5-vuotiaan kädentaidot?
Miten paljon 5-vuotiaanne osaavat piirtää, kirjoittaa, tehdä numeroita jne. Musta meillä on taidot huimasti jäljessä. Ihmiset siis vielä pääjalkaisia. Lähinnä piirtää vain sotkuja eli ralliratoja ja alkeellisia autoja. Kiinnostusta piirtämiseen ei ole eikä siihen ole kovasti kotonakaan kannustettu. Miten opettaa ja motivoida, kun taidot selvästi muista jäljessä.
Kommentit (5)
toiseen suuntaan, nythän puhutaan pikkutytöstä joka piirtelee autoja ja ralliratoja sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt että tyttö pitää pukea pojan näköiseksi ja poika tytön näköiseksi se varmaan on osa syy siihen epävarmaan käyttäytymiseen mutta voinen onnitella jo tässä vaiheessa että biologisia lapsenlapsia tuskin tulette näkemään tämän lapsen osaltanne.
Mitenkäs nämä pukeutumiset tähän liittyi. Ja ap:n 5-vuotias on kyllä poika eikä ole kallellaan mihinkään.
Näprää koko ajan jotain, virkkaa, neuloo, letittää, piirtää todella hyvin. Ei kuitenkaan osaa kunnolla pyörällä jarruttaa eikä ole kiinnostunut ulkoliikuntaleikeistä.
joilla on spiraalihäntiä ja torahampaita... ja jonkinlaisia autoja, joissa on matkustajat sisällä (tikku-ukkoja), jonkinlaiset valot ja ralliraidat/-numerot kyljessä ja ehkä ajovalotkin tai antennit katolla. Renkaat yleensä varren päässä irti autosta. Ja kaikki tietty rivissä. Karttoja piirtelee myös = erilaisia möykkyjä pitkin paperia = saaria meressä. Joskus harvoi kukkia tms.
Osaa kirjoittaa oman nimensä ja sanelusta jonkin verran, ihan kaikkia kirjaimia ei välttämättä muista ja osan varmistaa (olihan se R se Peen näköinen, mutta kaksijalkainen tms.). Mallista kirjoittaa myös. Kirjaimet yleensä ihan kirjaimia, joskin vähän kallellaan ja milloin minkäkin kokoisia. Numerot osaa kirjoittaa kaikki, vaikka osa meneekin joskus nurinpäin (esim. kolmonen) "Kirjoittaa" paljon leikkitekstiä, joka muistuttaa ehkä kaunokirjoitusta. Kynällä osaa seurata viivaa. Ja ompelukoneella ;D Ei tosin taida liittyä tähän...
Saksilla osaa leikata melkein viivaa pitkin. Ainakin jos jaksaa keskittyä. Ja värittämiset pysyy viivojen sisäpuolella. Käyttää myös useampaa kuin yhtä väriä.
Pikkulegoista rakentelee erilaisia aluksia sun muita varsin näppärästi ja osaa tehdä ohjekirjasen avulla useimmat 7+ legosarjat. Aivan pienimpien osien kanssa menee joskus hermot ja sit pitää äitin auttaa.
Meidän pojalla viivästymät onkin sitten karkeamotorisella puolella. Oman kehonhahmottaminen vaikeaa (useamman raajan käyttö yhtä aikaa ei oikein onnistu, eikä osaa kovin hyvin esim. matkia ilmeitä, kun ei näe omaa naamaansa) ja tasapainoelimessä häiriötä. (Oppi vasta äskettäin esim. seisomaan yhdellä jalalla ja vajaa vuosi sitten hyppimään tasajalkaa... )
__________________________________________________
Jos piirtäminen ei innosta, niin innostuisikohan vaikka kirjoittamisesta? Erilaisia tehtäväkirjoja, joissa harjoitellaan ihan vaikka vaan kirjaimien tai numeroiden piirtämistä mallista on kaupat väärällään.
Sama kai se on piirtääkö vai kirjoittaako, jos vaan kynän käyttö ja erilaisten muotojen hahmottaminen tulee tutuksi....
saa aikaiseksi. Jotain ihan tunnistettavia asioita osaa piirtää mutta verrattuna saman ikäiseen serkkuunsa, on poika aika paljon jäljessä.
Ollaan kannustettu piirtämään, ostettu erilaisia kyniä jne. mutta lasta ei vain kiinnostaa. Ei jaksa istua aloillaan vaan mieluummin touhuaa ihan muuta.
Kaikki eivät vain tykkää piirtämisestä tai ole kiinnostuneita siitä.