Miksi ne ketkä vanhustenhoidon tasosta valittavat eivät ota omaisiaan kotihoitoon?
Ja anna tismalleen sellaista hoitoa, mitä katsovat omaisensa ansaitsevan?
Kommentit (41)
hän sanoi, että jos tulee paikka, että HALUAN hoitaa häntä vanhana, niin kyllä se onnistuu mainiosti taloudellisesti. Ensinnäkin saa sen omaishoidontuen ja sitten se yksi juttu, joka AINA UNOHDETAAN: laitoksessa eläke viedään laitosmaksuihin. Esimerkiksi äitini eläke on 2100 Euroa nettona, josta hänelle jäisi ehkä 100 Euroa laitosmaksujen jälkeen. sen sijaan, jos antaisikin tuon 2000 Euroa mulle ja päälle se omaishoidontuki, niin mulla olisi varaa jäädä pois töistä.
Tosin sanoi, ettei odota sitä, mutta ilman muuta hoitava lapsi saa myös eläkkeet itselleen.
Oikeastaan tämä keskustelu lähti siitä, kun lehdessä joku nainen valitti, että hoitaa miestään sillä omaishoidontuella... Kyseessä oli eläkkeellä oleva varatuomarimies. Unohti kummasti mainita, että miehellä on varmaan todella masseva eläke, joka jää myös siihen talouteen, kun ei ole laitoksessa. No, ei se silti helppoa rahaa sille hoitajalle ole, mutta tää asia usein unohdetaan...
olaa hyvinkin raskasta, kun itsekin on iäkäs, voimat vähissä ja ehkä sairauksiakin. Ei se raha niitä ongelmia poista. Ja on paljon parisuhteita, joissa ne omat rahat pidetään hamaan hautaan saakka. Eipä se varatuomarin puolisoa lohduta eikä arkea kevennä vaikka miehen tilillä makaiskin mukava summa.
Omaishoidon tuki on harkinnanvarainen etuus ja aika pieni summa korvaukseksi usein vaativasta ja sitovastakin hoidosta, jos se myönnetään.
Ehkä asia valkenee sulle joku päivä. Kaikki vanhemmat eivät ole niitä eläkkeitä lapsilleen antamassa vaikka lapsi hoitaisikin. Parisataa kuukaudessa ei ehkä kompensoikaan kaikkea vaivaa ja vastuuta vaikka rakkaasta läheisestä onkin kyse. Esim. Altzheimeria sairastava on äärimmäisen rankka hoidettava. Vaikuttaa koko omaishoitajan perheeseenkin.
löytyy näitä "koska MINUN veroeuroilla maksetaan, MINULLA on oikeus valittaa". aikas paljon jotkut maksaa veroja, kun niillä kaikki yht. kunnan kulut katetaan :) Vielä hauskempia nämä kommemtit on niiden suusta, joiden koko palkka jo on sitä (muiden maksamaa) verorahaa :)
Se miksei kukaan valittaja ota vanhuksia omaan kotihoivaansa on kovin yksinkertaista: Vanhuksen hoito on raskasta ja haittaa ikävästi omaa työntekoa, rahan ansaintaa ja omia huvituksia ja matkoja. Kun mulla on oikeus sentään mun uraan, ja mulla on oikeus rentoutuakin sentään joskus jne jne. Sama se on lastenhoidon kanssa. Aina löytyy valittajia kuin päiväkodit on kauheita paikkoja. Mut silti ne lapset sinne vaan pistetään, koska... you know! Oikeesti suurimmalle osalle on ihan sama, vaikka ne vauvat ja vanhukset siellä vaipoissaan parkuu, kunhan ovat poissa silmistä... jokainenhan omassa sydämessään tietää...
Kysymys:
kuka haluaa tehdä enemmän töitä ja maksaa enemmän veroja/hoitomaksuja omista lapsistaan/vanhuksistaan? Kuka haluaa vähentää työtään/verojaan/kulutustaan ja itse vaihtaa niitä vauvojen ja dementikkojen vaippoja?
