Mitä tapahtuu, kun masentuu synnytyksen jälkeen?

Sitten riidellessä lapsista menetti huoltajuuden kokonaan, sitten meni työkunto ja alkoholisoitui.

Nyt saadaa jännittää kuoleeko oman käden kautta vai tappaako joku. Mennyt todellisuudentaju täysin eikä vaan ota mitään vastuuta itsestään ja teoistaan.

sairastuin toisen lapsen syntymän jälkeen. Minulla vaikutti paljon varmasti se, etten saanut kahteen vuoteen kunnon yöunia ja ekan puoli vuotta nukuin, jos nukuin, tunnin pätkissä muutaman tunnin.



Minusta alkoi tuntua, että kukaa ei välitä minusta. Ei lapsetkaan, kun koko ajan itkevät ja vaativat. Elämän täytti vaativa vauva, joka itki ja huusi kovaa paljon (ainakin siltä se tuntui). Elämä ei tuntunut kivalta, eristäydyin kotiin enkä tavannut kavereita eikä mua kiinnostanut lähteä minnekään.



Olin tosi uupunut, eikä ajatus kulkenut. Vihasin elämääni, siinä ei ollut iloa.



Mielialalääkkeillä ja keskusteluavulla aloin toipua. Itse olin tajunnut, että kaikki ei ole hyvin ja hain apua.



Pahimmillaan varmaan voi tapahtua juuri niin kuin kerrottiin. Tosin tuli mullekin ero. Luulenpa, että ex-mieheni ei ollut pystynyt käsittelemään masennusaikaani. Siitä ei koskaan puhuttu eikä sitä puitu läpi. Se vain "unohdettiin".

Kiitti teille vastanneille. Mietin erään tuttuni takia, että mitä se sitten voisi pahimmillaan olla ja mihin pahimmillaan johtaa, jos ei saa apua tai tunnista itse tilaansa. Itse olen ollut masentunut ja toipunut siitä, raskausaikana en ole ollut. En tiedä, onko se verrattavissa.

Minulla eteni lyhyeksi psykoosinkaltaiseksi tilaksi. Lakkasin nukkumasta ja luulin maailmanlopun tulevan. Kuljin ympäri taloa itkien lapsiraukkaani, koska olen sen näin pahaan paikkaan synnyttänyt.

sairastuin toisen lapsen syntymän jälkeen. Minulla vaikutti paljon varmasti se, etten saanut kahteen vuoteen kunnon yöunia ja ekan puoli vuotta nukuin, jos nukuin, tunnin pätkissä muutaman tunnin.

Minusta alkoi tuntua, että kukaa ei välitä minusta. Ei lapsetkaan, kun koko ajan itkevät ja vaativat. Elämän täytti vaativa vauva, joka itki ja huusi kovaa paljon (ainakin siltä se tuntui). Elämä ei tuntunut kivalta, eristäydyin kotiin enkä tavannut kavereita eikä mua kiinnostanut lähteä minnekään.

Olin tosi uupunut, eikä ajatus kulkenut. Vihasin elämääni, siinä ei ollut iloa.

Mielialalääkkeillä ja keskusteluavulla aloin toipua. Itse olin tajunnut, että kaikki ei ole hyvin ja hain apua.

Pahimmillaan varmaan voi tapahtua juuri niin kuin kerrottiin. Tosin tuli mullekin ero. Luulenpa, että ex-mieheni ei ollut pystynyt käsittelemään masennusaikaani. Siitä ei koskaan puhuttu eikä sitä puitu läpi. Se vain "unohdettiin".

tuo on just sitä masennusta. Kyllähän siitä nlassakin kerrottiin synnytysvalmennuksessa. Mulla meni kans samoin, ja luulenkin, että juuri huonolla nukkumisella oli suuri osansa tässä. Hirveä sanoa, mutta mietin myös päivittäin, että heitän vauvan parvekkeelta alas ja hyppään itse perässä. Elämä oli ilotonta, istuin vain voipuneena sohvalla vauva sylissä ja mietin, että kunpa voisin peruuttaa koko lapsen syntymän. Kaipasin vanhaan elämääni. Syytin mielessäni kaikkia läheisiäni, joista ei ollut mitään apua. (En kyllä edes pyytänyt apua, koska vauva oli aina niin itkeväinen. Ei häntä olisi voinut muille jättää hoidettavaksi- Ja halusin olla vahva ja itsenäinen - niin makaa kuin petaa jne.)

Aika kului ja huomasin, että vauvan kanssa elämä jatkuu. Silti olen teeskennellyt neuvolassa ja tsempannut perheeni parissa, koska aihe on jotenkin kipeä edes ottaa keskusteltavaksi. Ei niin VOI sanoa, että vihaa lastaan. Syyllistyn näistä tunteista. Ja neuvolan suhteen pelkään, että joihinkin terveystietoihin tulee joku merkintä, että äidin pää ei kestä. Olisi noloa.

Onneksi lapsi on terve ja iloinen koululainen, eikä tiedä mitään äidin synkeistä mietteistä. Tarkkaillut olen,, että näkyykö varhaisen vuorovaikutuksen ajatukset jotenkin hänessä. Mutta ei kai, koska pyrin hoitamaan vauvaa normaalisti ja juttelin ja hymyilin, vaikka olikin haastava vauva. Kuitenkin olen aina ollut hieman hyvitteleväinen lapselle (ehkä mun huonoa omaatuntoani).

Tämmöistä minulla.