Mies häipyi ja uhkasi pettää

Tänään tulimme lasten kanssa asioilta kotiin illalla, jolloin huomasin että mieheni oli tullut kotiin. Emme koko iltana puhuneet sanaakaan. Kävin lasten kanssa saunassa ja hoidin iltatoimet. Tällä aikaa mies oli yksin huoneessaan ovi kiinni.



Mieheni tuntien hän voi elää näin hyvinkin monta päivää. Minäkin jaksan vielä, mutta en kauaa.



Olen pahoitellut omaa osuuttani jo eilen ennen kuin mies häipyi ja tiedän saavani kylmää vettä niskaan jos teen sen uudelleen. Lapset ovat hämmentyneitä ja varsinkin vanhempi lapsista kärsii tilanteesta.



Tällä hetkellä en tunne juuri mitään. Tiedän että mieheni on todennäköisesti pettänyt minua, kuten uhkasi, mutta en osaa olla vihainen. Olen vaan tosi surullinen erityisesti lasten vuoksi.



ap

En usko että mies lähtee mihinkään pariterapiaan. Hän on sanonut ettei halua eikä pysty muuttumaan, koska on lapsena ollut jo samanlainen. Tämä selitys on minun mielestäni jokseenkin kummallinen, koska ei kai kukaan voi aikuisena käyttäytyä kuten lapsena? Mieheni selitys kaikkeen on että hän vaan on sellainen. Mies ei juurikaan halua puhua aisioista riidan aikana eikä jälkikäteen. Ei selittele yleensä mitään. Hän suosii "lakaistaan maton alle"-taktiikkaa ja on yrittänyt perustella minulle miksi asiat vaan pitää jättää taakse. Minä olen sitten se hankala tapaus hänen mielestään, kun haluan puhua mieltä vaivaavista asioista. Se on hänelle sama kuin riidan haastaminen. Hänellä on tapana muuttua täysin umpimieliseksi riidan yhteydessä. Tällöin hän omien sanojensa mukaan näkee jopa rakkaudentunnustuksen hyökkäyksenä itseään vastaan. Hän on todella pitkävihainen, mutta toisaalta olettaa kaiken palaavan normaaliksi sitten (tähän voi mennä useita päiviä) kun viha lopulta laantuu. Tänään hän teki selväksi kuinka naisen pitäisi tietää paikkansa, jotta mies tuntisi itsensä todelliseksi mieheksi. Tämä ymmärretään kuulemma pohjanmaalla, josta mieheni on kotoisin... Koska en pysty itseäni kovettamaan niin, etteivät mieheni sanat tai teot tuntuisi missään, pelkään löytäväni itseni anelemasta anteeksiantoa... Kunpa tietäisin miten mieheni kaltaisen ihmisen kanssa voi elää. ap

Pohojamaalla heitetähän tuollaaanen ketku pihalle. En muuten kattelis päivääkään.

Pohjanmaalta minäkin

Miksi jotkut miehet haluavat alistaa naisen?



Ja miksi jotkut naiset alistuvat vuosia ennenkun älyävät lähteä suhteesta?



Aloita tästä ja voimia sinulle!



https://www.tukinet.net/



Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus. Tukinetissä voit maksutta saada henkilökohtaista tukea, osallistua erilaisiin keskusteluryhmiin, tai voit etsiä tietoja Tukinetin palveluhausta tai aineistokannasta. Palvelut on niiden tyypin mukaan jaettu eri värisiin osioihin.

Valtakunnallinen, maksuton neuvonta- ja tukipuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Puhelut ovat luottamuksellisia. Voit soittaa nimettömästi.



Naisten Linja päivystää numerossa 0800 02400

suomeksi ma-pe klo 16-20

ruotsiksi ke klo 16-20

englanniksi pe klo 16-20

miehesi ei ole hyvä isä eikä mies eikä aikuinen.Aikuinen vastuunsa tunteva ihminen ei vasin häivy.Pariterapiaa tai ero.Sinä alat arvostamaan itseäsi ja asetat rajat.Mies on niin epävakaa että tarvii ammattiapua.Voimia sulle!

Tuo tilanne on hyvin samanlainen kuin lapsuudenkodissani. Isä suuttuu ja raivoaa, äiti pyytelee anteeksi ja sitten mennään niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Meille lapsille selitys on, että kun "isi nyt vaan on niin äkkipikainen, kyllähän sinä tiedät".



