Lue keskustelun säännöt.
Miten te olette kasvattaneet lapsistanne sellaisia,
09.09.2011 |
että uskaltavat puhua teille?
Mun äiti oli sellainen, että sille ei voinut puhua mitään. Alisti ja käytti hyväkseen aina kaikista jutuista mitä kerroin ja kertoi niitä eteenpäin ja muistutti niistä vuosiausia jne.
Olen tehnyt kaiken erilailla kuin oma äitini ja silti 13 v. tyttäreni sanoo ettei hän todellakaan tulis kertomaan mulle mitään. Mietin, että mitä sitten, kun hän alkaa enemmän liikkumaan ulkona ja ehkä alkoholikin tulee kaveripiiriin mukaan. Mä en käsitä mitä olen tehnyt väärin ettei hän voi luottaa muhun, vaikka siihen olen pyrkinyt alusta saakka.
Kommentit (20)
tytär tähän asti puhunut asioistaan avoimesti sinulle? Jos on, voi olla kyse ikään liittyvästä vaiheesta. On ihan tervettäkin ettei 13v halua kertoa kaikista asioistaan, ja voi olla että tyttö sanomastaan huolimatta tosipaikan tullen kääntyy puoleesi. 13-vuotiaalla vaihtelee aika tavalla halua olla iso ja itsenäinen, ja toisaalta tarve olla pieni ja hoivattava.
Tärkeintä lienee se, että antaa lapsen omille ajatuksille, mielipiteille ja tunteille tilaa, kuuntelee huolella ja arvostaa. Ettei heti ole kailottamassa päälle omia kokemuksiaan tai sanelemassa, että toisen ajatukset ja tunteet on väärin.Antaa lapselle tilaa pohtia ja miettiä, olla tietämätön ja osaamaton ja epäkypsä. Kyselee ja kuuntelee ja osoittaa olevansa kiinnostunut. Ja että on luottamuksen arvoinen, tosiaan tuo ettei kerro eteenpäin vaan pitää tärkeänä juuri sitä keskinäistä jakamamista. Näin toimimalla ei ehkä voi tehdä kovin paljon väärin. Toki sen toisen kunnioituksen ja arvostuksen pitää sitten näkyä myös yhteisessä elämässä muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos jo on 13-v ja sanoo, että ei aio kertoa sulle mitään.
Meillä on pienestä asti kerrottu kaikki,jos lapsi kysyy jotain, on aina kerrottu ja selitetty asiat, ei ole ollut lasten ja aikuisten juttuja, toki seksi jutut ymv. ovat sellaisia, mistä pienten ei tarvitse muuta tietää, kuin että ne on normaaleja luonnollisia juttuja.
Meillä on avoimesti kerrottu murrosiän tuomista jutuista, huumeista, alkoholista, oikeastaan ihan kaikesta.
Ehkä luottamus ja arvostus lasta kohtaan avaa portit avoimuuteen? Vaikea sanoa.
Mä yritän myös huomioida lapsiani, välillä vain olemalla heidän kanssaan. Jossain vaiheessa se toimikin ihan hyvin, mutta ei enää. Ja nythän se oikeasti alkaisi olemaan tarpeen, kun lapsi on jo niin iso, että hänen elämässään voi tapahtua vaikka mitä isoa.
äidilleen, eikä kuulukaan kertoa. Parastahan se on, jos itsenäistyminen alkaa sieltä sisältä päin.
Aikuinen asettaa rajat, ja pitää niistä kiinni, ei sinne pään sisälle pääse eikä saakaan päästä. Aikuisen ei kuulu olla lapsen paras kaveri. Tottakai aikuinen voi vakuuttaa, että kun on tarvetta, äidille voi sitten kertoa kaiken, eikä mikään muuta äidin rakkautta, mutta ei minusta kenenkään pidä kuvitella, että se lapsi oikeasti kertoisi äidilleen kaiken.
jos jo on 13-v ja sanoo, että ei aio kertoa sulle mitään.
