Kuinka erilaisia ovat vanhempasi verrattuna anoppiin ja appeen?

Äitini on paljon sosiaalisempi, fiksumpi ja monessa jutussa parempi kuin anoppini. Anoppini on sen sijaan paljon välittömämpi ja vähemmän estynyt kuin äitini. Molemmat ovat mukavia ihmisiä.



Isäni on hyvin epäsosiaalinen ja appeni oli aivan toista maata. Molemmat astetta hankalampia kuin vaimonsa.



Mun vanhemmat ovat varakkaampia kuin appivanhempani.

Mun vanhemmat yhdessä, miehen vanhemmat eronneet.



Mun porukat on sellaisia normaaleja vakavaraisia ja aktiivisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita lastenlapsistaan, hoitavat jos on tarvetta ja kiinnittävät huomiota lasten terveelliseen ja tasapainoiseen elämään. Käyttävät alkoholia normaalisti eivätkä tupakoi.



Anoppini on maksuhäiriöinen hössääjä, joka käy muutaman kerran vuodessa kylässä helvetinmoisten muovikrääsätuliaisten ja leivonnaiskasojen kanssa kun on niin huono omatunto kun ei oo käynyt. Röökaa ja dokaa.



Appiukko on rauhallinen eläkeläinen, joka muisti siivota viimeksi joskus 50-luvulla kotonaan... Rööki ja viinakin maistuu, mutta olemme usein tekemisissä varsinkin kesäisin, kun voi olla sen pihamaalla :-D



Että mä nyt en vaan voi mitään, että näin on käynyt, kun lokeroin omat vanhempani normaaleiksi ja appivanhemmat vähemmän normaaliksi. Myös mieheni on samaa mieltä.

ja anoppi taas on vähän rassukka, jonka mies on aina päättänyt kaiken.

Äitini on paljon sosiaalisempi, fiksumpi ja monessa jutussa parempi kuin anoppini. Anoppini on sen sijaan paljon välittömämpi ja vähemmän estynyt kuin äitini. Molemmat ovat mukavia ihmisiä.

Isäni on hyvin epäsosiaalinen ja appeni oli aivan toista maata. Molemmat astetta hankalampia kuin vaimonsa.

Mun vanhemmat ovat varakkaampia kuin appivanhempani.

Appivanhempani ovat yli 70-vuotiaita, vahvasti tapauskovaisia ja konservatiivisia. Eivät käytä alkoholia, ovat valmiita uhraamaan melkein mitä vaan lasten ja lastenlasten vuoksi. Ovat myös aika katkeria, koska eivät ole saaneet opiskella nuorina, ja eivät ole menestyneet taloudellisesti.



Omat vanhempani ovat 60-vuotiaita, ovat opiskelleet, varsinkin isä, ja ovat edelleen työelämässä. Matkustavat paljon ja tapaavat ystäviään. Isä on entinen "valkokaulusjuoppo", nyttemmin ei enää käytä liikaa alkoholia. Ovat antaumuksella isovanhempia, vanhempina eivät olleet niin omistautuvia.



Molemmissa on puolensa, omiin vanhempiini hyvine ja huonoine puolineen olen tietenkin tottunut ja siksi heidän kanssaan on mukavampi olla.

uskonnollisia keskiluokkaisia ihmisiä. Äitini on hyvä organisoimaan asioita, mutta "tietää" joskus turhan hyvin miten muidenkin asioiden kuuluisi olla. Meidän elämäämme ei ole pyrkinyt järjestelemään, koska elämme hyvin keskiluokkaista elämää, mutta veljeni perheen boheemia elämää kylläkin. Tosin on oikeastikin ollut avuksi heidän kotonaan kaaoksessa. Äitini on siisti ja järjestelmällinen, anoppi enemmän "sinne päin"-tyyppi. Äitin stressaa enemmän, anoppi ei lainkaan. Anoppi on kärsivällinen ja lempeä, äitini vähemmän.



Isäni on hyvin hidas, rauhallinen ja pohdiskeleva. Hän on enemmän tieteeseen perustava (maisteri)kun taas appi enemmän "luontaislääke- kaivonkatsoja", joka on melko kärsimätön, eikä jaksa lastenlasten menoa aina. Tosin hän on 5 vuotta vanhempi kuin isäni ja oikeasti jo kohta 80v.



Pidän appivanhemmistani (kuten omistakin vanhemmistani) ja olemme kummankin kanssa tekemisissä melko paljon.