Kolmekymmentä vuotta olivat yhdessä, kunnes isä otti ja lähti. Äiti syyllisti pitkään itseään, mitä hän olisi voinut tehdä toisin, että mies olisi jäänyt. Siitä seurasi pitkä terapia, kunnes äitini nyt, yli 60 vuotiaana tajuaa, että hänen itsetuntonsa oli vuosien aikana tallattu täysin maahan, haukuttu tyhmäksi ja rumaksi jne. "Ei kukaan tuommosta halua". Äitini on fiksu ja kaunis nainen (viisaampaa olisi toki ollut lähteä kävelemään itse suhteesta). Henkinen väkivalta muuttui pikkuhiljaa fyysiseksi väkivallaksi ja jätti varmasti jälkensä myös meihin lapsiin. Toki taustalla on myös molempien alkoholismia jne. Mutta nykyään äitini voi hyvin ja on tyytyväinen elämäänsä.



Olen hyvissä väleissä molempien vanhempieni kanssa, mutta isäni on vaikea tapaus, vaikka on aina ollut ns. hyvä isä. Hänen kanssaan vaan ei ikinä kannata olla eri mieltä, koska hän on aina "oikeassa". Minä voin toki nauraa sille päin naamaa ja kohauttaa olkia, mutta äitini ei voinut, koska siitä olisi seurannut riita. Äitini vähättelyllä on varmasti ollut vaikutusta omaankin itsetuntooni.



Se mitä haluan sanoa sinulle Ap on, että mieti omaa jaksamistasi suhteessa ja lapsiasi. Kaikki miehen eivät todellakaan ole samanlaisia. Arvosta itseäsi. Kun sanot, että "itsekin sanon turhan pahasti" niin se kuulostaa siltä, että alat jo alistua siihen naisen asemaan jota et halua. Mieti myös, että miten lapsenne voivat oppia sopimaan erimielisyyksiä, jos eivät koskaan näe, että te sovitte ja pyydätte anteeksi riidan jälkeen? Tsemppiä!

27:lta haluasisin vielä kysyä minkälaiset välit miehelläsi on nyt vanhempiinsa, erityisesti äitiinsä? Entä näkyvätkö teidän ongelmat ulospäin? Oletko pystynyt puhumaan kenellekään läheisellesi? Itse koen puhumisen vaikeaksi. ap

Miehen isä on kuollut ja äitiin hänellä on hyvin etäiset, mutta melko kohteliaat välit. Kyllä meidän ongelmat välillä näkyvät ulospäin, varsinkin kun en nykyään enää peittele näitä riitoja ja vaikeuksia. En ihan täysin kaikesta pysty puhumaan kenenkään kanssa, mutta yhden hyvän ystäväni kanssa aika paljon, lisäksi miehen siskon kanssa olen puhunut ja miehen hyvän ystävän kanssa myöskin. Jotenkin on helpompi puhua sellaisten kanssa, jotka myös välittävät hänestä eivätkä heti tarjoa ratkaisuksi että jätä se sika ansaitset parempaa.

Tiedän että mieheni on todennäköisesti pettänyt minua, kuten uhkasi, mutta en osaa olla vihainen. Olen vaan tosi surullinen erityisesti lasten vuoksi. ap

Olen luvannut itselleni, että eroan, jos mies pettää. Sellaisen lakaiseminen maton alle rikkoisi jotain minussa liian pahasti.

T. 27

En edelleenkään ole puhunut miehelleni. En vain uskalla. En halua kuulla hänen naisseikkailuistaan.

Mieheni ei tahdo kestää sitä että olen hänen kanssaan eri mieltä jossain. Kokee että asetun silloin häntä vastaan. Mieheni miehisyys tuntuu silloinkin saavan kolauksen, vaikka minun mielestäni on ihan ok olla eri mieltä. Juuri se selittely ja omien virheiden vähättely on se, joka tekee miehestäni vähemmän miehekkään silmissäni. Toivoisin hänen olevan vahvempi,jolloin hän voisi hyväksyä itsessään myös epätäydellisyyttä.

Mieheni reaktio ongelmatilanteissa on ensin syyttää ketä tai mitä tahansa muuta ja vasta jos ei muuta voi, niin myöntää että olis voinut toimia toisin. Minä olen kamala nalkuttaja jos en heti selityksiä niele. Toinen tapa yrittää vaientaa minut on syyttää minua riidan haastamisesta.

Myös silloin kun hän pystyy myöntämään jonkin mokansa, hän saattaa ryhtyä uudelleen puolustelemaan tekoaan myöhemmin, jos tulee vastaava tilanne.



