Lue keskustelun säännöt.
Isäni kuoli 58-vuotiaana viikko sitten. Mielessä vain hänen ilmeensä kuolleena.
26.08.2011 |
koska tuo näkymä jää taka-alalle? Näin hänet sairaalassa seuraavana aamuna kuoleman jälkeen, joka oli tapahtunut yöllä. Haluaisin muistaa hänet terveenä ja elävänä. Mielessä pyörii vain se silmät puoliksi auki, suu auki ja iho oudon keltainen. Auttakaa ja valakaa uskoa, että muistot 'pyyhkii' tuon kuvan pois!!
Kommentit (42)
Toisaalta, ahdistun niistä unista joissa elän uudelleen isäni kuoleman. Pahimpia ovat ne unet, joissa en tiedä onko isä elossa vai ei ja olen hädissäni hänen terveydestään.
Mutta kaikista ahdistavimpia ovat unet, joissa isä ei kuole, vaan jättää perheensä eikä halua enää pitää mitään yhteyttä meihin. Olin melko nuori ( 15 v.) isän kuollessa, joten varmaan koin kuoleman jonkinlaisena hylkäämisenä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vain tuon ihmisen kuori. Kokemasi järkytys johtuu siitä, että et ole ennen kohdannut kuollutta. Ei hän näytä samalta kuin eläessään. Suomalaisissa sairaaloissa kyllä vainajan silmät suljetaan ja leuka sidotaan, jotta se ei jää auki, kun kuolonkankeus tulee. Olisiko tässä tapauksessa sitten jäänyt tekemättä, tai hän on kuollut vasta juuri ennen saapumistanne? Kuva haalistuu myöhemmin ja ainakin ymmärrys sitä kohtaan tulee esiin. Itse halusin välttämättä nähdä onnettomuudessa kuolleen lapsenlapseni, vaikka henkilökunta kielsi, koska muutoksia oli tapahtunut ulkonäössä. Näky ei ollut kaunis, mutta yhtäkaikki, olin tyytyväinen, että näin hänet ja sain hyvästellä. Yhtä rakas hän oli kuitenkin, vammoistaan huolimatta.
Minun isäni kuoli hiukan yli vuosi sitten 52-vuotiaana. Ihan yllättäen. Isäni kuolinyönä näin hänet vain ruumissäkissä ja se oli minulle aivan kamala shokki. Pari päivää myöhemmin saimme mennä katsomaan isääni sairaalan kappeliin, jossa hänet oli jo laitettu kauniisti arkkuun lepäämään. Olen todella iloinen, että kävin häntä vielä katsomassa. Se musta säkki oli minulle pahempi mielikuva. Nyt näin, että isä lepäsi rauhassa, tai kuorihan siinä vain oli. Hänellä oli myös jäänyt suu auki, mutta sitä ei saatu suljettua enää, koska ruumis oli kangistunut niin.
Intesiivisen terapian ansiosta aloin osata käsitellä isäni kuolemaan oikealla tavalla. Nyt pystyn jo käymään haudalla itkemättä, en muistele huonoja muistoja, vaan kaikkia hyviä ja kauniita asioita. Aika kultaa muistot. Ikävä on vielä suuri ja tulee olemaankin, mutta nyt sen kanssa pystyy elämään.
Otan osaa suruusi, elä päivä kerrallaan, käsittele asiat yksi kerrallaan. Voin luvata, ajan myötä se helpottaa.
Jaksamisia!
Silmät olivat kiinni, suu hymynkareella ja iho tietty sellainen kelmeä. En sitten tiedä, oliko silmät "laitettu" kiinni ym... olisin varmaan "kauhistunut" puoliaukinaisia silmiä, en sitten tiedä. Joko hautajaiset olivat? Minun isäni kuolemasta on jo 10 vuotta ja muistelen häntä lämmöllä, positiivisena ja nauravaisena.
