Olen tosi lapsirakas ollut aina mutta nyt on vaikeuksia miehen lapsen kanssa

ap:han sanoi, että TUNTUU siltä, ettei yhtään haluaisi tutustua lapseen jne. Tunteet ja aikomukset on ihan eriasia ja minusta TUNTUU siltä, että ap nimenomaan hakee täältä tukea ja apua siihen, että saisi tuntemuksensa muutettua ja lopulta jonkinlaisen suhteen siihen lapseen.



Ja aina ei onnaa, mutta siksi ei kannata jättää kokeilematta. Eihän sitä tiedä miten hyvä äitipuoli ap:stä vielä tulee, jos hyvin käy! :)

ap

siis sitä, ettet itse voi saada lapsia?

Veikkaisin, että nämä nykyhetken tunteet liittyvät juuri siihen.

Oletko harkinnut ulkopuolista keskusteluapua? Tilannehan on teille kaikille rankka ja voi tuhota sinun ja miehesi suhteen (siis tämä suhtaumisesi miehen lapseen).



Ja ajattele, nyt sinulla on mahdollisuus luoda hyvä ja läheinen suhde lapseen, suhde joka säilyy kenties läpi elämän. Olet yksi turvallinen ja läheinen aikuinen lisää lapsen elämässä.



t. ex-äitipuoli, joka edelleen tapaa ex-miehensä lapsia (lapset itse haluavat tulla käymään ja ovat minulle kuin omia lapsia)

Nainen on tiennyt lapsen olemassa olosta alusta asti, on voinut valita sitoutumisensa syvyyden, mutta sitten tosipaikan tullen alkaakin ahdistaa. Ja miettiikö tämä nainen hetkeäkään tässä tilanteessa sitä lasta, joka ei ole saanut valita naisen tuloa elämäänsä ja jolta ei ole kysytty mitään ja jota on saattanut ahdistaa paljon kauemmin ja paljon enemmän? Ei, kun häntä nyt ahdistaa. Ja kun häntä ahdistaa, niin nyt sitten muiden pitäisi tehdä jotain. Ehkä sen lapsen voisi ensi alkuun jättää rauhassa asustelemaan äidilleen. Vuodeksi tai jotain noin ensi alkuun. Koska siis se lapsihan kuuluu miehen menneisyyteen, ei tulevaisuuteen. Ei kai sitä tarvitse enää ottaa huomioon. Sehän on osa ex-perhettä...

Mitä ihmettä on tapahtunut, kun aikuiset eivät enää kykene olemaan aikuisia? Uusperheen perustaminen ei ole helppoa, eikä lapsetkaan kuulu tuosta vain pakettiin. Kyllä monen ihmisen toiveiden ja haaveiden sovittaminen vaatii ennen kaikkea työtä ja kykyä kompromisseihin. Jos velloo vain omissa tuntemuksissaan, ei takuulla pysty elämään minkäänlaista uusperhearkea.

Minua ihan suoraan sanottuna ahdistaa tuollaiset naiset, jotka eivät kestä miehen lasta paria päivää kuukaudessa. Ahdistaa ja surettaa. Minkälaista on olla tuollaisessa tilanteessa se lapsi? Onko hän ainoa, joka ottaa jotain vastuuta aikuisten ihmisten päätöksistä?

onkohan niin,että miehet sietävät paremmin puolison lapsia kuin naiset?

vai onko mulla käynyt mieletön onni,että olen tavannut aikoinaan niin ihanan miehen,kuka kohtelee aivan tasa vertaisesti niin meidän yhteisiä,kuin mun aikasemman liiton lapsia!

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa.



Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät.



Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan?



Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !!



Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen.



Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

hullu/tyhmä tai jotain näiden yhdistelmää.

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa.

Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät.

Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan?

Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !!

Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen.

Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

esimerkiksi muutetaan yhteen? Onko lasta kohtaan oikein se, että hänelle kerrotaan, että minä en halua sinua kasvattaa ja sinun asioistasi huolehtia? Miten tämä käytännössä toteutetaan samassa huushollissa?

hullu/tyhmä tai jotain näiden yhdistelmää.

liittyy tähän ketjuun miten?

Minä taas mietin, miksi ihmeessä sen miehen pitää ottaa kylkeensä uusi naisystävä, kun kerran erottu on ja lapsia on edellisestä liitosta. Eikö mies voisi keskittyä olemaan isä, tapaamisten tiheydestä riippumatta. Ettei pilaa lastensa elämää ottamalla siihen rinnalleen aikuista kilpailemaan lapsen huomiosta.

Ihmettelen myös, miksi naisen pitää aina joustaa ja ymmärtää.

Miksi se mies ei TEE JOTSAIN KONKREETTISTA että tämä yhtälö ja kuvio onnistuisi; tämä, missä on mies, hänen entisen liittonsa lapset ja uusi elämänkumppani.

Mies voisi ottaa myös vastuuta ja toimia siten, että nainen ja lapsi voisivat muodostaa hyvän, läheisen suhteen tai edes suhteen, jossa tullaan hyvin toimeen.

Mies voisi alkaa isän ominaisuudessa toimia siten, että lapsi ymmärtäisi sen, mikä on totuus: isä ja äiti eivät palaa yhteen, ei nyt eikä myöhemminkään.

vaikka isillä onkin samassa vuoteessaan nainen, isi silti rakastaa yhä omaa lastaan, Sinua, teitä, isin rakkaus mirkkuun ei ole pois omalta nöpöliilini-tyttäreltä tai pojaltaan.

Se mies voisi sen verran hoitaa vanhemmuuttaa että keskustelisi lastensa kanssa näistä asioista. Ja huolehtia lapsestaan, eikä sysätä vastuuta ruuasta, puhtaudesta ym. viikonloppuohjelmasta ihmiselle, joka on ihan yhtä syytön kyseisen lapsen syntymään kuin lapsi itse vanhempiensa eroon.

Nainen on tiennyt lapsen olemassa olosta alusta asti, on voinut valita sitoutumisensa syvyyden, mutta sitten tosipaikan tullen alkaakin ahdistaa. Ja miettiikö tämä nainen hetkeäkään tässä tilanteessa sitä lasta, joka ei ole saanut valita naisen tuloa elämäänsä ja jolta ei ole kysytty mitään ja jota on saattanut ahdistaa paljon kauemmin ja paljon enemmän? Ei, kun häntä nyt ahdistaa. Ja kun häntä ahdistaa, niin nyt sitten muiden pitäisi tehdä jotain. Ehkä sen lapsen voisi ensi alkuun jättää rauhassa asustelemaan äidilleen. Vuodeksi tai jotain noin ensi alkuun. Koska siis se lapsihan kuuluu miehen menneisyyteen, ei tulevaisuuteen. Ei kai sitä tarvitse enää ottaa huomioon. Sehän on osa ex-perhettä... Mitä ihmettä on tapahtunut, kun aikuiset eivät enää kykene olemaan aikuisia? Uusperheen perustaminen ei ole helppoa, eikä lapsetkaan kuulu tuosta vain pakettiin. Kyllä monen ihmisen toiveiden ja haaveiden sovittaminen vaatii ennen kaikkea työtä ja kykyä kompromisseihin. Jos velloo vain omissa tuntemuksissaan, ei takuulla pysty elämään minkäänlaista uusperhearkea. Minua ihan suoraan sanottuna ahdistaa tuollaiset naiset, jotka eivät kestä miehen lasta paria päivää kuukaudessa. Ahdistaa ja surettaa. Minkälaista on olla tuollaisessa tilanteessa se lapsi? Onko hän ainoa, joka ottaa jotain vastuuta aikuisten ihmisten päätöksistä?

onkohan niin,että miehet sietävät paremmin puolison lapsia kuin naiset? vai onko mulla käynyt mieletön onni,että olen tavannut aikoinaan niin ihanan miehen,kuka kohtelee aivan tasa vertaisesti niin meidän yhteisiä,kuin mun aikasemman liiton lapsia!

