Vauva pyörii kaikki yöt ja päivät eikä saa unta
Hei!
Mulla on 6kk ikäinen vauva, jonka kanssa on nyt viimeisen kuukauden ajan ollut hankaluutena nukahtaminen. Vauva nukkuu päikkärit vaunuissa ja yönsä vanhempien sängyn vieressä pinnasängyssä.
Vauva on alkanut kääntyä jatkuvasti vatsalleen, eikä tällöin saa nukutuksi. Vauva saattaa nukahtaa, mutta kääntyy sitten unissaan eikä uudelleen nukahtaminen onnistu.
Olen etenkin yöunia varten koettanut laittaa vauvan sänkyyn tyynyjä, jotta hän ei pääsisi kääntymään. Ei hän käännykään tuolloin, mutta herää hikisyyteen ja alkaa huutaa sitä. Tai sitten vauva huutelee sitä, kun peitto on pois päältä (hän sen unissaan potkii pois).
Mitä tässä pystyisi tekemään, että saadaan unirauha?
Kommentit (6)
Mutta ikävä kyllä, unipussi ei meillä toiminut. Vauvalle ei varmastikaan tuolloin tullut kylmä, mutta hän oli muuten levoton, ilmeisesti siksi, että sai pussissa jalat liikkumaan tosi hyvin kun kangas joustaa.
Meneepä vaikeaksi ;)
-ap-
Vauva heräilee, vaikka juuri olisi syötykin, joten nälästä ei useinkaan ole kyse. Joskus toki levottomuuden aiheuttajaksi paljastuu nälkä, mutta harvemmin.
että vatsallaan nukkuminen olisi juuri se ongelma? Meillä vauva alkoi kääntymään vatsalleen nukkuessaan muistaakseni juuri 6 kk iässä. Suurin osa vauvoista tykkää nukkua vatsallaan, siinä ei tle niin paljon säpsähdeltyä ja se on mm. vatsavaivojen kannalta oivallinen asento. Nyt on taatusti näiden tajuttomien helteiden takia vaan vauvallasi tukalat oltavat nukkuessaan. Meillä 9 kk vauva nukkuu kokonaan ilman peittoa, lyhythihaisessa ja lyhytpunttisessa yöpuvussa. Yöllä annan vettä pullosta, tuntuu hänellä olevan janoa useammin, kuin normaalisti.
Muista, että vauvoilla kaikki kestää vain aikansa, tuokin ongelma ratkennee itsestään ehkäpä jo aika pian. Kurjaahan se on valvoa, mutta koita nukkua vaikka päiväunia sitten vauvan kanssa. Tsemppiä!
Jos on liian kuuma, nukkuminen on tukalaa - auttaisiko nakuna nukkuminen lakanan alla? Syynä univaikeuksiin voi olla myös astma, joka ilmenee ensioireina etenkin aamuöisin. Meillä yöt rauhoittuvat huomattavasti astmalääkityksen aloittamisen jälkeen.
5: Vauva ei siis halua jäädä vatsalleen, vaan alkaa itkeä, kun päätyy siihen asentoon.
Kiitokset tsempityksistä, toivotaan ettei tämä vaihe kestä kauaa :)
Itsellä ei ole kokemusta, mutta tuli ekana mieleen, ei ainakaan olisi sitten kylmä, kun peiton saa potkittua pois. Isompi ja painavampi peitto pysyy myös paremmin päällä. Ei vauvalla sitten olisi nälkä ja sen takia heräilee?