Isän kuolemasta on vasta vuosi. Hän kuoli sairauskohtaukseen yksin kesäasunnollamme ja tilanne oli kamala ja pelottava ja ahdistava. En millään meinannut mennä katsomaan kuollutta isää kappeliin, mutta sain rohkaistua mieleni ja näkymä oli jotenkin kaunis ja ilme "onnellinen" just tuon pienen hymyn myötä. Minulla isän näkeminen rauhoitti, tuli tunne että hän oli lähtenyt nopeasti eikä ollut kärsinyt.
Minä tein sen "virheen", että katsoin äitiä kappelissa hautajaisia edeltävänä päivänä ja ei se ollut äiti, se oli ruman näköiseksi mennyt kuori.
Toinen silmä hieman raollaan, suu hieman vinossa ja iho kuin nahkiintunutta elmukelmua.
Sen sijaan 5h kuoleman jälk äiti oli rauhallisen ja tyynen näköinen, oli sanut levon eikä ollut enää kipuja ja tuskia. Pidin kädestä, silitin poskea ja annoin suukon otsalle, toivoton hyvää matkaa tms.
Äiti kuoli muutama vuosi sitten 47v iässä.
Otan osaa menetyksesi vuoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin myös suurin piirtein saman ikäistä isää katsomassa kuolleena. Kyllä siitä heti näki että isä oli siitä kropasta lähtenyt pois. Mielessäni kiitin kuitenkin sitä kroppaa kun oli jaksanut niinkin kauan. Ei näyttänyt hyvältä, muttei ahdistanutkaan. Sehän oli pelkkä kuori, isän "kulkuväline" tämän elämän ajan. Kyllä sä vielä muistat isäsi siitä millainen hän oli. Nyt ilmeisesti vain järkytyit. Mäkin vähän järkytyin kun odotin myös sitä rauhallista ilmettä hymynkare suupielessä ja sitten olikin suu auki ja muutenkin oudon näköinen. Se kuin vahaveistos isästä, joka on paljon saman näköinen muttei kuitenkaan identtinen.
Otan osaa suruusi.Voimia surun käsittelyyn.
Minä olen viime vuosina nähnyt läheisiä kuolleena, ollut paikallakin lähdön hetkellä, hyvin läheisen isovanhemman luona.
Ensi viikot, ja kuukaudet ilmeet ja kaiken muistaa tietysti selvästi, mutta ajan mittaan alkaa enemmän muistaa niitä hyviä hetkiä, ja pystyy jo ajattelemaan ilman itkua. Toki, edelleen reilut 3 vuotta rakkaan mummuni kuoleman jälkeen tulee kyyneleet kun alkaa muistella mennyttä, mutta muistaa ne hyvät hetket ennemmin kuin sen lähtötilanteen, ja suurimman surun.
Voimia sinulle, ja osanotto suruun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
läheiseni hoidot lopetetaan ja kuolema alkaa olla lähellä. Ei tietenkään kukaan osaa sanoa, meneekö päivä, viikko vai kuukausi.... Voimia täältä itkun keskeltä!
näin lohtuna on pakko sanoa, että kun eräs 96-vuotias pappa lähti ja opiskelijana osalleni tuli vainajan laitto, niin näin selvästi, että tuo mies oli jättänyt vain kuorensa kuolemassaan. Sielu oli siirtynyt muualle ja se oli ihan päivänselvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Papin vaimo, ala-asteen opettajani sanoi, että jokaisella kuolleella on hymy kasvoillaan...en sitten tideä koskeeko se vain uskovia, vai kaikkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minusta on kummallista, että nykyaikuiset eivät ole lapsena nähneet kuolleita (isovanhempia, tätejä tms.), sillä ainakin oma lapsuus oli "täynnä" sairaalakäyntejä, hyvästelyä, kuolinhetkellä läsnäoloa, noutoa sairaalan kappelista oman seurakunnan tiloihin jne.