Otsikossasi luki: "kerrohan sinä, miten jätetään vastuu lapsesta isälle, jos" ....

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa. Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät. Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan? Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !! Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen. Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

esimerkiksi muutetaan yhteen? Onko lasta kohtaan oikein se, että hänelle kerrotaan, että minä en halua sinua kasvattaa ja sinun asioistasi huolehtia?

Miten tämä käytännössä toteutetaan samassa huushollissa?

En oikeasti nyt ymmärtänyt mitä tarkoitat.

Eihän sillä ole mitään merkitystä kuka muuttaa kenenkin kanssa yhteen, vastuu lapsesta on biologisella vanhemmalla. Miksi isä ei voisi ottaa edelleenkin vastuuta lapsestaan, vaikka isä muuttaisikin jonkun toisen aikuisen kanssa yhteen asumaan??

Kuka sanoo lapselle, että en halua sinua kasvattaa enkä ottaa sinusta vastuuta?? Lähiäitikö? Etäisä? Etäisän kumppani? Selvennätkö, kun "putosin" ihan kokonaan.

jos nyt jo tuntuu noin vaikealta. Olen seurannut läheltä vastaavanlaisia tapauksia ja jos tuntuu, että tökkii niin turha odottaa, että ajan kuluminen mitään muuttaisi. Kuulostaa ehkä tylyltä mutta näin on.

Mistä muuten johtuu, että naisilla on jotenkin vaikeampi ymmärtää, että exällä on lapsia.....

Niin no, harva ihminen haluaa vuositolkulla elää yksin lapsen kanssa ja minusta se on aivan ymmärrettävää. Meillä mies oli eänyt lapsen kanssa 4,5v ennen kuin tavattiin ja mentiin yhteen ja tää uusperhe on kasassa nyt kahdettatoista vuotta. Olisi kyllä ollut aika hankala todeta, että minä en sitten sun lapsestasi huolehdi, kun se kerran asuukin meillä. ja kun on noita yhteisiäkin myöhemmin tullut, niin siinähän ne menee kaikki kolme samalla kertaa. Mutta eihän tästä olisi tullut mitään, jos minä olisin sanonut, että en halua sun lapsees tutustua ja hoida se ite, ei nappaa.

Otsikossasi luki: "kerrohan sinä, miten jätetään vastuu lapsesta isälle, jos" ....

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa. Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät. Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan? Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !! Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen. Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

esimerkiksi muutetaan yhteen? Onko lasta kohtaan oikein se, että hänelle kerrotaan, että minä en halua sinua kasvattaa ja sinun asioistasi huolehtia?

Miten tämä käytännössä toteutetaan samassa huushollissa?

En oikeasti nyt ymmärtänyt mitä tarkoitat.

Eihän sillä ole mitään merkitystä kuka muuttaa kenenkin kanssa yhteen, vastuu lapsesta on biologisella vanhemmalla. Miksi isä ei voisi ottaa edelleenkin vastuuta lapsestaan, vaikka isä muuttaisikin jonkun toisen aikuisen kanssa yhteen asumaan??

Kuka sanoo lapselle, että en halua sinua kasvattaa enkä ottaa sinusta vastuuta?? Lähiäitikö? Etäisä? Etäisän kumppani? Selvennätkö, kun "putosin" ihan kokonaan.

ottamatta yhtään vastuuta siitä lapsesta?

jos nyt jo tuntuu noin vaikealta. Olen seurannut läheltä vastaavanlaisia tapauksia ja jos tuntuu, että tökkii niin turha odottaa, että ajan kuluminen mitään muuttaisi. Kuulostaa ehkä tylyltä mutta näin on. Mistä muuten johtuu, että naisilla on jotenkin vaikeampi ymmärtää, että exällä on lapsia.....

