Mun mielestä on vastuutonta laittaa lapselle saldoraja.
Sitten kun se lapsi on puhunut saldonsa loppuun ja tapahtuu jotain missä tarvitsee apua, niin eipä voikaan soittaa vanhemmille. Eri asia, jos sattuu kunnon hätätapaus ja tarvitsee ambulanssia, silloin kai voi soittaa hätäkeskukseen, vaikka saldoraja on mennyt vai? Mutta tuskin teinikään kännipäissään soittaa hätäkeskukseen, kun kaverit ovat jättäneet yksin pakkaseen.
Tai pienemmälle lapselle voi olla aika iso kynnys pyytää tuntemattomalta ihmiseltä apua, kun kaikki tahot ovat vakuutelleet, että tuntemattomille ihmisille ei missään nimessä saa edes puhua.
Kommentit (35)
Joo, lapset ovat vasta kolmannella ja neljännellä, muutosta voi olla tulossa. Mutta sitten laitetaan se saldo, jos ei osata toimia sen puhelimen kanssa.
Kuule vaikka onkin saldoraja niin silti voi opettaa puhelimen käyttöä.
Meillä se raja on sitä varten että jos vaikka joku lainaa tai varastaa lapsen puhelimen niin ei saa niin paljoa laskua aikaiseksi. Eli raja ei ole lasta varten joka kyllä osaa toistaiseksi itsekkin rajoittaa soittamisiaan eikä tarvitsisi siihen tuota rajaa.
Eiköhän tilanteessa ole jotain pahasti vialla jos saldoraja täyttyy säännöllisesti. Satunnaisesti ymmärtäisin tuon mutta en jatkuvasti.
Moni lapsi on altis painostukselle tmv. jos kaverit/isommat oppilaat jotain pyytävät. Kännykällä voi nykyään tilata esim. limua automaatista ja maksaa monia muitakin juttuja, puhumattakaan kaikista mobiilipalveluista. Ei ole mukava tilanne jos lapsen kännykällä on joku toinen tilaillut jotain tai surffanut netissä, lähettänyt kuvia tmv.
Ja se mikä on ongelma, on se että kännykällä saa lyhyessä ajassa tehtyä ihan mielettömät laskut --> asia mikä ei oikein mitenkään muuten ALAIKÄISELTÄ onnistu. On ihan fiksua laittaa lapsen puhelimeen saldoraja sekä estää maksullisten palveluiden käyttö.
Jos perheellä on rahaa loputtomasti, niin siinä ei "haittaa" jos lapsen kännykkälasku on 1000€ vaikka ollaan puhuttu että n. 10 euron luokkaa/kk pitäisi sen olla. Mutta jos kyse tavallisesta perheestä, puhumattakaan vähävaraisesta perheestä (yh, opiskelija, pienipalkkaiset) niin tuo 1000€ on niin iso summa, että se todella vaikea maksaa! Esim korkeakouluopiskelijalla menisi n 3kk opintotuet tuon maksamiseen jne.
saldoraja ja useimmat puhuvat saldonsa hetkessä umpeen. Jopa isommat lapset. Että se siitä vasuullisuudesta ja selittelystä, että JÄRKEVÄÄ rahankäyttöä voi opettaa myös saldonrajan kanssa.
ap

Kaikki ei käytä puhelinta samoin. Oppimista se on tuokin, kärsiköön kun on saldonsa puhunut loppuun.
Meillä on tytöllä saldoraja, pojalla ei. En edes jaksa kirjoittaa miksi niin, mutta niin nyt vaan on.
koska olemme kesällä aina kolmisen viikkoa ulkomailla, ja puuhailemme eri asioita ( mieheni kotimaa). Joudumme usein soittelemaan siellä toisillemme, kun mennään tuttavia tapaamaan tai lapsi menee ystävien lasten kanssa leikkimään yms.
Vai meinasitko että suomalainen operaattorisi maksaa puhelunne ulkomaalaiselle operaattorille? Ulkomainen operaattori laskuttaa verkossaan soitetuista/vastaanotetuista puheluista.
saldoraja ja useimmat puhuvat saldonsa hetkessä umpeen. Jopa isommat lapset. Että se siitä vasuullisuudesta ja selittelystä, että JÄRKEVÄÄ rahankäyttöä voi opettaa myös saldonrajan kanssa.
ap
Empiirisen tutkimuksesi perusteella voit siis todeta, että saldorajan kanssa ei voi opettaa järkevää rahankäyttöä? Ja muita vaihtoehtoja ei ole?
Luulen, että aika moni saldorajallinen teini on kertaalleen tai useammankin kerran tehnyt satojen eurojen laskun, minkä johdosta raja on täytynyt laittaa. Kaikilla nyt vaan ei ole varaa opettaa järkevää rahankäyttöä sillä ainoalla oikealla tavalla, eli maksamalla 500€/kk teinin puhelukustannuksia (ja koska aloituksessasi mainitsit, että on vastuutonta asettaa saldoraja koska lapsi ei voi soittaa hätätilanteessa vanhemmilleen, niin puhelinta ei voi ottaa lapselta poiskaan).
Koska se ei mun lapsen kohdalla siis olisi mitenkään järkevää. Enkä ole tarvetta kokenut tosin aiemminkaan.
Moni lapsi on altis painostukselle tmv. jos kaverit/isommat oppilaat jotain pyytävät. Kännykällä voi nykyään tilata esim. limua automaatista ja maksaa monia muitakin juttuja, puhumattakaan kaikista mobiilipalveluista. Ei ole mukava tilanne jos lapsen kännykällä on joku toinen tilaillut jotain tai surffanut netissä, lähettänyt kuvia tmv.
