Mies häipyi ja uhkasi pettää

ei täällä tollaasta rikuneeraamista suvaata! Aika pöyröö äijä.

Oltiin yhdessä 11v, lapsiakin useampi. Väkivaltaa, ensin henkistä sitten fyysistä... aina selvinpäin. Ota muksut kainaloon ja lähde vielä kun voit. Ei tuollainen suhde vaan ole elämisen arvoinen.



Ja meillä siis kahlattiin läpi kaikki terapiat yms. Pariterapiasta ei ollut apua, mies ei suostunut menemään yksilöterapiaan. Mutta minä menin. Löysin itsetuntoni ja häivyin.

Paljon entiseltä avioliitoltani. Exä ei tosin useinkaan häippässyt, mutta aina kaikki oli minun vikaani. Minä suutuin jostain hänen tekemisestään tai sanomisestaan ja loppujenlopuksi minä olin kuitenkin se joka anoin anteeksiantoa. Se ukko käänsi mustankin valkoiseksi. En osaa oikein antaa neuvoja. En haluaisi heti neuvoa eroamaankaan. Ainakin tarvisitte kunnon keskustelua aiheesta. Ehkä pariterapiaa. Tuo lasten vetäminen riitaan mukaan kuulostaa tosi pahalta. Lapset ahdistuu moisesta ihan kamalasti. Miehesi tarvisi jonkinlaista vihanhallintaterapiaa...

Jaksamista!

- kaikki negatiivinen on nalkuttamista tai mäkättämistä



- uhkaa jättää, jälkeenpäin todella harvoi pyytää anteeksi, usemmiten vain alkaa käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja suuttuu, jos en esitä mukana tässä näytelmässä



- riitoihin ei saa jälkikäteen palata, muuten se on nalkuttamista -> uusi pahempi riita

mieheni on kasvanut alkoholistiperheessä

Minulla ei mitenkään ole varaa mennä yksityiselle parisuhdeterapeutille ja kunnallisella puolella on jonot niin pitkät, että siinä vaiheessa kun apua saisi, ei sille varmaankaan ole enää tarvetta.



Nuorempi lapsista tuli aamulla kysymään että onko riita nyt sovittu ja missä isi on? Hirveän väärinhän tämä on lapsia kohtaan.



Olen yrittänyt miettiä mikä mieheni saa hermostumaan lähes heti kun hänen käytöksessään on jotain huomautettavaa. Pitäisi kuulemma vaan nieleskellä, eikä sanoa mitään. Hän kokee, että jos en ole kokoajan täysin tyytyväinen hänen tekemisiinsä, se on kamala loukkaus häntä vastaan. Minusta on taas normaalia että voi puhua negatiivisistakin asioista.



En muista että koskaan mieheni olisi myöntänyt yhtään ainutta tekemäänsä virhettä ilman selittelyä ja vähättelyä. Hän sanoo, että olisi ihan tossu ja lammas jos tekisi niin ja ettei sellaista miestä olekaan. Minusta on selvää että kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. Eikä niiden myöntäminen ole heikkoutta, päinvastoin. Olenko ihan hakoteillä? Miten te muut toimitte jos miehenne tekee asioita joiden ette halua toistuvan? Uskallatteko sanoa niistä?



Seurauksena näistä mies syyllistää mut (nalkuttaja, riidan haastaja jne.) ja riita on valmis. Ja mikään riita ei koskaan ole niin pieni etteikö sen vuoksi voisi häipyä kotoa tai vähintään mököttää päiväkausia. Sovintoyritykset ärsyttävät miestä ja hän on itse sanonut ettei halua että yritän sopia.



Yritän todella paljon ymmärtää miestäni, mutta vaikeaa se on.



ap

ajan myötä.

Oletkohan kohtalotoverini? Myös minun mieheni on alkoholistiperheestä ja heillä on ollut perheväkivaltaakin. Vaikea sanoa ulkopuolisena mikä on heillä ollut totuus, mutta mieheni on vakuuttunut että isänsä teki oikein ja äitinsä aina väärin.



Minulla on ollut vain muutama seurustelusuhde ennen miestäni. Hän väittää, että kaikki miehet käyttäytyvät kuten hän.



ap



ap

kuulostaa niin tutulta :( Aivan kaikki kertomasi asiat voisivat olla minun näppikseltäni. Kestin hitaasti pahenevaa tilannetta yli 20 vuotta ennenkuin lähdin. Terapiat käytiin, mutta nekin menivät miehen paasatessa ja muiden kuunnellessa.



