Lapsettoman sukulaisen käytös
En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä. Kyseessä lapseton lähisukulainen, jonka käytös meidän perhettä kohtaan on, silloin kun tavataan, todella lapsellista ja tylyä. Naamanvääntelyitä, niskojen nakkelua, teinimäistä lapsellista käytöstä, mielenosoittamista. Omii itselleen äitinsä, eli lastemme isoäidin, jotta isoäiti ei pääsisi leikkimään ja olemaan lastenlastensa kanssa. Tiedän, että lapsettomuus on raskasta, ja yritän empaattisesti ja lempeästi suhtautua tähän ihmiseen, mutta kun sitä negatiivisuutta ja suoranaista vihaa tulvii vasten kasvoja, olemme miettineet miehen kanssa, että ehkäpä ei ole viisasta enää tavata tätä ihmistä.
Kommentit (13)
eli on otettu tämäkin huomioon.
ap
Vai ajatteletteko te aina hänestä vain pahaa.
Oletteko koskaan koittaneet jutella kunnolla ?
Tavatkaa vain, jos sellainen tilanne eteen tulee. Ei välttämättä kannata väkisin kylästellä tai mennä mummolaan silloin, kun hän on siellä. Meillä myös vastaava tapaus suvussa ja ennen lapsia olimme paljonkin tekemisissä. Lastemme syntymän jälkeen käytös kuitenkin muuttui ensin väheksyväksi, sitten suorastaan töykeäksi. Annoimme olla ja hänen ottaa yhteyttä, jos haluaa. Ei ole halunnut ilmeisesti. Tämä nainen on myös esikoisemme kummi... Joskus heittää joulukortin, mutta siinäpä se. Asuu parin kilometrin päässä meiltä.
kun lapsi syntyy. Tosin tämä henkilö vihaa lapsia. Ollaan nyt oltu paljon tekemisissä, tilanne muuttunee kun lapsi syntyy. Kyse siis päälle kolmekymppisestä henkilöstä, joka käyttätyy edelleen kuin teini, eikä edes halua kasvaa siitä ulos!
tuo lähisukulainen on käly. Voi sitä arvostelun ja paremmin tietämisen määrää ja haukkumista. Toinen lapsistamme on läski ja toinen liian laiha ja eivät osaa käyttäytyä jne. KAIKEN se käly tietää paremmin ja tällä tavalla tuhoaa kaikki ihmissuhteensa. Äitinäs on ainoa, kenen tekemisiä ei arvostele. Emme ole tekemisissä, koska on suuttunut jostain.
häntä voi sietää sen verran kuin on pakko. Ja itsestä on kiinni kuinka paljon on pakko. Eli vältelkää yhtäaikaa reissuja isoäidin luo, vierailette siellä eri aikaan. Ja juhlissa ja muissa pakollisissa tilaisuuksissa sitten vain yritätte sietää.
Mikä tuossa nyt on se mukaongelma, hänkö ei nyt ylistäkään ja palvelekaan teitä koko ajan hymyillen? Menkää sitten kylään muina aikoina. En nyt ihan oikeasti näe tuossa mitään varsinaista ongelmaa, mutta pikkumaiset tietynlaiset naisethan kyllä vaikka sitten itse tekevät ongelmia, jollei niitä muuten ole. Tietty sitten, jos hän puuttuu asioihinne ja arvostelee, niin se on asia erikseen ja se kannattaa lopettaa alkuunsa. Mutta jos vaan on ja antaa teidänkin olla, niin mitä siinä itsekeskeisesti vingutte!
Joidenkin naisten ongelma on se, että viimeistään lapsen saatuaan heitä pitäisi kaikkien muiden ylistää ja palvoa kuin joitakin yli-ihmisiä. Terve järki ja suhteellisuudentaju, ohoi.

sinusta on ok purkaa vihaa lasta kohtaan lapselle, nakella niskoja jne?
Eihän ap. tainnut palvomista vaatia vaan kertoi niskojen nakkelemisesta ja selvästä mustasukkaisuudesta, jota ilmeisesti aikuinen ihminen kokee, jos hänen äitinsä osoittaa mielenkiintoa lapsenlapsia kohtaan. Voi olla lapsettomuudesta johtuvaa katkeruutta tai sitten jotain muuta, mutta eihän tuo normaalia ole.
Joka tapauksessa olen kanssasi samaa mieltä, että ei sille juuri mitän muuta voi tehdä kuin sietää ja vältellä tapaamisia eli mennä kylään muina aikoina.
Oikein curlingia taas parhaimmillaan jos vedätte herneet nenään siitä, että se Teidän Elämä ja se Teidän Ihmeellinen Ihmelapsi ei nyt kuitenkaan luonnollisestikaan ole muiden ihmisten elämän keskipiste. Elämä kaikkineen ihan varmasti tulee opettamaan sitä teille jatkossakin, eikä se nyt mitään ilkeyttä ole keneltäkään ketään kohtaan! En mä äitinä ainakaan niin ole ajatelllut. Tehän tuossa itsekkäiltä vaikutatte, kun odotatte aika ihmeellisiä kumarteluja suunnilleen muilta osaksenne. Enkä sano tätä provosoidakseni, vaan ihan tuodakseni suhteellisuudentajua ja erilaista näkökantaa tässä kohtaa tuohon kenties "vähän" huuruiseen ajatteluunne. Te, te ja te.

Susta on ok arvostella toisen kodissa ihan joka asiaa?
Ihan ihme ajatusmalli.
Minähän sanoin, että JOS arvostelee tai puuttuu asioihin, niin SITTENHÄN se onkin eri asia, tottakai sille voi heti pistää stopin.
Mutta tässä oli kyse joistakin hemmetin hämäristä niskannakkeluista jotka ei mammaa miellytä, ja ties mistä mamman omista mielikuvitusjutuista, vääränlaisesta korvien asennostakin ja varmaan vääränlaisesta hengitystavastakin, joita joku mamma, joka ei saakaan kaikkien jakamatonta huomiota vain itselleen ja omille lapsilleen, on mahdollisesti kehitellyt.
ja kaikki eivät osaa pettymyksiä peittää.
Me itse otimme tällaisen vähän vastaavan osaksi perhettämme, hän on lastemme kummi.