Haluissa 15 X ero
Olen naimisissa ihanan naisen kanssa, jonka seksihalut ovat 1/15 tai alle omistani.
Olemme yrittäneet parantaa asiaa vuosien mittaan moneen kertaan, mutta millään se ei vain tunnu muuttuvan tasapainoisempaan suuntaan. Pikemminkin tuntuu, että kun seksielämämme hieman paranee, myös omat haluni kasvavat vastaavasti.
EN halua ottaa eroa, enkä halua pettää vaimoani. Jos jollakula on hyviä vinkkejä siihen, miten tilannetta saa helpotettua, otan mielelläni vastaan.
Kommentit (28)
ja nyt 1-2 kertaa kuussa on ihan tarpeeksi minullekin. En jaksa/viitsi yrittää, odotella ja pettyä, joten suuntaan intohimoni muualle - harrastukseeni, lukemiseen, ruuanlaittoon, kaikkeen mistä pidän - ja nautin elämästäni tässä ja nyt.
Olen valinnut mieheni kumppanikseni. Piste.
Osaltahan seksihalut häipyy kokonaan pillereitten ja hormonikierukan myötä.
Seksiä joko haluaa tai ei halua, mutta kumppania pitää mennä puolitiehen vastaan. Jotkut naiset tekevät miehistään kotiorjia ja antavat palkkioksi seksiä - aluksi. Ja osa miehistä lankeaa tuohon ansaan, että siivouksilla ja kauppareissuilla saadaan seksipalvelua.
Naisena tiedän ärtyväni, jos vihjaillaan pitkin päivää seksistä ja katsotaan kiimaisena perään. Nukkumaan meneminenkin alkaa ahdistaa, jos tietää, että mies on sillä päällä ja tarttuu yöpaidan helmoihin.
Siinäpä onkin hyvä kysymys, kuinka saada nainen haluamaan. Ei sitä halukkuutta ainakaan lisää tule, jos suhteen alkukin on ollut laimeaa seksin suhteen.
Tuttava pariskunta kävi seksiterapeutilla ja ohje oli, että naisen pitää pukeutua pitkiin nahkasaappaisiin ja korsettiin. Todella alentavaa mielestäni.
Pitäisikö miesten muuttua takaisin miehiksi ja edustaa muuta kuin naisen jatketta?
Ja alussa mainitsemani "puolitiehen vastaan" tarkoittaa mielestäni sitä, että nainen voi 1-2x viikossa antaa, vaikkei niin kovasti haluaisikaan ja miehen pitää antaa sitten naisensa olla muu aika rauhassa.
Haluni hiipuivat heti, kun olin käynyt asennuttamassa hormonikierukan. Sinänsä ihan hyvä, sillä minä olin aiemmin se, joka vaati ja vinkui seksiä. Enää en vonkaa ; )
Onpahan ainakin hyvä syy olla haluamatta.
Se ei vaikuta hormonitoimintaan (=tee haluttomaksi), on tehokas ehkäisymenetelmä ja vielä kaiken lisäksi edullinen! 5-vuotta ehkäisyä maksaa kunnasta riippuen 0-70e (jotkut kunnat antavat ensimmäisen kuparikierukan ilmaiseksi).
Vuodot kyllä runsastuu hiukan, joten anemia saattaa iskeä ellei huolehdi raudansaannista.
Ja alussa mainitsemani "puolitiehen vastaan" tarkoittaa mielestäni sitä, että nainen voi 1-2x viikossa antaa, vaikkei niin kovasti haluaisikaan ja miehen pitää antaa sitten naisensa olla muu aika rauhassa
No huhhuh. Saiskin noin usein!
Jotku naiset eivät ymmärrä, että miesten tarvii saada "kassit" tyhjiksi suht säännöllisesti.
Muuten se vaikuttaa jo mielentilaan.
Omaan käteen turvautuminen alkaa välillä jo ärsyttämään. Naimisissa ollessa joutuu vetään käteen enemmän kuin teininä. Ei kai se näin pitäny mennä.
nimim. "Ei mulla oo seksielämää - mä oon naimisissa"
Kyllä munkin mielestä seksissäkin pitäisi yrittää löytää jonkunlainen yhteinen sävel. Eikä välttämättä naisen tarvitse "antaa" jos ei huvita. Voihan sitä tehdä yhdessä muutakin kuin sitä naimista. Kyllä minä ainakin miehenä nautin siitä, että teen toiselle hyvää oloa, vaikka en itse saisikaan. Ja kyllä se itsetyydytys todella alkaa jossain kohtaa puuduttaa.
Meillä kyllä vaimo nauttii seksistä silloin harvoin kun sitä on. Ongelmana on jopa se, että hän on niin puutteessa, että haluaa hoitaa koko homman nopeasti ja itse en pääse samaan tahtiin hommaan mukaan. Mutta siltikin seksiä on se 1-2 kertaa kuukaudessa.
Ei tuo Voxra automaattisesti vaikuta kaikkien haluttomuusongelmiin. Ensiksi kannattaa selvittää mikä siihen on syynä. Valitettavasti myös geenit vaikuttavat haluttomuuteen ja sillehän ei oikein voi mitään.
Kannatta tarkistuttaa mm. prolaktiinitaso. Se on hyppotalamuksen erittämä hormooni, joka edesauttaa maidon tuotantoa. Sivutuotteena myös vähentää seksuaalista halukkuutta. Jos taso on liian korkealla ilman syytä (imetys), se kielii taasen jostain muusta.