En osaa sanoa muuta kuin että minun mielestäni sinun pitäsi lakata pelkäämästä ja lähteä pois. Tuonkaltaisilla miehillä muuttumisennuste on olematon, tilanne vain pahenee jos/kun lopulta alat vaatia oikeuksiasi, ja voi mennä todella rumaksi. Miten lapsille silloin käy? Itse luulin, että kestäminen ja kärsiminen oli oikein ja lasten hyväksi, ja osoitti että olen vahva ihminen. Olin väärässä!



Älä pitkitä väistämätöntä pelon ja epäröinnin vuoksi. Älä muutu robotiksi joka kulkee elämänsä munankuorien päällä. Eron jälkeen alkaa uusi elämä, myös lapsille. Ole oikeasti rohkea, äläkä enää huijaa itseäsi.



t. kahden nykyisin tasapainoisen pojan tasapainoinen äiti

Tästä seurauksena mies puristi minua niskasta ja veti hiuksista samalla kun ajoin autoa (lapset kyydissä). Tällöin pienempi lapsista alkoi itkemään.

umpihullu. Käy kuskin kimppuun kun omat lapset on kyydissä? Juokse, juokse lujaa. toivottavasti mies löysi jo sen uuden josta uhkaili.

Hämmästyttää tuollaiset miehet joiden pitää näytellä niin miestä etteivät voi pyytää anteeksi, jos ovat väärin tehneet. Taitaa vaan olla, että miehet käyttää naisia kynnysmattoina, jotta saavat rauhassa huseerata omiaan. Pistää vihaksi tuollaiset miehet jotka yrittää olla niin machoja ja samalla kiitän k onneani, että olen saanut tasaisen miehen, joka osaa olla mies eikä lapsi.



AP:n kuvailema mies ei todellakaan ole mies vaan kypsymätön kakara ja sinuna ap lähtisin lasten kanssa pois tuommoisesta kodista. Te pärjäistte aivan mainiosti keskenänne ja jättäkää tuollainen sekoilemaan keskenään.

ja vaarassa lapsilleen ja sinulle - toki myös itselleen. Hän ei käsitä, kuinka vahingollista hänen käytöksensä on lapsille. Ihan jo pelkästään se, että yrittää pahoinpidellä kuskia on käsittämätöntä toimitaa, jolle ei löydy mitään puolusteluja. Ei ole olemassa niin pahaa nalkuttamista, vittuilua ja ärsyttämistä, että riskeeraat lastesi, vaimosi ja oman elämäsi käymällä käsiksi ajajaan.



Minun isäni on narsisti ja olen saanut kuulla koko lapsuuteni, miten äiti oli kaikkeen syypää ja isä ei. En pidä isästäni enkä koskaan uskonut äitini syyksi kaikkea, mitä isäni keksi syyttää. Oma isäni ei kuitenkaan käynyt koskaan käsiksi. Silti olen hyvin rikkinäinen ihminen, jonka ongelmanratkaisukyky, riitelytaidot ja parisuhteessa oleminen ovat aivan lapsenkengissään.



Ole kiltti, ja toimi nyt heti. Siis ihan heti. MIetit vain, miten ratkaista riita ja päästä taas siihen onnelliseen arkeen, mutta totuus on, että sitä onnellista tilaa on yhä vähemmän ja vähemmänä ja lopulta ei lainkaan. Lapse kasvavat ja oppivat koko ajan lisää parisuhteestanne ja siitä, mikä on normaalia. Sinun on otettava aikalisä nyt heti eikä vain kuunnella täällä näitä lässyttäjiä parisuhdeterapiasta ja yksilöterapiasta. Ei ole luovuttamista lähteä ja miettiä tilannetta etäämpää. Et vain pysty tekemään mitään ratkaisuja, kun asut miehen kanssa ja jaksat uskoa häneen. Äitini elää tänä päivänäkin isäni kanssa ja kuuntelee joka päivä ja lähes joka minuutti vähättelyä, huutoa ja raivoamista. Sitäkö haluat? Lapset ovat eksyneitä parisuhteissaan ja siirtävät omiin lapsiinsa vääränlaisia tapoja riidellä. Sekö on sinun lahjasi lapsillesi?



Vaikka itse rakastat ja uskot jaksavasi, annat lapsillesi jotain mielettömän paljon arvokkaampaa, kun teet nyt päätöksiä ja alat selvittää juttua alusta asti.



Päätös yksi. Muuta vanhemmillesi, ja kerro heille sekä miehen vanhemmille, mikä on tilanne. Rehellisesti. Jättämättä mitään pois. Kerro lapsillesi, että yrität selvittää isän kanssa asiaa mutta että siihen menee aikaa. Kerro, että te molemmat rakastatte toisianne mutta että teidän on opittava riitelemään järkevämmin ennen kuin voitte elää yhdessä ja että aina se ei edes onnistu.