Meillä on pienestä asti kerrottu kaikki,jos lapsi kysyy jotain, on aina kerrottu ja selitetty asiat, ei ole ollut lasten ja aikuisten juttuja, toki seksi jutut ymv. ovat sellaisia, mistä pienten ei tarvitse muuta tietää, kuin että ne on normaaleja luonnollisia juttuja.
Meillä on avoimesti kerrottu murrosiän tuomista jutuista, huumeista, alkoholista, oikeastaan ihan kaikesta.
Ehkä luottamus ja arvostus lasta kohtaan avaa portit avoimuuteen? Vaikea sanoa.
Ihan aina olen pyrkinyt siihen, että olisin luottamuksen arvoinen. Itse kun kärsin kovasti nuorena ja oikeastaan vieläkin, ettei mulla ollut aikuista ihmistä jolle voi oikeasti puhua asioista ilman, että joku syyllistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillain ihmisillä on vaan niin hyvät suhteet, että kerrotaan kaikki.
Joillain ihmisillä on vaan niin hyvät suhteet, että kerrotaan kaikki.
Ei minusta ole tervettä eikä hyvä asia, jos lapsi ei oikeasti halua itsenäistyä äidistään, ja kertoo kaiken. Ei sen tarvitse olla mitään suurempaa kapinaa, eikä äidin tarvitse sitä tietää eikä huomata, mutta kyllä minusta lapsella pitää silti olla joitain sellaisia ajatuksia, mistä ei halua äidilleen puhua.
Minulla on omien lasteni kanssa ihan hyvät välit, jutellaan seksistä ja ihastuksistakin, ja vaikka mistä. Mutta en minä oleta, että he oikeasti jakavat minulle kaiken, mitä parhaille ystävilleen jakavat. Se ei minusta ole äidin rooli. Eikä edes ihan tervettä. (Tulee mieleen sellainen kauhuanoppi, joka haluaa olla poikansa paras ystävä, ja tietää kaiken pojan ja miniän suhteesta. En minä halua olla sellainen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapsi ei halua avautua, varsinkaan teini-ikäinen.
Enpä kertonut minäkään kaikkea äidilleni, vaikka olisin voinut, ts. ei tarvinnut pelätä tai hävetä. Toisaalta muistan, että kaveripiirissä oli kaikesta vanhempiensa kanssa höpöttäviä ja pidin sitä jotenkin outona.
Miksi otat tuosta paineita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on omien lasteni kanssa ihan hyvät välit, jutellaan seksistä ja ihastuksistakin, ja vaikka mistä. Mutta en minä oleta, että he oikeasti jakavat minulle kaiken, mitä parhaille ystävilleen jakavat. Se ei minusta ole äidin rooli. Eikä edes ihan tervettä. (Tulee mieleen sellainen kauhuanoppi, joka haluaa olla poikansa paras ystävä, ja tietää kaiken pojan ja miniän suhteesta. En minä halua olla sellainen).
[/quote]
Ei hän kerro mulle mistään ihastuksista sun muista. En mä kaikkea haluakaan tietää, mutta olis tosi kivaa jutella edes jostain. No, ehkä aika tekee tehtävänsä ja täytyy toivoa, että kertoo sitten, jos tulee joku vakavampi tilanne, jossa tarvittaisiin aikuista.
Asenteesi ei ehkä ole ihan normaali.
Itsenäistymisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, jakaako asiat oman äidinsä kanssa vai ei.
Jos teidän perheessä ei näin ole, miksi pidät teidän tapaasi normaalina ja perheitä, joissa aidosti ollaan toisenlaisia, jopa sairaina?
Millä tavalla kytketät tuon itsenäistymisen tähän asiaan? Kaavasi mukaan, mitä vähemmän teini kertoo, sen itsenäisempi hän on? =))
Perheet ovat erilaisia, teille sopii tuo, joillekin tuollainen on kauhistus, mutta sairasta, ei kai sentään??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä haluaisin.
En tiedä miksi otan paineita. Ehkä omien kokemuksien takia.
