Nyt on semmonen homma

että en käsitä itseäni! Jotenkin tuli vähän niin kuin ihan kuin, no, kehtaakos tätä sanoakaan, kuin joku liikutus tai joku tuosta kronprinsessan vauvauutisesta.



Normaalissa olotilassani olisin todennut, että jaahas ja ookoo, ja eipä sen enempiä pitäisi minulle kuulua. En ole niitä, jotka nyyhkivät myötätuntoisesti joka katastrofinpoikaselle enkä varsinkaan missään nimessä mikään kuninkaalliset-intoilija, en millään muotoa. ENKÄ edes ole vauvakuumeillut aikuisiällä, okei, 14-vuotiaana oli jotain oi miten söpöjä ne vauvelit ovatkin -ajatuksia.



Missä siis syy? Onko keski-ikä vienyt pahemmalle puolelleen? Onko mulla joku mielen-, hormoni- tai muu häiriö?