Ainoa, kuka minusta huolehti lapsena, oli alkoholistiäitini narkomaanimies eli isäpuoleni.

Hän oli ainoa, joka laittoi minulle ruokaa, aina kun minulla oli nälkä, vaikka olikin huumepäissään 24/7 koska äitini makasi olohuoneen lattialla sammuneena koko päivän suurimman osan ajasta. Pelasimme yhdessä hänen tv-pelikonsolillaan autopeliä ja hän vei minua karting-radalle. Osti seurakseni lassie-koiran, koska minulla ei ollut yhtään kaveria. Sen koiran kanssa sitten leikimme rivitalon takapihalla. Ainut kerta milloin minua pelotti, oli, kun hän LSD-päissään antoi minun ohjata hänen sylissään autoaan ydinkeskustan ruuhkassa ja olin vasta neljä. Enimmäkseen oli amfetamiinihuuruissa, mutta käytti myös opiaatteja ja rauhoittavia. Ainut muistikuvani äidistäni on, että heti kun hän heräsi lattialta, lähti sanaakaan sanomatta Alkoon tai kapakkaan. Isäpuoleni sekoitti äitini kasvoveteen kerran happoa ja kerran puukotti äitiäni reiteen silmieni edessä, mutta äitini kyllä mielestäni ansaitsi sen. Kerran laittoi jotain huumetta äitini viinalasiin, niin että äitini makasi 3 vuorokautta tajuttomana. Lopulta kun äitini halusi erota hänestä, hän yritti tappaa äitini, muttei onnistunut siinä. Sitten tappoi itsensä :(



Hän olisi halunnut adoptoida minut itselleen ja muut sukulaiset olisivatkin suostuneet siihen, mutta hän ehti kuolla. Hän on ainoa ihminen, jonka haudalla käyn, koska hän kohteli minua aina hyvin. Sukulaisteni haudalla en käy koskaan.