Vanhempani arvostavat omaa ajattelua ja koulutusta. Rahankäyttö on järkevää, esim lainaa otetaan sen verran kuin pystytään maksamaan kituuttamatta. Heidän mielestään elämä on elämistä varten eikä jatkuvaa sentin venyttelyä.



Appivanhempani eivät arvosta koulutusta. Esimerkiksi miehen veli opiskeli kauppatieteiden maisteriksi ja hänen nykyiseen työhönsä kuuluu kirjanpitoa yms. Varsinaisesti työ ei vaadi KTM:n tutkintoa. Appiukon mielestä tuo koulutus on täysin turha, koska kirjanpitoahan olisi voinut opiskella jollain lyhyellä kurssilla. Appivanhempani ottivat suuren lainan muutama vuosi sitten taloa varten ja ovat itsekin sanoneet etteivät pysty koskaan maksamaan lainaa pois. Kituuttavat nyt kuin kirkonrotat, koska kaikki rahat menevät lainanlyhennyksiin.



Tässä tuli nyt muutama esimerkki.

anoppia en juuri tunne, olen tavannut hänet kahdesti aika vähän aikaa kerrallaan, ja 1. kerralla ei puhunut mulle oikein mitään. Siinä mielessä voisin sanoa, että on hyvin erilainen kuin äitini, joka on tosi kiinnostunut toisista ihmisistä ja ottanut uudet miniät ja vävyt avosylin vastaan - en siis sano, että anoppini mua jotenkin inhoaisi, luulen, että häntä jännitti tms. Miehelläni on ollut melko huonot välit äitiinsä jo kauan aikaa. Sekin on iso eroavaisuus omaan äitiini verrattuna, oma äitini tekisi nimittäin kaikkensa selvittääkseen asiat.



Appiukkoa olen tavannut vähän enemmän, ja hänkin on hyvin erilainen kuin oma isäni (vaikka on heissä jotain samaakin). Appiukko on mun mielestä vähän rasittava, just semmoinen tyyppi, joka rakastaa puhua itsestään. Emme tapaa usein, mutta musta on hyvä, että mies on hänen kanssaan tekemisissä.

Yhdistävä tekijä iseissä oli että olivat alkoholisteja ja aiheuttivat itse oman kuolemansa. Kai niissä oli samaa.



Äideissä yhdistävää oli nuo miehet ja avioero, jota kumpikaan ei olisi halunnut. Mutta luonteeltaan ovat aika erilaisia.

Täysin erilaisia ovat meillä. Miehenikin mielestä omat vanhempansa ovat hankalat. Mulla on aina paha mieli kun anoppilasta lähdetään kotiin. Anoppi syyttää mua kaikesta...ei olla soiteltu, ei olla käyty, lapseni hoidan huonosti ja suuttuipa mulle siitäkin, että oma äitini auttoi minua meillä ikkunoiden pesussa. Anoppi tuhahti mulle, että olisi häntäkin voitu mukaan pyytää...niin kun nyt oltais jokin huvittelupäivä vietetty!



Lyhykäisyydessään meidän vanhempien ero on se, että mun vanhemmat kunnioittaa mun ja mieheni muodostamaa perhettä ja ovat apuna tarvittaessa. Miehen vanhemmat taasen tuntuvat ajattelevan, että me olemme lapsia tehneet vain jotta lapset voisivat heitä viihdyttää ja meidän tarkoitus on elää kuten hekin ovat eläneet.



Lisäksi appeni ei osaa käyttäytyä. Ensimmäisen kerran näki omat vanhempani kun muutimme uuteen asuntoon. Äitini muuttoporukan "emäntänä" tarjosi mehua kaikille. Appeni ei itseään edes esitellyt, lampsi kaikkien keskelle ja julisti "eikö ole kaljaa"...hitto että hävetti.

Täysin erilaisia ovat meillä. Miehenikin mielestä omat vanhempansa ovat hankalat. Mulla on aina paha mieli kun anoppilasta lähdetään kotiin. Anoppi syyttää mua kaikesta...ei olla soiteltu, ei olla käyty, lapseni hoidan huonosti ja suuttuipa mulle siitäkin, että oma äitini auttoi minua meillä ikkunoiden pesussa. Anoppi tuhahti mulle, että olisi häntäkin voitu mukaan pyytää...niin kun nyt oltais jokin huvittelupäivä vietetty!

Lyhykäisyydessään meidän vanhempien ero on se, että mun vanhemmat kunnioittaa mun ja mieheni muodostamaa perhettä ja ovat apuna tarvittaessa. Miehen vanhemmat taasen tuntuvat ajattelevan, että me olemme lapsia tehneet vain jotta lapset voisivat heitä viihdyttää ja meidän tarkoitus on elää kuten hekin ovat eläneet.

