Eiköhän tämä koirarotu jouda hävittää?
Kommentit (75)
Ne pennut oli ollu sillä pennuista asti ja oli "kuin lapsia", joten turha väittää että siltäkään suunnalta löytyisi syy.
Hyvinkin todennäköinen syy. Koiran ei kuulu olla "kuin lapsi", ei tokikaan (!!!) mikään piesty ja alistettu reppana, vaan oikealla paikallaan laumassa, sen alimpana mutta silti oikeutettuna jäsenenä, eikä lapsen asemassa. Kuri!
helposti samanlaisen väittelyn aikaiseksi kuin esim. aseista. Ne, joille ne "kuuluu" ja jotka osaavat niitä oikein käsitellä, niiden hallussa ne ovat täysin vaarattomia. Sitten kun joutuvat osaamattomiin käsiin, niin jälki on ikävää. Suuri kysymys on, pitääkö niitä osaavia rangaista osaamattomien vuoksi? Täyskiellot ei koskaan kuulosta kovin länsimaiselta. Kiellettävien asioiden lista ei lopu ikinä. Pienellä aasinsillalla päästään esim. alkoholiin ja tupakkaan. Ainakin alkoholin kohdalla testattu joskus. Koirien kohdalla voidaan vaatia kasvattajien vastuuta ja se varmaan jo toimiikin, mutta aina löytyy näitä "pentutehtaita", josta piskin saa jopa halvemmalla. Samahan pätee esim. aseisiin. Niitä on aina saatavilla. Lienee suurempi laiton business, kuin huumeet konsanaan. Vaikea aihe, jossa helposti sortuu ajattelemaan tunteella.
siinä taisi olla, että omat koirat tappoivat jonkun, miksiköhän?
Koiraihmiseksi tunnustautuva täällä ja kyllä minä pidän tietenkin tuota tilastoa aika kylmäävänä. Tietenkin jos noita kuolemantapaustilastoa vertaa mihin tahansa muun aiheuttajan kuolintilastoihin niin aika pientähän tuo on varsinkin amerikan kokoisessa maassa.
Mutta se ei todellakaan ole aihe tässä.
Todellakin huomattavaa että koira on lähes aina uhrilleen tuttu, joko perheen oma koira tai sukulaisen tai naapurin. Uhri on myöskin useimmiten pieni lapsi tai vanhus. Tämä johtunee siitä että tilastossa on vain kuolemat. Jos oikeat (kuolemaanjohtamattomat) koiran hyökkäykset ja vahingonteot olisivat myös listalla, olisi tilasto vieläkin helpommin tulkittavissa. Yleensä nimittäin terve, aikuinen ihminen selviää yhden koiran hyökkäyksestä.
Hurja on tilasto amerikan pitbulleilla. Hiukan hämäävää oli tilastossa esiintyvä sanonta pitbull-type.. Pitbullhan ei ole mikään yksi rotu vaan saman nimen alla menee muutamia alarotuja joita kai ei oltu tässä eritelty (?). Amerikassa myöskin niin rotumääritelmät kuin jalostustoiminta on aika erilaista kuin esim euroopassa. Ihmisillä on paljon lemmikeinä juurikin näitä mixejä, seropeja ja muita joissa saattaa olla osa esim pitbullia, mitenköhän nuo on merkattu tilastoon.
Useimmiten myös koiria on hankittu milloin mistäkin, rankkureilta, saatu kumminkaimoilta tai suoraan vanha tappelukoira kun se on käynyt esim vanhaksi. Valvonta on mahdotonta ja tuntuu ettei ihmisillä aina ihan järki pelaa näissä asioissa.
En minäkään hankkisi kotiin kahta aikuista koiraa ties mistä jos minulla olisi talossa juurikin pieniä lapsia ja olisin vielä niin saakelin tonttu että antaisin näiden puuhata keskenään ilman valvontaa.
Itselläni on dobermanni (5 vuotias, ollut pennusta asti minulla) joka on todella ihmisystävällinen ja kiltti. Esikoisemme laskettu aika on maaliskuussa enkä todellakaan tule ikinä päästämään koiraani valvomatta mihinkään kontaktiin vauvan kanssa. Mielestäni se on ihan silkkaa maalaisjärkeä.
Sitten vielä kun joku ihmetteli labbiksien osuutta tilastossa. Minua se ei suuremmin yllättänyt, ei myöskään collien, kultsun ja mäyriksen debyytit listalla. Jos mukana olisi ollut purema/hyökkäys tilastoa olisi kaikkia noita rotuja näkynyt hurjasti enemmän mitä nyt.
Minä en varsinaisesti kieltäsi mitään rotua, jotenkin se jo järjestelykysymyksenä yhteiskunnassamme kuulostaa silkalta mahdottomuudelta, mutta toivoisin kyllä kaikenlaiseen koiranpitoon ehdottomasti nykyistä parempaa, jämäkämpää asennetta.
