Siitäs saitte kaikki ilkiöt jotka haukuitte mut kun taistelin pitääkseni adhd-poikani lähikoulussa!

jotka suostuitte aloittamaan lastenne adhd-lääkityksen (joka kansainvälisten tutkimusten mukaan on vahvistunut erittäin kiistanalaiseksi), että mitä keinoja yrititte ennen lääkityksen aloittamista?

Ravinto, harrastukset/vapaa-ajan toiminta, elämäntyyli ja -rytmi?

Kenet vain saa rauhalliseksi pillerillä. Totta, mutta onko moraalisesti ja eettisesti oikein?

Usein vanhemmat perustelevät lapsen lääkityspäätöstä, että se helpottaa perheen arkea ja koulussakin sujuu helpommin. Kyllä, tottakait. Entäpä jos lapsi sairastuu vakavasti? Miten sitten helpottaisitte perheen arkea samaa logiikkaa käyttäen?

Niin totta. Sitten tähän vastataan, että no kun niillä vanhemmillakin on ADHD niin ei ne pysty huolehtimaan mistään... Pitämään arkirutiineja turvallisen samana, rauhoittamaan elämää jne.

Sanon vain, että PALJON olisi keinoja, joita pitäisi kokeilla. Koko perheen elämäntavat kokonaisuudessaan. Ei ole mitään muutaman viikon hokkuspokkus-temppuja, joilla ongelma on siivottu hetkessä pois, vaan kaikki se, miten vuosikaudet on eletty ja miten aiotaan elää tästä eteenpäin.

Kunnon ruoka (hyvät rasvat esim kalarasva, D-vitamiini, lisäaineettomuus, luomua, paljon kasviksia, marjoja jne). Riittävästi ulkoilmaa ja liikuntaa. Ei TV:tä ja pelejä. Metsäretkiä. Rauhoitetut illat kotona. Ei harrastuksesta toiseen juoksemista kaikki illat. Riittävästä unesta huolehtiminen. Lapsi tarvitsee TOSI paljon unta kasvaessaan. Ei siinä mitkään aikuisten 8h unet riitä.

Mut kaipa se on helpompaa vaan vetää pilleriä naamaan näin länsimaalaiseen tyyliin kuin puuttua niihin syihin..

jotka suostuitte aloittamaan lastenne adhd-lääkityksen (joka kansainvälisten tutkimusten mukaan on vahvistunut erittäin kiistanalaiseksi), että mitä keinoja yrititte ennen lääkityksen aloittamista? Ravinto, harrastukset/vapaa-ajan toiminta, elämäntyyli ja -rytmi? Kenet vain saa rauhalliseksi pillerillä. Totta, mutta onko moraalisesti ja eettisesti oikein? Usein vanhemmat perustelevät lapsen lääkityspäätöstä, että se helpottaa perheen arkea ja koulussakin sujuu helpommin. Kyllä, tottakait. Entäpä jos lapsi sairastuu vakavasti? Miten sitten helpottaisitte perheen arkea samaa logiikkaa käyttäen?

Lapsellamme on tarkat säännöt, rajat ja muita kavereita huomattavasti tiukempi kuri. TV, pelit ym minimissä. Ravinto on myös tiukkaan mietitty, harrastuksena kuvataidekoulu ja sähly. Vapaa-ajalla ollaan tosi paljon metsässä ja luonnossa, mitä vielä haluat tietää?

Lääkitys pelastaa lapsenm itsetunnon, joten on valittava kahdesta pahasta pienempi paha, syrjäytynyt "medikalisoimaton" tai onnellinen, menestyvä lääkitty. Lääkäri toivoi, että yläasteeseen mennessä kaikki olisi jo niin paljon paremmin että lääke voitaisiin jättää kokonaan pois.

ap

Eli siis opitaan sietämään nimittelyä, haukkumista, hakkaamista, reuhontaa ja tavaroiden paiskimista. Kaikenlaista tunneilla häiriköintiä.

