Lue keskustelun säännöt.
Kyykytys töissä
10.09.2011 |
Olen viittä vaille maisteri, ja joudun nyt olemaan työssä, jota voisi periaatteessa tehdä vaikka lukiotyttö. Ärsyttää niin paljon, kun töissä on sellainen ns. duunarityöpaikan ilmapiiri. Siis pomo oikein komentaa tekemään sitä taikka tätä ja ylityövapaista pitää aina oikein neuvotella vaikka harvemmin k.o. työpaikassa mitään sen ihmeempää tapahtuu. Tarkoitan siis että ei siellä mikään päivä ole sen huonompi tai parempi vapaiden pitämiselle. Miten voisin paremmin sietää tätä "kyykytystä" ja sitä, että kohdellaan kuin yläkouluikäistä?
Kommentit (17)
Nimittäin se, että armeija yleensä käydään jopa alle 2-kymppisenä, kun taas itse olen jo lähellä kolmeakymmentä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimittäin se, että armeija yleensä käydään jopa alle 2-kymppisenä, kun taas itse olen jo lähellä kolmeakymmentä..
Nimittäin se, että armeija yleensä käydään jopa alle 2-kymppisenä, kun taas itse olen jo lähellä kolmeakymmentä..
Olen valmistunut yliopistosta 1999 ja tehnyt sen jälkeen sopivasti nousujohteista uraa. Vuonna 2008 vaihdoin työpaikkaa ja uudessa paikassa jouduinkin ihan uuden tilanteen eteen: pomot käskytti, useimpiin kysymyksiin pomon vastaus oli: "ei sinun tarvi siitä huolehtia" ja töistä aiemmin lähtemiseen piti kysyä lupa! Aivan uskomatonta. Olin tottunut siihen, että vastuuta on ja sitä on otettava. Kaikesta saa olla kiinnostunut ja töistä voi lähteä vaikka kahdelta perjantaina, jos ei ole mitään syytä jäädä ja toisina päivinä menee kuitenkin pidempään. No, tuollapa ei onnistunut. Tästä kaikesta huolimatta toimin itse tuoteperheestä vastuullisena tuotepäällikkönä eli asemani oli ihan hyvä.
Kyllä se nöyryytti. Ihan kuin olisi joku teini, jonka tulemisia ja menemisiä pitää vahtia. Ja jonka pitää ymmärtää lokeronsa. Se masensi, potutti ja ärsytti. Vuodessa opin vihaamaan sitä työtä ja lähdin alle kahdessa vuodessa.
Ap, vaihda työpaikkaa! Et pysty muuttamaan maailmaa siellä töissä, ellet ole tarpeeksi korkealla, joten nosta kytkintä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tottunut siihen, että vastuuta on ja sitä on otettava.
...
Ihan kuin olisi joku teini, jonka tulemisia ja menemisiä pitää vahtia. Ja jonka pitää ymmärtää lokeronsa.
Minulla ei tosin ongelmaa muodostanut työpaikan vaihto vaan uusi esimies, joka välitti piutpaut yrityksen ilmapiiristä ja siitä että hän myrkytti sitä parhaansa mukaan.
Mietin jonkin aikaa mitä teen ja päädyin seuraavaan: tämä yritys ja tehtävä sopii nykyiseen elämäntilanteeseeni eli otan nyt sitten työni ihan työnä. Käyn töissä, otan rahat tilille ja panostan työhöni nollan verran ekstraa koska sillä ei ole mitään merkitystä esimiehelle.
Viimeistään kun elämäntilanteeni muuttuu 2v kuluttua nostan kytkintä. Olen ruvennut katsomaan puoliaktiivisesti uutta työpaikkaa ajatuksena että 2v kuluttua olen jossain muualla. Minulla ei ole paniikkia siirtyä minnekään ja etsin kunnes löydän sen täydellisen uuden paikan mutta olen henkisesti irtautunut jo yrityksestä.
Olen matalapalkka-alalla ja töissä on paljon vuoden koulutuksen saaneita ihmisiä. Työhön ei vaadita kuin tuon pituinen koulutus.
Kuitenkin mun on todella vaikea lähteä esim. käyttämään lasta neuvolassa. Pomo irvistelee ja tuskailee ja sanoo, että pakko se kait on mennä ja joka sekunnin joutuu tekemään takaisin.
Joskus tuntuu, että olisin vähintään aivokirurgi, kun olen niin "korvaamaton", että töistä on todella vaikea lähteä käymään missään.
Miehellä on melkein puolet parempi palkka ja hän onnistuu ihan helposti hoitamaan lasten menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että työpaikka tosiaan on kehno ja silloin sun ei kannata olla siellä yhtään pidempään kuin on pakko. Suosittelen kuitenkin myös vlamistumaan ja hankkimaan lisää kokemusta monenlaisista hommista.
