Meluava ulkoremppa heti aamusta omakotitaloalueella?
Mitä mieltä olette siitä, että omakotialueella aloitetaan remppaaminen aikaisin aamusta, esim. tänään jo klo 7.15. Äänet ovat siis metalliräikän/katuporan ääntä muistuttavia ja kaivinkoneen jyrinää.
Olenko outo, kun minua ottaa tämä kovasti päähän. Remppaa jatkunut jo useita viikkoja. Joinakin päivinä melua on myös kuulunut illalla vielä yhdeksän jälkeen. Että ottaa päähän!
Kommentit (28)
Monet ihmiset saattavat tehdä remonttinsa itse, ja jotkut meistä tekevät arkisin töitä eli remontti tehdään viikonloppuna kun on vapaata. No can do.
Meillä kun naapuritaloa rakennettiin alkoi kaivuri kääntää maita 4m talostamme aamuisin klo 6.15. Yhteydenotto rakennusvalvontaan sai siirrettyä tuota toimintaa klo 7 asti mutta ei tietenkään pidemmälle. Otti kyllä päähän kun vauva valvotti yöt mutta luvallista se on.
Olimme ensimmäisiä auskkaita. Parhaimmillaan meillä rakenenttiin joka puolella ympärillä. Rakentaminen alkoi kuuden jälkeen. Lisäski raskaita rakennuskoneita siirreltiin ja lastattiin yöllä. Se kaikki oli laillista. Paalutuskone muuten saa kivan fibran aikaan asunnossa.
Tuli vain mieleen, että meidänki tiellä porailevat ja työt alkaa heti aamusta. Ovat hyvässä vaudissa, kun lähden viemään lasta vaille 8 hoitoon.
oli joskus työmiehiä, jotka aloittivat jo kello 6, koska ilmeisesti halusivat lähteä aikaisin kotiin ja se ei mielestäni enää ollut ok.
Klo 7 -19 olisi mielestäni ok, jos alueella on lapsiperheitä.

Isäni remontoi minulle uutta asuntoa tässä taannoin. Kerran heräsin jo ennen kuutta ja meinasin saada sätkyn, kun tajusin, että isä oli jo painunut uudelle asunnolle hommia tekemään. Onneksi teki maalaushommia, eikä seinänaapuri ollut onneksi kotona, vaan reissun päällä. Mietin vain siinä hetkisen, että alkaapa naapurussuhde hyvin, jos isä viiden aikaan kolistelee seinän takana.
Pidin puhuttelun isälleni asiasta. Vaikka itse on hereillä, ei pidä olettaa, että koko maailma on. Mutta hän toki puolustautui itse sillä, että oli katsonut hommaksi maalaamisen, eikä mitään vasarointia tai esim. naapurinvastaisen seinän hiontaa. :D

Noi menee kaikenlisäksi ajallaan ohi.
meinaatko että on luvallisempaa kaupunkien keskustoissa missä on kerrostaloja, niin pitää vastaavaa meteliä?