Juoksukoululaiset: miltä viikolta aloitaittaisin tällä pohjakunnolla?
Piiiitkän tauon jälkeen käväisin lenkillä. Ennen olen oikeastaan vain kävellyt, en koskaan juossut. Nyt kokeilin huvikseni ja tein lenkin niin, että kävelin 3min, juoksin 3min, kävelin 3min, juoksin 3min, kävelin 3min, juoksin 3min, kävelin 3min. siis yhteensä 21min.
Lopussa olin aika poikki, mutta juoksuosuudetkin sattuivat menemään niin, että oli yksi oikein jyrkkä ylämäki toisen juoksujakson kohdalla ja viimeisen juoksujakson kohdalla loiva ylämäki.
Miltä viikolta aloittaisin tämän perusteella porin juoksukoulun?
Kommentit (4)
...vähän aiemmilta viikoilta kuin siltä mihin juuri ja juuri pystyt. Tuon juoksukoulun nerokkuushan on siinä, että se ei vedä ihmistä piippuun ja kehitystä tapahtuu miellyttävässä tahdissa melkein kuin huomaamatta, niin että mukavuudenhaluinenkin pysyy mukana - eikä toisaalta yli-innokas revi itseään hajalle.
On tässä aloiteltu ukkoni kanssa juoksuharrastusta vuosien jälkeen, ja minä menen Porin tahtia ja jaksan hyvin ja kehityn. Ukko vetää niin paljon kuin jaksaa, ja makaa tälläkin hetkellä sohvalla flunssassa, jalat tohjona.
en ainakaan jaksaisi niitä ensimmäisen viikon lenkkejä.
Mä en viitsisi vaivautua 15min takia pihalle.
Nyt tänään tuo 21min lenkki tuntui sopivalta, koska satoi. Yleensä olen kävellyt 40-60min. Mutta en siis ole juossut ollenkaan.
ap
nyt olen viikossa 6.
Kuuden viikon aikana on keuhkot piiputtanut ja penikkatauti vaivannut. Muuten menee mielestäni sujuvasti.
Että pitäisikö sinun alkaa viikosta 1? Tarkoitus on sopeuttaa jalat mukaan uuteen harrastukseen, ilman kipeytymisiä. Eihän se kiellä harrastamasta muuta liikuntaa. 15 min juoksua, 2 h pyöräilyä?
viikolta neljä?
Jaksaisin varmaan juosta yhteen menoon 15min. ainakin, jos ei ylämäkeen tarvitsisi..
ap