemme lapsen vaakakupin toinen kuppi. Mukana raivoava aikuinen tai uhmalapsen neuvotteluihin suistuva vetää vaakakupin yhä syvemmälle vinoon. Harvalla meistä aikuisistakaan on ehjää vaakaa, mutta lapsellemme voimme sellaisen yrittää tarjota.



Lapsi kasvattaa myös meitä ja jos me uskallamme pysyä hänen tarpeidensa vastaajina – raivoajalle tyynen periksi antamattomina, surulliselle hellän lohduttavina, uhmaajalle johdonmukaisen järkähtämättöminä – me rakennamme omankin vaakakuppimme vahvemmaksi kuin koskaan ennen.



Iloa ja voimaa kaikille meille, joille tämä elämän tehtävistä haastavin ja rikkain on suotu!





Eliisa Gylén, lastentarhanopettaja