Ja se mikä on ongelma, on se että kännykällä saa lyhyessä ajassa tehtyä ihan mielettömät laskut --> asia mikä ei oikein mitenkään muuten ALAIKÄISELTÄ onnistu. On ihan fiksua laittaa lapsen puhelimeen saldoraja sekä estää maksullisten palveluiden käyttö.
Jos perheellä on rahaa loputtomasti, niin siinä ei "haittaa" jos lapsen kännykkälasku on 1000€ vaikka ollaan puhuttu että n. 10 euron luokkaa/kk pitäisi sen olla. Mutta jos kyse tavallisesta perheestä, puhumattakaan vähävaraisesta perheestä (yh, opiskelija, pienipalkkaiset) niin tuo 1000€ on niin iso summa, että se todella vaikea maksaa! Esim korkeakouluopiskelijalla menisi n 3kk opintotuet tuon maksamiseen jne.
Lähinnä just tällaisista syistä. Tai vaikka että puhelin häviää eikä sitä heti huomata. Puhelimella voi tosiaan maksellakin yhtä ja toista.
Muuten saldoraja on melko turha lapsillamme kun laskut on jotain muutamaa euroa kuukaudessa.
Saanen ihmetellä miksi laitatte saldorajan? Koska lapsi/nuori ei osaa muuten käyttää järkevästi puhelinta? jos se on syynä, niin miksi ei osaa, herää kysymys? Meillä teinillä ei ole saldorajaa, mutta muuten opetan rahankäyttöä. Meillä ei eletä kädestä suuhun, mutta ollaan äärimmäisen tiukkoja mihin rahaa laitetaan. Kesällä teinillä meni hieman överiksi puhelimen käyttö. Varmasti olisi muissa perheissä normaalikäytön piiriin kuuluvaa, mutta meillä ei. Vaihtoehtoina oli kesäksi puhelimen poisotto tai osittain työllä laskun maksu. Ison ok-talon imurointi ja lasku väheni 1,50e. Teini valitsi sen. Hän kiltisti imuroi ja maksoi laskua. Väheni tekstarit ja puhelut 75%. Kaikki teinin kaverit joilla on saldoraja puhuvat saldonsa todella nopeasti umpeen ja odottavat seuraavaa aukeamispäivää. Mun mielestä se ei opeta rahankäyttöä.
eikö sulla todellaakaan tule mieleen, että puhelin katoaa ja kuule muutamassa tunnissa sillä pystyy saamaan aika ison laskun aikaiseksi !!!!!!!!!!

Juuri näin, ja vielä erikseen voi laittaa ulkomaanpuhelun eston.
Ulkomaille voi soittaa esim. prepaid-liittymästä, niin ei tule ongelmaa oman puhelimen saldorajan kanssa.
Meilläkin on perheessä yksi lapsi, täsmälleen yhtä fiksujen vanhempien yhtä fiksu lapsi kuin muutkin, mutta sillä ei vaan pysy raha käsissä, eikä myöskään puhelinlasku kohtuuden rajoissa.
Sitä toivon,että oppii itse hankkimaan tarpeeksi rahaa ennen kuin päätyy perikatoon huolehtiessaan itse omista maksuistaan.
Saldoraja sillä tulee olemaan niin pitkään, kun puhelinlasku on samassa laskussa kuin omani.
on hyvä opetella...
saldoraja ja useimmat puhuvat saldonsa hetkessä umpeen. Jopa isommat lapset. Että se siitä vasuullisuudesta ja selittelystä, että JÄRKEVÄÄ rahankäyttöä voi opettaa myös saldonrajan kanssa. ap
kiva on sit joutua maksamaan lapsen tekemiä puh.laskuja. Ystäväni joutui maksamaan tyttäriensä tekemiä laskuja, 1900€ suurin. Koskaan aikaisemmin lapset ei olleet tehneet isoja laskuja, mut kerta se on ensimmäinenkin. Ja lapset 10 ja 12v..
Saanen ihmetellä miksi laitatte saldorajan? Koska lapsi/nuori ei osaa muuten käyttää järkevästi puhelinta? jos se on syynä, niin miksi ei osaa, herää kysymys? Meillä teinillä ei ole saldorajaa, mutta muuten opetan rahankäyttöä. Meillä ei eletä kädestä suuhun, mutta ollaan äärimmäisen tiukkoja mihin rahaa laitetaan. Kesällä teinillä meni hieman överiksi puhelimen käyttö. Varmasti olisi muissa perheissä normaalikäytön piiriin kuuluvaa, mutta meillä ei. Vaihtoehtoina oli kesäksi puhelimen poisotto tai osittain työllä laskun maksu. Ison ok-talon imurointi ja lasku väheni 1,50e. Teini valitsi sen. Hän kiltisti imuroi ja maksoi laskua. Väheni tekstarit ja puhelut 75%. Kaikki teinin kaverit joilla on saldoraja puhuvat saldonsa todella nopeasti umpeen ja odottavat seuraavaa aukeamispäivää. Mun mielestä se ei opeta rahankäyttöä.
eikö sulla todellaakaan tule mieleen, että puhelin katoaa ja kuule muutamassa tunnissa sillä pystyy saamaan aika ison laskun aikaiseksi !!!!!!!!!!
Mahdakko ymmärtää mitä matalaotsanen tarkottaa?Hitto että oot aggressiivinen. Toi kirjotus rahankäytön opettelusta on mun mielestä ihan hyvä ajatus.
ihan oli asiallisesti kirjotettu mut aina täällä on joku ääliö jonka mielestä sen ajatus on ainoo oikee. _mun mielestä_ molemmissa tavoissa on puolensa.
onneks on itellä vielä aikaa miettiä puhelimen käyttöö ku lapsi on niin pieni.
Jos puhelin katoaa/varastetaan ei sillä soitella kauaa kun saldo tulee täyteen.