Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan, että usko ei ole tunne, mutta kyllähän uskosta tunteita saa?
08.08.2011 |
Itse ainakin uskoontulon jälkeen olen kokenut suurta iloa, ja toisinaan valtaisia rakkauden/onnentunteita. Oikein sellaista Isän rakkautta. (Jumalan läheisyydestä luullakseni)
Eikös se ole kuitenkin ihan ok, ja niinkuin pitääkin olla, vaikka sanotaankin että "usko ei ole tunne"?
Kommentit (6)
Minusta usko on nimenomaan tunteeseen pohjautuva juttu, ei se ole tietoinen päätös tms.
esim. kun ensimmäistä kertaa rukoilee Herralta apua vaikkapa että "jos olet olemassa, niin auta!..."
Tuskin monikaan siinä vaiheessa vielä tunteella tuntee Jumalan. Hapuilee ja etsii.
Tai ainakin itselläni oli näin, Jumala tuli mieleen kun on viimeisessä hädässä ja sitten kun käännyin Hänen puoleensa, sain tulla uskoon ja siinä ja sen jälkeen vasta sain näitä ihania tuntemuksia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänen uskostaan ja hänestä kyllä huokui semmoinen rakastunut tunne.
hänen uskostaan ja hänestä kyllä huokui semmoinen rakastunut tunne.
ap
En minä ole koskaan "tunteella tuntenut" jumalaa. Silti mielestäni uskon. Se on vain se tunne siellä pohjalla, jota ei voi perustella, joka kallistuu hiukan enemmän uskon kuin epäuskon puolelle.
esim. kun ensimmäistä kertaa rukoilee Herralta apua vaikkapa että "jos olet olemassa, niin auta!..."
Tuskin monikaan siinä vaiheessa vielä tunteella tuntee Jumalan. Hapuilee ja etsii.
Tai ainakin itselläni oli näin, Jumala tuli mieleen kun on viimeisessä hädässä ja sitten kun käännyin Hänen puoleensa, sain tulla uskoon ja siinä ja sen jälkeen vasta sain näitä ihania tuntemuksia.
ap
En minä ole koskaan "tunteella tuntenut" jumalaa. Silti mielestäni uskon. Se on vain se tunne siellä pohjalla, jota ei voi perustella, joka kallistuu hiukan enemmän uskon kuin epäuskon puolelle.
esim. kun ensimmäistä kertaa rukoilee Herralta apua vaikkapa että "jos olet olemassa, niin auta!..."
Tuskin monikaan siinä vaiheessa vielä tunteella tuntee Jumalan. Hapuilee ja etsii.
Tai ainakin itselläni oli näin, Jumala tuli mieleen kun on viimeisessä hädässä ja sitten kun käännyin Hänen puoleensa, sain tulla uskoon ja siinä ja sen jälkeen vasta sain näitä ihania tuntemuksia.
ap
niin minä ainakin luulen :)
Ja siis en minäkään välttämättä väittäisi "tunteella _tuntevani_" Jumalaa, mutta opin tuntemaan koko ajan lisää, ja koen välillä sellaista rakkautta, iloa, kiitollisuutta ja tunnen itseni todella rakastetuksi, se on sitä "tunnetta" mitä tunnen nyt uskossa ollessani.
Kuitenkin olen siis kuullut, että usko ei ole (ainakaan pelkästään) tunnetta, tunteet kun voivat ailahdella suuntaan jos toiseen (joskin minä olen kokenut hyvinkin pysyvää ja perustavanlaatuista iloa koko uskossaoloajan.. tosin olen ollut uskossa vasta vähän yli vuoden, joten en voi sanoa pidemmältä ajalta, miten tulevaisuudessa?) vaan Jumalaan voi luottaa ja uskoa vaikka omat tuntemukset heittelisivätkin ja välillä ei tuntuisi miltään.
ap
Minusta usko on nimenomaan tunteeseen pohjautuva juttu, ei se ole tietoinen päätös tms.