Haluat muistaa isäsi terveenä ja elävänä, se on ihan ymmärretäävää. Mutta jotta ymmärtäisit hänen oikeasti kuolleen, tarvitsit sen käynnin sairaalassa. Ehkä olisit tarvinnut läsnäolon jo yöllä, hiljaisen hiipumisen hetken.
Mnä en muista isääni kuolleena, sisareni muistan arkussaan. Ja kuitenkin melkein kaikissa muistoissani sisko on yhä elossa.
Isä kuoli äkisti (vaikkakin 'odotetusti') ja olin toisaallaa lasten kanssa. Aamusta heti lähdettiin kaupunkiin. Olet varmaan oikeassa. Oli hyvä ymmärtää omaakin rajallisuutta isän kuolleen ruumiin äärellä. Ehkä en siis kuitenkaan enää ainakaan kadu isän hyvästelemistä. Vaikkei hän silleen enää siinä ollutkaa hyvästejä vastaanottamassa.
Ihania tukiviestejä tullut! Kiitos.
Ap
nyt aukes itkuhana... Isä on pois. Kiitos av-ystävät kun jaksatte tukea kokemuksilla!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänen kasvoillaan oli levollinen ilme. Sielu oli lähtenyt, ruumis jäänyt.. näin hänet parin tunnin päästä kuolemasta.
Käyn samanlaisia tunteita läpi juuri nyt :(
Tuo shokkivaihe häipyy ja lopulta muistelet niitä hyviä hetkiä.
että onko kaikilla ollut jo sairaalassa vainajien silmät ja suut kiinni?
Ap
ilman apuvälineitä, siksi usein näkee sen sideharsoviritelmän leuan alla.
Miksi jäit ihmettelemään isäsi silmiä ja suuta?
jos ne ovat kuolonkankeuden tms vuoksi jääneet auki. Kuolonkankeushan häviää ja jääkaappilämpötilassa säilyy ruumishuoneella hyvin katselukunnossa jonkin aikaa. Laittavat pumpulit silmille ja sitovat sideharsolla suun kiinni. Sitten irroittavat nämä kääreet. Joskus vainajia meikataankin eli ihoa eläväisemmän väriseksi. Voit ensiksi kysyä, että mitä näyttää nyt ja halutessasi katsoa sitten uudestaan.
T: Lapsesta asti vainajien kanssa tutuksi tullut. Isä hoiti hautauksia....
Joskus kuolonjäykkyys voi tulla jo ihmisen viimeisillä hetkillä. Kun yleensä se tulee vasta jonkin aikaa kuolemistapahtuman jälkeen. Olen itse ollut todistamassa tällaista tapahtumaa ja siksi otin selvää jälkeenpäin mistä oikein oli kysymys. Se on hyvin harvinainen ilmiö, tai ja vain harva ihminen pääsee sitä näkemään.
Toisin sanoen, minun sukulaiseni tapauksessa esimerkiksi, hän jäykistyi tavallaan elävältä rigor mortikseen. Hänellä jäi kädet ilmaan, suu ja silmät auki jne.
Tällainen prosessi liittyy usein siihen että kuoleman hetkellä on ollut käynnissä jokin intensiivinen fyysinen ponnistus esimerkiksi. Vaikkapa kamppailu. No, eipä tässä tapauksessa ihan sellaista ollut. En tiedä mistä tuo ilmiö siinä tapauksessa johtuu.
Mutta, siis, sukulaisellani jäi tuo kuolemaan yleensä välittömästi seuraava rentoutumis/lepovaihe pois kokonaan. Toki jossain vaiheessa se sitten varmasti tuli, mutta sitä en ollut enää näkemässä.
Sen voin sanoa, että on yksi hurjimmista näyistä mitä voi joutua kohtaamaan.
t. yksi edellisistä vastaajista
Olen itse lapsena nähnyt isäni kuolleena arkussa. Olen iloinen että sain nähdä hänet, koska se konkretisoi kuoleman. Muistoissani isä on elossa!