Mä olen oikeasti hyvässä työpaikassa, enkä edes itse kovin vanha. Meille tulee siitä huolimatta silloin tällöin uusia nuoria vastavalmistuneita, jtoka ovat ihan sietämättömiä. Kaikki pitäisi saada eteen valmiina, heti pitäisi päästä vaativimpiin tehtäviin, ilman, että on mitään näyttöjä alla. Omaa osaamista yliarvioidaan rankasti ja sitten pidetään itsestään selvänä, että seniorimmat kolleegat paikkaavat ja siivoavat "sotkut" perästä. Heti pitäisi päästä siihen akikkein vaativimpaa projektiin, ennen kuin on mitään näyttöä siitä, että edes pienin ja triviaalein homma sujuisi moitteettomasti ilman perään katsomista. Sit sitä kitinää, että kuinka kauan on opiskeltu aj oltu siellä ja täällä vaihdossa ja työharjoittelussa ja miten hukkaan se kaikki menee kun pitää istua mukana kokouksissa pitämässä pöytäkirjaa.
Tekee niin mieli sanoa, että turvat kiinni ja kuunnelkaa, niin voitte vaikka vahingossa oppiakin jotain, sillä oppimista teillä tosiaankin riittää. Odotus tosiaan on, että pääsette hommiin mukaan tekemäällä helpompia hommia ja sitten itse kerrotte uusia ideoita ja ehdotatte mitä osaisitte tehdä ja miten voisitte olla avuksi. Sillä tavalla niitä vaativia hommia pääsee tekemään, ei kitisemäälä ja murjottamalla.
On meillä hyviäkin aloittajia silti välillä. Tämän aloituksen perusteella en vaan ole varma kunmpi ap on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He ovat olevinaan ihan hirveän eksperttejä ja katsovat mm. minua ihan reippaasti alaspäin.
Heidän näkemyksensä työnteosta on sellainen, että mennään somasti vaatetettuina sinne työpaikalle ja puuhataan kovasti ja kovaäänisesti - ja kaikista eri aloista on selkeät ennakkokäsitykset, jotka on vissiin jostain ammatinvalintatunnilta.
Viimeksi seurasin kun laativat jotain nettisivun tekstiä... Molemmilla piti olla kannettava, kännykkä ja sitä tekstiä rustattiin kahdella paikkakunnalla yhtä aikaa ja koko ajan kännykkään papattaen.
Kun sen olisi voinut a) tehdä ihan yksikin ihminen yhdellä paikkakunnalla ja b) jos haluaa toisen kommentteja niin _ehkä_ olisi ollut fiksumpaa ensin toisen kirjoittaa se teksti valmiiksi asti ja toisen sitten vain lukea läpi ja sitten kommentoida ja meilata kommentit.
Itse he ovat kyllä varmasti kovastikin päteviä...
Tee työsi korkeintaan puolella teholla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs työnantaja, joka luulee olevansa ja pitää itseään minun työnantajana, vaikka selkeästikään en ole heillä millään tavalla töissä edes?
Vierailija kirjoitti:
Entäs työnantaja, joka luulee olevansa ja pitää itseään minun työnantajana, vaikka selkeästikään en ole heillä millään tavalla töissä edes?
Kärsitkö mielenterveyden ongelmista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kauheeta kun töissä ei saa vetää omalla tyylillä .
15 vuotta sitten. Katso ketjun aloitusvuosi
ja kyllä se meininki söi ihmistä. Nykyään teen tietyt tunnit mutta kukaan ei katso milloin ja missä, joten voin tehdä etätöitä tai istua vaikka kaikki illat toimistolla jos haluan. Pääsääntö on, että tiedän itse miten pystyn pitämään vapaat, joten järjestän ne asiat itse. Pidän itse kirjaa töistä, ja aina ne tunnit plussalla menee tästä "vapaudesta" huolimatta tai ehkä pikemminkin juuri siksi. Myös luovuus kukkii tällaisella työpaikalla ja saamme paljon aikaan.
Noh se toinen työpaikka - kaikkea kytättiin ja joku lyhytkurssin käynyt pikkunilkkipomo piti meille alentuvia preppaus- ja tsemppipuheita reteästi pöydällä hajareisin istuen. Mulle viimeinen niitti oli, kun samainen nilkki palaverin päätteeksi painotti naisjoukolle, että ei ole mitään syytä jäädä jonottamaan toimiston ainoan naisten wc:n ovelle, kun yhtä hyvin sen jonotusajan voi käyttää töitä tehden työpöydän ääressä ja mennä vessaan sitten kun se on vapaa. Ei jumal***. Joo heippa, tää oli tässä.