Mun lapsi on itkenyt koko elämänsä aikana max vartin putkeen!!!
Olen tainnut päästä käsittämättömän helpolla.
Tosin nyt taaperoikäisenä on temperamenttinen tapaus ja räjähdyksiä tulee vähän väliä, monta kertaa päivässä, mutta ne menevät yhtä äkkiä pois kuin ovat alkaneetkin. Parin minuutin raivarit ja se on siinä.
Mulle kymmenenkin minuutin itkukohtaus tuntui ikuisuudelta vauva-aikana, kun en ollut siihen tottunut. Unikoulua kun pidettiin, niin ajattelin että rääkkään lasta ihan sairaalla tavalla, mutta kun katsoin kellosta kauanko lapsi oli huutanut sylissäni, niin se oli se ennätysaika eli vartti.
En voi kuin nostaa hattua koliikkivauvojen ja muiden huutavaisten lasten äideille.
Tällainen pikku tarina myös tiedoksi niille lapsettomille lasta harkitseville, jotka tuskailevat sitä, että kaikki vauvat vaan huutavat yötä päivää. Ei aina.