Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että lapseni pitää enemmän mummistaa kuin minusta :(
03.09.2011 |
Tottakai lapsen edessä olen itsevarma enkä kyseenalaista hänen rakkauttaan enkä mielistele lasta.
Mutta, mummi (eli äitini) on aivan ylitsevuotavan ihana kaikkien mielestä (paitsi minun). Lapseni, 1½ v. pitää hänestä myös ihan kamalasti.
Minä olen vähän masentunut, yleensä hermot kireällä kun yritän yhdistä yksinhuoltajuutta ja töitä ja päivähoitoa yhteen. Olen tiukoilla kaikin tavoin ja olen yleensä koko ajan todella äärimmilleen venytetty.
Mummi sitten tulee ja kahmaisee pojan itselleen, ympäröi hänet ja melkein syö. Kun mietin omaa elämääni ollessani raskaana ja myöhemmin kun muutin 30 km kauemmaksi äidistäni, äitini oli vakavasti sitä mieltä, että lapsi pitäisi jättää hänelle. Että hän olisi parempi äiti kun minä en saa koskaan mitään loppuun asti tehtyä enkä mitään. Sanoipa myös, että mun olisi kannattanut tehdä ennemmin abortti...
Katkaisin välit äitiini, mutta en tietenkään katkaissut pojan ja mummin välejä. Mutta silti poikaa on aina niin iloissaan mummista eikä edes itke perääni. Ennemmin itkee mummin peräään :(
Äitini on sellainen outo sekoitus marttyyriä, kaiken kestäjää, aina oikeassa olevaa, paheksujaa, kaiken ja kaikkia ymmärtävää, äiti teresaa, jne...
Kommentit (5)
ensiksikin sulla on näköjään aika haastava ja omistushaluinen äiti, joka ei osaa arvostaa sinua äitinä, vaan näkee sut lapsena. Äitiytesi tuoreus ja yksinhuoltajuus eivät ole helppoja asioita sinulle eivätkä äidillesi.
Hienoa, että et ole katkaissut poikasi ja äitisi välejä.
Tästä eteenpäin voisit miettiä ensisijaisesti kahta asiaa. Toinen ja tärkein on suhde poikaasi. Älä mieti siinä suhteessa ollenkaan äitiäsi äläkä vertaa itseäsi häneen, vaan ole oma itsesi. Mieti millainen äiti haluat olla ja toteuta se mahdollisuuksiesi mukaan. Rakasta lasta ja itseäsi. Ole itsellesi armollinen. Iloitse elämästäsi ja lapsesta. Elämä kantaa. Älä ota arjesta liikaa paineita. Mieti omat voimavarasi.
Äitiäsi et voi muuttaa. Hänellä lienee omat kriisinsä. Yritä tulla hänen kanssaan toimeen. Älä ryhdy kilpasille hänen kanssaan, mutta puolustaudu jos se on tarpeellista. Sano, että olet lapsen äiti ja hän mummi.
Muista että olet hyvä äiti ja toimi sen mukaisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omista syistään väärällä tavalla riippuvainen ja tehnyt meidätkin samalla riippuvaisiksi itsestään.
Mut se on eri tarina... Äitini osaa olla niin rakastava ja samalla nauraa päin naamaa.
Mutta, en koe olevani mitenkään erityisen hyvä äiti, olen liian väsynyt suurimman osan aikaa. Saan arjesta todella helposti paineita, koska äitinikin on kestänyt kaiken ja tehnyt vaikka mitä. *synkkänä*
No joo, ehkä en murehdi tätä ja olen vaan hyvilläni että poika tykkää mummista ja jää sinne niin mielellään. Tänään sanoin pojalle kun oltiin vielä kotona, että "kohta lähdetään mummin luo", niin poika hihkaisi "mummi" ja taputti käsiään yhteen :) Suloista noin pieneltä!
mutta ei se minua haittaa yhtään. Emme kilpaile samalla saralla: en voisi olla mummona mutta ei kyllä mummokaan kovilla olisi äiti-kisassa. Tytär 8-v tuntuu olena mummonsa kanssa "samikset", jotenkin sielunkumppaneita keskenään. Molemmat herkkiä tunteilijoita, minä taas täysin päinvastainen. Siinä suhteessa minä ja tytär ollaan todellakin eroparia.Mummo tajuaa lasta silloin kun minä en, joten hyvä että tarjolla on sellaistakin tukea jota minä en osaisi antaa.
Tarvitset itseluottamusta äitinä ja tiedon siitä ettei hän voi mitenkään paikkaasi äitinä ottaa. Lapsesi on nuori vielä, odota kun kasvaa vähän. Käytös mummon kanssa tasoittuu varmasti.
ja tunsin jo pientä huolta ja järkytystä. Mutta jos lapsi tykkää mummista, liekö tuo niin paha asia?
vielä puhuu lapselleni "raijasta", siis minusta minun nimellä, eikä esim. että "mika, viepäs paita äidillesi".
Plääh. Poika osaa jopa sanoa "mummi" mutta ei sano "äiti"... :'(