Päätös kaksi. Älä tapaa miestä yksin. Puhut aina hänelle todistajan läsnäollessa. Toki voit puhelimessa ja sähköpostitse olla yhteydessä mutta ei kahden kesken kotona missään nimessä.



Päätös kolme. Paluu yhteiseen kotiin onnistuu vain, jos käytte yhdessä pariterapiassa ja yksilöterapiassa ja mies tajuaa, että hän ei riitele oikein eikä ajattele lasten parasta lainkaan.



Päätös neljä. Jos mies ei suostu, avioero.



On vapauttavaa, kun alat itse päättää elämästäsi etkä aina vain reagoi miehesi mielialoihin. Ymmärrän, että rakastat, mutta tuo rakastaminen vahingoittaa lapsiasi ja sinua itseäsi. Sen takia et voi sitä jatkaa ilman ammattimaista apua ja miehesi lupausta muuttua.



Toivoisin niin, että lähtisit jo tänään, mutta arvelen, että pohdit vain niitä ihania aikoja ja taivut taas pyytelemään olemassaoloasi anteeksi uhraamatta ajatustakaan sille, mitä lapsesi tästä koko sopasta oppivat elämää varten. Siinä mielessä me ihmiset olemme itsekkäitä, että omien lasten hyvinvointi harvoin menee ohi oman hyvinvoinnin. Tekosyitä vain riittää (hyvä isä muutoin, rakastaa lapsiaan, plaa, plaa, plaa, se rakkaus on aika tyhjän arvoista, jos olisit pamauttanut päin katulamppua ja toinen lapsista olisi kuollut, kun miehesi päätti vähän kiskoa hiuksiasi ja puristaa niskaasi, kun olit niiiiin suututtanut hänet...).

Olen aina uskonut, että lapset ovat tärkeintä miehelleni, enkä missään nimessä usko että hän tietoisesti vahingoittaisi lapsia, jotta voisi loukata minua.



Toisaalta en ymmärrä miksi mies ei näe miten hänen häipymisesnsä ja pitkävihaisuutensa vaikuttavat lapsiin. Lapset pelkäävät meidän riitoja ja toivovat sovintoa enemmän kuin mitään muuta. Kyselevät että onko riita jo sovittu jne.



Mies voisi hyvin soittaa vanhemmalle lapsellemme, jolla on oma puhelin, mutta ei tee sitä. Hänen oma suuttumuksensa menee myös lasten edelle...ei vaan hetkellisesti vaan usein päiväkausiksi.



Tässä kun olen asioita miettinyt, olen yrittänyt ymmärtää miksi hän kokee itseensä kohdistuvan kritiikin aina ankaraksi arvosteluksi ja miehisyytensä lyttäämiseski. Minunkin on vaikea nähdä enää sitä miestä hänessä, koska hänen sietokynnyksensä on olematon. Hän yrittää aina kekeiä jonkin selityksen virheilleen ja myöntää vasta kun ei muuta voi. Ja silloin alkaa syyttely nalkuttamisesta. Eli mun pitäis niellä selitykset ja puolustelut ja olla hiljaa jos en halua olla nalkuttaja.



Mä pyörin samojen asioiden ympärillä enkä osaa siirtyä eteenpäin. Ja samaan aikaan mies makaa hotellissa tai jonkun naisen luona...



ap

ja odotat, että mies ottaa taas ohjat käsiinsä, jotta sinä voit taas vain reagoida hänen mielialoihinsa.



Yritäpä nyt lasten takia vähän enemmän! Tee nyt vaikka alkuun lista niistä asioista, joiden uskot vahingoittavan lapsia teidän parisuhteessanne ja miehen käytöksessä. Jätä se hänelle luettavaksi ja lähde lasten kanssa pois. Toimi nyt! Lakkaa analysoimasta. Ei se tästä paremmaksi muutu.

että sinä kohtelisit miestä kuin ilmaa? Viestittää menevänsä pettämään, laita viesti takaisin jossa lukee pelkästään ok. Jos sanoo jotain ilkeää kotona, kohautat vain olkapäitäsi. Jos alkaa huutamaan, sanot vain että ei kai tässä ole syytä alkaa riehumaan ja vaihdat huonetta.



Jos miehen mielestä virheen myöntäminen ja anteeksipyytäminen on kynnysmatoksi alkamista, niin ei kai sinunkaan kannata olla sellainen.