Itse en ikinä tule mitään bullirotuista ottamaan, mielestäni rotu ei vain sovi minulle.
helposti samanlaisen väittelyn aikaiseksi kuin esim. aseista. Ne, joille ne "kuuluu" ja jotka osaavat niitä oikein käsitellä, niiden hallussa ne ovat täysin vaarattomia. Sitten kun joutuvat osaamattomiin käsiin, niin jälki on ikävää. Suuri kysymys on, pitääkö niitä osaavia rangaista osaamattomien vuoksi? Täyskiellot ei koskaan kuulosta kovin länsimaiselta. Kiellettävien asioiden lista ei lopu ikinä. Pienellä aasinsillalla päästään esim. alkoholiin ja tupakkaan. Ainakin alkoholin kohdalla testattu joskus. Koirien kohdalla voidaan vaatia kasvattajien vastuuta ja se varmaan jo toimiikin, mutta aina löytyy näitä "pentutehtaita", josta piskin saa jopa halvemmalla. Samahan pätee esim. aseisiin. Niitä on aina saatavilla. Lienee suurempi laiton business, kuin huumeet konsanaan. Vaikea aihe, jossa helposti sortuu ajattelemaan tunteella.
kielletäänkö Alkoholi kokonaan, vai kielletäänkö YKSI KOIRAROTU.
Ymmärrätkö? kukaan ei ole kieltämässä koiran pitämistä, mutta kyllä omistajan täytyisi sitten olla täysin vastuussa koiriensa tekemisistä niin, että jos koira tappaa, omistaja istuu tuomion taposta ilman mitään lieventäviä asianhaaroja.
Muutenkin on tosi outoja ne uutiset, joissa esim. koirat ovat tappaneet toisen ihmisen koiran. NIissä aina kerrotaan, kuinka tappajien omistaja joutuu korvaamaan eläinlääkärikulut... miksei koko koiran hintaa? Aika halvalla pääsee ja taas saa omaan hallintaan liian hankalia koiria idiootit pitää.
PITBULL-rodun voisi lopettaa ihan saman tien, samoin kuin Rottweilerin.
näyttäisi pitbull-typen virallisiksi alalajeiksi luokiteltu seuraavat rodut:
2.1 Staffordshire bull terrier
2.2 American pit bull terrier
2.3 American Staffordshire terrier
2.4 American Bully
En tiedä sitten luetaanko noihin myös sekarotuiset noihin hyökkäystapausten koiriin. Minunkin puolestani todellakin koko rodun voisi hävittää tai omistuksen määrät vain luvanvaraikseksi ammattitaitoisille ihmisille työkäyttöön.
helposti samanlaisen väittelyn aikaiseksi kuin esim. aseista. Ne, joille ne "kuuluu" ja jotka osaavat niitä oikein käsitellä, niiden hallussa ne ovat täysin vaarattomia. Sitten kun joutuvat osaamattomiin käsiin, niin jälki on ikävää. Suuri kysymys on, pitääkö niitä osaavia rangaista osaamattomien vuoksi? Täyskiellot ei koskaan kuulosta kovin länsimaiselta. Kiellettävien asioiden lista ei lopu ikinä. Pienellä aasinsillalla päästään esim. alkoholiin ja tupakkaan. Ainakin alkoholin kohdalla testattu joskus. Koirien kohdalla voidaan vaatia kasvattajien vastuuta ja se varmaan jo toimiikin, mutta aina löytyy näitä "pentutehtaita", josta piskin saa jopa halvemmalla. Samahan pätee esim. aseisiin. Niitä on aina saatavilla. Lienee suurempi laiton business, kuin huumeet konsanaan. Vaikea aihe, jossa helposti sortuu ajattelemaan tunteella.
kielletäänkö Alkoholi kokonaan, vai kielletäänkö YKSI KOIRAROTU.Ymmärrätkö? kukaan ei ole kieltämässä koiran pitämistä, mutta kyllä omistajan täytyisi sitten olla täysin vastuussa koiriensa tekemisistä niin, että jos koira tappaa, omistaja istuu tuomion taposta ilman mitään lieventäviä asianhaaroja.
Muutenkin on tosi outoja ne uutiset, joissa esim. koirat ovat tappaneet toisen ihmisen koiran. NIissä aina kerrotaan, kuinka tappajien omistaja joutuu korvaamaan eläinlääkärikulut... miksei koko koiran hintaa? Aika halvalla pääsee ja taas saa omaan hallintaan liian hankalia koiria idiootit pitää.
PITBULL-rodun voisi lopettaa ihan saman tien, samoin kuin Rottweilerin.
Tuolla logiikalla rotujen listasta tulisi kyllä aika pitkä. Sisältäisin siihen esim. saksanpaimenkoirankin.
Tuo korvaushomma on totta, mutta mikä sitten on se sopiva summa ja mahtaako esim. näiden pitbullien omistajilla aina olla tuloja. Lehdistä kun katsoo monia rikostapauksia ihan yleisesti, joissa tekijä on tuomittu korvauksiin, niin 100% varma voi olla, ettei ko. surkimukselta ikinä saada euroakaan perittyä.
jonkun rodun "hävittäminen" on aika mahdoton homma. Onhan sitä yritetty, ja Suomen tyyppisessä lainkuuliaisessa maassa saattoisi jollain tasolla jopa onnistua, kun täällä ei niin paljon ole jotain rikollisjengiläisiä.
