Lahjakkaat jäävät vähälle huomiolle koulussa

Keitäs asiantuntijoita hallituksessa muka on?

Mistäs lähtien asiantuntijat päättävät, mitä ajetaan alas?

2. Noilla tunneilla minä kirjoitin romaaneja (jotkut niistä on myöhemmin julkaistukin), käänsin itsekseni englanninkielisten laulujen sanoja ranskaksi, ja sävelsin tai nuotinsin vanhoja sävellyksiäni korvakuulolta. Tai sitten ihan vain haaveilin ja suunnittelin, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Sain ideoita. Tarkkailin ihmisiä ja opin ymmärtämään heidän ajatuksiaan.

Ei meillä olisi tullut kuuloonkaan, paitsi tuo haaveilu ja suunnittelu. Jos omiansa olisi kirjoitellut, olisi syytetty opiskelumateriaalin tärvelemisestä. Tietty olet ehkä vähän uudempaa vuosikertaa.

1. -- Ei ole mitään mieltä kasvattaa "lahjakkaita akateemisia oppilaita" tai "huippu-urheilijoita", jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa, eivät osaa tehdä itselleen aamiaista, eivät osaa pestä omia vaatteitaan ja eivät, sitten KUN jotain sattuu niin että se akateeminen ura katkeaa tai huippu-uhreiluikä menee ohi, pysty sen paremmin elättämään itseään kuin ylipäänsä keksimään mitään mielekästä tekemistä.

Se on kuule murto-osa näistä lahjakkaista, jotka eivät pärjää normaalielämässä. Ja so what, voihan jonkun palkata tekemään itselleen aamiaista, ketäs se sitten haittaa paitsi kateellista palstamammaa. Noita pyykkitaidottomia miehiä ja jopa naisia on pilvin pimein täällä vähän etelämpänä.

2. Noilla tunneilla minä kirjoitin romaaneja (jotkut niistä on myöhemmin julkaistukin), käänsin itsekseni englanninkielisten laulujen sanoja ranskaksi, ja sävelsin tai nuotinsin vanhoja sävellyksiäni korvakuulolta. Tai sitten ihan vain haaveilin ja suunnittelin, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Sain ideoita. Tarkkailin ihmisiä ja opin ymmärtämään heidän ajatuksiaan.

Ei meillä olisi tullut kuuloonkaan, paitsi tuo haaveilu ja suunnittelu. Jos omiansa olisi kirjoitellut, olisi syytetty opiskelumateriaalin tärvelemisestä. Tietty olet ehkä vähän uudempaa vuosikertaa.

mulla oli ihan omat vihot sitä varten, lukiossa läppäri. Mä oon käynyt peruskouluni ja lukioni vuosina 1979-1990.

Ja se, miksi ne lahkaakkkaat pystyvät jotenkin pitämään itsestään huolta nykyään johtuu juuri siitä, ettei heitä eriytetä liikaa muusta yhteiskunnasta. Se on ihan sama, minkä takia joku syrjäytetään ja eristetään: lahjakkuuden vai vaikeuksien tai vammaisuuden, aina se on yhtä pahasta sekä sen henkilön itsensä, että lopulta koko yhteiskunnankannalta. Voin kertoa, että kyllä sitä eristämistä vastaan saa tapella ihan riittävästi tässä systeemissäkin.

itse tekemistä jos tunnilla oli tylsää. Tosin minulla oli aina myös todella kannustavat opettajat ja vanhemmat, eli äidinkielen tunneilla sain hakea koulun kirjastosta luettavaa, kotiin tilattiin jo ala-asteella englanninkielistä lehteä ja minulla oli ulkomaalaisiakirjekavereita.. Tein siis paljon kaikkea harrastuksenomaista, mikä kehitti varmaan taitoja edelleen myös koululuokan ulkopuolella.



