Teini oli varastanut minulta (taas) tupakkaa ja

ja ottaisin kaikki tavarat pois huoneesta patjaa lukuunottamatta ja ovikin lähtisi varastoon.



Jos tottelee saa tiettyjä tavaroita takaisin kuten sängyn. Eikä mikään yksi kerta tottelua riitä.

Ja kun annan rangastuksia, seuraa tapan sitten itseni jutut jne.

En jaksaisi enää. Luulin että kesän aikana tilanne rauhottui mutta taas se alkaa.

ap

sanoi äitini minulle kaikessa rakkaudessa että "sitte täytyy vaan haudata sut, ei auta muu" tms., ei sen kummempaa. Hölmistyin niin, etten tainnut enää moisia sanoa. Ei tollasilla uhkauksilla saa saada mitä haluaa.

Kunnioittakaa niitä nurianne ja ottakaa tuo ikä sinä mikä se on. Siinä aletaan pikkuhiljaa katkoa napanuoraa vanhempiin, ylilyönneiltä ei voi välttyä.

Kun itse muistelen omaa teini-ikää, ei äidin huutaminen, kiristäminen, viikko rahojen ottaminen juuri autteneet, vaan se, että äiti oikeasti tuli juttelemaan rauhassa ja kertoi olevansa todella pettynyt käytökseeni. Pyrkisin siis keskustelmaan nuoren kanssa rauhallisesti ja avoimesti. Kuuntelisin ja kysyisin miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.

Jos tämäkään ei auta, ottaisin mukaan myös jonkin toisen aikuisen keskusteluun isän, opettajan kenet vain joka on mukana nuoren elämässä.

Aika auttaa myös.

itsekään en kunnioittanut aresteja tuon ikäisenä. Sen kun lähdin vaan. Jossain vaiheessa se sitten vain loppui itsestään ja luottamusta alkoi olla molemmin puolin. Nykyään olen lähes kolmikymppinen kunnon veronmaksaja, hyvässa vakityössä ja terveessä parisuhteessa, myös suhteet vanhempiini ovat todella hyvät.



22 tai siinne päin

siihen täytyy aina pysähtyä ja rauhoittua ja keskustella.

Kiitos kommenteista, toivon lisää keskustelua iheesta, jos löytyisi lisää keinoja selvitä tästä!



Olen ollut viime vuonna tiiviisti yhteydessä opettajaan, koulukuraattoriin ja lääkäriinkiin passitin kuraattorin kanssa arvioimaan tilannetta.



Lastenvalvojan luona käytiin juttelemassa jossa teini vain sylki suustaan kirosanoja. Puhuttiin teinille järkeä, että jos menno jatkuu sijoitus johonkin vähäksi aikaa on mahdollinen.



Kesällä tilanne rauhottui, tuntui että saan tyttöön taas yhteyden, mutta taas :-(



Olen yh, isästä ei apua.

tästä se vaan helpottaa.



Tosi on, ettet sä tuon ikäistä missään kotiarestissa voi pitää, fyysisestikin ihan mahdottomuus. Mitäs jos "määräät" tiukat kotiintuloajat, tyttäresi voi sitten sulta kiristää niiden joustoa. ja annat kuitenkin pikkasen periksi, niin että tyttäresi saa myös itse päättää.

On tunnetusti helppoa olla jälkiviisas, eli helpompaa pohjustaa aiemmista tilanteista tapaa millä toimia vastaisuudessa kuin reagoida tilanteen ollessa päällä. Itselle tulee mieleen seuraavat kohdat, joissa voisi yrittää toista taktiikkaa:



- kun teini jää kiinni tupakanpoltosta, ota kontaktia sen sijaan että jaat rangaistuksia. Tietenkään et ole lapsen kaveri eikä sinun pidä hyväksyä tupakointia, mutta joskus tasavertaisella lähestymistavalla pääsee samaan tavoitteeseen, kuin olemalla auktoriteetti - kyseessä siis harhautustekniikka. Lyö vaikka vetoa teinin kanssa kumpi pystyy olla kauemmin polttamatta, iso palkkio voittajalle ja nolo rangaistus käryäjälle. Oletan että tupakasta noin muutoin on keskusteltu, keuhkoahtaumat sun muut hirveydet.



- fyysisesti et voi estää häntä lähtemästä, mutta silloinhan hänkään ei voi estää sinua lähtemästä - lähde siis autolla perään ja kuljet etanavauhtia vieressä, jos kovilla pitää pelata niin voit kysyä kovaan ääneen " äidin pikku *****-mussukka, ota äitiliiniä kädestä!" . Ei tarvinne toistaa montaa kertaa.



- tuohon valehteluun ym. onkin jo vaikeampi keksiä mitään, koska usein tuo on vain sitä, ettei teinille ole tullut järkeä päähän. Millä sitä sitten takoisi... Usein menee perille vasta kun joku äitiä coolimpi kaveri sanoo että valehtelu ja koulun laiminlyönti on lähinnä noloa.



Mutta nämä on vaan ehdotuksia. Sinun on varmaan helpompi miettiä näitä kysymyksiä itse, koska tunnet lapsesi.

Nyt kun muistelen lisää omaa teini ikää kun olin 14-16 v, tärkeintä oli, että tiesin aina, kotiin voi tulla oli tilanne mikä tahansa (koska äiti oli sanonut sen minulle monta kertaa) ja, että äiti aina välitti ja rakasti.



Muistan kerran kun äiti oli kysellyt taas kerran jotain,

sanoin äidille "äiti hanki oma elämä"

äiti vastasi siihen " sä olet mun oma elämä"

Tänä päivänä noille ajoille nauretaan jo yhdessä.





Omalla kohdallani muutos lähti itsestäni, ymmärsin ettei niin voi jatkua, koulu laskea kuin lähmän häntä, hillua yö myöhään jossain ja käysä baareissa ala-ikäisenä.

Parin kuukauden päästä valmistun kasvatustieden maisteriksi, ja minullakin on samat ongelmat edessä todennäköisesti jonain päivänä omien lasteni kanssa ( nyt poika 2v). Luultavasti toimisin kuitenkin aivan samoin kuin äitini, olisin läsnä, rakastaisin ja kuuntelisin, joskus varmaan menettäisin hermot vaikkei siitä juuri apua olisikaan.



Jaksamisia, teini ikä loppuu ennen pitkää!