Mutta muuten on aika vaikea estää ihmisiä pitämästä tietynlaisia koiria jos he vaan haluavat. Pitbull ei kuitenkaan Suomessakaan ole virallinen rotu, vaan käytännössä sekarotuisia, ja noissa tappamistilastoissakin melkein jokaisen kohdalla lukee "pitbull-type dog", eli pitbull-tyyppinen koira. Pitbullin tunnistaminen ei ole mitenkään yksinkertaista, niin että voitaisiin varmasti sanoa että kahdesta koirasta toinen on vaarallinen pitbulli ja toinen vaaraton labbissekoitus.
Tai villakoirasta. Tai mäyräkoirasta. Ei sillä voi nyt vaan kerta kaikkiaan selittää pois sitä että tuon tyyppinen koira siellä tappajana on, lähes aina.
Ei edes vauva-aikana. Esikoisen tullessa alkuun hieman seurailin koiraa ja vauvaa, mutta äkkiä jäivät esimerkiksi yläkertaan kahden kun menin alakertaan laittamaan esimerkiksi pyykkiä. Tiedän että koira on eläin ja näitä tilastoja katsoessa tulee mieleen että vahtia pitäisi.
Meillä koira on vaan niin lapsirakas eikä ole ikinä rähähtänyt vaikka ryömimään oppiessaan välillä yllättivätkin koiran ja nappasivat karvoista.
Minkäänlaista pittbullia en ottaisi minäkään. Enkä saksanpaimenkoiraa, en belgiä, en staffia, en rotikkaakaan. Haluan että koiraan voi luottaa, eikä tarvitse pelätä että syö naapurinkin lapset.

En halua sen suuremmin loukata koiraasi tai sinua, mutta olen yhä samaa mieltä kuin tekstissäni että hölmösti teet kun jätät koiran ja lapsen kahden. Kuten jo pitkästi selitin, on sinun pk-colliekin kyllin iso ja vahvapuruinen tekemään pahaa jälkeä (kun kerran mäyriskin on).
Ei se paljon mieltä lämmitä tieto siitä että koira on aina ollut kiltti (näinhän on omanikin) mutta tajuan sen myös olevan koira. Kyllä ihmisilläkin voi naksahtaa, tulee vaan oikea stimulus tai koira tietämättäsi vaikka kipeä. Minä en ot sitä riskiä lapseni kanssa, miksi sinä otat?
Olen siis se kirjoittaja joka tuon "romaanin" tuonne kirjoitti, olisko ollut 18
liika jalostus on pilannut monia koirarotuja. miksi tappelijaksi suunniteltu koira olisi hyvä perhekoira? tai miksi kingstonnin spanielit kuolevat sairauksiin kun ihminen on vaan mennyt liian pitkälle jalostuksessa, koira ei ole enää elinkelpoinen.
minusta mikätahansa rotu voi olla aggressiivinen ja pienet lapset ja koira eivät sovi yhteen ilman tiukkaa valvontaa ja pitkäjänteistä koulutusta=koskee niin lapsia kuin koiraakin.
moni koira on vaan liian korkealla perheessä eli ei koiran asemassa ja silloin syntyy ongelmia.
pienet lapset ulkona ison koiran kanssa ja kaikki ovat pulassa. monesti koira on valittu ulkonäön takia sen enempää miettimättä miten se mahtuu perheeseen ja miten se toimii siellä plus kuka kouluttaa.
ja lopuksi miksi ihmeessä ostaa koira jonka suuhun mahtuu lapsen pää ja jolla on ylimaallinen puruvoima?? miksi ei ota jotain alistuvampaa sorttia??
ja sitten metsässä tuli taas vastaan irrallaan oikea koiralauma joka hyökkäsi hampailla kimppuun, vaikka omistaja ilmaantui metsästä huutamaan. miksi pitää ne vapaana kun onnettomuus odottaa vaan tapahtunmistaan? onneksi olen vahva ja kokenut koiraihminen enkä pieni lapsi joka olisi parhaimmassa tapauksesssa saanut kauheat traumat.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2011 klo 11:58"]
näyttäisi pitbull-typen virallisiksi alalajeiksi luokiteltu seuraavat rodut:
2.1 Staffordshire bull terrier
2.2 American pit bull terrier
2.3 American Staffordshire terrier
2.4 American Bully
En tiedä sitten luetaanko noihin myös sekarotuiset noihin hyökkäystapausten koiriin. Minunkin puolestani todellakin koko rodun voisi hävittää tai omistuksen määrät vain luvanvaraikseksi ammattitaitoisille ihmisille työkäyttöön.
[/quote]
Yks hullu akka pitää tuollaista VAPAANA Helsingissä alueella puotinharju-myllypuro yleensä klo 5-6 aamuisin.
Koira näyttää mielestäni hyvältä. En koskaan ottaisi kyseistä rotua lapsiperheeseen. Jos olisin sinkku ja lapseton niin asia olisi eri.
Kaikista roduista löytyy mätiä omenoita.