Tiedättekö sellaisia pareja eronneen joilla on periaate olla loppuelämä yhdessä?

kukaan mene naimisiin erotakseen.



Meillä oli aikomus olla loppuelämä yhdessä. Mutta mies petti ja jätti hieman yli 20 vuoden jälkeen, vaikka vain vuotta aiemmin oli selittänyt, ettei minun tarvitse olla huolissani eläkkeestäni,koska voimme elää hänen eläkkeellään.

Mietin tässä juuri sitä että ehkä eroavat parit ovat sellaisia jotka eivät ole ottaneet alun alkaenkaan avioliittoa niin vakavasti, mutta ilmeisesti niin ei ole





-aloittaja

joilla on ollut vahva vakaumus, että erota ei voi, eikä ainakaan uudelleen mennä naimisiin. Ja siis jotka ovat eronneet. Mutta silloin kyllä on suhteessa ollut joku isompi juttu, esim toinen puoliso hyvin vaikea, tai toisen puolison elämänarvot karanneet jonnekin, ja on jättänyt puolisonsa toisen takia.



Ja paljon enemmän tunnen pareja, jotka ovat vakaasti yhdessä ja ovat olleet jo kymmeniä vuosia.

Erottiin juuri ja olen ollut hyvin ehdoton, etten ikonä eroa. En koskaan enää sano "en koskaan".

mutta yhden psrin tiedän, jossa tuleva morsian erityisesti kihlautuesaan korosti, että tämä on kerran elämässä juttu, tarkkaan harkittu ja sormuskin sen mukainen. Eivät sitten koskaan ehtineet edes naimisiin, kun tuleva rouva tapasi uuden...

ainakin on se periaate, että yhdessä ollaan.



Ikinä ei tosiaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan mutta näillä mennään:)

minäkin menin naimisiin elääkseni loppuelämäni miehen kanssa. mutta eksä halusi löysi uuden ja halusi eron, niin ei minun haluillani ollut mitään merkitystä siinä enää.



eipä siinä sitten voi mitäänt tehdä. asiat eivät ole niin mustavalkoisia, kuin mitä monet ajattelevat.



naurettavinta on se, että monet luulevat eroon päädyttävän yhteisestä päätöksestä. suurimmassa osassa tapauksista eropäätöksen tekee toinen, ja vain todella harvoin päätös on yhteinen.

no minä kuvittelin meneväni naimisiin ihmisen kanssa jolla on tuo periaate, koska itselleni se oli tärkeä. Se kyllä näkyikin minun elämässäni niin, että viimeiseen asti yritin saada suhteen toimimaan, vaikka mies juoksi vieraissa... Lopulta onneksi hän lähti toisen naisen matkaan ja sen vuoksi pystyin antamaan itselleni luvan antaa hänen mennä.

avioliitossa on aina kaksi osapuolta...toista ei voi sitoa väkisin..mutta silti en koe luopuneeni tuosta periaatteesta.

kunnes tajusin, että minun on lähdettävä, ennen kuin sekoan ja lapsetkin sekoavat. Vika ei varmaankaan ollut vain miehessä, itsessänikin oli vikaa. Mutta vikojen korjaamiseen olisi mennyt liikaa aikaa ja siinä olisi uhrattu lapset. Surullista mutta totta.

mitään periaatetta, mutta liitto oli niin pitkä ja oli lapset ja kaikki ja pääosin meni hyvin, että ajattelin että eläkepäiviä vielä vietetään yhdessä.



Toisin kävi, mies löysi uuden ja jätti. En osannut kuvitella meille sellaista loppua. Kuten joku edellä totesi, eihän siihen sitten mitään voi.

Kiva, kun hän vielä teki päätöksen yksin ja yllättäin, niin äitini jäi sitten eläkeikäisenä yksin ja elintaso romahti oikein kunnolla. Aina kannattaa varoa, sillä keneenkään ei voi luottaa, vaikka takana on vuosikymmeniä kestänyt liitto.

Siis jos voin itse vaikuttaa, eri asia jos mies haluaisi erota, sillehän en voisi mitään.



Mutta periaate on ollut, että kun on naimisiin menty ja lapset tehty, niin ero ei ole vaihtoehto.



Vaan kuinkas kävikään - nyt ei ole kaukana se vaihtoehto, että eroan, ja pelkästään siksi, että olen löytänyt itselleni sen oikean, muualta.

Nykyiselle miehelleni oli ensimmäisen avioliiton päättyminen iso järkytys, sillä hän oli mennyt naimisiin loppuiäkseen ja oli valmis tekemään mitä tahansa avioliittonsa eteen. Jopa sallimaan vaimon suhteen toisen miehen kanssa. Mutta mikään ei auttanut. Suomessa voi eron ottaa yksipuolisesti.