Lisäksi appeni ei osaa käyttäytyä. Ensimmäisen kerran näki omat vanhempani kun muutimme uuteen asuntoon. Äitini muuttoporukan "emäntänä" tarjosi mehua kaikille. Appeni ei itseään edes esitellyt, lampsi kaikkien keskelle ja julisti "eikö ole kaljaa"...hitto että hävetti.

Tämä on kuin minun kirjoittamani! Tuo viimeinenkin kappale olisi voinut sattua meillä. Vastaavia tilanteita on toki ollut...

Täysin erilaisia ovat meillä. Miehenikin mielestä omat vanhempansa ovat hankalat. Mulla on aina paha mieli kun anoppilasta lähdetään kotiin. Anoppi syyttää mua kaikesta...ei olla soiteltu, ei olla käyty, lapseni hoidan huonosti ja suuttuipa mulle siitäkin, että oma äitini auttoi minua meillä ikkunoiden pesussa. Anoppi tuhahti mulle, että olisi häntäkin voitu mukaan pyytää...niin kun nyt oltais jokin huvittelupäivä vietetty!

Lyhykäisyydessään meidän vanhempien ero on se, että mun vanhemmat kunnioittaa mun ja mieheni muodostamaa perhettä ja ovat apuna tarvittaessa. Miehen vanhemmat taasen tuntuvat ajattelevan, että me olemme lapsia tehneet vain jotta lapset voisivat heitä viihdyttää ja meidän tarkoitus on elää kuten hekin ovat eläneet.

Lisäksi appeni ei osaa käyttäytyä. Ensimmäisen kerran näki omat vanhempani kun muutimme uuteen asuntoon. Äitini muuttoporukan "emäntänä" tarjosi mehua kaikille. Appeni ei itseään edes esitellyt, lampsi kaikkien keskelle ja julisti "eikö ole kaljaa"...hitto että hävetti.

Tämä on kuin minun kirjoittamani! Tuo viimeinenkin kappale olisi voinut sattua meillä. Vastaavia tilanteita on toki ollut...

"kiva" kuulla että on kohtalotovereita...

-24

Siis alla olevan äidin ja anopin ero! Minun isäni on tuollainen käyttäytymissäännöistä piittaamaton rehvasteleva maailmannapa, joka on täynnä omaa erinomaisuuttaan ja appiukko oikea hiirulainen, joka ei kestä myöskään muiden mielipiteiden, saati mielialojen ilmauksia. Appiukko ja isäni ovat tavanneet kahdesti ja ihan hirveän hyvin ei kemiat kohdanneet :DDD

Äitini ei muuta teekään kuin miettii mitä muut hänestä ajattelee ja että aina pitää miellyttää kaikkia, omaa tahtoa ei saa olla. Anoppi taas omaa maailman parhaan itsetunnon: on sitä mieltä että mitkään käyttäytymissäännöt ei häntä koske, nauttii muiden ihmisten ärsyttämisestä ja tekee kauhean numeron omasta (kuvitellusta) erinomaisuudestaan.

ja ne ainoat oikeat isovanhemmat. Poikalapset tyhmistävät naisia tai vain tyhmät saa poikalapsia, koska anopit on aina tyhmempiä ja itsekkäämpiä ja huonompia.

Tyttöjä saa vain fiksut naiset, koska he ovat parempia ja ovat oikeita isovanhempia ja osaavat olla tyttönsä puolella parisuhteessa ja osaavat vain ainoina auttaa oikein nuorta paria.

Poikien äitinä protestoin ajatusta... ja sitä paitsi, mulla on kyllä hienot appivanhemmat.(heillä pelkkiä poikia) Omatkin on ihan ok. (ainoastaan tyttäriä). Lapseni viettävät enemmän aikaa anoppilassa. Tekevät monenlaista mummon ja papan kanssa. Omat vanhempani taas tarvitsevat jo lastensa huolenpitoa, (äitini halvaantunut).

Ehkä olen tulevaisuudessa hyvä anoppi, toivoa ainakin on ellen saa sitten jotain kamalaa miniää.

pahaa sanottavaa ja ollaan tunnettu kohta 12 vuotta. Anoppini on rauhallinen, käytännöllinen, järkevä, tosi kärsivällinen lasten kanssa. Appi taas on ihan ok, jos sen kanssa on samaa mieltä, muuten loukkaantuu herkästi, ja sille on kauhean tärkeää, että se on muiden ihmisten mielestä hauska. Tykkää kuitenkin lapsistamme kovasti ja se on mulle tärkeintä.