Hän muutti meille asumaan sairastuttuaan ja jäin pois töistä että pystyn hoitamaan läheistäni, hoidan samalla myös omat lapseni joista osa on alle kouluikäisiä ja kotona kanssani. Omaishoidontuki on kuitenkin niin pieni että joudun tekemään keikkatöitä lisäksi, teen pelkästään yövuoroja koska se on ainoa aika jolloin sairas omaiseni ja lapseni pärjäävät ilman jatkuvaa läsnäoloa, mies on tietysti yöt kotona heidän kanssaan. Lapseni heräävät kello seitsemän ja viimeiset hoitotoimenpiteet teen omaiselleni ilta yhdeksän jälkeen kun lapset ovat nukahtaneet..siinä välissä en ehdi koko päivänä yleensä edes istua alas ja tosiaan parina yönä viikossa lähden vielä yöksi töihin kääntelemään mummoja ja pappoja vuodeosastolle. Eipä ole helppoa omaishoitajan arkikaan vai mitä?
löytyy näitä "koska MINUN veroeuroilla maksetaan, MINULLA on oikeus valittaa". aikas paljon jotkut maksaa veroja, kun niillä kaikki yht. kunnan kulut katetaan :) Vielä hauskempia nämä kommemtit on niiden suusta, joiden koko palkka jo on sitä (muiden maksamaa) verorahaa :) Se miksei kukaan valittaja ota vanhuksia omaan kotihoivaansa on kovin yksinkertaista: Vanhuksen hoito on raskasta ja haittaa ikävästi omaa työntekoa, rahan ansaintaa ja omia huvituksia ja matkoja. Kun mulla on oikeus sentään mun uraan, ja mulla on oikeus rentoutuakin sentään joskus jne jne. Sama se on lastenhoidon kanssa. Aina löytyy valittajia kuin päiväkodit on kauheita paikkoja. Mut silti ne lapset sinne vaan pistetään, koska... you know! Oikeesti suurimmalle osalle on ihan sama, vaikka ne vauvat ja vanhukset siellä vaipoissaan parkuu, kunhan ovat poissa silmistä... jokainenhan omassa sydämessään tietää... Kysymys: kuka haluaa tehdä enemmän töitä ja maksaa enemmän veroja/hoitomaksuja omista lapsistaan/vanhuksistaan? Kuka haluaa vähentää työtään/verojaan/kulutustaan ja itse vaihtaa niitä vauvojen ja dementikkojen vaippoja?
Joo, sehän onkin aikoinaan ollut niin hienoa ja idyllistä kun saman katon alla on asunut appivanhemmat ja omat vanhemmat ja lauma lapsia. Nainen on ollut koko ikänsä kotona hellan ja nyrkin välissä vailla minkäänlaista valinnanvaraa. Se on varmasti ollut vain ja ainoastaan tosi hienoa ja romanttista kaikkien osapuolien kannalta.
Aina valitetaan resurssipulasta, hah. Se ei vie yhtään sen enempää aikaa olla ystävällinen pienellä eleellä, sanalla tai kosketuksella. (yleensä tuhahdellaan, tiuskitaan, puretaan vanhukseen omaa pahaa oloa)
Olen kyllä omin silmin harjoittelijana nähnyt ne hoitajien kahvitauot, joita on todella tiheään, jopa tunnin mittaisia. Monesti tuntui, että hoitajia ahdisti suunnattomasti vanhat ihmiset, ihan kuin eivät kestäisi olla heidän seurassaan kuin minimiajan. Oma kuolemanpelkoko se siellä pilkisti?
Hyvin kylmää ja mekaanista oli hoito. Hoitajat kohtelivat potilaita kuin elottomia nukkeja. Kuinka vaikeaa se on vaihtaa muutama sana siinä hoidon lomassa? Sen sijaan että lörpöttää työkaverin kanssa aivan kuin vanhusta itseään ei olisi lähimaillakaan? Oli sitten kuinka huonokuntoinen tahansa, ihminen tajuaa kyllä loppuunsa asti lämpimät sanat.
