Lue keskustelun säännöt.
Ongelma: Olen mustasukkainen äidilleni.
03.09.2011 |
Meillä on tällä hetkellä tilanne se, että kun käyn töissä niin isovanhemmat hoitavat pientä ja isä on tällä hetkellä armeijassa. No nyt he ovat muutaman kuukauden hoitaneet ja mulla on koko ajan paha fiilis asiasta, tuntuu, että lapsi tykkää olla enemmän isovanhemman kuin minun sylissä saatikaan mun kanssa. Töistä kun tulen niin toki lapsi konttailee moikkaamaan, samantien kun otan syliin rimpuilee pois sylistä ja mamman syliin kun menee niin siellä viihtyy vallan mainiosti, menee jopa automaattisesti. Mun syliin tulee siinä vaiheessa kun isovanhemmmat ovat lähteneet.
Tämä voi kuullostaa lapselliselta ja varmasti onkin sitä, mutta mulla on oikeesti paha mieli asiasta ja koen sen sellaisena, että lapsi on tavallaan vaihtanut äiti hahmoaan. Samalla tunnen itseni erittäin huonoksi äidiksi kun lapsi kiintyy noin enemmän isovanhempiinsa kuin minuun.
Onhan se toki hieno asia, että isovanhemmat hoitavat ja auttavat ja ovat mukana lapsen elämässä. Se on hyvä juttu, mutta se vain tuntuu pahalta.
Voiko lapsi kiintyä isovanhempiin ja ajatella mammaa jopa äitinä? Lapsi on 11 kk.
Ja toivoisin asiallisia vastauksia, muutenkin jo tarpeeksi paha mieli asiasta.
Kommentit (13)
naapurissa, niin kiintyisi naapuriin. Päiväkodissa lapsi etsii sen hoitajan, jonka kanssa "synkkaa" ja ripustautuu tähän (tosin sielä yleensä joutuu olemaan vailla syliä, apaattisena yksinään).
Tuossa iässä lapsi kokee, että lähtenyt äiti on hänet hylännyt. Pysyäkseen hengissä lapsi tarvitsee toisen aikuisen, joka huolehtii. Päivän aikana olet lapselle sama asia kuin kuollut eli sinua ei ole. Se isoäiti sen sijaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki kiintyy niihin, jotka eniten hoitavat. Mutta hoidathan sinäkin iltaisin ja vapaapäivinäsi.
Hoidan tietenkin, mutta vaikka olisin hoitanut aamupäivän ja isovanhemmat tulevat esim. iltapäivällä niin lapsi menee niinkuin normaalistikkin syliin morjestamaan samantien, siinä vaiheessa kun he astuvat sisään ovesta mä unohdun ihan täysin, mun syliin ei haluta tulla, siitä rimpuillaan pois sun muuta. Ehkä olen vähän herkkä tämän asian suhteen, esikoinen kyseessä.
Meilläkin, lapset taitaa tykätä mummostaan ja papastaan enempi kuin meistä vanhemmistaan. Mutta äitiä tai isiä huutavat jos näkevät pahaa unta. Äiti ja isä ovat ne tärkeimmät.
Voisitko puhua äidillesi tunteistasi? Vähän samaan tyyliin kuin täällä? Ehkä äitisi voisi hoitopäivän aikana puhua lapselle äitistä ja isistä ja että heillä on ikävä pientä jotain sellaista?
Olen puhunut äidilleni, hän on sanonut, että kyllä mä olen se tärkein iskän kanssa lapselle sun muuta. Ei siltä kuitenkaan tunnu ja tietenkin isovanhemmat ajattelevat niin, mutta lapsi ei ajattele. Tuosta en kyllä ole maininnut, että voisivat päivän aikana puhua lapselle meistä vanhemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta, pakko sanoa, että en ymmärrä miksi pitää työt aloittaa niin aikaisin, vuoden päästä tilanne olisi jo aivan toinen.
Ja joissain tapauksissa joo on pakko mennä töihin, mutta kyllä se töihin meno kai yleensä on mukavuus kysymys. Kyllä kai sitä sen pienen hetken pärjää vaikka vähän vähemmälläkin.
Lapsi ei niitä näe, joten niitä ei ole. Ei lapsi käsitä, että joku näkymätön on olemassa, hänelle vain tässä ja nyt on totta. Tietysti voi katsella kuvia vanhemmista, mutta mitä se auttaa? Ne jättivät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta, pakko sanoa, että en ymmärrä miksi pitää työt aloittaa niin aikaisin, vuoden päästä tilanne olisi jo aivan toinen.
