Vinkkejä, miten saada lapsiperhearki rullaamaan täysin ilman tukiverkkoja?

En edelleenkään tajua, mitä ihmeellistä tässä on.

En edelleenkään tajua, mitä ihmeellistä tässä on.

Mutta joskus joutuu tekemaan ikavia valintoja, kuten jattamaan sairaan lapsen ilman vanhempaa sairaalaan (mika on tietysti turvallista mutta tunnepuolella ikavaa) jos on useampi lapsi, ei tukiverkkoja, ja yksi sairastuu vakavasti...

Sitä ottaa ne muut mukaan tai sitten ekan yön jälkeen soittaa esimerkiksi Väestöliittoon tai johonkin yksityiseen firmaan ja palkkaa sille kotiin jääneelle seuraa sitten seuraavina öinä.



Been there, done that, too.

Tai nyt siis entistä:) Vanhempi naisihminen, äiti ja mummo itsekin. Epäsiisti ihminen. Lapsemme saattoi saada häneltä hampaisiin reikiä aiheuttavan bakteerin.

Sitä ottaa ne muut mukaan tai sitten ekan yön jälkeen soittaa esimerkiksi Väestöliittoon tai johonkin yksityiseen firmaan ja palkkaa sille kotiin jääneelle seuraa sitten seuraavina öinä. Been there, done that, too.

Esim. mina asun ulkomailla (kuten muuten varmaan moni tukiverkoton) eika taalla ole Vaestoliittoa, eika takalaisesta yksityisesta firmasta todellakaan uskaltaisi tilata hoitajaa pikkulapsille useaksi vuorokaudeksi, koska niita ei valvota tietaakseni juuri mitenkaan... Meilla ratkaisu on ollut au pair joka asuu meilla, juuri tallaisten hatatilanteiden takia.

Mutta myonnat varmaan etta olisi ehka kuitenkin mukavampaa jos olisi isovanhempia tai muita sukulaisia tai ystavia joilta voisi tuollaisessa tilanteessa saada apua? Vai onko tama sinusta ihannetilanne?

useaksi vuorokaudeksi vaan vain siksi aikaa kun lapset eivät ole päivähoidossa/koulussa tai siellä sairaalassa mukana.



Ainakin meillä on ollut aina oma huone, joten siellä voi vallan hyvin yöpyä myös ne muut lapset. Koulukin on lähempänä sairaalaa kuin meidän varsinaista kotia. Vaikka taksilla sitten sieltä kouluun, jos ei pääse viemään.



Sitäpaitsi niihin hoitajiin voi tutustua ihan hyvin jo ajoissa ja kysyä ensin tuttua.



En osaa nähdä tässä mitään ongelmaa. Aikuisena ihmisenä joutuu jatkuvasti pärjäämään erilaisissa tilanteissa. Ei tämä sen kummempaa ole.

Eikö se ole tarkoituskin pyörittää ilman tukiverkkoja? Ei niitä lapsia tukiverkoille tehdä, vaan itselle.

Kun sain lapsia mulle oli ihan itsestään selvää, että itse ne hoidetaan. Minä ja mies ollaan vuoroteltu asioissa ja ihan hyvin sitä pärjää ilman siivoojia ja apulaisia tai lastenhoitajia. Eikä se loppujen lopuksi ole edes vaikeaa. Pikkusen ehkä joutuu luopumaan joistakin riennoista mutta eihän elämässä muutenkaan mikään täydellistä ole.

Kummallinen tämä nykyajan avuttomuus ja vinkuminen tukiverkkojen perään. Onhan se tietysti kiva jos on kauheasti apua vähän kaikkeen ettei itse tarvitse mitään tehdä mutta ihan täyspainoista elämää voi viettää ilmankin ja ainakin siinä oppii pärjäämään omin avuin.

omaa aika ei ole, ja kämppää ei ehdi siivoamaan joka viikko lattiasta kattoon. Suunnittelua ja pitkiä hermoja sekä armoa itselle. Meillä on kolme lasta, ei mitään tukiverkkoja, omakotitalo, molemmat töissä ja lapsilla harrastuksia vähintään yksi jokaisella. Arvaappa milloin olen viimeksi käynyt jumpassa (puolitoista vuotta sitten), siivonnut (3 viikkoa sitten), oshoppailemassa itselleni vaatteita (lokakuussa tulee vuosi täyteen) jne...

Sitten sitä menään koko porukalla. Mikä tuossakin nyt taas on niin vaikeaa? Mä en joutunut viemään ketään yöllä päivystykseen mutta neuvolaan, pankkiin jne. menin aina lapsikatraan kanssa ja ihan hyvin selvittiin.

Eikä se nyt niin kamalaa ole edes ollut loppujen lopuksi.

Tosin miehen työn suhteen meillä tehtiin valinta, ettei ulkomaankeikkoja pikkulapsivaiheessa. saihan mies vähän pienempää palkkaa mutta entä sitten? Se oli sitä elämänvaihetta ja sen mukaan piti elää.

