En pysty jättämään vauvaa hoitoon
Onko muilla vauvojen äideillä samanlaisia tunteita - eli olen 8-kuisen vauvan äiti ja vauva ei ole koko aikana ollut kertaakaan hoidossa tai edes meillä ollut ketään hoitamassa. Koen vauvan hoitoon jättämisen todella vaikeana, vaikka luotettavia ja hyviä hoitajia olisi tarjolla (isovanhemmat, sisarukset, kummit..) ja he todella myös haluaisivat hoitaa vauvaa. Pelkkä ajatuskin saa kuitenkin ahdistumaan.
Luulin ennen vauvan saamista, että kävisimme miehen kanssa paljon yhdessä ulkona jne ja vauva olisi aina silloin tällöin muutaman tunnin vaikka isovanhemmilla. Tosia saissa emme ole käyneet kertaakaan vielä missään. Mieheni haluaisi lähteä yhdessä vaikka leffaan tai syömään, mutta en vain pysty jättämään vauvaa. Mieheni on vauvaa toki usein hoitanut kun olen käynyt jumpassa tai uimassa tms.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Koskakohan tämä helpottaa?P Vaikuttaakohan asiaan se, että imetän vauvaa vielä (hormonit tms?)? Tuntuu, että muut ystävämme, joilla on nuorrempiakin vauvoja käyvät jatkuvasti yhdessä ulkona ja viettävät parisuhteen hoitoaikaa. Minäkin haluaisin tavallaan - edes joskus - mutten vain pysty.
Kommentit (11)
eihän tuosta tarvitse "ongelmaa" tehdä. Jos tuntuu ettet pysty jättämään niin et jätä. Toki eka kerta jättä onkin pahin ja tottumuksen myötä helpottaa. Mutta miksi kiirehtiä noin pienen kohdalla "väkisellä".
Vauva kasvaa, ja vuoden, parin päästä on jo eri tilanne.
Meillä hoiti lapsen mummo lasta vasta sitten, kun lapsi osasi vähän puhua eli alle 2 v ja joitakin tunteja kerrallaan. 3 v ei ollut yhtään yötä ilman vanhempia. 4 v halusi ja sai yöpyä mummolassa.
jos se 8 kuukaudessa romahtaa.
Ei suhteemme ole siis mitenkään romahtamassa. Ihmettelen vain omaa fiilistäni siitä, että esim. mummi hoitaisi muutaman tunnin ajan vauvaa, että miten vaikealta se tuntuu ajatuksena. Enkä ole huomannut, että muilla kaveripiirissämme olisi tällaista, vaan ihmiset tuntuvat yleensä olevan iloisia lastenhoitoavusta ja hengähdystauosta.
Mietin sitä, että halpottaakohan sitten kun lapsi kasvaa?
jos ei siltä tunnu! Meillä oli tyttö mummolassa muutaman tunnin hoidossa eka kerran 1 v 4 kk:n iässä ja sekin tuntui tosi pahalta. Tuli hirvee ikävä ja etenkin sit kun tulimme mieheni kanssa takaisin mummolaan. Lapsi on nyt yli 2 v. ja mummo käy hoitamassa ehkä kerran, pari kuussa ja n. reilun tunnin kerrallaan. Ei mulla ainakaan ole ollut kiirettä tai tarvetta jättää lasta vieraille. Miksi jättäisin kun haluan lapseni itse hoitaa? Varmasti parin vuoden päästä tilanne jo eri ja haluaa enemmän miehenkin kanssa käydä jossain, mut nyt ei ole tarvista eikä tunnu hyvältä jättää lasta esim. illalla hoitoon saati sitten yökylään. Jokainen tekee tavallaan ja siltä miltä itestä tuntuu parhaimmalta.
lapsen kasvaessa. ja voisithan nytkin jättää vauvan hoitoon kokeeksi ensin vaikka puoleksi tunniksi.itsellä vähän sama juttu ja pienin on jo 1v 2kk, ei ole ollut koskaan hoidossa. muut lapset ovat 8 ja 3 ja he ovat satunnaisesti 1-2h mummolla olleet.
että muilla on myös samoja fiiliksiä. Tuntuu, että meidän tapaamme on hiukan arvosteltu ja karsastettu tuttavapiirissä - kommentoitu, että olen liian kiinni vauvassa ja pitäisi ottaa omaakin aikaa, mutta ehkä annan juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja teemme niin kuin hyvältä tuntuu.
ap
normaali kun et noin pientä halua jättää. Älä nyt jätä - odota kunnes tuntuu hyvältä. Mulla on lapset olleet ekan kerran vieraan hoidossa noin puolitoistavuotiaana. Se on meillä ollut hyvä aika. Teillä ehkä joku muu. Älä stressaa asialla. Pari kuukautta sinne tänne parisuhteen hoidossa.
kannata opettaa lasta olemaan sun kanssa, vain ja ainoastaan sun kanssa. Kasvatus on työtä jossa ei kuulu olla itsekäs, omasta syystähän et lastasi halua jättää muille.
Lapsen tulisi oppia olemaan myös ilman äitiä - tee lapselle palvelus ja jätä hänet myös muiden sukulaisten hoitoon, lapselle on hyvä oppia luottamaan ja turvautumaan myös muihin sukulaisiin.
eikä ole kertaakaan ollut hoidossa. Jos jossain olen halunnut käydä yksin, on isä ollut kotona lapsen kanssa. Nyt aina välillä tuntuu, että olisi kiva käydä jossain miehen kanssa kaksin, syömässä tai leffassa tai jotain, mut en oo raaskinu hoitoon antaa. :)
jos se 8 kuukaudessa romahtaa.