Mitään tuollaista lapseni ei ole KOSKAAN tehnyt. tai no, varmaan on joskus, mutta en ole ainakaan koskaan kuullut siitä, eli opettaja ei ole koskaan maininnut mistään tuollaisesta. Miksi kuvittelette että kaikki adhd:t kiusaa muita. Levoton liikehtiminen, vaikeus olla hiljaa ja keskittymishäiriöt sekä hajamielisyys ei käsittääkseni ole kiusaamista!

ap

Niin, kaikenlaista häiriköintiä, kirjoitin. Kuvauksesi on sitä kaikenlaista häiriköintiä = esimerkiksi vaikeus olla hiljaa tunnilla. Pahimmillaan vain häiriköinti joillain on jopa kiusaamista ja fyysistä muita kohtaan.

Ja ei, en halua leimata kaikkia ADHD-lapsia kamaliksi, vaan minun pointtini on ollut koko ajan, että johtuu koko luokan häiriköinti mistä tahansa, se ei ole ok. On varmasti olemassa ihania ja rakastettavia ADHD-lapsia, mutta silti koulussa pitäisi pystyä muidenkin olemaan ilman jatkuvaa huonoa ilmapiiriä ja stressiä.

Ilman lääkitystä pärjää.

Ja on pärjännyt hyvin. Rauhallinen , pieni luokka.

Pojan etu olla pienryhmässä ja edelliselle luokalle parempi, että poikani ei ole siellä.



ADHD-lääkitys (joka pojalla oli ennen) laihdutti poikaa hurjasti ja rskit saada erilaisia sivuoireita on kamala.



Meille parempi näin. Lapsi viihtyy ja ei tarvitse pumpata täyteen pillereitä.

ilkiöäitien kasvateista?

Voin kertoa. Työpaikkakiusaajia, rikollisia, huonon itsetunnon omaavia tulevia kouluammuskelijoita.

Niitäpä niistä ilkiövanhempien lapsista tulee.

Mutta aplle tsemppiä myös jatkoon, äläkä välitä näiden idioottien tyhmistä kommenteista. Kertoo vaan tyhmyydestä, jos ei tajua, että adhd on keskittymishäiriö. Siihen ei voi vaikuttaa "kasvatuksella".

ps. Kyllä te saatte vielä ilkiöäidit osanne, kun noi lapsenne kasvaa aikuisiksi. Vai luuletteko, että lapsenne osaa käyttäytyä hyvin aikuisena, kun ovat ottaneet teistä esimerkkiä.

Ei se ole mitään ilkeyttä, jos ei halua käytöshäiriöistä apinaa ( kuten ap:n lapsi) oman lapsensa luokalle. Sitä ei haluta sinne just siksi, kun NE MUUT OSAA KÄYTTÄYTYÄ. Ne apinat voi pitää omassa häkissään ja jos joskus oppivat ihmisten tavoille, tuoda sitten ihmisten joukkoon.

Ja mitä rikollisuuteen tulee, ei liene sullekaan uusi fakta, että ne on just ne ADHD-pellet, joita on vankilat täynnään?

Mua ei sinänsä häiritse jos jollain on ADHD. Mutta siinä vaiheessa kun jonkun toisen ongelmapentu alkaa olla munkin ongelmani, silloin alkaa tapahtua.

Arvokysymyksiä.

Onko tärkeää, että lapsi saa työskentelyrauhan vai onko tärkeää, että lapsi oppii arvostmaaan ja ymmärtämään toisenlaisia ihmisiä?

Mua suoraansanottuna ällöttää tuosta työskentelyrauhasta puhuminen.

ja jeesustele niiden kanssa. Pitäkää kaikki pienet kilipäänne samassa luokassamölyämässä ja reuhuamassa, ja sitten kyynelsilmin katsotte kuinka ihanan suvaitsevaisia teidän lapset on.

me muut otetaan oikein mielellään se työrauha.

On törkeää ja jotenkin surullista,miten täällä niin monessa viestissä automaattisesti oletetaan että adhd=häirikkö. Kuvastaa tietämättömyyttä ja myös ihan oikeasti aika ahdasmielistä suhtautumista. Tietenkin opiskelurauha on tärkeä asia, myös sille adhd-lapselle, joka häiriintyy vielä ns.normilasta helpommin. Kyllä ne ihan "teveetkin" lapset nimittäin osaavat häiritä ja kiusata,aiheuttaa luokassa tai pk-ryhmässä levottomuutta. Mikä ihmeen oikeus on aina tehdä adhd-lapsesta syntipukki??



