Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko tätä liittoa enää pelastaa?
15.09.2011 |
Mulla on paha olo joka päivä meidän avioliiton takia, enkä tiedä kuuluuko tämä tilitys edes tälle palstalle, mutta on pakko avautua jollekkin/johonkin koska mun pää hajoaa!
Ollaan oltu yhdessä viisi vuotta josta kaksi naimisissa, kaksi lasta 8kk ja 3v. Kuopuksen syntymän jälkeen kaikki on mennyt alamäkeä; muutto uuteen kotiin ja pieniä remontteja on pitänyt tehdä, rahankäyttöä on pitänyt valvoa tiukemmin ja ostaa vain välttämättömimmät, remonttien takia välit kummankin vanhempiin ovat kiristyneet jo niin että mulla nousee verenpaine jo pelkästä anopin puhelusta. Mies ei ajattele mitään muuta kuin soittoharrastustaan ja käy treeneissä 2-3 kertaa viikossa+viikonloppuna keikka kerran kuussa. Treeneissä väittää olevansa selvinpäin ja menee autolla, mutta autosta kuitenkin löytyy kuitteja ja kaljaa on ostettu joku 2 tölkkiä. Mies ei onneksi juo paljon eikä käy baarissa mutta tuosta vähästäkin pitää valehdella. Hän myös käy töissä 7-15. HÄn on omasta mielestään oikea sankari ja moittii minua kun mä en jaksa pestä joka päivä pyykkiä tai imuroida jne. Hän ei tajua että kun hän on töissä/treeneissä/keikalla/remppaamassa/kavereilla, minä olen KOTONA. MInä olen aina vaan kotona enkä pääse edes kaupassa käymään koska olen ahdistunut ja seinät kaatuvat päälle, en kertakaikkiaan jaksa lähteä mihinkään koskaan, nukkua ei saa ja sama työvuoro jatkuu 24/7. Minun pitäisi palvella ja olla 60-luvun näpsäkkä ja nätti kotitalousrobotti. Mä aina ilmoitan omista menoistani etukäteen mutta aina tulee jotain miehen menoja ja mun menot saa väistyä. AINA. Mun puhe kaikuu kuuroille korville, samoja asioita saa selittää monta kertaa ja aina uudestaan näyttää että tee näin. Mä en käsitä mitä miehen päässä liikkuu koska mikään ei mene perille. Ei mitään huomioimista vaikka mä ostan kaupasta kivoja kortteja, teen lempiruokia ja jälkiruokiakin viitsin värkätä siinä toivossa, että jos nyt se huomaisi kiittää ja kehua. Mutta ei. Seksiä on, mutta vähän ja aina kun mä tulen torjutuksi, mä saan järkyttävän raivokohtauksen. Aika pakonomaista ja kaavoihin kangistunutta, ilman vibraattoria sitä ei harrasteta, ja se oikeastaan korvaa miehen kokonaan.
Mä raivoan kaikista pikkuasioista. Tuntuu kuin mä olisin häkkiin suljettu koira jonka isäntä vain häärii häkin ympärillä huomaamatta kuinka kovasti mä heilutan häntääni että tässä mä nyt olen.
Viimeisin raivokohtaus oli eilen, miehen facebook oli jäänyt auki ja mä en aikonut katsoa sitä. Muttamutta...
Viisi vuotta sitten hänen entinen tyttöystävänsä otti yhteyttä ja vonkasi, mies jäi rysän päältä kiinni viestittelystä. Vieläkin tulee oikea fyysinen pahoinvointikohtaus kun tuo nimi pulpahtaa esiin. Ja nyt ei tarvittu kuin painaa naisen etukirjain facebookin etsi-valikkoon niin nimi hyppäsi siihen ensimmäisenä. Oksennus, lapset autoon ja äidille turvaan kylään. Mitään en kuitenkaan sanonut äidille ja puhelimessa raivosin miehelle. Kulissit pidän pystyssä loppuun asti.
Minä en jaksa. Joku kuitenkin ajaa eteenpäin ja liittoa pitää jatkaa, mutta eikö jo olisi aika luovuttaa? Mä en enää jaksa tehdä sitäkään päätöstä. Lapset on pieniä, asuntolaina jne tekosyitä miksi ei voi lähteä.
