En voi luottaa mieheeni.
Hän on kerran hakenut asuntoa selkäni takana. Hän on valehdellut olinpaikoistaan. Hän on valehdellut ettei ole ollut yhteyksissä tietyn ihmisen kanssa, vaikka todellisuudessa olisi seuraavana päivänä menossa hänen luokse kahville. Ja näiden lisäksi paljon pieniä juttuja. Nyt mies ihmettelee, miksen voi luottaa häneen, hänhän niin palavasti mua rakastaa.
Taas on omituinen tunne, että jotain on tekeillä. Hän on käyttäytynyt pari päivää oudosti ja nyt yhtäkkiä ilmoitti lähtevänsä lääkäriin illalla nuhan vuoksi. Nuhan vuoksi, herranjessus sentään. Nuhaa hänellä on ollut pari viikkoa. Sen se yleensä kestää.
En vaan luota. Kaikki tollanen vaan kuulostaa niin oudolta ja mulla on tunne, että jotain on taas kerran tekeillä.
En mä pysty tälläisessä suhteessa keikkua enää.
Kommentit (3)
Voin vakuuttaa sinulle, että olet aiheesta epäileväinen. En minäkään luottaisi mieheen tuollaisessa tilanteessa ja tuollaisen käytöksen jälkeen. Selkeästi miehesi on tottunut siihen, että voi tehdä vähän mitä huvittaa ja aina pystyy jotenkin kieroilemaan itsensä ulos ikävistäkin tilanteista, kun on melkein jäänyt kiinni. Sinun kannaltasi tosi ikävä tilanne, kun mies ei jää kerralla kunnolla kiinni pettämisestä ja joudut kyttäämään ja miettimään ja kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttäsi. Et kuitenkaan ole vainoharhainen, etkä kohtuuton, vaan miehesi on epäluotettava. Oli sitten mitä tahansa meneillään selkäsi takana, isoa tai pientä, hän ei edes yritä olla luottamuksesi arvoinen. Hän ehkä uskottelee itselleen olevansa viaton, tai sitten ei vaan oikeasti välitä sinusta. Epäilen jälkimmäistä, olen pahoillani. :(
Mulla on ollut samantapainen tilanne ja olisi kyllä pitänyt olla silloin tiukkana ja heivata mies pihalle... mutta ei se ole vaan niin helppoa. :( Mieti, voitko olla tämän miehen kanssa loppuelämäsi. Jos et, niin miksi olisit enää hetkeäkään?
yleensä molemmat ovat asunnossa kirjoilla ja meillä ainakin mies kiristää lapsilla, että osoittaa minut huonoksiäidiksi ja jättää minulle yritykseeni laskuja pystyyn.
Minä en ainakaan katselisi.