Oma adhd-lapseni ei ole koskaan kiusannut (sekä päiväkodissa että koulussa on aina erikseen korostettu tätä lapsen erityisenä vahvuutena. On hyvä kaveri ja ottaa aina toiset huomioon, ei ikinä tappele jne) Oma työnsä kyllä kärsii jatkuvasti kaikesta mahdollisesta liikkeestä ja hälinästä luokassa ja sen tähden todella olisin iloinen paikasta jossain pienemmässäluokassa,vaan tämäpä ei mene aina niin kuin vanhemmat haluaisi, ei vaikka olisi vino pino asiantuntijoiden lausuntoja tukenaan. Että anteeksi vaan kaikki täydellisten lasten täydelliset vanhemmat, oma häirikköni jatkaa normiluokalla...

Matka olisi varmasti tuonut lisätaakkaa. Hyvää jatkoa!

yhtä monessa viestissä todetaan, että on herttaisen yhdentekevää onko kyseessä ADHD-lapsi vai IHAN kuka muu tahansa muksu joka siellä luokassa häiriköi ja vie toisilta työskentelyrauhan.

Pointti on siinä, että nämä häiriköt - ADHD:lla tai ilman - estävät toisten lasten opiskelurauhan ja se on surullista.

On törkeää ja jotenkin surullista,miten täällä niin monessa viestissä automaattisesti oletetaan että adhd=häirikkö. Kuvastaa tietämättömyyttä ja myös ihan oikeasti aika ahdasmielistä suhtautumista. Tietenkin opiskelurauha on tärkeä asia, myös sille adhd-lapselle, joka häiriintyy vielä ns.normilasta helpommin. Kyllä ne ihan "teveetkin" lapset nimittäin osaavat häiritä ja kiusata,aiheuttaa luokassa tai pk-ryhmässä levottomuutta. Mikä ihmeen oikeus on aina tehdä adhd-lapsesta syntipukki??

Arvokysymyksiä.

Onko tärkeää, että lapsi saa työskentelyrauhan vai onko tärkeää, että lapsi oppii arvostmaaan ja ymmärtämään toisenlaisia ihmisiä?

Mua suoraansanottuna ällöttää tuosta työskentelyrauhasta puhuminen.

Se on sitä, että opettaja ehtii jokaisen tarvitsevan luo. Se on sitä, että voidaan kokeilla erilaisia työtapoja (pari-, ryhmä- ja yksilötyötä ym.). Se on sitä, että luokassa voidaan harjoitella keskustelutaitoja ilman, että joku pilaa möykällään koko keskustelun. Se on sitä, että kenenkään ei tarvitse pelätä jonkun satuttavan tai vievän omia tavaroita. Joskus se on myös sitä, että saa tehdä omaa työtä hiljaisuudessa.

Se, että oppii sietämään erilaisuutta, ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä jonkun häiritsevä käytös.

terveisin ope, joka ei syytä ADHD-lapsia eikä muita häiriköitä (ADHD-lapset eivät aina häiritse tai satuta muita)...harmittaa vaan vanhemmat, jotka ehdon tahdoin kieltävät lapsiltaan esim. pienluokan, vaikka se olisi kaikille eduksi...

Itse muuten syytän tilanteesta kuntia/valtiota, jotka pitävät kouluja ahdingossa!

Meillä myös 8-v adhd- poika. Lääkitykset aloitettiin nyt syksyllä, ja muutos on uskomaton! Paljon on tehtävää vielä, ja kuntoutukset alkaa nyt syksyllä myös.. mutta nukkumisen ja läksyjen jne kanssa ei ole tarvinut tapella kertaakaan tämän n. parin viikon aikana, mitä meillä on koulua käyty!



Hiukan tuo lääkityksen (equasym 10mg+ melatonin 1mg yöksi) aloittaminen mietitytti, mutta ei nyt ei harmita yhtään että aloitettiin :)

Lähikoulua meilläkin käydään, ja toivottavasti saadaa navustaja omaan luokkaan vielä syksyn aikana.