Ja joissain tapauksissa joo on pakko mennä töihin, mutta kyllä se töihin meno kai yleensä on mukavuus kysymys. Kyllä kai sitä sen pienen hetken pärjää vaikka vähän vähemmälläkin.
Ei kodinhoidoon tuella pahemmin lainoja maksella, saatikaan elellä. Mun oli alunperin tarkoitus jäädä kotiin, mutta miehen armeija tuli aika yllätten, hän on aanut 6 vuotta lykkäystä ja ajateltiin, ettei sinne tule vieläkään joutumaan selkävaivojen vuoksi, joutui kumminkin, joten kuviot menevät uusiksi.
Aikuisella tyttärelläni on koira, joka asuu siis meillä kodissamme, koska tyärkin asuu täällä. Tytär huolehtii esimerkillisesti koirastaan, lenkittää, ruokkii, kasvattaa ja hellii ja todella kiintynyt siihen, mutta koira selvästikin hakeutuu eniten luokseni. Tytär on siitä joskus vähän pahoillaan. Yrittää helliä ja hoivata koiraansa vielä enemmän, mutta koira on aina erityisen innoissaan minut nähdessään.
Aikanaan oli sama kun olin nuori ja oma äitini oli lemmikeillemme kaikki kaikessa.
Onkohan vanhemmissa naisissa vaan jotain sellaista hoivaavaa niin voimakkaasti, että eläimet ja pienet lapset sen vain aistivat?
Tuli mieleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti on aina äiti.
On ihan hyvä, että lapsen ei tarvitse (sitten vanhempanakaan) varoa äidin tunteita. Eli mummon syliin voi mennä pelkäämättä, että äiti loukkaantuu.
Sujuuko teillä muuten äitisi kanssa hyvin? Vai tuntuuko, että äiti astuu varpaillesi, omii lastasi tai yrittää vaikuttaa liikaa kasvatukseen tms. Tai kyläilee liikaa?
Joudutko itse tekemään paljon kotitöitä kotona ollessasi. Usein isovanhemmat ovat lasten suosiossa, jos heiltä saa jakamattoman huomion. Äiti on kuitenkin se lapsen tuki ja turva.
Lapsella on mielikuva myös poissaolevasta tutusta ihmisestä, mutta hän ei kykene pitämään sitä kauan mielessään. Kuvan katsominen, äidistä ja äidin "kohta" tulemisesta puhuminen auttavat lasta muistamaan äidin mielikuvaa. Siihen voi lasta kannustaa. Toisaalta ongelma tuntuu nyt olevan äidillä, ei lapsella. Jos lapsen kanssa illat ja viikonloput sujuvat hyvin, huolenaihetta ei pitäisi olla. Mustasukkaisuus on ihan ymmärrettävää, mutta ei järkevää. Kun olet tunteen tunnistanut, yritä päästä siitä eroon järkipuheen avulla.
Lapsi ei niitä näe, joten niitä ei ole. Ei lapsi käsitä, että joku näkymätön on olemassa, hänelle vain tässä ja nyt on totta. Tietysti voi katsella kuvia vanhemmista, mutta mitä se auttaa? Ne jättivät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti on aina äiti.
On ihan hyvä, että lapsen ei tarvitse (sitten vanhempanakaan) varoa äidin tunteita. Eli mummon syliin voi mennä pelkäämättä, että äiti loukkaantuu.
Sujuuko teillä muuten äitisi kanssa hyvin? Vai tuntuuko, että äiti astuu varpaillesi, omii lastasi tai yrittää vaikuttaa liikaa kasvatukseen tms. Tai kyläilee liikaa?
Joudutko itse tekemään paljon kotitöitä kotona ollessasi. Usein isovanhemmat ovat lasten suosiossa, jos heiltä saa jakamattoman huomion. Äiti on kuitenkin se lapsen tuki ja turva.
Meillä on ihan hyvät välit äitini kanssa. Joskus hän kasvattaa lasta vähän eri tavalla mitä minä, puhutaan asiasta ja hän ottaa opikseen ja muuttaa tapansa. Ei ota nokkiinsa tai mitään, puhutaan ihan asiallisesti. Ehkä se on vaan joku vaihe lapsella, tai sitten näkee mua kuitenkin päivittäin niin en ole niin mielenkiintoinen mitä isovanhemmat esim. ovat. En tiedä, pahalta se silti tuntuu.
ja luonnollista onkin että kiintyy