Eikö se ole tarkoituskin pyörittää ilman tukiverkkoja? Ei niitä lapsia tukiverkoille tehdä, vaan itselle.

mutta laitapa itsesi esim. tahan tilanteeseen: sulla on useampi kuin yksi pieni lapsi. Miehesi on toisessa maassa tyomatkalla. Yksi lapsistasi sairastuu yolla niin, etta hanet on vietava valittomasti paivystykseen. Mita teet? Tukiverkoton ihminen joutuu viemaan kaikki lapset mukanaan paivystykseen yolla...

säännöllinen päivärytmi

yksi kalenteri, johon kaikki menot

lapsille iänmukaiset vastuut kotitöistä

vanhemmat hengähtää vuorotellen sen yhden illan viikossa ainakin(1/2- 3h)

vuorotellen töistä pois lasten sairaustapauksissa

koko perheen harrastus piristää kaikkia

mm. magneettikuvassa ja kaksi kertaa omalla lääkärilläni (kun siis minä olen potilas), kerran labrassa verikokeita ottamassa, eilen oli lapsi mukanani työhuoneella, kun oli puolikuntoinen toipilas ja pois koulusta ja toinen piti silti viedä kouluun.



Jne. jne. jne.

ratkaisu on ollut se, että olen jäänyt kotihoidontuella kotiin esikoisesta ja jään tästä toisestakin kunnes hän on kaksi tai kolme. Se kyllä helpottaa valtavasti, ettei molempien tarvitse käydä töissä. Elämässä on tietenkin aina kriisejä, mutta meillä on näihin kotivuosiin tullut paljon sellaista surua ja murhetta, että on ollut tosi tärkeää että toinen on voinut pyörittää täysin kodin ja hoitaa lapset. En myöskään haaveile mistään omakotitalosta pihatöineen, vaan olen ihan hyvilläni siitä että kotityöt pysyy niissä rajoissa että illalla ehtii nukkumaankin.



Sitä en tiedä, että millaista elämä on kun lapset kasvaa. Meillä on jonain päivänä varmaan mahdollisuus muuttaa lähemmäs sukuani - tuntuu hyvältä ajatella, että lapsilla olisi elävä suhde isovanhempiin.

kaikesta selviää. Tukiverkkojen kanssa se vaan on helpompaa ja mukavampaa. Esim. me voidaan mennä huomenna lasten vanhempainiltoihin (tottakai molemmilla samaan aikaan) kun mummu asuu lähellä ja tulee siksiaikaa lapsia vahtimaan. Jos ei tätä mahdollisuutta olisi niin toinen vanhempainilloista jäisi väliin.



Kannattaa yrittää verkostoitua. Kotona standardeja voi vähän laskeakkin. Kannattaa ottaa myös selvää paikkakunnalta löytyvistä lastenhoitopalveluista. Vaikka niitä ei usein tarvitsisikaan niin on hyvä tietää valmiiksi mitä on tarjolla ja mitä se maksaa.



Tukiverkkojen puuttuminen aiheuttaa monelle turvattomuutta. Kyse ei ole niinkään siitä ettei lasten kanssa ilman apua pärjäisi. Jos näin on niin kannattaa puhua miehen kanssa ja vaikka miettiä muutamia näitä mitä jos -tilanteita valmiiksi ja ratkaisuja niihin. Valmistautuminen voi helpottaa oloa. Kyllä ilman tukiverkkojakin pärjää!

Eikö se ole tarkoituskin pyörittää ilman tukiverkkoja? Ei niitä lapsia tukiverkoille tehdä, vaan itselle.

Kun sain lapsia mulle oli ihan itsestään selvää, että itse ne hoidetaan. Minä ja mies ollaan vuoroteltu asioissa ja ihan hyvin sitä pärjää ilman siivoojia ja apulaisia tai lastenhoitajia. Eikä se loppujen lopuksi ole edes vaikeaa. Pikkusen ehkä joutuu luopumaan joistakin riennoista mutta eihän elämässä muutenkaan mikään täydellistä ole.

Kummallinen tämä nykyajan avuttomuus ja vinkuminen tukiverkkojen perään. Onhan se tietysti kiva jos on kauheasti apua vähän kaikkeen ettei itse tarvitse mitään tehdä mutta ihan täyspainoista elämää voi viettää ilmankin ja ainakin siinä oppii pärjäämään omin avuin.

Mutta kaikilla ei ole samanlainen tilanne, vaan lapsia on useampia, heistä yksi tai useampi tai vanhemmat tai kaikki ovat sairaana yhtä aikaa. Toisilla pidempiaikaisia tai jatkuvia sairauksia. On niin helppo sanoa, että muut vinkuvat turhaan, kun omalla perheellä on onni pysyä terveenä.

mm. magneettikuvassa ja kaksi kertaa omalla lääkärilläni (kun siis minä olen potilas), kerran labrassa verikokeita ottamassa, eilen oli lapsi mukanani työhuoneella, kun oli puolikuntoinen toipilas ja pois koulusta ja toinen piti silti viedä kouluun. Jne. jne. jne.

etta miten toi lasten mukanaolo magneettikuvassa onnistui? Vai onko lapset jo isompia niin etta voivat odotella odotushuoneessa ilman vanhempaa? Mulla 3 lasta ikahaitarilla 2-8, olen ollut 2 kertaa elamassani magneettikuvassa ja kylla se kesti niin pitkaan etten osaa kuvitella miten nuo 3 olisivat keskenaan sen ajan parjanneet odotushuoneessa...

Eli meni sinne "ohjaamoon" vai mikä se on ja nököttivät tunnin.