Omaa rakasta puolisoa on ehkä vaikeampi laittaa hoitoon kuin omaa äitiä tai anoppia. Mutta kun usein sillä iäkkäällä ja sairaalla hoidettavalla on aivan yhtä iäkäs ja sairas puoliso.
Jos siinä terveempi omaishoitaja yrittää yli voimiensa, voi tuloksena olla kaksi hoidettavaa ja usein onkin.
Jos joskus aloittakin olisi aggressiivista dementikkoa hoitanut, ymmärtäisi kyllä, miksi öisin veitsen kanssa heiluvaa ei oikein 'viitsi' kotona hoitaa. Kotia kun ei yleensä pysty laittamaan niin täydellisen turvalliseksi kuin varta vasten hoitolaitokseksi suunniteltua paikkaa, kun niissäkin on aika usein ongelmia esim. karkailusta.
löytyy näitä "koska MINUN veroeuroilla maksetaan, MINULLA on oikeus valittaa". aikas paljon jotkut maksaa veroja, kun niillä kaikki yht. kunnan kulut katetaan :) Vielä hauskempia nämä kommemtit on niiden suusta, joiden koko palkka jo on sitä (muiden maksamaa) verorahaa :) Se miksei kukaan valittaja ota vanhuksia omaan kotihoivaansa on kovin yksinkertaista: Vanhuksen hoito on raskasta ja haittaa ikävästi omaa työntekoa, rahan ansaintaa ja omia huvituksia ja matkoja. Kun mulla on oikeus sentään mun uraan, ja mulla on oikeus rentoutuakin sentään joskus jne jne. Sama se on lastenhoidon kanssa. Aina löytyy valittajia kuin päiväkodit on kauheita paikkoja. Mut silti ne lapset sinne vaan pistetään, koska... you know! Oikeesti suurimmalle osalle on ihan sama, vaikka ne vauvat ja vanhukset siellä vaipoissaan parkuu, kunhan ovat poissa silmistä... jokainenhan omassa sydämessään tietää... Kysymys: kuka haluaa tehdä enemmän töitä ja maksaa enemmän veroja/hoitomaksuja omista lapsistaan/vanhuksistaan? Kuka haluaa vähentää työtään/verojaan/kulutustaan ja itse vaihtaa niitä vauvojen ja dementikkojen vaippoja?
Sitä palkkatyötä kun nyt on vaan pakko normaalin ihmisen tehdä, että saa laskut ja asuntolainan maksettua. Niitä ei millään tuilla makseta. Totta helvetissä vanhuksen hoito "haittaa työntekoa"! Jos kaikki vanhuksen ajettaisiin lastensa koteihin laitoksista, kuka enää pystyisi käymään normaalissa työssä? Lisäksi, kuka takaa vanhusten inhimillisen hoidon näissä tapauksissa?
Kuinka monella tuntemallasi henkilöllä on lisäksi asunnossaan ylimääräinen huone mummoa varten?
Entä jos vanhuksella on dementia ja/tai hän on aggressiivinen ja harhainen? Entäs lääkityksen hoitaminen? 24/7 hoitoa vaativan vanhuksen hoito kotona?
Haluan vastauksen nähin kaikilta niiltä, jotka vaativat mummoja kotiin hoidettaviksi.
