Mitä seksi on?
Olen saanut pari lasta, joista nuorin on nyt 1. Pikkulapsivaihe on ollut uuvuttavaa ja seksi on jäänyt lähes nollaan. Nyt kun taas avoissa liikkuu ja vilkkuu, on alkanut mietityttämään seksittömyys. Mutta mitä se seksi oikein on? Joskus tuntuu että vain suoritus (siis itse suoritan jonkun roolin) ja siksi en jaksa innostua kun en jaksa "suorittaa". Toisinaan tuntuu, että mieheni temput on liian yksipuolisia (on liian innokas suhteessa omiin tunteisiini) ja siksikään ei huvita. En vaan hahmota mitä seksi perusolemultaan on?
Kommentit (2)
Ensialkuun vähän odotusta siitä että näkee kumppaninsa, ja alla mukavia hetkia hanen kanssaa, eli se esileikki alkaa unteja ennen itse seksia! On juttelua, hymyilyä, flirttailua ja positiivisten fiilisten ja halun kasvattelua hyvissa ajoin ennekin päädytaan sänkyyn, eli kummallakin on hyvä, läheinen fiilis ja halut kasvaneet.
Sitten ihana esileikki, helliä sanoja, kujeilua, toisen ihailua ja hyvailyä, pikkuhiljaa siirtymista kohti seksiä. Paaljon hyvailyä, joka puolelta intohimoista suutelua, hyvaa fiilistä, suuseksiä, puolin ja toisin, ja sitten tunteella ja antaumuksella rakastelua, kulloisenkin tunnetilan mukaan, eli antaudutaan tilanteen vietäväksi, joskus hellää, joskus himokkaampaa ja villimpää jne. Mutta monipuolista ja elävää seksia, kummatkin täysin sieluin mukana. Ja kummatkin syvästi tyydytettyjä, ihana orgasmi on tärkea saada.
Lopuksi viela rentoa kohtaamista ja jutustelua, kevyitä hellittelyjä ja sitte vähän lepoa.
Kerran pari vuodessa pistämme ipanat mummulaan ja menemme hotelliin olemaan vastarakastuneita.
TOIMII!
No mitä se sinulle itsellesi on?