Joku mainitsi että ongelmia tulee myöhemmässä opiskelussa ja työelämässä. Mielestäni ne ongelmat ovat vain kovin erisorttisia. Koulussahan on aika paljon asioiden sisäistämistä ja etenkin kielissä pänttäämistä. Itse omaksun näin aikuisiälläkin tietoa hyvin, suurempia ongelmia tulee ajankäytön hallinnassa ja organisoinnissa ja ongelmanratkaisussa. Näitä on vaikea ala-asteella opettaa ja koko opiskelu-urallakin tulee vain muutama tilanne, jossa ehkä nousee seinä vastaan (esim. opinnäytetöiden ajallinen suunnittelu yms.) Nämä asiat opitaan muussa elämässä.

Meiltä löytyy tämän syksyn ekaluokkalainen, joka on lahjakas hyvin monella tapaa. Hän on aina ollut kiinnostunut numeroista, muodoista ja kirjaimista ja mm. laskenut kertolaskuja jo pari vuotta sujuvasti, lukemaan ja kirjoittamaan oppi itsekseen 5-vuotiaana, ilman sen kummempaa opettamista. Lapsi on taitava piirtäjä ja lahjakas myös liikunnallisesti. Hänellä on paljon kavereita, joten sosiaalisiakin taitoja löytyy.



Koulutien alku on tähän asti luvannut hyvää ja lapsi viihtyy koulussa. Mutta mutta... Pettymys on koettu saaduissa kotiläksyissä, jotka ovat olleet lapselle niin helppoja, että jo nyt on havaittavissa, ettei hän jaksa enää kiinnostua läksyjen tekemisestä. Esimerkiksi pari päivää sitten koettiin ensimmäinen todellinen taistelu läksyjen kanssa. Läksynä oli harjoitella a- ja i-kirjaimia peräti kolmen sivun verran. Lapsi tympääntyi jo heti alussa ja kyseli itku silmässä, miksi hänen pitää piirrellä kymmeniä ja kymmeniä kirjaimia vaikka osaisi kirjoittaa niistä jo pitkiä tarinoita. Täytyy myöntää, että äitinä ihmettelin samaa (mitä en tosin lapselle näyttänyt). Toivon todella, että lapsi saisi sopivia haasteita, sillä heti alusta asti väärälle uralle lähtenyttä suhtautumista kouluun ja läksyjen tekoon on varmasti vaikea myöhemmin enää korjailla. Ja lapsen puheista päätellen luokan lapsista suurin osa on niitä, jotka nämä alkeiden alkeet jo hallitsevat.



Huonommin pärjäävät lapset tarvitsevat huomiota, se on selvä. Mutta ihan yhtä lailla sitä tarvitsevat ne lahjakkaatkin. Pahinta on se, jos jokaisen tosiaan pitää mahtua samaan muottiin eikä yksilöllisiä valmiuksia huomioida mitenkään.

Voin kertoa, että kyllä sitä eristämistä vastaan saa tapella ihan riittävästi tässä systeemissäkin.

Entäs jos joku eristäytyy ihan vapaaehtoisesti?

Toivon todella, että lapsi saisi sopivia haasteita, sillä heti alusta asti väärälle uralle lähtenyttä suhtautumista kouluun ja läksyjen tekoon on varmasti vaikea myöhemmin enää korjailla.

Etenkin kun koko peruskoulun voi kyllä hyvin/kiitettävin arvosanoin taapertaa läpi, vaikkei koko aikana tekisi läksyjä kertaakaan.

Miten opettajat nykyään motivoivat oppilaita kirjoittamaan - eihän missään tarvitse aikuisena enää käsin kirjoittaa mitään? Ehkä päiväyksen paikkakunta johonkin.

lapsi tympääntyy ja kyllästyy helppoihin läksyihin. Eikä meillä kyllä kumpikaan lapsi ole joutunut yhtään kirjainta 3 sivua kirjottaa!!

Ei se jolle oli helppoa eikä se jolle melkein mahdotonta.