löytyy näitä "koska MINUN veroeuroilla maksetaan, MINULLA on oikeus valittaa". aikas paljon jotkut maksaa veroja, kun niillä kaikki yht. kunnan kulut katetaan :) Vielä hauskempia nämä kommemtit on niiden suusta, joiden koko palkka jo on sitä (muiden maksamaa) verorahaa :) Se miksei kukaan valittaja ota vanhuksia omaan kotihoivaansa on kovin yksinkertaista: Vanhuksen hoito on raskasta ja haittaa ikävästi omaa työntekoa, rahan ansaintaa ja omia huvituksia ja matkoja. Kun mulla on oikeus sentään mun uraan, ja mulla on oikeus rentoutuakin sentään joskus jne jne. Sama se on lastenhoidon kanssa. Aina löytyy valittajia kuin päiväkodit on kauheita paikkoja. Mut silti ne lapset sinne vaan pistetään, koska... you know! Oikeesti suurimmalle osalle on ihan sama, vaikka ne vauvat ja vanhukset siellä vaipoissaan parkuu, kunhan ovat poissa silmistä... jokainenhan omassa sydämessään tietää... Kysymys: kuka haluaa tehdä enemmän töitä ja maksaa enemmän veroja/hoitomaksuja omista lapsistaan/vanhuksistaan? Kuka haluaa vähentää työtään/verojaan/kulutustaan ja itse vaihtaa niitä vauvojen ja dementikkojen vaippoja?
Sitä palkkatyötä kun nyt on vaan pakko normaalin ihmisen tehdä, että saa laskut ja asuntolainan maksettua. Niitä ei millään tuilla makseta. Totta helvetissä vanhuksen hoito "haittaa työntekoa"! Jos kaikki vanhuksen ajettaisiin lastensa koteihin laitoksista, kuka enää pystyisi käymään normaalissa työssä? Lisäksi, kuka takaa vanhusten inhimillisen hoidon näissä tapauksissa? Kuinka monella tuntemallasi henkilöllä on lisäksi asunnossaan ylimääräinen huone mummoa varten? Entä jos vanhuksella on dementia ja/tai hän on aggressiivinen ja harhainen? Entäs lääkityksen hoitaminen? 24/7 hoitoa vaativan vanhuksen hoito kotona? Haluan vastauksen nähin kaikilta niiltä, jotka vaativat mummoja kotiin hoidettaviksi.
Juuri näin. Ihan kuin kyse olisi "huvituksista ja matkoista" kun tavallisten ihmisten pitää käydä töissä.
Haluan vastauksen nähin kaikilta niiltä, jotka vaativat mummoja kotiin hoidettaviksi.
sillä ne vanhustenhoito-, päivähoito- ja avio-ongelmat siinä samalla ratkeaisivat. Vanhusten ja pikkulasten paikka on kotona eikä laitoksessa.Unohtakaa ne "uranne" itsekkäät nykynaiset. Teidät on tarkoitettu synnyttämään elämää ja hoivaamaan!
sillä ne vanhustenhoito-, päivähoito- ja avio-ongelmat siinä samalla ratkeaisivat. Vanhusten ja pikkulasten paikka on kotona eikä laitoksessa.
Unohtakaa ne "uranne" itsekkäät nykynaiset. Teidät on tarkoitettu synnyttämään elämää ja hoivaamaan!
sillä ne vanhustenhoito-, päivähoito- ja avio-ongelmat siinä samalla ratkeaisivat. Vanhusten ja pikkulasten paikka on kotona eikä laitoksessa. Unohtakaa ne "uranne" itsekkäät nykynaiset. Teidät on tarkoitettu synnyttämään elämää ja hoivaamaan!
Siinäpä sitten kaatuisi Suomen talouskin mukavasti samalla, kun aika iso prosentti työvoimasta yhtäkkiä jäisi kotiin... Siellä ihmeteltäisiin sitten leikkaussalissa, kun hoitajat vaan häipyivät jonnekin, kaupat menisi kiinni, kun kassat jäisivät kotiin, ei olisi sos. työntekijöitä, ei opettajia lapsille, toimistot hukkuisivat parissa päivässä paskaan, kun siivojat katoaisivat... Nämä vain pelkästään naisvaltaiset alat mainitakseni.
eivät vielä ole hankkineet perhettä, eikä heidän vanhempansa ole vielä laitoskunnossa. Ja keski-ikäisistä joiden lapset jo aikuisia, vanhemmat joko hyväkuntoisia tai kuolleet. Opettajiksi miehet sopivat muutenkin paremmin. Sossuja ei tarvitse ollenkaan. Tulevaisuudessa ei tarvita ihmistä kassalle.
