Mitä tehdä 2 vuotiaan täysin yllättävälle illan raivoitkulle ja yöheräämiselle?!
Olen ihmeissäni. 2 vuotias tyttömme on tähän asti ollut kuin rauhallisuuden perikuva. Tarhassa kaikki on myös mennyt hienosti ja hän saa lähes joka päivä kehuja reippaudestaan ja iloisuudestaan. Ei itke kotona eikä hoidossa oikeastaan koskaan, on tosi tyyni ja tasainen luonteeltaan. (Tietysti voisi miettiä, että täytyyhän lapsen joka päivä vähän itkeä ja kiukkuilla, mutta hän ei vaan itke).
Viikonlopun synttäreiden lisäksi ei ole tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, paitsi kellon siirtäminen. Elämämme kulkee samaa rauhallista rataa ja tarhakin menee tasaista tahtia. Ei siis riitoja, ahdistusta tms.
Nyt tyttö on jo kahtena iltana saanut raivokohtauksia: heittelee tavaroita ja nukkumaan mennessä raivoaa ja huutaa niin, etten saa sanotuksi hänelle mitään rauhoittavaa. Rimpuilee sylissämme ja kumpikaan vanhemmista ei kelpaa, vaikka isä on ollut erikoissuosikki. Hän nukahtaa kaksi tuntia normaalia myöhemmin ja suureen itkuun ja nyyhkytykseen. Lisäksi hän herää yöllä ja tulee pois sängystään vaeltamaan talossamme.
Aivan outoa, missä vika, onko kenelläkään tietoa. Olen jo nyt aivan puhki, kun yöt sitten heräilen hänen levottomuuteen ja kävelyyn. Mutta lapsi tässä kuitenkin tärkein on, pitäisi saada selville onko tulossa uhma, miten se ilmenee vai onko kellon siirtäminen vaikuttanut?
Auttakaa! Mitä voisin tehdä.
Kommentit (2)
kylpyä, lukemista, rauhallisia satuja tai laulua, sylissä pitoa ja sitten vasta nukkumaan
Lapsi kasvaa ja on tajunnut sen myös itse. Erittäin normaalia, sanoisin. Ei auta kun jaksaa...