Hyvää syksyä myös teille :)

Ja mitä rikollisuuteen tulee, ei liene sullekaan uusi fakta, että ne on just ne ADHD-pellet, joita on vankilat täynnään? .

HOITAMATTOMAT ahhd:t! Jos Matti Nykänen olisi hoidettu nuorena (tai mieluummin lapsena) olisi kohtalo eri. Siksi äidit syöttävät lapselleen lääkkeitä, he haluavat hoitaa sairauden, joka johtuu puutteellisista välittäjäaineista. Ja adhd-lääkkeitähän ei yleensä syödä kuin noin viisi vuotta, kunnes hoidolla taudin oireita opitaan hallitsemaan. Siksi lääke!

t. sivusta, läheltä seurannut.

Musta kyllä tuntuu, että kukaan, jonka luokassa on jatkuvasti häiriköivä luokkatoveri, ei opi arvostamaan erilaisuutta. Pikemminkin päinvastoin!

lujaa vetäisinkin. Mikäli tapaisin lapsia parjaavia äitejä, niin köniin tulisi.

lujaa vetäisinkin. Mikäli tapaisin lapsia parjaavia äitejä, niin köniin tulisi.

Myös tuollaiset "taistelijaäidit" voivat tehdä vain hallaa erityislapsille. Kun erityislapselle tarjotaan hänen itsensä ja muun luokan parhaaksi vaikka paikkaa pienemmässä luokassa, äitipä ei suostu. Oikein taistelee siitä, että erityislapsi saa jatkaa erityisiä touhujaan koko luokan ja opettajan mielenterveyden uhalla. Ja sitten se häiriköinti voikin jatkua vuosikausia, koska kaikilla ei saada lääkitystä kohdilleen kuten ap:n tapauksessa nyt ainakin toistaiseksi näyttää olevan.



Jos mulla olisi erityislapsi ja minulle ehdotettaisiin jotain muuta vaihtoehtoa kuin että lapsi häiriköi isoa luokkaansa, ottaisin sen ilomielin vastaan. Se olisi oman lapseni parhaaksi ja niiden muiden parhaaksi. Mua ainakin vain hävettäisikin, että lapseni pilaisi muiden mahdollisuudet käydä koulua kunnolla ja rauhassa. Mut ehkä häpeän tunne ei ole muodissa nykyään kun pitää olla vain minä minä minä ja minun lapseni: Kyllä Minun lapseni erilaisuuden takia koko maailman sen ympärillä pitää kärsiä, muuttua ja sopeutua. Pitää ymmärtää ja arvostaa, että jotkut häiriköivät koko ajan (diagnoosilla tai ilman).

Olen yläkoulun opettaja, ja tulipa kerran sitten vastaan luokka, jossa oli monta häiriköivää poikaa. Ehkä yhdellä tai kahdella oli jopa jonkin sortin adhd, siinä vaiheessa diagnooseja ei saanut tuosta vaan eikä lääkityksestä oltu kuultukaan. Pojat kyllä pitivät opiskelustakin välillä, mutta usein tunneilla oli myös hauska pelleillä tai sitten muuten vain viedä juttua vähän omaan suuntaan. Monet opettajat olivat pulassa tämän luokan kanssa, luokissa oli välillä kaksi opettajaa, poikia siirreltiin pienryhmiin joiksikin oppitunneiksi jne.