Olin pitkässä suhteessa miehen kanssa, jolla ei ollut omia lapsia ja ilmeisesti ei voinut saadakaan. Minulla oli lapsia.

Hänkin oli todella lapsirakas, sellainen rento tyyppi, joka ei turhista hermostu.

Kunnes lapset olivatkin siinä arjessa ihan koko ajan. Isäänsä kun eivät turhan usein tavanneet. Se lapsiperhe-elämä, kiukuttelevat, riitelevät, uhmaavat ja rajojaan hakevat lapset, joille piti koululäksyjä neuvoja ym. se olikin ihan jotain muuta kuin sen onnelisen perheauvon seuraamista mitä hänen kaveriperheissään oli.

Jo se, että asunto ja auto piti hankkia minun lapseni huomioiden. Se oli hänelle liikaa sitten lopulta.

Eli ei se ole niin yksiselitteistä, että naisilla on vaikea hyväksyä miehen ex-liiton lapsia ja miehet hyväksyisi ja ymmärtäisi ja katsoisi läpi sormien tms. . On se miehilläkin vaikeuksia hyväksyä naisen ex-liiton lapsia. Miehet vaan harvemmin tällä palstalla ovat pohtimassa tuntojaan tai tilittämässä toimintojaan ja tekemisiään toisen tekemiä lapsia kohtaan.

Niin no, harva ihminen haluaa vuositolkulla elää yksin lapsen kanssa ja minusta se on aivan ymmärrettävää. Meillä mies oli eänyt lapsen kanssa 4,5v ennen kuin tavattiin ja mentiin yhteen ja tää uusperhe on kasassa nyt kahdettatoista vuotta. Olisi kyllä ollut aika hankala todeta, että minä en sitten sun lapsestasi huolehdi, kun se kerran asuukin meillä. ja kun on noita yhteisiäkin myöhemmin tullut, niin siinähän ne menee kaikki kolme samalla kertaa. Mutta eihän tästä olisi tullut mitään, jos minä olisin sanonut, että en halua sun lapsees tutustua ja hoida se ite, ei nappaa.

en ole edes mitenkään "lapsirakas" eikä mulla ole ollut vauvakuumettakaan koskaan. Silti olen pystynyt rakentamaan hyvän ja läheisen suhteen miehen lapseen.

... lapset olivat alkuun viikonloppulapsia.

Ongelmia oli, koska lapset eivät reagoineet minun sanomisiin, esim. jätä kengät eteiseen tms. eli suhtautuivat välinpitämättömästi. Tekivät kun huusin heidän isänsä paikalle, joka toisi minun kehoitukseni ja sitten lapset tekivät, ja nauroivat päälle. Lisäksi he kiusasivat meidän yhteistä lasta, joka oli tuolloin aivan pieni. Koskaan he eivät saaneet ns. rangaistusta siitä, että itkettivät pienempää. Ei nuhdesaarnaa tms.

Myöhemmin miehen toinen lapsi muutti meille ja minä olin siis tuo lähiäitipuoli. Olin vieläpä kotiäitinä silloin. Olihan se hankalaa, kun olisin ottanut sen vastuun, mutta isä ja lapsi sopivatkin keskenään olemisensa ja tekemisensä ja minulle informoitiin: puhelin soi, ja mies sanoo, että lapsi ei tulekaan koulusta kotiin vaan menee sinne-tuonne-tänne.

Minä olin siinä koulun vieressä kotona.

Myöskään kotityöt, rajat, miten saa toisia ihmisiä kohdella, mitkä ovat sanktiot jos jättää tekemättä sovittuja asioita tai kiusaa ja itkettäää pienempää sisarustaan (kyseessä teini-ikäinen) ym . eivät olleet minun asiani, mies hoiti ne, minulla ei ollut osaa eikä arpaa, minun ylitseni käveltiin. isä ja lapsi sopivat asioita keskenään.