Tällä kertaa ja useimmiten asia on todella pieni, mutta pienekin virheen myöntäminen on todella vaikeaa.

Heidän ei tarvitse kuunnella teidän riitojanne, jos se vain on vältettävissä.



Tämän jälkeen tietysti olisi hyvä, jos teillä olisi välienselvittäjänä kolmas osapuoli. JOka tapauksessa pysyt itse rauhallisena etkä pyytele anteeksi. Jos miehesi ei tee mitään aloitetta asian selvittämiseksi, luulen, että on paras, että et itsekään ala asiaa setvimään kasvotusten vaan kirjoitat hänelle sähköpostiviestin tai kirjeen, jossa ihan suoraan tuomitset hänen käytöksensä ja kerrot, että et aio tuota käytöstä häneltä sietää ja että hän voi vain itse miettiä, mitä tapahtuisi, jos sinä käyttäytyisit samoin (lähdet pois kotoa ja kerrot pettäväsi ja tulet takaisin ja mökötät). Miksi se on miehesi oikeus mutta ei sinun? Siksi, että vain lapset ratkovat asioita noin, ja miehesi käyttäytyy kuin pahainen kakara. Hänen pitäisi ihan oikeasti miehistyä ja kasvaa. Olisi ihan hyvä, jos hän voisi jutella jonkun sellaisen miehen kanssa, jolla koko tämä isyys ja aviopuolisona olo olisi paremmin hallussa.

Kävin puhumassa miehelleni. Lopputulos oli se, että puhuimme vain siitä miten ikävästi olin sanonut miehelleni. Minä pahoittelin ja mies kertoi miksi minun sanat ovat pahempia kuin hänen. Näin se aina menee, jos mies tekee väärin, se on mun syy ja jos mä teen väärin, se on mun syy.



Mies kokee että on ok käydä käsiksi, jos toinen yllyttää. Ei ole hetkeäkään selvästi katunut sitä saati sitä että haukkui mua lapsille. Hän pyörii vain sen ympärillä, että minä loukkasin häntä. Myös mieheni osaa olla todella paha suustaan, mutta sille löytyy aina oikeutus. Mies on siis päättänyt jo että hän tekee oikein ja minä väärin.



Voi itku, en mä meinaa jaksaa.

Voi itku, en mä meinaa jaksaa.

eikä TARVITSE jaksaa. Lastenne kannalta sinun ei edes pitäisi jaksaa. Hae itsellesi apua paikkakuntanne turvakodista, siellä osataan varmasti auttaa sinut uuteen alkuun. Jos sulla on ollut voimia kestää tuollaista mielenvikaista miestä vuosikaudet, sulla on voimia myös jättää hänet.

Hyvä ihminen, en tajua, miten nöyrästi otat vastaan miehesi henkistä pahoinpitelyä. Googleta nyt pari esimerkkiä miehellesi siitä, miten esim. käyttäytyy persoonallisuushäiriöinen ihminen parisuhteessa. Väkivalta ei ole ikinä ok, ei missään tilanteessa eikä millään tavalla ärsytettynä.



Ihan oikeasti, et voi olla noin nahjus. Tiedät, että mies on ihan sairas, mutta et tee asialle mitään.

Itse elin pitkään jokseenkin samanlaisen miehen kanssa. Riidat oli lyhyitä ja aina minun vikaani, koskaan mitään asiaa ei selvitetty loppuun asti. Jos asiasta yritti jälkeenpäin keskustella minä vain jäkätin.

Mies sai mennä ja tulla ja olla mielensä mukaan, lapset olivat aina minun mukanani tai minun vastuullani.



Kerran kyllästyin. Jatkuviin turhiin riitoihin, uhkailuihin, siihen etten ollut onnellinen.

Meni viikkoja, kun järkeilin asiaa. Vuokrasin asunnon. Pakkasin tärkeimmät tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Säästin rahaa. Ja sitten muutin pois lasten kanssa ja jätin miehelle avioerohakemuksen. Loput tavarat kävin hakemassa milloin isän milloin veljeni kanssa, yksin en enää jäänyt miehen pompoteltavaksi.



Voimia sulle ap. Älä jää huonoon suhteeseen, äläkä vaikene kuoliaaksi. Väkivaltaisuudella on tapana lisääntyä ajan myötä.