Joillain ihmisillä on vaan niin hyvät suhteet, että kerrotaan kaikki.
Ei minusta ole tervettä eikä hyvä asia, jos lapsi ei oikeasti halua itsenäistyä äidistään, ja kertoo kaiken. Ei sen tarvitse olla mitään suurempaa kapinaa, eikä äidin tarvitse sitä tietää eikä huomata, mutta kyllä minusta lapsella pitää silti olla joitain sellaisia ajatuksia, mistä ei halua äidilleen puhua.
Minulla on omien lasteni kanssa ihan hyvät välit, jutellaan seksistä ja ihastuksistakin, ja vaikka mistä. Mutta en minä oleta, että he oikeasti jakavat minulle kaiken, mitä parhaille ystävilleen jakavat. Se ei minusta ole äidin rooli. Eikä edes ihan tervettä. (Tulee mieleen sellainen kauhuanoppi, joka haluaa olla poikansa paras ystävä, ja tietää kaiken pojan ja miniän suhteesta. En minä halua olla sellainen).
Se, että tyttö ei kerro ap:lle asioitaan nyt, ei tarkoita sitä, että tämä olisi pysyvä asiantila. Totta kai kannattaa edelleen panostaa luottamuksellisiin väleihin, mutta kuitenkin hyväksyä se asiantila, että 13-vuotias ei ole enää ihan lapsi, vaan teini, joka on aloittanut lapsuudenperheestään eriytymisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillain ihmisillä on vaan niin hyvät suhteet, että kerrotaan kaikki.
Ei minusta ole tervettä eikä hyvä asia, jos lapsi ei oikeasti halua itsenäistyä äidistään, ja kertoo kaiken. Ei sen tarvitse olla mitään suurempaa kapinaa, eikä äidin tarvitse sitä tietää eikä huomata, mutta kyllä minusta lapsella pitää silti olla joitain sellaisia ajatuksia, mistä ei halua äidilleen puhua.
Minulla on omien lasteni kanssa ihan hyvät välit, jutellaan seksistä ja ihastuksistakin, ja vaikka mistä. Mutta en minä oleta, että he oikeasti jakavat minulle kaiken, mitä parhaille ystävilleen jakavat. Se ei minusta ole äidin rooli. Eikä edes ihan tervettä. (Tulee mieleen sellainen kauhuanoppi, joka haluaa olla poikansa paras ystävä, ja tietää kaiken pojan ja miniän suhteesta. En minä halua olla sellainen).
Murrosikä on tosiaan sitä omien siipien levittämisen aikaa. Tukea ja turvaa haetaan vanhemmista mutta enää ei olla pieniä lapsia, jotka jakavat kaiken vanhempiensa kanssa. Nyt saa olla omia juttujakin ja siihen pitäisi jopa sellaisella hyväksyvällä tavalla kannustaakin (esim. jos jotain kertoo myöhemmin, niin ei syyllistä lasta siitä, että ei ole kertonut aiemmin, jos kuitenkin on kyse jostain ihan pienestä jutusta). Lapsi alkaa olla yhä enemmän yhteiskunnan jäsen ja itsenäinen toimija, jonka ei kuulu tilittää päänsä sisäisiä aivoituksia vanhemmilleen eikä enää kuunnella joka asiassa vanhempien mielipiteitä. Se oma harkintakyky kasvaa, ja oppia voi vaan yrittämällä ja erehtymällä.
Tosiaan ei ole normaalia, jos lapsi murrosikäisenä jakaa kaiken vanhempien kanssa ja toimii kaikessa vanhempien opastamalla tavalla. Lapsesta pitää kyetä irrottautumaan, jos lapsi itse ei uskalla. Eikä se tarkoita sitä, että lapsi hylätään vaan sitä, että lapselle annetaan tilaa tehdä omia päätöksiä ja joitakin päätöksiä vanhemmat eivät enää tee vaan lapsen on itse ne tehtävä (esim. kesätyön hakeminen, kaverisuhteissa toimiminen jne).