Onko tämä nyt sitä suomalaista perhe-elämää, tästäkö mä olen haaveillut kun ensimmäistä lasta alettiin yrittämään? Mulla ei kestä pää tätä ja tuntuu ettei mistään saa apua enkä tiedä mistä sitä hakisi. Mies ei puhu eikä kuuntele, ei ota mun eropuheita vakavasti. Mä en löydä enää tietä pois tästä kurjuudesta.
Kiitos että sain avautua, ehkä nyt jaksaa iltaan asti ja että pääsee nukkumaan.
Kommentit (11)
mutta alkaa jo tuntumaan että tämä mies ei ole se jonka kanssa sen saa luotua. Siihen ei saa mitään yhteyttä ja keskustella ei voi.
Ja hänen mielestään tämä tilanne on normaalia perhe-elämää. Ei tarvi mitään parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ammattilaisen luona asioista ja miettisitte sitten mitä teette?
ei tuo ole normaalia perhe-elämää.
Jos ei puhutut sanat auta, niin miten olis kirjoitetut?
Ja suosittelisin vaikka yhteistä avioliittoleiriä, siellä lapsille olis hoito, olis ruuat ja kaikki ja elämää voisi ruotia ihan rauhassa.
Voi olla, ettei miehesi todella ymmärrä, että olet ihan puhki, sähän olet "vain" kotona. Mäkin olen, ja huomaan kyllä, että sitä ei oikeesti muut tajua, että mikä tässä on raskasta. Mä toivoisin, että meillä ratkaisu löytyy isäkuusta, meinaan todella mennä töihin neljäksi viikoksi ja antaa iskän olla "vain" kotona.
nauttii sun täysihoidosta ja lasten kanssa on vain pakollisen ajan. Jos sä olet sopinut jonkun menon miehesi kanssa, niin ÄLÄ LUOVUTA, vaan sanot miehellesi, että sä olet ilmoittanut tästä ajoissa ja mies saa perua oman menonsa. Ja hankit itsellesi enemmänkin niitä menoja. Kenenkään pää ei kestä tuollaista. Sun on pakko saada omaa aikaa. Ja jos jossain vaiheessa selviää, että miehes pettää sua, niin jätät sen. Teidän elämä on jo nyt aikamoista, tuntuu ettei se jätkä ole todellakaan sun arvoinen. Ja juttele miehes kanssa oikein kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n alkupään teksti oli kuin omasta suustani, paitsi että minulla on vasta yksi lapsi. Minulla on asiat nyt paremmin. Jatkoin opiskelujani, kun lapsi oli 10kk ja nyt jo kuukauden päästä olen kuin toinen ihminen! Mieheni on ollut isäkuukauden turvin kotona lapsen kanssa ja on hänelläkin asenne vähän muuttunut.
Osittain siis saatan ajatella, että paha olosi johtuu siitä että olet AINA kotona. Ei sellaista kauhean moni kestä. Lähdet vaan johonkin, vaikka et jaksaisikaan. Se oikeati auttaa! Itse aloitin sen käymällä ruokakaupassa, kun mies tuli kotiin. Siitä mies ei "pystynyt" mussuttamaan, jonkunhan kaupassa pitää käydä. Kun huomasin vaeltelevani hyllyjen välissä rennosti vaan, tajusin että on vain ihanaa olla yksin jossain.
Rupesin käymään ulkona kävelemässä, edes 15 min. Nykyisin käyn uimassa lähes viikottain. Se on minun omaa aikaani ja pidän siitä kyllä kiinni. Kaikki sujuu paremmin, kun ei tunnu että seinät kaatuvat päälle.
Miehelläni ei ole mitään "juttuja" kenenkään toisen kanssa, joten siinä suhteessa elämämme eroaa.. samoin taloudellisesti menee ihan hyvin, kun mieheni sai valmistuttua äitiysloman aikana ja sai nyt työpaikan.