Vähän taustaa: Aikaisemmin illalla kauppareissun yhteydessä hain mieheni hänen harrastuksestaan kotiin, kuten oli puhuttu aiemmin. Jouduin odottelemaan autossa hieman pidempään, enkä tavoittanut miestä puhelimitse. Kun mieheni tuli, hän teki selväksi ettei ollenkaan ajatellut että olisin lasten kanssa häntä hakemassa.

Minua loukkaa mieheni taipunus keksiä joka kerta mitä ihmeellisempiä puolustuksia tekemisilleen. Aina on joku lieventävä asianhaara...koskaan hän ei ole mielestään oikeasti tehnyt mitään väärin.

"...ettei ollenkaan ajatellut että olisin lasten kanssa häntä hakemassa."

Tästä kohdasta haluan kysyä.

Ainakin jos itse mokaan, esim. myöhästyn tai muuten, niin kerron mitä oli tapahtunut. Esim. olin unohtanut jotain ja käynyt sen hakemassa tai en ollut huomannut ajankulua tai oli liikenneruuhka tai tietyö.

Onko tämä aina huono juttu kertoa asioista, jotka vaikuttivat tapahtumaan? Eli olivat ns. lieventäviä asianhaaroja? En ollut keksinyt mitään ihmeellisiä puolustuksia vaan kertonut, kuinka asia oli. Jos en esim. saanut tavoitettua jotain henkilöä kysyäkseni jostain asiasta kahdenkesken kokouksen jälkeen ja syy oli se, että hän lähti vaikka etuajassa, niin kyllä minä sen kertoisin.

Ex suuttui aina tällaisissa tilanteissa, enkä yleensä ymmärtänyt että mistä oli kyse. Luuliko hän, että siirsin syyn häneen? Kyllä minä jos vaikka hiihtokilpailuissakin jäisin viimeiseksi sen takia kun oli väärän kelin voiteet, niin kertoisin että suksi ei vaan luistanut enkä siksi päässyt nopeasti eteenpäin. Tai jos minua syytetään jostain, niin kerron asiat jotka vaikuttivat siihen, esim. olin tekemässä sitä ja tätä ja siksi tavarat olivat siellä ja unohtuivat, kun tuli puhelu ja piti lähteä töihin (en siis kieltänyt jättäneeni tai tehneeni asiaa, vaan kerroin, että miksi noin kävi).

Olenko siis oikeasti ollut paha rikollinen? Vai oliko ex jotenkin yliherkkä tuollaiselle jostain syystä? En itse ollut vierittämässä syytä häneen. (oli se ex myös hirveän mustasukkainenkin, jopa kaupan kassan naisesta, jos hän tervehti)

AP:n tapaus toki oli erilainen, väkivaltaa ym.

M46

M46, muistuttaisin myös kohdasta, jossa ap mainitsee, että hän ja lapset olivat miestä hakemassa harrastuksestaan, koska siitä oli aiemmin puhuttu.



Mutta tämähän nyt on vaan lumihiutale kaiken sen joukossa, mitä ap kertoi.

M46, muistuttaisin myös kohdasta, jossa ap mainitsee, että hän ja lapset olivat miestä hakemassa harrastuksestaan, koska siitä oli aiemmin puhuttu.

Mutta tämähän nyt on vaan lumihiutale kaiken sen joukossa, mitä ap kertoi.

Luin itse juuri tuon kohdan niin, että oli ollut puhetta että AP hakee, mutta ei siitä, että lapsetkin olisivat olleet mukana eli oliko se lapsien mukanaolo tullut miehelle yllätyksenä sitten. Jos kyse oli vaikka vähän normaalia pidemmästä poikkeamasta kellonajassa, olisi AP:n mies voinut ilmoittaa, että menee vielä vartti, kun vaikkapa pidetään palaveria.

Mutta joo, tuo myöhästyminen oli yksittäistapaus eikä mielestäni vielä merkitsevä. Mutta muu AP:n tästä kertoma juttu oli kyllä huolestuttavaa eikä miehen käytös ole ollut oikeata, oli lapset läsnä tai sitten eivät. Ja jos miehen kertomat selitykset ovat olleet ihmeellisiä ja oikeasti valheellisiakin, niin kuulostaa jo psykopaatin käytökseltä. Silloin AP:n kyllä pitäisi päästä siitä miehestä eroon.

Omasta exästä mietin, että olisiko hän joutunut kokemaan jotain vastaavaa kuin AP miehensä kanssa ja siksi oli herkkä pienemmässäkin asiassa. Oli muutakin, mutta en halua tässä nyt kirjoittaa, koska se voitaisiin tulkita väärin.