Luokan järjestyshäiriöistä valitti toistuvasti kahden tytön vanhemmat, jotka perustelivat valitustaan mm. sillä, että heidän lapsensa jäävät jälkeen opetuksessa eivätkä opi mitään, kun pojat metelöivät. Ja siis metelöiväthän nuo kyllä. Pahin poika muutti pois ja toinen vaihtoi luokkaa. Jäljelle jäi kolme rauhallisempaa mutta silti vilkasta poikaa. Työrauhaa ei vain saatu ainakaan pidemmäksi aikaa. Missä siis vika? Näiden valittajatyttöjen vanhemmat eivät suostuneet tajuamaan, että ne todella hiljaiset, häiritsemättömät ja kiltit oppilaat vetelivät edelleen kymppejä kokeista, koska kuuntelivat opetusta sen, minkä pystyivät, lukivat läksynsä, tekivät tehtävänsä ja pyysivät opettajalta apua aina, kun se oli mahdollista tai tarpeellista. Sen sijaan nämä tytöt, jotka "kärsivät" opetuksesta, menivät mukaan poikien juttuihin, supisivat keskenään, kommentoivat poikien metelöintiä, hiljaisuutta, vastauksia ja höpöttivät keskenään, koska "noi pojatkin metelöivät". Läksyjä ei tarvinnut lukea, kun ei ehditty niitä kirjaamaan ylös, ja vanhemmille oli kiva sanoa, että ei tiedetty, mitä oli ollut läksynä, kun pojat metelöivät, vaikka läksy luki kissankokoisin kirjaimin taululla.



Lopulta luokalle tehtiin laaja melukartoitus ulkopuolisten toimesta (toki mukana myös koulun oma erityisope ja kuraattori). Kävikin ilmi, että pojat tarttuivat helposti tilaisuuteen puhua hiukan asian ulkopuolelta mutta myös asiastakin. Usein se, mitä tytöt kokivat meteliksi, olikin poikien kysymystulvaa ja lisäselitysvaatimuksia opettajalta. Toki myös välillä ihan turhaa höpötystä. Sen sijaan luokan ehdottomasti häiritsevimmäksi tekijäksi nousi tyttöjen täysin turha kommentointi vähän joka asiaan. Tytöt höpisivät paitsi keskenään, kommentoivat jatkuvasti sitä, oliko luokassa hiljaista vai meteliä, nauroivat vastauksille ja saivat niiltä luokan hiljaisimmilta varsinkin sen negatiivisimman palautteen. Näiden tyttöjen suuriääniset vanhemmat olivat vaatineet jopa luokan vaihtoa tytöille eivätkä tietenkään nielaisseet tätä tulosta tuosta vaan. Mutta laittoipa monen sivustaseuraajan kuten minutkin miettimään, mikä on sitä meteliä. Sekö, kun joku vähän pelleillen ja tarpeettoman laveasti kyselee lisätietoa? Sekö, kun joku tokaisee sarkastisia kommentteja toisten vastauksille?



Ei kaikki meteli ole vain sitä riehumista ja huutoa ja kovaäänisyyttä. Jatkuva kuiskiminen ja kommentointi häiritsi myös ja joka tapauksessa heikensi sitä vähääkin työrauhaa, mitä luokassa oli. Luokan suhteet ovat hiukan monimutkaisempi juttu kuin vain se yksi tai kaksi häirikköä, jotka metelöivät eniten. JOskus toki näiden kahden poistaminen luokasta saa aikaan työrauhan. Mutta aika usein ei.

Olen yläkoulun opettaja, ja tulipa kerran sitten vastaan luokka, jossa oli monta häiriköivää poikaa. Ehkä yhdellä tai kahdella oli jopa jonkin sortin adhd, siinä vaiheessa diagnooseja ei saanut tuosta vaan eikä lääkityksestä oltu kuultukaan. Pojat kyllä pitivät opiskelustakin välillä, mutta usein tunneilla oli myös hauska pelleillä tai sitten muuten vain viedä juttua vähän omaan suuntaan. Monet opettajat olivat pulassa tämän luokan kanssa, luokissa oli välillä kaksi opettajaa, poikia siirreltiin pienryhmiin joiksikin oppitunneiksi jne.