Lapsi ei muuttanut MEILLE, hän muutti (ja asui) isän luona ja isän kanssa. Lapsi ei ollut kiinnostunut minusta tai meistä.

Olimme kaksi erillistä yksikköä; mies ja hänen lapsensa ja sitte toisaalla minä ja meidän yhteiset sekä mies siinä mukana.

Se oli mahdoton kuvio, ja siksi me

Koska miehen lasta ei kiinnostanut ns. kontakti tai suhde minuun, en voinut tehdä asialle kovinkaan paljoa, siis en saanut omilla toiminnoillani kuviota tai asetelmaa muuttumaan.

Mies taas ei nähnyt tilanteessa mitään ongelmaa, eikä puuttunut asioihin, vaikka selitin hänelle mistä on kyse.

Lapsi käyttäytyi eri tavalla kun isä oli paikalla kuin silloin, kun isä ei ollut paikalla.

Eihän se toiminutkaan. Erosimme. Mutta aika kauan yritin.

Otsikossasi luki: "kerrohan sinä, miten jätetään vastuu lapsesta isälle, jos" ....

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa. Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät. Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan? Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !! Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen. Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

esimerkiksi muutetaan yhteen? Onko lasta kohtaan oikein se, että hänelle kerrotaan, että minä en halua sinua kasvattaa ja sinun asioistasi huolehtia? Miten tämä käytännössä toteutetaan samassa huushollissa?

En oikeasti nyt ymmärtänyt mitä tarkoitat. Eihän sillä ole mitään merkitystä kuka muuttaa kenenkin kanssa yhteen, vastuu lapsesta on biologisella vanhemmalla. Miksi isä ei voisi ottaa edelleenkin vastuuta lapsestaan, vaikka isä muuttaisikin jonkun toisen aikuisen kanssa yhteen asumaan?? Kuka sanoo lapselle, että en halua sinua kasvattaa enkä ottaa sinusta vastuuta?? Lähiäitikö? Etäisä? Etäisän kumppani? Selvennätkö, kun "putosin" ihan kokonaan.

ottamatta yhtään vastuuta siitä lapsesta?

