Lue keskustelun säännöt.
Yhdellä lapsistamme on lihavuusgeeni. Mitä voin tehdä?
04.03.2011 |
Meillä on neljä lasta joista kaikki ovat hoikkia paitsi yksi. Hän oli jo syntyessään pullein kaikista lapsistamme. Söi tissiä tosi hyvin, oikeastaan rohmusi menenmään ja koko suku oli innoissaan kun oli niin lihava lapsi sukuun tullut. Meidän suku on siis muuten aika hoikkaa, ainoastaan mummoni ja yksi täti on TOSI lihavia. Minua on aina ihmetyttänyt että miten on mahdollista että on kaksi tosi lihavaa kaikkien muiden tosi laihojen seassa. Itse en siis lihoo sama mitä syön. Neljän lapsen jälkeenkin olen samoissa mitoissa kuin ennen eikä minun edes tarvitse varoa syömistäni! Siksi epäilen nyt että suvussamme on piilevänä joku lihavuusgeeni. Tyttäreni on saanut sen ja en tiedä miten voisin auttaa häntä ettei hänestä tulisi samanlaista läskiä kuin mummostani ja tädistäni. Kaikki muut lapsemme syövät normaalisti mutta tämä pullea tytär käy koko ajan näppimässä jotain kaapista... Meillä ei koskaan ole herkkuja muuten kuin karkkipäivänä. Tytär syö usein salaa sokeria. Kaakaota meille ei voida ostaa enää kun juo heti kaiken maidon loppuun kun tekee kaakaota. Olen niin kyllästynyt kun aina valittaa nälkää vaikka vasta oli ruoka! Hän ei siis tule kylläiseksi koskaan ellei ole saanut vetää kunnolla sokeria naamaan. Liikuntaa ei koskaan ole jaksanut kunnolla harrastaa. Meillä kaikki lapset pelaavat jalkapalloa. Mutta tämä pullea tyttö joutu lopettaa koska häpäisi koko joukkueen kun ei jaksanut olla kunnolla mukana. Mitä tälle asialle voisi tehdä? Annetaanko vaan olla ja lihota? En haluaisi aiheuttaa mitään syömishäiriötä huomauttelemalla tuosta syömisestä koko ajan. Herkkuja meillä ei siis ole mutta vetää leipää, keittä teetä johon sekottaa sokeria... Lapsihan selvästi kärsii itsekin tuosta!
Kommentit (35)
Olisiko joku kipirauhasen häiriö? Menisin kyllä erikoislääkärille, maksoi mitä maksoi..
Se on selvitettävä, voit näin osoittaa rakkautesi lastasi kohtaan, kun asia hoidetaan ajoissa. Eikä sitten aikuisena kun mopo on jo karannut käsistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko siis teidän mielestä ihan sallittua että minä vahdin ja kyttään koko ajan hänen syömistään? Hän itse jotenkin loukkaantuu kun kiellän kun nään että hän menee jääkaapille. Näin teen silloin kun hän on jättänyt ruokapöydässä salaatin tai osan ruuasta syömättä. Välipalaksi saa ottaa omenaa tai porkkanaa jos ruoka on ruoka aikana syöty kunnolla. Hän myös loukkaantuu kun en anna tuoremehua juomaksi päivisin. Se on meillä vain aamupalaksi koska tuoremehun kanssa otetaan vitamiinipillerit jotta ne imeytyy kunnolla. Muiden lasten kohdalla minun ei siis tarvite vahtia millään tavalla! Kaikki ovat hoikkia eivätkä käy jääkaapilla koko aikaa. Tämä on niin masentavaa välillä. En haluaisi olla vittuimainen, nipottava äiti :(
tai juoda sokerisia mehuja. Eihän se ole hyväksi hampaillekaan. Pystyisitkö esittämään asian niin, että se nyt on teillä sääntö, eikä erityisesti vain hänelle kohdistettu.
Ymmärrän kyllä, että tilanne on hankala.
Eli jääkaapilta välipalan hakeminen on kielletty (ellei siis ole välipala-aika), ja myöskään mehu ei ole janojuoma eli jos ei ole ruoka-aika, on sallittua juoda vettä jos on jano. Muut juomat kuuluvat niihin ruoka-aikoihin.
Ei minusta tässä ole mitään pahaa kun säännöt on samat kaikille, mutta tietty jos vaan yksi lapsista pyrkii sinne jääkaapille muina aikoina niin voihan se tuntua siltä että tätä yhtä vahditaan. En tiedä, hankala tilanne :/
ja kärsinyt siitä koko elämäni. Nyt olen ollut laihdutusleikkauksessa ja laihdun huimaa vauhtia. Muttamutta. nuorin lapseni on lihava. Ja vasta kolme vuotias. Mutta hän syö kuin hevonen ja lihoo vain. Kaksi muuta lasta normaalipainoisia. Olen miettinyt, miten saisin säästettyä nuorimmaiseni lihavuuden kirolta. Geeneissä tuo lihavuus on ja se, että lapsi haluaa makeaa ja ruokaa ylenmäärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kärsinyt siitä koko elämäni. Nyt olen ollut laihdutusleikkauksessa ja laihdun huimaa vauhtia. Muttamutta. nuorin lapseni on lihava. Ja vasta kolme vuotias. Mutta hän syö kuin hevonen ja lihoo vain. Kaksi muuta lasta normaalipainoisia. Olen miettinyt, miten saisin säästettyä nuorimmaiseni lihavuuden kirolta. Geeneissä tuo lihavuus on ja se, että lapsi haluaa makeaa ja ruokaa ylenmäärin.