Oma äitini on älykäs ja temperamenttinen, välillä aika rasittava draamakuningatar. Lasten asioista juttelen mieluummin anopin kuin äitini kanssa, koska äiti alkaa puhua miltei heti omista jutuistaan. Ei ole kovinkaan kiinnostunut lapsenlapsistaan. Isäni taas muistuttaa anoppiani, on rauhallinen, tykkää touhuta lasten kanssa.



Mulla on tyttö ja poika, enkä jaksa murehtia mahdollisista vävystä ja miniästä. Yleensä ihmisten kanssa tulee toimeen, jos kohtelee heitä ystävällisesti ja asiallisesti eikä esitä mitään vaatimuksia esim. koulutus- tai tulotasosta tai tapaamistiheydestä.

Mistäs aloitetaan? Ensiksi appi ja anoppi ovat 10 vuotta omia vanhempiani vanhempia, heillä on myös eri kansallisuus kuin minun vanhemmillani. Anoppilassa anoppi laittaa kaiken ruuan ja hoitaa kodin yksin, appi tekee ns. miesten työt. Oma isäni laittaa kotonani kaiken ruuan, mutta muuten työnjako on tasa-arvoisempaa kuin anoppilassa. Appi ja anoppi ovat luonnontieteilijöitä, omat vanhempani yhteiskuntatieteilijöitä (molemmilla puolilla tosin siis on akateeminen koulutus). Appi ja anoppi ovat arvomaailmaltaan oikeistolaisia/konservatiiveja, omat vanhempani lähinnä vasemmistolaisia/liberaaleja yhteiskunnallisissa asioissa. Appi ja anoppi ovat ylipainoisia, omat vanhempani hoikkia/normaalipainoisia.

Paitsi isäni ja anoppini luonteeltaan hieman.



Taustoiltaan ovat erilaisia, omat vanhempani ovat keskiluokkaisia kaupunkilaisia, appivanhemmat maalta. Tuntuu välillä, että puhuvat ihan eri kieltä monista asioista, kun maailmankuva on niin erilainen, vaikka molemmat nykyään elävät keskiluokkaista kaupunkilaiselämää. Suhde työhön on esim erilainen, appivanhemmilla se on pakonomaista, kokoajan on tehtävä jotain, mökilläkin on hienoa jos uurastaa aamuviidestä iltakymmeneen.

ovat nimittäin elossa, mieheni vanhemmat kuolleet jo 30 v sitten! Olisivat juoppoja juntteja jos eläisivät, eivätkä kyllä mitään mallivanhempiakaan...

Äitini ei muuta teekään kuin miettii mitä muut hänestä ajattelee ja että aina pitää miellyttää kaikkia, omaa tahtoa ei saa olla. Anoppi taas omaa maailman parhaan itsetunnon: on sitä mieltä että mitkään käyttäytymissäännöt ei häntä koske, nauttii muiden ihmisten ärsyttämisestä ja tekee kauhean numeron omasta (kuvitellusta) erinomaisuudestaan.



Isälla ja apella ei ihan niin suurta eroa sikäli että isäni osaa kyllä käyttäytyä julkisesti (toisin kuin anoppi jota kaikki häpeää) mutta oman perheen piirissä räjähtelee joka pikku asiasta. Appi taas itse rauhallisuus joka ei koskaan sano pahaa sanaa mistään.



Pariskuntina huvittaa: mun vanhemmat käy vaan suomalaisilla loppuun asti järjestetyillä matkoilla, syö vaan S-ryhmän ravintoloissa ja kuuntelee joululauluja. Appivanhemmat ottaa pelkät lennot ja vuokraa auton, syö vaan etnisissä ravintoloissa ja kuuntelee jazzia. Ja mun vanhemmilla on sitten huomattavasti korkeampi tulotaso.

ole paljon eroa, anoppi on 10 vuotta vanhempi kuin äitini ja pukeutuu ikänsä mukaisesti, siinä ne erot.

Jos heidän kanssa sopi jotain niin tiesi, että siihen voi luottaa.

Anoppi peruu aina. Saapuu jopa paikalle, juo kahvin ja häipyy (vaikka piti katsoa lasten perään).



Omat vanhempani eivät puuttuneet parissuhteeni kiemuroihin mutta appivanhemmilla on aina sanomista joka tilanteeseen.



Hyvät lähtevät ensin, se pitää paikkansa.