Minulla on kaksi omaa lasta ja miehellä yksi, kaikki alle koulu-ikäisiä. Olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt tulla toimeen tämän lapsen kanssa mutta en kertakaikkiaan saa muodostettua mitään suhdetta poikaan. Ensinnäkin käytöstavat, eivät minun lapsenikaan enkeleitä ole mutta eivät naureskellen röyhtäile ja piereksi pöydässä, eivät revi leluja toisten käsistä, eivät lyö toisia, eivät lällätä minulle ilkeästi nauraen, eivät karkaile, eivät tiedä kirosanoja jne. Olen kertonut pojan äidille tästä käytöksestä kun siis ajattelin että jos poika oireileen vain meillä näin, mutta pojan äiti vaan naurui ja totesi että pojan vintiöt ovat sellaisia. No minun samanikäinen pojanvintiö ei ole sellainen ja on kauhuissaan kun tämä riiviö jokatoinen viikko kurvaa meille. Hoidan siis omia lapsiani kotona ja olisihan se hullua että miehen pojalla olisi kahdessa eri kaupungissa hoitopaikat ja mies veisi pojan täällä meillä ollessaan aamulla päiväkotiin minun ja lasteni jäädessä kotiin..eli hoidan tämän miehen pojankin kotona vuoroviikoin. Pojalle olen kyllä mukava vaikka itselläni keittää välillä ihan yli, käydään kerhoissa jne ihan samalla lailla kun omienkin kanssa toimin, kohtelen poikaa ihan tasa-arvoisesti. En vaan voi sille mitään että odotan tulevaa sunnuntaita kun kuuta nousevaa koska poika lähtee taas äidilleen ja rauha laskeutuu. Mies toki hoitaa myös poikaansa mutta tekee pitkää päivää joten hän ehtii olla lapsensa kanssa vain illat.Minulla on kaksi omaa lasta ja miehellä yksi, kaikki alle koulu-ikäisiä. Olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt tulla toimeen tämän lapsen kanssa mutta en kertakaikkiaan saa muodostettua mitään suhdetta poikaan. Ensinnäkin käytöstavat, eivät minun lapsenikaan enkeleitä ole mutta eivät naureskellen röyhtäile ja piereksi pöydässä, eivät revi leluja toisten käsistä, eivät lyö toisia, eivät lällätä minulle ilkeästi nauraen, eivät karkaile, eivät tiedä kirosanoja jne. Olen kertonut pojan äidille tästä käytöksestä kun siis ajattelin että jos poika oireileen vain meillä näin, mutta pojan äiti vaan naurui ja totesi että pojan vintiöt ovat sellaisia. No minun samanikäinen pojanvintiö ei ole sellainen ja on kauhuissaan kun tämä riiviö jokatoinen viikko kurvaa meille. Hoidan siis omia lapsiani kotona ja olisihan se hullua että miehen pojalla olisi kahdessa eri kaupungissa hoitopaikat ja mies veisi pojan täällä meillä ollessaan aamulla päiväkotiin minun ja lasteni jäädessä kotiin..eli hoidan tämän miehen pojankin kotona vuoroviikoin. Pojalle olen kyllä mukava vaikka itselläni keittää välillä ihan yli, käydään kerhoissa jne ihan samalla lailla kun omienkin kanssa toimin, kohtelen poikaa ihan tasa-arvoisesti. En vaan voi sille mitään että odotan tulevaa sunnuntaita kun kuuta nousevaa koska poika lähtee taas äidilleen ja rauha laskeutuu. Mies toki hoitaa myös poikaansa mutta tekee pitkää päivää joten hän ehtii olla lapsensa kanssa vain illat.