Se on oikeasti vanhempien vika, jos tuon ikäinen lihoo!
Laitan normaalia ruokaa salaatteineen, mutta en ala lihavan lapsen ruokia laskemaan. En tyrkytä lisää ja annan olla syömättä jos ei syö. Mutta ei noin pieneltä voi syömistä kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitan normaalia ruokaa salaatteineen, mutta en ala lihavan lapsen ruokia laskemaan. En tyrkytä lisää ja annan olla syömättä jos ei syö. Mutta ei noin pieneltä voi syömistä kieltää.
Mulla on kolme lasta ja heistä kaksi vanhinta täysin normaalipainoisia. Kolmas syö samaa ruokaa ja lihoo... Ja ei syö hevosen annoksia. Mutta selkeästi hänelle maistuu makea enemmän kuin muille lapsille. Liikkuu ehkä vähemmän. Mutta pointti olikin, että kaksi muuta lastani on perineet mieheni laihuuden ja kolmas minun lihavuuden... Ja kyllä se harmittaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja joo, kyllä minua kanssa ehkä harmittaa se että yksi lapsistamme eroaa niin muusta perheestä... Harmittaa ja on hankalaa kohdella yhtä lasta eri tavalla kuin muita. Ei muille tarvitse ruokailusta koskaan sanoa mitään. Ei tarvitse syömistä vahtia ja valvoa noin... Minua monesti itkettää kun ajattelen että tämä lapsi musitaa päivästä vain sen kuinka äiti kielsi sitä ja tätä... Eikö siitä lapsellekin tule huono ja epätäydellinen olo "minä en ole hyvä lapsi kun syön liikaa". Oikeasti eihän se lapsi mitään sille voi! Miten helvetti saisin tämän syömishimon pois lapsesta jotta hän voisi olla onnellisempi???
Minulla oli lapsena masennus ja söin syömistäni. Olin koulussa kiusattu ja sitten "herkuttelin" kotona suurilla herkku ruisleivillä ja kaakaolla. Nyt aikuisena olen yli 100kg ja taistelen että pysyn edes näissä mitoissa.
Ja joo, kyllä minua kanssa ehkä harmittaa se että yksi lapsistamme eroaa niin muusta perheestä... Harmittaa ja on hankalaa kohdella yhtä lasta eri tavalla kuin muita. Ei muille tarvitse ruokailusta koskaan sanoa mitään. Ei tarvitse syömistä vahtia ja valvoa noin... Minua monesti itkettää kun ajattelen että tämä lapsi musitaa päivästä vain sen kuinka äiti kielsi sitä ja tätä... Eikö siitä lapsellekin tule huono ja epätäydellinen olo "minä en ole hyvä lapsi kun syön liikaa". Oikeasti eihän se lapsi mitään sille voi! Miten helvetti saisin tämän syömishimon pois lapsesta jotta hän voisi olla onnellisempi???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole helppoa olla äiti! meidän 9 vee tyttö söisi myös kuin hevonen, ja väittää syövänsä nälkään. huh huh, hän voisi syödä samanverran kuin isänsä eikä muka tule täyteen... joka päivä muistutamme että makeaa ei joka päivä, joka päivä jakelen "tietoiskuja", mitä on syötävä minkä verran joka päivä (vihannekset, vesi, ym. välillä on sellainen olo että tyttö ei tunnista milloin hänellä on jano ja milloin nälkä? välillä tuntuu siis että hän haluaisi syödä ja napostella vain siksi että on laiska juomaan. meillä ei käytetä mehua janojuomana eikä limppareita. tyttö on tukeva siis ihan perusruuasta.... vaikeimpia hetkiä ovat aamut kun tyttö lähtee kouluun ja minä olen lähtenyt jo töihin. huomaan jääkaapista häipyneen melkoisesti tavaraa. välillä jopa 4 jugurttia saattaa häipyä suihin + aamupalaleivät päälle. eikä auta laittaa valmiiksi aamupala kun hän hakee itse lisää kun onvielä "nälkä". viikonloput ovatkin sitten tuskaa tytölle kun kiellän ottamasta kohtuusaamupalan jälkeen lisää, mahalaukku on selvästi venynyt ja tuottaa nähdä tuskaa kun tyttö suuttuu ja itkee että minulla on vielä nälkä :(....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
.
Päätit nostaa yli 14 vuotta vanhan ketjun? Miksi? Sinulla ei kuitenkaan ollut mitään kommentoitavaa.
että on muutakin tekemistä kuin keittiössä pyöriä. On kai niitä annoskokojakin vahdittava, ja oikeasti lautaselle aina puolet salaattia, raastetta tms.