Omasta puolesta voin sanoa että jos parisuhteessa on lähdetty suhteettoman riitelyn tiellä, sitä on hankala katkaista. Ts. jos jokainen pikku asia päättyy älyttömään huutamiseen, käsiksikäymiseen tai tavaroiden paiskomiseen, on sitä kierrettä vaikea lopettaa.



Ex poikaystäväni kanssa meillä oli juuri tuollaista kuin teilläkin, hän oli laiska, ei tehnyt kotona mitään koskaan ja lisäksi petti ja jätti minut toisen naisen vuoksi. Itse olin nalkuttava akka, joka hermostui suhteettomasti pienistäkin asioista ja aloin huutamaan täysiä. Heidän suhteensa ei kuitenkaan kestänyt (näin jälkeenpäin sanoisin että syynä oli tuo laiskuus) ja mies palasi takaisin luokseni kun otin. Koko ajan mulla oli epäilys että piti yhteyttä siihen toiseen naiseen ja meillä olikin jatkuvasti äänekkäitä riitoja, käsiksi ei käyty, mutta tavaroita paiskottiin. Miehen mukaan olin vainoharhainen, enkä luota tarpeeksi. Miehen mielestä jatkuva nalkuttamisena sai hänet aina sanomaan pahasti ja suuttumaan. Ja suuttumisen jälkeen kuulemma pitää häipyä ovesta ulos, kun niin vituttaa. Sen vuoksi ei myöskään kotona tehnyt kotitöitä.



Sitten lopulta päätin että nyt tämä riitely loppuu ja annoin kaiken valua kuin vesi hanhen selästä mitä ikinä sanoikin. Riitelyt meillä väheni tehokkaasti, mutta mies ei muuttunut. Esim. jos sanoin että pääsen töistä klo 16, teetkö ruoan valmiiksi, niin miehen vastaus saattoi olla: "Ja vitut" tai töistä tultua makaa olkkarissa telkkaria katsoen ja kysyy mitä meillä on tänään ruoaksi. Oli työttömänä, ei siivonnut, pessyt pyykkiä, käynyt kaupassa ja minun piti vielä maksaa hänen puhelinlaskutkin. Tämmöistä menoa meillä oli lähes puoli vuotta.



Kaiken päälle tuli siskonsa käymään kylässä ja nämä alkoivat pokkana puhumaan siitä toisesta naisesta. Silloin sanoin tyynesti että jos haluatte puhua siitä naisesta, olkaa hyvä ja menkää pihalle, mutta minun kämpässä sitä naista ei mainita, onko selvä. Siskon lähdettyä mies totesi että taas aloit nalkuttamaan. Totesin vain että yhden kerran sanoin, ei ole nalkuttamista.



No pari viikkoa tuon tapauksen jälkeen selvisi että mies piti edelleen yhteyttä siihen naiseen, sai lähtöpassit.



En tiedä oliko tunteet alkanu jo hiipumaan, ennenkuin tein päätöksen etten aio mitenkään omalta osalta lisätä riitoja. Tiukkaa se tietysti teki, koska välillä toinen teki niin ääliötä tempauksia että huh hui. Ihme kyllä jaksoin pysytellä rauhallisena, vaikka oikeasti olen hyvin impulsiivinen ihminen. Sen aikana huomasin että mies on tasan taukki ihan omaa syytään, eikä johdu minusta. Se taas auttoi minua ymmärtämään että tämän miehen kanssa elämä on aina tällaista. Yhteydenpito oli sitten vain viimeinen naula arkkuun.



En tietenkään sano että teillä kannattaa erota. Mutta kokeile tuota tyyneyttä omalta osalta. Näet kuinka paljon riitelyistä tai miehen tyhmästä käytöksestä on sinusta johtuvaa (tähän ei sitten lueta mukaan käsiksikäymistä, se on ehdottomasti kiellettyä kaikissa tapauksissa). Jos mies ei muutu mitenkään, voit osoittaa että sinä et ole sanonut mitään, mutta mies käyttäytyy edelleen yhtä tyhmästi kuin ennenkin.

Oletkohan kohtalotoverini? Myös minun mieheni on alkoholistiperheestä ja heillä on ollut perheväkivaltaakin. Vaikea sanoa ulkopuolisena mikä on heillä ollut totuus, mutta mieheni on vakuuttunut että isänsä teki oikein ja äitinsä aina väärin.

Minulla on ollut vain muutama seurustelusuhde ennen miestäni. Hän väittää, että kaikki miehet käyttäytyvät kuten hän.

ap

ap

kaikki miehet samalla tavalla. Ehkä hänen perheessään, mutta siellä lapset ovatkin tainneet oppia tapansa isältään...

