Terveystiedon reaalissa kirjoittavat pääsevät liian helpolla.
Samoin uskonnon, näitä kahta ainetta ei pitäisi voida kirjoittaa YO-kirjoituksissa, eivät kerro mitään todellisesta osaamisesta, lähinnä mielipidekirjoituksia.
Kommentit (55)
Terveystietoa on 1 ja uskontoa 3 pakollista kurssia.
Sen lisäksi terveystiedossa on 2 ja uskonnossa 2 valtakunnallista syventävää kurssia, jotka kai joka koulussa järjestetään jos vain opiskelijat valitsevat kursseja (välttämättä ei siis järjestetä!). Kaikki kurssit tähän päälle ovat koulukohtaisia syventäviä, eli jos teidän koulussanne on tuo kurssimäärä, ei se pidä paikkaansa joka lukiossa.
Ja kyllä, terveystieto on yo-kirjoituksissa ihan huuhaa-aine, josta saa hyvän arvosanan pelkällä yleistiedolla!
T: lukion opettaja (kevään 1994 yo)
Arvoisa lukion opettaja, uskontoa todellakin on kolme ja terveystietoa vain yksi pakollinen kurssi. MUTTA, YO-kirjoitusten kysymysten aihepiiri käsittelee näiden pakollisten lisäksi kaikkia valtakunnallisia syventäviä kursseja. Terveystietoa voi lukea sen yhden kurssin ja mennä kirjoittamaan jos huvittaa, mutta eipä tietomäärällä silloin kovin korkeaa arvosanaa ole järkevää odottaa. Voisi siis melkeinpä sanoa syventävien kurssien olevan myös pakollisia kirjoittajille.
Myös biologiaa on vain kaksi pakollista kurssia, fysiikkaa sekä kemiaa ainoastaan yhdet.
Ei terveystietoa hankaluudeltaan voi tietenkään verrata esimerkiksi fysiikkaan tai matematiikkaan, mutta on silti typerää lähteä jotenkin alentamaan sen arvoa oppiaineena.
mutta eihän tuosta siltikään tule pakollisten ja valtakunnallisten kurssien jälkeen kuin 3 ja 5 kurssia...
Ja ihan oikeasti terveystieto on niin joutavanpäiväinen aine reaalissa kuin mahdollista. Toki sitä kirjoitetaan paljon, kun mitättömällä työllä saa hyviä arvosanoja. Johonkin bilsaan, fysiikkaan ja kemiaan tai oikeastaan ihan mihin tahansa muuhun kirjoitettavaan aineeseen (reaali tai muu aine) ei todellakaan voi verrata millään tavalla vaativuudessaan. Terveystieto on se aine, joka valitaan kun pitää joku ottaa, koulu ei kiinnosta ja silti pitäisi päästä ylioppilaaksi.
myös se jakauma. Eivät kaikki saa L:lää. On oltava myös tietty määrä muita arvosanoja.
ja reaalista tulee vaikka M, niin eikös se nosta paskatodistuksen arvoa kumminkin ja tuore ylioppilas on ylpeä?
AP hei, miten voit sanoa, että noilla kyssäreillä olisit saanut L:n? Tällä hetkellä saattaa tuntua sitä, että kysymykset olivat helppoja, mutta tosiasiassa vaatimustaso esseiden sisällöstä on aika suuri! Joten älä yhtään yliarvoi itseäsi =D
ja kirjoittaa sen terveystiedon, vaikka ylioppilas jo olenkin, tulen sitten kertomaan...AP
Minä yritän. Aiemmin ketjussa kommentoinut opettaja voi pisteyttää!
2011 kevään terveystiedon YO-kokeen ei-jokerit:
1. Esittele D-vitamiinin lähteitä ja sen terveysvaikutuksia.[b]Kala, terveysvaikutus on se, ettei tule keripukkia. Tai luusto ei haurastu. [/b]
2. Mitä insuliiniresistenssi tarkoittaa, ja mitkä tekijät vaikuttavat sen syntyyn?
[b]Ei voi syödä sokeria. Ylipaino vaikuttaa.[/b]
3. Opiskelijat suorittivat lukion liikuntakurssilla Cooperin testin. 20 % opiskelijoista sai
tulokseksi yli 3 000 metriä, noin 35 % 2 500–3 000 metriä, noin 30 % opiskelijoista sai
tulokseksi 2 000–2 499 metriä ja 15 % opiskelijoista sai tulokseksi alle 2 000 metriä.
