Onko normaalia tuntea näin?

Meillä on miehen kanssa muutoin oikein mukava parisuhde, jo reilut viisi vuotta yhdessä, mutta emme asu yhdessä emmekä edes suunnittele sitä. Olemme jo reilusti päälle nelikymppisiä joten perheet on tahoillaan aikanaan perustettu.



Viimeiset puolisen vuotta olen vain pohtinut mielessäni, että onko meissä joku vika kun emme sen enempää tahdo toisiamme nähdä, kuin sen 2-3 iltaa ja yötä viikossa ja sen jälkeen on jo tosi kiva palata kotiin? Voiko ihminen ihan oikeasti olla onnellinen näinkin ja voiko tätä kutsua erillään asumisesta huolimatta ihan oikeaksi sitoutuneeksi parisuhteeksi?



Onko muita samanlaisia? Kertokaa itsestänne!



Minulla on niin pitkä parisuhde aikoinaan takana, että olin kuvitellut että onnea ei ole muu kuin se että asutaan yhdessä ja rakennetaan elämä yhdessä? Joskus mietin että vaikka läheisiä toisillemme olemmekin niin onko tämä sitten ollenkaan rakkautta jos kerran emme pyri yhteistä elämää rakentamaan.