-M46

Ensi kerralla kun koet tilanteen uhkaavaksi... Heti!

Kun luen kertomustasi, niin huomaan että miehissämme on ihan valtavan paljon yhteistä.

Minun mieheni on joutunut todistamaan ikäviä asioita lapsuudessaan ja kai se sulkeutuninen ja tunteettomuus on keino suojella itseään. Näin olen ajatellut, mutta enhän minä sitä voi täysin tietää.



Tuota meilin kirjoittamista minäkin olen kokeillut, mutta mieheni ei kestä kritiikkiä silläkään tavoin. Kukapa sitä mielellään kritiikkiä kuulisikaan, mutta mieheni reaktio on aina kieltäminen/puolustautuminen. Myöntäminen käy liikaa miehuuden päälle. Ja tuolla tavalla miehuuttaan korostamalla, se koko miehekkyys murenee mun silmissä. En käsitä miten yksittäiset virheet ja niiden myöntäminen olisi heikkoutta.



Myös minun mieheni peruu sovittuja asioita, jos en käyttäydy kuten hän haluaa. Ja vaikka pyytelisin anteeksi, hän peruu menoja ym. koska ei kuulemma vitutukseltaan muuta voi. Tästä on seurannut tilanteita, jolloin olen yksin hoitanut sovitut asiat ja pitänyt kiinni suunnitelmista, jotta lasten ai tarvitsisi pettyä aikuisten riitojen vuoksi. En ole enää edes yrittänyt saada miestä mukaan tällaisissa tilanteissa, koska ajattelen että itsensä mies vaan nolaa näillä tempauksillaan. Aiemmin minua hävetti mennä yksin, koska ajattelin että muutkin ajattelevat että olen tehnyt jotain pahaa kun mies ei suostunut tulemaan mukaan.



Uskon että mieheni haluaisi rinnalleen alistuvan naisen, joka hoitaa kodin ja miehen. Eli naisen, joka tietää "naisen paikan". Minut taas on kasvatettu siihen, että olen täysin tasa-arvoinen. En ole antanut miehen murskata itsetuntoani, vaikka hän vihaisena onkin sanonut kaikki mahdolliset solvaukset, eikä voisi sanoa enää mitään, mitä en olisi jo kuullut. Jos tästä hänelle mainitsen, hän keksii välittömästi läjän syitä miksi hänen sanomisensa ovat ok. Olen todella käynyt pohjalla ja yrittänyt aivan kaikkea sovinnon aikaansaamiseksi...tuloksetta. Vain totaalinen alistuminen ja kaiken syyn ottaminen omille niskoille on joskus tehonnut.



27:lta haluasisin vielä kysyä minkälaiset välit miehelläsi on nyt vanhempiinsa, erityisesti äitiinsä? Entä näkyvätkö teidän ongelmat ulospäin? Oletko pystynyt puhumaan kenellekään läheisellesi? Itse koen puhumisen vaikeaksi.



ap



Mies on pääasiassa hyvä isä lapsilleen. Eikä hän halua lapsilleen mitään pahaa. Hän ei vain näe miten katoamiset ja pitkävihaisuus lapsiin vaikuttaa. Sitten on ne muutama kerta jolloin hän on suutuspäissään vaarantanut lastenkin turvallisuuden, koska ei voi kuulemma itselleen mitään. Ja se kaikki olisi tietysti vältettävissä jos minä vaan olisin erilainen.



Suhteen alkuaikoina hän oli huomattavasti valmiimpi kompromisseihin, mutta nyt hän ei edes halua enää puhua miten riidoista voitaisiin selvitä vaan hän on päättänyt ettei muutu koskaan eikä siksi voi tulla vastaan.



ap

toi sun mies kovin vakaalta tyypiltä vaikuta... Jos tuollaista tapahtuu usein ja fyysisesti käy vielä käsiksi lastenkin nähden on syytä marssia pariterapiaan hop, hop heti paikalla. Ei kannata jäädä odottamaan ja taivastelemaan, että mitä seuraavaksi. Jos mies ei lähde pariterapiaan,mene itse yksin ensin.



Pystyttekö edes puhumaan järkevästi tapahtuneesta,sitten kun mies on leppynyt? Selittääkö koskaan mitenkään käytöstään,muuten kuin syyttämällä sua nalkuttajaksi?



Mutta lyhyesti: tarvitsette apua,jos haluatte elää yhdessä ja lapsillenne turvallisen ja leppoisan kodin,jossa on hyvä elää.