a) Mitä Cooperin testi mittaa? (2 p.)[b]No mittaa sitä, kuinka pitkälle pääsee 12 minuutissa, tiätty![/b]
b) Esittele harjoittelun perusperiaatteita, joiden avulla Cooperin testissä alle 2 000 metriä
juosseiden tulos olisi puolen vuoden päästä selvästi parempi. (4 p.)[b]Juoksee useammin ja pidempiä matkoja.[/b]
4. Tarkastele perhe- ja lähisuhdeväkivallan ilmenemistä Suomessa ja sen vaikutuksia sosiaalija
terveydenhuollon toimintaan.[b]Liian helppoa luntata AV-palstalta. En vastaa.[/b]
5. Kuvaile ja arvioi artroosin prevention keinoja.
[b]Meidän Arto ei ole mikään perverssi![/b]
6. Pohdi tupakkalaissa esitettyjä kieltoja ja tupakoinnin rajoittamiskeinoja eettisestä
näkökulmasta.[b]Hirmu rumia ne siinä askin kyljessä olevat varoitustekstit on. Ja ne kuvat. Voisi olla kauniimmat[/b]
7. Tarkastele seksuaalista suuntautumista ja sukupuolista identiteettiä psyykkisen terveyden
näkökulmasta.[b]No jos on homoseksuaali ja on kaapissa, niin ei se ihan tervettä ole.[/b]
Voitinko ällän, voitinko!?
Lycka till vaan! Äläkä yhtään sitten pänttää...
lapsi sai viime keväänä lakin. Englannin läpimeno pelotti niin paljon, että hän haali kirjoituksiin yimääräisiä aineita kompensaatiopisteiden takia. Terveystiedolla on opiskelijoiden keskuudessa ihan selkeästi tällainen "ylimääräisen" aineen status, eli se valitaan jos tarvitaan kompensaatiopisteitä tai halutaan päästä helpolla. Lapseni sai M vain sillä yhdellä pakollisella kurssilla ja lukaisemalla syvetävien kurssien kirjat läpi. Toki muuten seurasi ajankohtaisia uutisia myös tästä aiheesta kuten kaikista muistakin.
Sitä minäkään en usko, että kukaan valmistautumatta saisi terveystiedosta L, ei edes ap. Normaalisti sivistynyt aikuinen osaa vastata noihin esimerkkikysymyksiin jotain, mutta parhaisin arvosanoihin vaaditaan jo paljon oppiainerajat ylittävää tietoa. Silti olen sitä mieltä, että kovin heppoisa aine tämä terveystieto on muiden reaaliaineiden joukossa.
käyttää tietoa luovasti ja kirjoittaa esseen siitä, että terveystieto on otettu ylioppilaskirjoituksen reaaliaineeksi siksi, että näin vältytään satojen reputtavien reppanoiden tulvalta ja nekin, keillä ei oikeasti olisi ylioppilaslakille käyttöä myöhemmissä opinnoissaan, mutta kun suku pakottaa, saavat sen valkolakkinsa???
Kaikilla on kuitenkin sama mahdollisuus valita se joten turha valittaa.
Jos ei menesty yo-kirjoituksissa, saa tyytyä ammattikoulupaikkaan, lääkiksestä turha haaveilla.
käyttää tietoa luovasti ja kirjoittaa esseen siitä, että terveystieto on otettu ylioppilaskirjoituksen reaaliaineeksi siksi, että näin vältytään satojen reputtavien reppanoiden tulvalta ja nekin, keillä ei oikeasti olisi ylioppilaslakille käyttöä myöhemmissä opinnoissaan, mutta kun suku pakottaa, saavat sen valkolakkinsa???
kun mun muistaaksei ylppäreissä joka aineessa arvosanat annetaan suhteellisesti? Parhaalle 5 prosentille ällä ja vikat viis reputtaa tms.
Mutta koska useimmat heikot ja lusmuilijat valitsevat terveystiedon (koska siinä on vähiten opiskeltavia kursseja), on siinä heikkojakin kirjoittajia paljon enemmän kuin monissa vaikeampina pidetyissä aineissa. Näin terveystiedossa on helppo saada hyviä arvosanoja, mutta tuskin siitä juuri kukaan ällää pelkästään yleistiedoilla saa.