Jos verorahoilla jotakin järjestetään, on se kyllä minunkin asiani, koska maksan paljonn veroja. Minulle sopii,että poistetaan julkiset palvelut ja yyksityistetään. Verotus pieneksi. Kaikissa asioissa ja palveluissa pätee sama. Ellei laatua seurata ja tarkkailla, se huononee. Kriteerit sslviksi ja laki vanhustrnhoidosta, jolloin palvelujen tasoa helpompi mitata.
Tai ei yksinkertaisesti ole moiseen varaa, ei liene omaisten vika. Ja sillonhan loppuis vanhustenhoitajilta työt! :D
mitä vanhuksille verorahoilla pystytään tarjoamaan. Tulevaisuudessa vielä huonompaa hoivaa, vanhuksia on liikaa.
sopimattomia hoitoalalle. Puhuvat rumasti, tekevät hoitotoimenpiteet rajusti, eivät kuuntele. Pahalta kuulostaa myös, kun kahvitauoilla puhutaan hoidettavista loukkaavaan sävyyn.
mammoja tai pappoja katsomassa. Huono omatunto ja syyllisyys vanhuksen laittamisesta laitokseen yksi syy narinoille.
Hoitajille on turha valittaa, menkööt omaiset esimiesten pakeille.
sopimattomia hoitoalalle. Puhuvat rumasti, tekevät hoitotoimenpiteet rajusti, eivät kuuntele. Pahalta kuulostaa myös, kun kahvitauoilla puhutaan hoidettavista loukkaavaan sävyyn.
Harjoittelijana teki kyllä pahaa seurata sitä läheltä muutama viikko. En voinut olla huomauttamatta siitä ja sain kyllä vihaista palautetta totuuksistani.
Hoitajien ja johtajien asenne on mielestäni syy numero yksi huonoon hoitoon. Paljon köyhemmissä oloissa kuin Suomessa kyetään organisoimaan työ paremmin sekä osataan hoitaa ihmistä sydämellä.
että ihminen vastaa itse suvustaan. Maaseudulla tämä perinne ei ole vielä kuollut. Meillä on ihan tajuttomia etuja joissa ei ole mitään järkeä ja niitä pidetään itsestään selvyytenä. Joskus sitä miettii miksi kehitimme yhteiskunnan, jossa ihmisillä ei ole mitään vastuuta omasta, eikä läheistensä hyvinvoinnista.
Ehkä joskus kirjoitankin. Mutta tässä nyt aluksi lyhennelmä pääkohdista.
1. Minulla ei ole siihen varaa. Minun on elätettävä itseni ja kustannettava myös perheeni toimeentuloa omalta osaltani. Nyt on työttömyyskorvaukseni yli 1000€/kk, mutta omaishoitajana korvaus olisi muutamia hassuja satasia ja olisin kiinni hoitotyössä 24 tuntia vuorokaudessa, 'lomaa' saisin kaksi päivää kuukaudessa. Kun olen töissä, palkkani on ihan asiallinen.
2.Ammattitaitoni ei riitä. Ikääntyvällä alkaa olla sellaisia oikeaa hoitoa vaativia vaivoja, joihin tarvitaan oikeasti hoitoalan ammattilaista. Vaikka nyt esimerkiksi "vatsantoimitus".
3. Olin aikani omaishoitaja ja alkoi mennä jo epäinhimilliseski, kun jouduin lukitsemaan potilaan sisään jopa siksi aikaa, kun kävin vessassa. Laitoksessa on ainakin henkilökuntaa - tai siis pitäisi olla - jatkuvasti.
4. Minä maksan edelleen tuloistani veroja, joilla kustannetaan yhteiskunnan palveluja. Samoin maksoi omaiseni aikanaan. Kyllä meillä on täysi oikeus vaatia rahalle vastinetta.
Henkilökunnan osalta laatu merkitsee enemmän kuin määrä. On ihan sama, istuuko kansliassa suljetun oven takana juoruamassa keskenään 2 vai 12 hoitajaa. Oikealla asenteella varsinkin dementikkojen parissa pärjää paremmin.