Minulla ja miehelläni on 11 vuotta yhteiseloa takana, eikä ole kertaakaan käynyt käsiksi. Toisekseen pyytää anteeksi jos sanoo riidan yhteydessä jotain inhottavaa. Eikä todellakaan puhu että "minun pitäisi tietää paikkani".

sille jossain yleisellä paikalla et jos ei ala asiat muuttuu saa lähtee.Siks yleisellä ettei satuta sua.Ei ne pohjanmaalta tulevat kaikki ukot tollasii oo.Sun ukollas vaan viiraa.Kannattaa miettii mitä teet ennen kun ukkos teke suutuspäissään jotain peruuttamatonta.Riitojahan on mut ei lasten tollasta tarvis nähdä.Ja jos pettämisellä uhkaa en kattois tollasta.

Ei tietenkään kaikki miehet ole tuollaisia. Se saakin minut miettimään, että mikä vika minussa on kun olen tuollaisen miehen kanssa? En halua erota, mutta olen silti luvannut itselleni tehdä niin, jos tilanne menee pahaksi. Nyt on ollut onneksi vähän helpompaa.



Me käytiin vähän aikaa pariterapiassa, mutta se piti valitettavasti lopettaa kun olisi ollut miehen yksilökäynnin aika. Siis mies ei enää suostunut menemään. En tiedä mitä niin kamalaa siellä lapsuudessa on tapahtunut ettei siitä voi puhua. En siis vähättele mitenkään, totean vain, että miehellä on siellä selvästi käsittelemättömiä vaikeita asioita.



Minun mieheni sanoo, ettei halua kontrolloida minua tai pomottaa, ja uskon, että hän tarkoittaakin sitä. Ja normaalitilanteessa myös toimii niin, mutta sitten hermostuneena haluaa määräillä ja kontrolloida, peruu sovittuja asioita jos en käyttäydy niin kuin hän haluaa ja kaikin tavoin pyrkii pitämään kontrollin itsellään.



Ihan itse olen keittiöpsykologoinut, että miehelläni tämä kaikki liittyy hyväksynnän kaipaukseen ja hylätyksi tulemisen pelkoon. Siksi hänelle kaikki pienikin negatiivinen palaute minulta on jotenkin vaikeaa ja hän joutuu helposti sille hermostumisen ja kontrolloimisen radalle. Ja valitettavasti hänelle on vaikeaa hyväksyä muissa epätäydellisyyttä, mm. lapsilta odottaa minun mielestäni aivan liikaa. Pari kertaa hän on jopa loukkaantunut uhmaikäisen "olet tyhmä" -huudoista ihan kuin ne olisivat vakavastiotettavia aikuiselta tulleita solvauksia. Varmaan tämäkin hylätyksi tulemisen pelkoa.



En tiedä mikä ihan oikeasti auttaisi. Meillä asiat ovat jonkin verran menneet parempaan suuntaan ja vähän pystymme jo keskustelemaan toimintatavoista. Mies on pyytänyt, että antaisin hänelle "korjaavan palautteen" eli sen mäkättämisen sähköpostitse, ja sitä ollaan nyt kokeiltu ja se tuntuu toimivan edes vähän. Tietystikään en pysty sillä lailla nopeasti puuttumaan asioihin, mutta harvoin on tarvekaan. Voin itse laittaa ne likaiset astiat tiskikoneeseen ja kirjoittaa meiliin että toivoisin miehen laittavan ainakin omat astiansa koneeseen. Ja on toiminut jonkin verran, mikä on hirveän paljon parempi tulos kuin sillä sanomisella. Olen ajatellut, että jos lasten kanssa tulee jotain, joka on mielestäni kohtuutonta miehen puolelta, veisin vain lapsen pois ja palaisin asiaan sähköpostissa, mutta sellaista ei ole nyt tämän kokeilun aikana tapahtunut. Miehelle tuntuu olevan hiukan helpompaa lukea rauhassa ne asiat, ja lisäksi jos hän hermostuu, en ole vieressä joten hänen ei tule sanottua pikaistuksissa pahasti ja tietysti mun tulee vähän suodatettua etten ehkä ihan kaikkia asioita sinne sähköpostiin naputtele.



Vielä: olen vakuuttunut, että mies oikeasti rakastaa mua, mutta ei vain osaa olla parisuhteessa tai perheessä tämän paremmin. On tosi sääli, jos hän menettää perheensä sen takia. En tarkoita, että mitä tahansa pitäisi kestää ja ottaa vastaan, mutta mun on ollut helpompi etsiä ratkaisuja kun ajattelen, että mies haluaa muttei osaa.