Ihmettelen kuitenkin kovasti, miksi joku nosti täällä uskonnon esiin helppona aineena. Kuten jo nuo esimerkkikysymykset osoittivat, siinä pitää oikeasti tietääkin asioita, ja opiskeltavia kursseja on kuitenkin 5. Kirjoitin aikoinani itse reaalissa (silloin kaikki aineet olivat vielä samassa kokeessa) fysiikan ja kemian, ja kyllä minusta niiden kirjoittaminen oli paljon helpompaa kuin mitä esim. uskonnon ja historian kirjoittaminen olisi ollut, vaikka minulla onkin paljon yleistietoa uskonnon alalta. Fysiikassa ja kemiassa muistettavaa on aika vähän, jos on kerran tajunnut asiat kunnolla. Sen sijaan uskonnossa ja historiassa pitää oikeasti muistaa tosi paljon.
parin illan oppikirjojen lukemisen jälkeen. Lukiokursseja ei tarvitsisi suorittaa, eikä ainakaan 2-4 vuotta noihin aineisiin tuhrata.
vai että 5 kurssia, riippuu kuule ihan lukiosta, meilläkin oli 3.
Terveystieto on tosiaan aine, josta heikommatkin oppilaat saa jo toisen vuoden syksyllä heittämällä magnan.
Täällä haetaan vertailukohtia, mutta ottakaapa vaikka fysiikka. Siinä onkin sitten toinen ääripää. Se vaan kertoo, että on "reaaliaine" ja "reaaliaine". Sinänsä tilanne ei eroa vanhasta. Silloin piti panostaa 1-2 aineeseen, joista toiset oli helppoja verrattuna toisiin.
Itse olen kyllä sitä mieltä että no ehkä joillekkin kyllä tää terveystieto tuntuu ihan naurettavan helpolta, lukematta läpi menevältä hommalta vaan eipähän kaikille! Itse opiskelen kaksoistutkintoa, jotenka kyllä, otin terveystiedon yhdeksi aineeksi vain siksi että jaksaisin rämpiä koko kaksoistutkinnon edes läpi, ja oletin että pääsisin helpolla mutta kuinka kävi.. no kertasin teveystietoa muutamana iltana ennen kirjoituksia, sitä ennen olin tehnyt kaksi 30-40 sivuista portfoliota terveystiedosta... yo-kirjoituksissa 9 pistettä ja I. Vaikkakin kyllä tekstiä tuli paperille. Että niin, ei se ole aina niin läpihuutohommaa kuin ehkä jotkut luulevat - ainakaan minulle, enkä nyt ihan lahopää minäkään ole :)
Nämä vitun kitisijät täällä on joitain aikusia akantuppeloita, joita vituttaa kun eivät itse ole käyneet likuota eivätkä omista valkolakkia kun kaikki ihkukaverit meni amikseen parturipuolelle tai johonkin saaanan marttakouluun opettelemaan kokkaamista, että saavat viettää loppuelämänsä nyrkin ja hellan välissä paskapalkkasessa työssä.
Minua kiinnostaa terveystieto ja haluan liikunnanopettajaksi tai poliisiksi, jonka takia olen valinnut kaikki liikunnan, psykologian, TERVEYSTIEDON, biologian yms kurssit, joista aijon kirjoittaa kaikki mahdolliset, koska ne hyödyttävät minua sitten tulevaisuudessa. Jos haluaa alalle, jossa terveystiedon kirjoittaminen on lähes välttämätöntä, (poliiseilla esim ensiapu yms. ) se on pakko kirjoittaa! Tietenkin se yksi ylimääräinen L näyttää hyvältä siellä todistuksessa, mutta ei kukaan sitä kirjoita, jota se ei oikeasti kiinnosta!
Että kiitos näistä haukuista, kuin paska ja naiivi ihminen oon ku haluan kirjoittaa terveystiedon, jotta saan haluamani ammatin.
suksikaa kuuseen arvostelemasta niitä, jotka yrittävät parhaansa mukaan panostaa koulumenestykseensä ja päästä hyviin töihin!
kiitti ja kuitti
noilla kyssäreillä. Vaikken kursseja olisi edes suorittanut t. ap