Paljon maksaisit pussillisesta omenoita?
Sain kaverilta viikonloppuna pussillisen omenoita. Ymmärsin, että hän odottaa niistä maksua. Mikä olisi sopiva hinta?
Kommentit (34)
5€ on minustakin aivan maksimi; omenoita yleensä tulee monelle liikaa eikä ne nyt niin harvinaista herkkua ole.
Itse ilahtuisin jos saisin esim. yhden hillopurkin itselleni jos kerään ja huhdon omenoita laatikko/ämpärikaupalla. Jos tulee itse keräämään pihasta; ilmaiseksi saa viedä.
Nim. olen kantanut omenoita aika monta kassillista työkavereille ja portinpielessäkin on jaossa lapulla "saa ottaa"
Mietin ensin, etten olisi kertunut näin tunnistettavasti, mutta menköön... Tilanne meni näin: Kaveri mietti, että minneköhän hän voisi viedä omenoita, kun niitä on tullut niin paljon ja hän ei haluaisi jättää niitä pihaankaan mätänemään. Sanoin, että minä voisin ottaa pussillisen. Hinnasta ei ollut puhetta. Sitten hän toi viikonloppuna omenapussin ja pyysi maksuksi osallistumaan lapsensa isompaan hankintaan. Tämän hankinnan suuruuden näkökulmasta 5 € on mitätön summa ja itseasiassa niin on 20 €.
ensinnäkin, jos kaverisi tuo omenoita siksi että saa niitä jonnekin pihasta mätänemästä, ne ovat ilmaisia. Mutta jos hän nyt jotain niistä alkaakin vinkua, niin kyllä max 5 eur on sopiva hinta, ei missään nimessä 20 eur joka on aivan liikaa.
ei voi olla totta!Meillä naapuri tunkee väkisin mukaan omppuja-huippuhyviä-eikä tosiaankaan tulis mieleenkä maksaa niistä mikään!Meillä on vain 2 huonoa puuta,joten mielelläni otan ja naapuri on iloinen kun ei tarvi kärrätä niitä mettään!Nyt maksat 5 e ja haet ensi vuonna joltain muulta!törkeetä ahneutta!!
Sen olisi tossa vaiheessa kun sanoit, että voit ottaa niitä, sanoa ettei niitä ilmaiseksi anna
vaan haluaa jonkun maksun.
Niin olisit tiennyt, että kyseessä ei ole lahjoitus.
Kun ei kerta silloin sanonut, älä maksa yhtään mitään.
Mä olisin kyllä tossa vihjailuvaiheessa lykännyt sen pussillisen sille takaisin.
syksynä kaikki hukkuu omeniin! Minullekin on useampi tarjonnut omenia ja todellakin pyytäneet että tule poimimaan ja tuo ystäväsikin. Ei kukaan ole maininnutkaan maksusta, päin vastoin tykkäävät kun ei tarvitse kompostiin tai lähimetsiin omenia kärrätä mätänemään. Aika ahneelta kuulostaa tuttavasti.
Vie vaikka kahvipaketti ja itse tehtyä omppupiirakkaa/paistosta. Uskomatonta alkaa pyytämään rahaa. Täällä on suositun lenkkipolun varrella olevan omakotitalon edessä aina saavillinen omenoita ja vieressä lappu ''ota tästä'' :)
Voisi kaupasta ostaa esim , perunoita saman verran, tomaatyteja saman verran tilalle, tai arvioida ikä on työn määrä ja pussittaminen ja maksaa työstä. Voi vaikka tarjota siivousapua, ruoanlaittoa ym. jos ei halua maksaa rahana. Metsästä voi kerätä kanttarelleja, mustikoita, puolukoita. Omenankerjääjiä olen tavannut. Liiat omenat ovat hyvää kompostitarviketta, tulee hyvää multaa nopeasti.
Riippuu myös että olitteko sopineet ompuista, vai toiko kaveri ne vaan ominpäin?
Kotiompuista mieluummin veisin vaikka joskus leivonnaisia kuin rahaa.
En ainakaan itse oleta että kukaan maksaa mulle jos vien meidän pihasta omppuja.
miksi et heti kysynyt, paljonko niistä haluaa?
meillä marjoja yms tullut paljon ja niitä olen jaellut kaikille, enkä ole odottanut mitään niisät
vaan kun ei itse ehdi käyttämään ennenkuin menee pilalle
mieluummin annan tarvitseville7haluajille
Onko pussi kilon vai 5 kg? Olitteko sopineet että hän tuo sinulle omenoita (jos satoa liikaa, ei taitoa tai mahkuja jatkojalostaa tms), olitko pyytänyt niitä? Mistä ymmärsit että halusi maksua, onko mahdollista että vain vedit vääriä johtopäätöksiä?
Kilosta en maksaisi mitään.
Sait jo ne omenat? Kysyikö kaverisi itse, että haluatko omenoita ja sinä sanoit että joo? Eikä se kaverisi siinä vaiheessa kun tarjosi niitä, puhunut mitään hinnasta?
Jos mulle tarjotaan jotakin, eikä puhuta mitään maksusta, ymmärrän että kyseessä on ilmainen lahjoitus.
kun hän oli juuri valitellut, että mitä ihmettä tekee niille. Tarjouduin ottamaan, sitten kuitenkin alkoi vihjailemaan maksusta. Olin niin hämmentynyt, etten siinä tilanteessa tajunnut kysyä.
Onko 20 e ok?
Mun mielestä ei tarvis maksaa mitään jos tilanne on ollut se, että valittaa kun on niin paljon ettei niille ole käyttöä. Teet omppupiirakan joku kerta ja kutsut kylään syömään. Menkööt myymään torille jos niistä rahaa haluaa.
En ikinä kehtaisi ottaa meidän kotiompuista 20 euroa.
5 eur voisi olla kohtuullinen.
kun hän oli juuri valitellut, että mitä ihmettä tekee niille. Tarjouduin ottamaan, sitten kuitenkin alkoi vihjailemaan maksusta. Olin niin hämmentynyt, etten siinä tilanteessa tajunnut kysyä.
Onko 20 e ok?
Vasta sitten kun ne tuotaisiin niin alettaisiin vihjailemaan maksamisesta, sanoisin että käsitin että olisit antamassa näitä ilmaiseksi, mikset sanonut että oletkin myymässä.
Sanoisin että en mä näitä sitten tarvitse.
Ihan periaatteesta, koska ärsyttäisi tollainen pakkomyynti.
kotimaisen omenan torihinta on noin pari euroa...ja nuo omenat on käyneet läpi edes jonkinmoisen laatuseulan.....