Koita saada itsesi lähtemään kotoa pois, ilman lapsia, äläkä kysy miehesi "lupaa". jos tuntuu vaikealta niin rupea käymään ruokakaupassa yksin. kyllä miehesi vähitellen tottuu ottamaan enemmän vastuuta lapsista, kun et ole paikalla!
Kuulostaa silta etta onkohan mies ihan taysilla sitoutunut tuohon perhe-elamaan? Olisiko han tahtonut viela olla lapsivapaa muutaman vuoden ja menna ja tulla? Kenen ajatus lastenhankinta oli? Aika nopeesti ootte hankkineet, tutustumisesta vaan vuosi niin olit jo raskaana jos nyt lasken oikein.
Miehesi ei ehka vaan ole viela kypsa perhe-elamaan.
Ja ehka se vanha suola janottaa. Jos ei muun takia, niin jos tama tyttoystava edustaa vapautta (vai onko hanellakin jo perhe ja lapsia) joka miesta nyt muutenkin tuntuu houkuttavan.
Voimia sulle, ota sita omaa aikaa, ala tee mitaan hatikoitya mutta koita katsoa tilannetta silti realistisesti. Jos ei toimi niin ei toimi. Jos taas mies lahtee mukaan yrittamiseen, niin varmasti saatte toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa silta etta onkohan mies ihan taysilla sitoutunut tuohon perhe-elamaan? Olisiko han tahtonut viela olla lapsivapaa muutaman vuoden ja menna ja tulla? Kenen ajatus lastenhankinta oli? Aika nopeesti ootte hankkineet, tutustumisesta vaan vuosi niin olit jo raskaana jos nyt lasken oikein.
Miehesi ei ehka vaan ole viela kypsa perhe-elamaan.
Ja ehka se vanha suola janottaa. Jos ei muun takia, niin jos tama tyttoystava edustaa vapautta (vai onko hanellakin jo perhe ja lapsia) joka miesta nyt muutenkin tuntuu houkuttavan.
Miehelle tämä "perhe-elämä" ja sen raskaus taisi tulla yllätyksenä vaikka itse puhui lapsen tekemisestä. Olimme yhdessä yli puolitoista vuotta ennenkuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Lapsi oli miehen idea, mä olen häntä yli viisi vuotta nuorempi ja vasta 21 kun lapsi syntyi, mutta minä oikeasti halusin perheen ja tiesin sen olevan raskasta. Ehkä raskaus valmisti mua enemmän, sekin oli raskas kokemus mutta päätimme siitä huolimatta yrittää toista lasta.
En usko että vanha suola janottaa miestä koska heidän eronsa oli riitaisa ja siihen liittyi kolmas osapuoli. Selvittämättömät asiat painaa, vihakin on tunne siinä missä rakkauskin. En halua että mies on missään yhteydessä entisen kanssa, ajatuskin toisesta naisesta mun reviirillä oksettaa. Nainen ei tunnu käsittävän miten paljon miestäni loukkasi lähtemällä toisen mukaan, mutta mies kohteli naista varmasti samoin kuin nyt minua.
Harrastus edustaa miehelle vapautta koska perustelee sinne menonsa ja siihen liittyvät kulut "koska hänen pitää saada rentoutua töiden ja lasten takia". Minun kuntosaliharrastus on tämän takia kutistunut pelkkään crosstrainer-treeniin joka keskeytyy sitä mukaan kun lapset vaatii jotain. Minä alistun ja vikisen.
Mies on puhuja-tyyppi, on keinoja ja asiaa ja halua muuttua mutta puheeksi se vain jää. Olen yrittänyt tolkuttaa että ei ne sanat vaan teot merkitsee. Luottamus pitää ansaita ja se mitä annat, saat sitä takaisin jne näitä perusjuttuja jotka puuttuvat miehen ajatusmaailmasta kokonaan. Jupinaa toisten hyvistä tuloista ja itse saa pennejä laskea, mutta opiskelu ei kiinnosta eikä millekään asialle muutenkaan muka voi tehdä mitään. Hän odottaa että nenän eteen kannetaan kaikki ja itse ei tarvitse kuin ottaa vastaan.