Mullepas opettaja ryhtyi riehumaan kun häiritsin opetusta ollessani ensimmäisellä luokalla. Syy: osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti, joten menin muita lapsia edellä. Tämä ei opettajalle käynyt, kaikkien piti mennä samassa tahdissa tai muille tulee paha mieli ja opetussuunnitelmakin menee vikaan. Koskaan ei järjestetty mitään haasteellisempaa, osasin englantiakin puhua 10-vuotiaana paremmin kuin moni 20-vuotias ja silti jouduin menemään tunneille opettelemaan alkeita. En muista oppineeni koulun englannintunneilla yhtään mitään, en koskaan tainnut yhteenkään kokeeseen lukea ja silti vähintään 9½ oli aina vissi. Sama oli matematiikan kanssa. Etenkin matematiikkaa rakastin, kunnes uusi opettaja nolasi minut joka tunnilla arvostellessaan minua kovaan ääneen koko luokan kuullen. Mitä en voi vieläkään käsittää, sillä olin aina tunneilla hiljaa ja kiltisti.



Koskaan ei kukaan pyrkinyt tukemaan lahjakkuuksiani, tuli vain sättimistä ja moitteita siitä että miksen voi mennä muun ryhmän mukana. Tämä sitten johti siihen ettei tehnyt enää mieli tehdä mitään kun kerran saa vain haukut vaikka olisikin hyvä. Lukioikäisenä se sitten kostautui kun oli tottunut menemään "siivellä" yläasteella, ja yhtäkkiä pitikin osata kokonainen kirja ulkoa kokeeseen ja tehdä töitä. Keskiarvo tippuikin kahdella numerolla.



Tukekaa siis lahjakkaita lapsia, heistä muuten kasvaa yhtä katkeria kuin minusta :)

mulla oli ihan omat vihot sitä varten, lukiossa läppäri. Mä oon käynyt peruskouluni ja lukioni vuosina 1979-1990.

Ja se, miksi ne lahkaakkkaat pystyvät jotenkin pitämään itsestään huolta nykyään johtuu juuri siitä, ettei heitä eriytetä liikaa muusta yhteiskunnasta. Se on ihan sama, minkä takia joku syrjäytetään ja eristetään: lahjakkuuden vai vaikeuksien tai vammaisuuden, aina se on yhtä pahasta sekä sen henkilön itsensä, että lopulta koko yhteiskunnankannalta. Voin kertoa, että kyllä sitä eristämistä vastaan saa tapella ihan riittävästi tässä systeemissäkin.

Oikeasti?

Maailmassa on todella paljon asioita, joita lahjakaskaan lapsi ei_voi_oppia_itsekseen. Tai yksi miljoonasta lahjakkaasta lapsesta voi. En ymmärrä miksi lahjakkaat pitää jättää oman onnensa nojaan. Se on myös eristämistä.

Hänelle tämä koulusysteemi on aika huono. Älyä olisi, ja mitään huomiota hän ei opettajalta vaadi. Mutta tykkää mennä siitä mistä aita on matalin. Nauttii kyllä oivaltamisesta, kun joku (opettaja tai vanhempi) on houkutellut vaativampiin tehtäviin, mutta opettajalla ei riitä aika tai mielenkiinto tarpeeksi vaativien tehtävien antoon, ja kotona ei haluttaisi kauheasti prässätä, koska koulupäivä väsyttää tokaluokkalaista, vaikka siellä ei joutuisi päätänsä kamalasti käyttämään.

Eli olis kyllä hyvä, jos niitä vaikeampia tehtäviä saia koulussa...

2. Noilla tunneilla minä kirjoitin romaaneja (jotkut niistä on myöhemmin julkaistukin), käänsin itsekseni englanninkielisten laulujen sanoja ranskaksi, ja sävelsin tai nuotinsin vanhoja sävellyksiäni korvakuulolta. Tai sitten ihan vain haaveilin ja suunnittelin, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Sain ideoita. Tarkkailin ihmisiä ja opin ymmärtämään heidän ajatuksiaan.

Ei meillä olisi tullut kuuloonkaan, paitsi tuo haaveilu ja suunnittelu. Jos omiansa olisi kirjoitellut, olisi syytetty opiskelumateriaalin tärvelemisestä. Tietty olet ehkä vähän uudempaa vuosikertaa.

jälkkäriä siitä olisi tullut.