Minulla on kaksi omaa lasta ja miehellä yksi, kaikki alle koulu-ikäisiä. Olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt tulla toimeen tämän lapsen kanssa mutta en kertakaikkiaan saa muodostettua mitään suhdetta poikaan. Ensinnäkin käytöstavat, eivät minun lapsenikaan enkeleitä ole mutta eivät naureskellen röyhtäile ja piereksi pöydässä, eivät revi leluja toisten käsistä, eivät lyö toisia, eivät lällätä minulle ilkeästi nauraen, eivät karkaile, eivät tiedä kirosanoja jne. Olen kertonut pojan äidille tästä käytöksestä kun siis ajattelin että jos poika oireileen vain meillä näin, mutta pojan äiti vaan naurui ja totesi että pojan vintiöt ovat sellaisia. No minun samanikäinen pojanvintiö ei ole sellainen ja on kauhuissaan kun tämä riiviö jokatoinen viikko kurvaa meille. Hoidan siis omia lapsiani kotona ja olisihan se hullua että miehen pojalla olisi kahdessa eri kaupungissa hoitopaikat ja mies veisi pojan täällä meillä ollessaan aamulla päiväkotiin minun ja lasteni jäädessä kotiin..eli hoidan tämän miehen pojankin kotona vuoroviikoin. Pojalle olen kyllä mukava vaikka itselläni keittää välillä ihan yli, käydään kerhoissa jne ihan samalla lailla kun omienkin kanssa toimin, kohtelen poikaa ihan tasa-arvoisesti. En vaan voi sille mitään että odotan tulevaa sunnuntaita kun kuuta nousevaa koska poika lähtee taas äidilleen ja rauha laskeutuu. Mies toki hoitaa myös poikaansa mutta tekee pitkää päivää joten hän ehtii olla lapsensa kanssa vain illat.Minulla on kaksi omaa lasta ja miehellä yksi, kaikki alle koulu-ikäisiä. Olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt tulla toimeen tämän lapsen kanssa mutta en kertakaikkiaan saa muodostettua mitään suhdetta poikaan. Ensinnäkin käytöstavat, eivät minun lapsenikaan enkeleitä ole mutta eivät naureskellen röyhtäile ja piereksi pöydässä, eivät revi leluja toisten käsistä, eivät lyö toisia, eivät lällätä minulle ilkeästi nauraen, eivät karkaile, eivät tiedä kirosanoja jne. Olen kertonut pojan äidille tästä käytöksestä kun siis ajattelin että jos poika oireileen vain meillä näin, mutta pojan äiti vaan naurui ja totesi että pojan vintiöt ovat sellaisia. No minun samanikäinen pojanvintiö ei ole sellainen ja on kauhuissaan kun tämä riiviö jokatoinen viikko kurvaa meille. Hoidan siis omia lapsiani kotona ja olisihan se hullua että miehen pojalla olisi kahdessa eri kaupungissa hoitopaikat ja mies veisi pojan täällä meillä ollessaan aamulla päiväkotiin minun ja lasteni jäädessä kotiin..eli hoidan tämän miehen pojankin kotona vuoroviikoin. Pojalle olen kyllä mukava vaikka itselläni keittää välillä ihan yli, käydään kerhoissa jne ihan samalla lailla kun omienkin kanssa toimin, kohtelen poikaa ihan tasa-arvoisesti. En vaan voi sille mitään että odotan tulevaa sunnuntaita kun kuuta nousevaa koska poika lähtee taas äidilleen ja rauha laskeutuu. Mies toki hoitaa myös poikaansa mutta tekee pitkää päivää joten hän ehtii olla lapsensa kanssa vain illat.

... lapset olivat alkuun viikonloppulapsia.

Ongelmia oli, koska lapset eivät reagoineet minun sanomisiin, esim. jätä kengät eteiseen tms. eli suhtautuivat välinpitämättömästi. Tekivät kun huusin heidän isänsä paikalle, joka toisi minun kehoitukseni ja sitten lapset tekivät, ja nauroivat päälle. Lisäksi he kiusasivat meidän yhteistä lasta, joka oli tuolloin aivan pieni. Koskaan he eivät saaneet ns. rangaistusta siitä, että itkettivät pienempää. Ei nuhdesaarnaa tms.

Myöhemmin miehen toinen lapsi muutti meille ja minä olin siis tuo lähiäitipuoli. Olin vieläpä kotiäitinä silloin. Olihan se hankalaa, kun olisin ottanut sen vastuun, mutta isä ja lapsi sopivatkin keskenään olemisensa ja tekemisensä ja minulle informoitiin: puhelin soi, ja mies sanoo, että lapsi ei tulekaan koulusta kotiin vaan menee sinne-tuonne-tänne.

Minä olin siinä koulun vieressä kotona.

Myöskään kotityöt, rajat, miten saa toisia ihmisiä kohdella, mitkä ovat sanktiot jos jättää tekemättä sovittuja asioita tai kiusaa ja itkettäää pienempää sisarustaan (kyseessä teini-ikäinen) ym . eivät olleet minun asiani, mies hoiti ne, minulla ei ollut osaa eikä arpaa, minun ylitseni käveltiin. isä ja lapsi sopivat asioita keskenään.

Lapsi ei muuttanut MEILLE, hän muutti (ja asui) isän luona ja isän kanssa. Lapsi ei ollut kiinnostunut minusta tai meistä.

Olimme kaksi erillistä yksikköä; mies ja hänen lapsensa ja sitte toisaalla minä ja meidän yhteiset sekä mies siinä mukana.