Luokan järjestyshäiriöistä valitti toistuvasti kahden tytön vanhemmat, jotka perustelivat valitustaan mm. sillä, että heidän lapsensa jäävät jälkeen opetuksessa eivätkä opi mitään, kun pojat metelöivät. Ja siis metelöiväthän nuo kyllä. Pahin poika muutti pois ja toinen vaihtoi luokkaa. Jäljelle jäi kolme rauhallisempaa mutta silti vilkasta poikaa. Työrauhaa ei vain saatu ainakaan pidemmäksi aikaa. Missä siis vika? Näiden valittajatyttöjen vanhemmat eivät suostuneet tajuamaan, että ne todella hiljaiset, häiritsemättömät ja kiltit oppilaat vetelivät edelleen kymppejä kokeista, koska kuuntelivat opetusta sen, minkä pystyivät, lukivat läksynsä, tekivät tehtävänsä ja pyysivät opettajalta apua aina, kun se oli mahdollista tai tarpeellista. Sen sijaan nämä tytöt, jotka "kärsivät" opetuksesta, menivät mukaan poikien juttuihin, supisivat keskenään, kommentoivat poikien metelöintiä, hiljaisuutta, vastauksia ja höpöttivät keskenään, koska "noi pojatkin metelöivät". Läksyjä ei tarvinnut lukea, kun ei ehditty niitä kirjaamaan ylös, ja vanhemmille oli kiva sanoa, että ei tiedetty, mitä oli ollut läksynä, kun pojat metelöivät, vaikka läksy luki kissankokoisin kirjaimin taululla.

Lopulta luokalle tehtiin laaja melukartoitus ulkopuolisten toimesta (toki mukana myös koulun oma erityisope ja kuraattori). Kävikin ilmi, että pojat tarttuivat helposti tilaisuuteen puhua hiukan asian ulkopuolelta mutta myös asiastakin. Usein se, mitä tytöt kokivat meteliksi, olikin poikien kysymystulvaa ja lisäselitysvaatimuksia opettajalta. Toki myös välillä ihan turhaa höpötystä. Sen sijaan luokan ehdottomasti häiritsevimmäksi tekijäksi nousi tyttöjen täysin turha kommentointi vähän joka asiaan. Tytöt höpisivät paitsi keskenään, kommentoivat jatkuvasti sitä, oliko luokassa hiljaista vai meteliä, nauroivat vastauksille ja saivat niiltä luokan hiljaisimmilta varsinkin sen negatiivisimman palautteen. Näiden tyttöjen suuriääniset vanhemmat olivat vaatineet jopa luokan vaihtoa tytöille eivätkä tietenkään nielaisseet tätä tulosta tuosta vaan. Mutta laittoipa monen sivustaseuraajan kuten minutkin miettimään, mikä on sitä meteliä. Sekö, kun joku vähän pelleillen ja tarpeettoman laveasti kyselee lisätietoa? Sekö, kun joku tokaisee sarkastisia kommentteja toisten vastauksille?

Ei kaikki meteli ole vain sitä riehumista ja huutoa ja kovaäänisyyttä. Jatkuva kuiskiminen ja kommentointi häiritsi myös ja joka tapauksessa heikensi sitä vähääkin työrauhaa, mitä luokassa oli. Luokan suhteet ovat hiukan monimutkaisempi juttu kuin vain se yksi tai kaksi häirikköä, jotka metelöivät eniten. JOskus toki näiden kahden poistaminen luokasta saa aikaan työrauhan. Mutta aika usein ei.

Alaluokilla tarkoitan itse häiriköllä oppilasta, joka metelöi jatkuvasti (voi olla muutakin kuin puhetta), ei pysy paikallaan (konttaa tms.), vie ohimennessään toisten tavaroita, satuttaa muita, saa raivokohtauksia tms. Tarvitsee siis open kaiken huomion ja tekee usein muiden lasten olon turvattomaksi.

Tiedän useita vastaavia tapauksia ja muutamissa vanhemmat ovat vastustaneet esim. pienluokkaa. Tuo mitä sinä kuvailit, on mielestäni ihan normaalia koulun arkea.

saada erityistä tukea tarvitseva lapsi pienluokalle. Jo kaksi vuotta väännetty asiasta, ja vääntö jatkuu edelleen. Nyt kun on muotia tuo integrointi. Vanhempien toiveista viis. Vielä tästä puuttuisi se, että muiden oppilaiden vanhemmat hyökkisivät syytöksineen kimppuumme.

lujaa vetäisinkin. Mikäli tapaisin lapsia parjaavia äitejä, niin köniin tulisi.

sitten vähän tasapainoisempaan kasvuympäristöön. Mutsi lähtisi linnaan, ja lapsi sijaisperheeseen.

Ei liene epäselvää, mistä lapsesi, se pieni kusiperkele on häiriintyneisyytensä perinyt.