Asenteesi ei ehkä ole ihan normaali.
Itsenäistymisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, jakaako asiat oman äidinsä kanssa vai ei.
Jos teidän perheessä ei näin ole, miksi pidät teidän tapaasi normaalina ja perheitä, joissa aidosti ollaan toisenlaisia, jopa sairaina?
Millä tavalla kytketät tuon itsenäistymisen tähän asiaan? Kaavasi mukaan, mitä vähemmän teini kertoo, sen itsenäisempi hän on? =))Perheet ovat erilaisia, teille sopii tuo, joillekin tuollainen on kauhistus, mutta sairasta, ei kai sentään??
ole lainkaan omaa sisäistä maailmaansa, minne vanhemmat eivät pääse. Eikä se tarkoita, ettei jutella, meillä puhutaan tosi paljon, ja henkilökohtaisiakin. Mutta en usko, että kaikkea, eikä kaikkea pidäkään. Ja mitä vanhemmaksi kasvetaan, sitä enemmän pitää sitä omaa olla.
Voihan se olla, ettei äiti tajua, että ei ole lapselle se kaikkein läheisin uskottu, mutta minusta sellainen äiti, joka vaatii lapseltaan sellaista, on ripustautunut lapseen väärällä tavalla. Lapsella pitää olla tilaa, ja aikuisen valmis kuuntelemaan, kun lapsi haluaa.
mulla ole ollut sen ihmeempää salattavaa. Ja en ole silti toiminut kaikessa siten, miten vanhempani olisivat toivoneet. Poikapuoli on 17v ja kertoo mulle asiansa, isällensä ei kerro mitään.
Tosiaan niinko joku sanoikin, tuo on paljon, että sanoo, ettei kertois sinulle kaikkea.
Alkaa vetämään rajaa omalle yksityisyydelle. Eihän sitä kukaan kerro kaikkea toisille. Hyvin olet lapsesi kasvattanut ja seuraile ja kuuntele edelleen. Kyllä varmaan tärkeimmät asiat kertoo. Ei sinun joka ihastusta tarvikaan tietää, eikä kavereiden asioita jne.
enkä silti halunnut kertoa kaikeka! Minusta on jopa epänormaalia jos kertoo IHAN KAIKEN (esim. seksijutuista) vanhemmille.
Joillain ihmisillä on vaan niin hyvät suhteet, että kerrotaan kaikki.
no mun 15v tyttöni kertoo minulle ihan kaiken! poikaystävästään ym. hän itse sanoo, että eihän hän tiedä ja niin hyvä on tietää, että kaikki on hyvin ja asiat ovat oikein. hän siis hakee tavallaan vahvistusta omalle toiminnalle.
minä sitten rohkaisen ja vakuutan, että hyvin menee, jatkaa samaa rataa ja kerron miten minä hänen iässään toimin. kehun häntä ja arveluttavia asioida pohdimme yhdessä. hän on todella fiksu ja järkevä tyttö. opettajakin sanoo, että hyvin kypsän ajatusmaailman omava nuori naisenalku.
En voisi kuvitellakaan, että hän toimisi sen surullisen kohtalon tytön kaltaisesti...
Ja on minulla muitakin lapsia, isompia ja pienempiä, mutta nyt ei ollut kysymys heistä
Mielestäni jo se on paljon, että kertoo ettei kertoisi :) 13-vuotiaalla on varmasti ikävaiheestakin kyse. Itsenäisyyden hakeminen ja tietynlainen kovistelu varmaan kuuluu asiaan. Voihan olla että hän tosi tilanteessa kuitenkin kääntyisi äidin puoleen. Omat lapseni ovat vielä nuorempia, mutta taktiikkana mulla on lähinnä ajan antaminen. Asiat eivät tule kyselemällä tai painostamalla, vaan sellaisina hetkinä jolloin istutaan yhdessä sohvalla kainalokkain ja jutustellaan mukavia. Eli lapsi on rentoutunut ja kokee, että ei painosteta, vaan kuunnellaan ajan kanssa jos jotain on.