Se oli mahdoton kuvio, ja siksi me

Koska miehen lasta ei kiinnostanut ns. kontakti tai suhde minuun, en voinut tehdä asialle kovinkaan paljoa, siis en saanut omilla toiminnoillani kuviota tai asetelmaa muuttumaan.

Mies taas ei nähnyt tilanteessa mitään ongelmaa, eikä puuttunut asioihin, vaikka selitin hänelle mistä on kyse.

Lapsi käyttäytyi eri tavalla kun isä oli paikalla kuin silloin, kun isä ei ollut paikalla.

Eihän se toiminutkaan. Erosimme. Mutta aika kauan yritin.

Otsikossasi luki: "kerrohan sinä, miten jätetään vastuu lapsesta isälle, jos" ....

on älyttömän hienoa, että voit puhua miehellesi ja hän ottaa tosissaan sinun tunteesi ja olitilasi suhteessa hänen lapseensa. Näin onnellisesti ei aina todellakaan ole; oma kokemukseni on, että vaikka mihen lapset käyttäytyivät ns. huonosti joka tapaamisella, ja vaikka ilmaisin moneen kertaan turhautumiseni ja väsymykseni ja jopa inhoni miehelle hänen lapsiaan kohtaan, kaikki tämä sivuutettiin ja sain vastauksesi viikko toisensa jälkeen "ei se tarkoittanut, ei se ymmärtänyt, ei se tahallaan, no ensi kerralla ei näin tapahdu, asiahan on jo hoidettu, no se joutuu siitä että sen äiti on ihan paska...." eli sen enempää minun tuntemuksia kuin lastenkaan huonoa käytöstä ei mies pystnyt ottamaan vastaan eikä puuttumaan siihen, miten hänen lapsensa toimivat ja käyttäytyvät. Sinulla ei ilmeisestikään ole mitään exää manipuloimassa lasta sinua vastaan? Olet siis varsin onnekkaassa asemassa!! Voit ihan itse luoda sellaisen suhteen lapseen, kuin te kaksi haluatte !! Mutta aivan kuten äidit omista lapsistaan, myös sinulla on oikeus ottaa vapaata ja etäisyyttä lapseen, ja jättää vastuu ja arki isälle itselleen. Kuten muutkin jo sanoivat: mieti, mistä tunteesi johtuvat. Se auttaa paljon ymmärtämään itseään, ja siten voi vaikuttaa tilanteeseen.

esimerkiksi muutetaan yhteen? Onko lasta kohtaan oikein se, että hänelle kerrotaan, että minä en halua sinua kasvattaa ja sinun asioistasi huolehtia? Miten tämä käytännössä toteutetaan samassa huushollissa?

En oikeasti nyt ymmärtänyt mitä tarkoitat. Eihän sillä ole mitään merkitystä kuka muuttaa kenenkin kanssa yhteen, vastuu lapsesta on biologisella vanhemmalla. Miksi isä ei voisi ottaa edelleenkin vastuuta lapsestaan, vaikka isä muuttaisikin jonkun toisen aikuisen kanssa yhteen asumaan?? Kuka sanoo lapselle, että en halua sinua kasvattaa enkä ottaa sinusta vastuuta?? Lähiäitikö? Etäisä? Etäisän kumppani? Selvennätkö, kun "putosin" ihan kokonaan.

ottamatta yhtään vastuuta siitä lapsesta?

vanhemmat ovat eronneet ja isä ottanut heti uuden naikkosen ja heti pykätty se "rakkauden hedelmä" sitten ihmetellään silmät pyöreänä, kun miehen lapset reagoivat tähän.. huh huh

voi huokaus, olisiko silä erolla mitään tekemistä lapsen käytöksen kanssa?

Eikös nämä kaikki ole erolapsia? Kun eivät ole yhteisiä?

Vaikka voihan olla, että naisen lapsilla ei ole isää ollutkaan (kuvioissa).