Minä teen asioille jotain jos pitää mutta tässä asiassa tarvittaisiin miehenkin panostusta. Hän ei vain osaa tehdä mitään ja pahentaa vain tilannetta välinpitämättömyydellään. Hän ei käsitä että avioliitossa on kaksi osapuolta, eikä myöskään ymmärrä sanaa "yhdessä".
Huh, kyllä osaa hiertää päässä nämä asiat, on niin avuton olo kun on kaikkensa antanut eikä mitään saa vastaan.
mutta kuulostaa todella siltä,että sun miehen elämä ei ole paljon muuttunut lasten myötä ja luultavasti voisit itse siihen vaikuttaa vähän ponnekkaammin.
Kuulostat niin kiltiltä ja sellaiselta joka kasaa sisäänsä hissukseen paineita ja räjähtää sitten, se ei vaan pitkällä tähtäimellä hyödytä mitään.
Raivari kuitenkin on hetkellinen olotila ja sen jälkeen yleensä elämä jatkuu niin kuin siihenkin saakka.
Mitä jos ottaisit vaikka lukujärjestyksen ja kirjaisit sinne kaikki miehesi menot, näyttäisit sen miehellesi ja pyytäisit vertaamaan teidän vapaa ajan määrää.
Sanoisit miehellesi, että juttu on nyt niin, että sinäkin tarvitset muutakin elämää jaksaaksesi ja merkkaatte samaiseen taulukkoon sinun menosi jolloin mies lapsia sitten hoitaa eikä siitä jousteta.
Luulen, että kun mies joutuu itsekkin ottamaan vastuuta kotitöistä ja lasten hoidosta alkaa sunkin arvostus sen silmissä nousta :)
jos kuitenkin olet ihan lopen kyllästynyt mieheesi ja haluat erota, niin muista että ei se elämä siitä ainakaan helpotu, sitten olet hoitovastuusi kanssa ihan yksin ja taloudellisesti myös, yksinhuoltajan elämä on myöskin rankaa varsinkin jos tukiverkkoja ei ole.
Ainoa mikä siinä on hyvää on se vapaus päättää asioista itse, eikä ole tilivelvollinen menoistaan ja tekemisistään sille toiselle osapuolelle.
Ja sekin on hyvä muistaa, että pikkulapsi aika on sitä rankinta aikaa monille, juuri se kotona kököttämisen tylsyys ja rahojen niukkuus, mutta sekin aika menee ohi nopeasti, lapset menee hoitoon ja pääset töihin, silloin on helpompi aina jostain välistä varastaa sitä omaakin aikaa, sitten alkaakin jo koulut ja harrastukset ja huomaat ettei sulla muuta olekkaan kun omaa aikaa :D
Tsemppiä sulle. T: toinen yksinäinen kotiäiti,aina lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua että mies on missään yhteydessä entisen kanssa, ajatuskin toisesta naisesta mun reviirillä oksettaa.
Tunnut olevan aika paljon analysoinut teidan tilannetta ja monissa asioissa varmaan ihan oikeilla jaljilla, esimerkiksi tuo etta avioliitossa on kaksi osapuolta ja etta asioiden eteen on tehtava elamassa tyota.
Mutta tuo lainaamani kohta pisti kovasti silmaan. Et voi omistaa toista ihmista, kylla ihmisella on oikeus ja vapaus olla tekemisissa kenen kanssa haluaa. Tietenkin rajat on, esim ei pettamista, mutta siis TEKEMISISSA, ihmisena, kaverina. Ei se ole sinun reviirille tulemista eika sulla ole siina nokan koputtamista. Eihan miehesi reviiri ole sama kuin sinun reviirisi. Ja jos miehesi on noista tempuista mita ex hanelle teki huolimatta tekemisissa hanen kanssaan, niin ei siihen sinun anteeksiantoasi tarvita, et kuulu kuvioon mitenkaan. Ehkapa miehesi on antanut anteeksi ja varmasti kasittaa etta hanessakin on ollut syyta. Naethan jo itsekin millainen mies osaa olla ja ehka se edellinen suhde kaatui juuri noihin syihin kuin teillakin uhkaa nyt kaatua.
Alue: Aihe vapaa
ehkä tämän takia mies ei puhu ja valehtelee ettei pato murru ja kaikki paskat tulee niskaan.