Kokemuksia Liikuntaleikkikoulusta?
Liikkari-kokemuksia kaivattaisiin! Meillä on vajaa 4-vuotias poika, jolle tuota harkitsemme. Kannattaako mennä, mitä olette mieltä?
Erityisesti vinkit Oulun alueelta kiinnostavat, mutta itse tuotehan taitaa olla samanlainen joka paikassa joten muualtakin Suomesta kaivataan kokemuksia :).
Kommentit (6)
...ja sanoisin, että kannattaa. Lapsi oppii monenlaisia taitoja ja ryhmäytymistä. Tosin tunnin taso on hyvin pitkälti juuri ohjaajan taidoista kiinni.
juuri ilmoitin 4v tytön syksyn liikkariin. Etelä-Suomesta ollaan.
oltiin mukana kaksi vuotta eli 4 ja 5 vuotiaina. Saivat uusia kavereita sieltä ja nyt on osa samalla luokalla (nyt ovat siis ekalla luokalla).
Kokemukset ovat kanssa Etelä-Suomesta.
Noin neljän vuoden ajalta kahdesta eri liikkarista. Toinen niistä oli mielestäni surkea, liian iso porukka ja liian iso ikähaitari ja vain yksi ohjaaja! Tämän lopetimme muutaman viikon kokeilun jälkeen.
Toisessa sitten oli jaetteu pienempien ryhmään (3 ohjaajaa) ja isompien ryhmään (2 ohjaajaa) ja sitä siitä lapsemme piti todella paljon.
Siihen kuuluu tietty formaatti (Nuori Suomi), joka koulutuksessa käydään läpi. Eli tunti koostuu tietyistä perusosioista.
Suosittelen alle kouluikäiselle ehdottomasti. Tuntiin kuuluu monipuolista liikuntaa, joka harjoittaa perusliikuntatoimintoja ja motorisia taitoja. Lajiharjoitteisiin ei juuri mennä. Motoriset taidot täytyy saada hallintaan ensin, alle kouluikäisenä. Lisäksi liikkari harjoittaa sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista.
Ollaan käyty Hoplopin liikkareissa!