Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä ihmettä teen?

Vierailija
16.08.2011 |

Eli ongelmana on vauvan nukkuminen, tai oikeastaan nukkumattomuus. Vauva on nyt 2-kuinen, ja nukkuu yöt hyvin, mutta päivät ovatkin sitten toinen juttu. Päivisin vauva suostuu nukkumaan max. puolen tunnin pätkiä, noin 2-3 kertaa koko päivän aikana, ja yhdet pidemmät unet kun käydään koiran kanssa vaunulenkillä. Tuolloin nukkuu niin kauan kuin ollaan ulkona, ja vaunut liikkeessä, eli aikana noin tunnista puoleentoista. Muut ajat vauva huutaa kurkku suorana, eikä suostu olemaan muuta kuin sylissä. Kaikki aika päivästäni menee siihen, että syötän tai kannan vauvaa, tai muilla keinoilla yritän saada vauvaa nukkumaan. Ongelmana vain onkin, että kun vauva vihdoin nukahtaa syliin, nukkuu hän max. tuon puoli tuntia, tai yleensä herää kun lasken sänkyyn. Hermot alkavat olla riekaleina, kun vauva herää kahdeksalta aamulla ja käy ilta-yhdeksältä nukkumaan, ja ainoat kotityöt joita ehtii päivän aikana tekemään ovat tiskien ja pyykkien pyörittämien pesukoneessa. Asunto alkaa kohta olla sen mukainen. Mies siis töissä, ja kun tulee töistä kotiin, on harrastuksia sun muita menoja, ja sen jälkeen täytyisi vielä joskus ehtiä ruokakin tekemään ja syömään se! ONko muilla mitään ehdotuksia miten tätä tilannetta saisi helpotettua? Alan olla todella väsynyt. Varsinkin, kun vauva ei ole edes sieltä pienimmästä päästä. On fyysisestikin rankkaa kantaa melkein 7-kiloista lasta kaiket päivät ja sen lisäksi vielä kuunnella huutoa. Ja missä vaiheessa tämä helpottaa? ONko muilla myöskään vastaavia kokemuksia?

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kun lapsi haluaa olla vain ja ainoastaan makaavassa asennossa sylissä. Siis pysty ei kelpaa tai huuto jatkuu, eikä meillä ole muita sidontaohjeita (liina siis lainassa neuvolasta). Toisekseen lapsi on sen verta kookas jo nyt, ettei tuo kanto oikeasti tunnu hyvältä kun sitä pitäisi sitten koko päivä tehdä.



Ap

Vierailija
2/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä vähän helpotti, kun poika rupesi pitämään päätään niin hyvin, että sain laitettua hänet hyppykiikkuun. Hän on syntymästääna sti kantanut itseään aika hyvin ja viihtynyt vain pystyasennossa, ei koskaan ole viihtynyt makuuasennossa, kantoliinassa, kantorepussa, sitterissä tms. Uniin tämä ei auttanut, mutta sain hänet hetkeksi pois sylistä (mikä tuntui melkein kun lomalta :p ).

Voisit myös kokeilla koliikkisitteriä/keinua. Jos se liike/tärinä pitäisi lapsesi tyytyväisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukiessani tekstiäsi tuli ensimmäisenä mieleen, että nyt kaikki mummot, kummit ja kaverit apuun edes silloin tällöin, että saat hengähtää. Huutavan lapsen kantaminen alkaa sattua todella ruumiillisesti ja psyykkisesti. Kenties mielessä pyörii epätoivoiset kysymykset, mikä minussa on vikana, kun lapsi ei tyynny. Ei ole ihme, jos synnytyksen jälkeinen masennuskin kolkuttelisi ovella, jos päivät on noin rankkoja.



Parikuiseen vauvaan et kokemukseni mukaan juurikaan voi unirytmeihin vaikuttaa. Neuvolassa kannattaa tietysti tsekata perusjutut: saako vauva riittävästi ravintoa, onko mahavaivoja, voisiko kyse olla allergiasta mikä huudattaa? (mikäli on, ja mikäli imetät, joutunet dieetille, jossa allergisoivaa ruoka-ainetta et itsekään saa nauttia, sillä niiden proteiinit kulkeutuvat äidinmaitoon). Joskus syytä ei löydy, ja vauva vain on poikkeuksellisen itkuinen. Tutkia silti tilanne kannattaa.



Hienoa on, että yöt sujuvat paremmin.



Kannattaisi myös miehen kanssa perusteellisesti jutella: nyt on tullut vauva kotiin ja muuttanut elämästänne aika paljon. Iltaisin isä voisi olla enemmän tukenasi ja karsia menoja ja harrastuksia, kunnes tilanne helpottaa. Joko kantaisi vauvaa tai sitten tekisi noita kotitöitä. Viime kädessä on miehenkin etu, jos saat levätä.



Ota uupumuksesi todesta ja pyydä apua läheisiltäsi, ennen kuin väsähdät ihan totaalisesti. Ja muista, että siivoukset ja muut sellaiset pintaseikat ovat tässä vaiheessa toissijaisia. Tärkeintä on perheesi jaksaminen ja hyvinvointi.

Vierailija
4/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

syömisessä ei ole tuota ongelmaa, koska kuukausi sitten punnituksessa oli jo 6-kiloinen, syntymäpaino siis oli 4 ja puoli kiloa, pituuttakin löytyy. Paino siis on noussut hyvin, ja paljon! Mahavaivoja on ollut mutta ne helpottivat Kuplastop-tipoilla. Tai ainakin kakka kulkee nykyisin. Joku aika sitten sekään ei vielä kulkenut, ei sitten mitenkään. Autossa tuo lapsi viihtyy, mutta päivisin tuo meidän auto on tietenkin miehen mukana töissä, eikä tuokaan oikein helpota, kun lapsi nukkuu onnellisesti tasan sen aikaa, kun auto liikkuu, herää aina jopa liikennevaloissa. eikä näillä bensahinnoilla oikein viitsisi ajeluttaa lasta turhaan ympyrää. Tosin välillä pakko, kun muuten ei uni tule. Joku ehdotti hyppykiikkua, missä tuollaisia myydään? Esikko siis kyseessä.

Vierailija
5/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiks viihdy sitterissäkään, auttaa joskus kun vuoraa sitterin lämpimällä peitolla eli tekee sellaisen pesän siitä.

Vierailija
6/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

alkuun oli helpompaa, kun myös isän syli kelpasi, mutta nyt alkaa olla se tilanne, että vain äidinkin syli kelpaa. Tällä hetkellä minä olen ainoa joka saa lasta edes hetkeksi nukkumaan. Nyt sain lapsen hetkeksi sänkyyn, on nukkunut jo vartin. Kauhulla odotan jo milloin huuto alkaa jälleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kokeillut vyöhyketerapiaa? meillä toimi se kun molemmat neitit olleet kätyisiä kun ei ole maha toiminut kunnolla. Terapeutti sanoi et jos joskus vielä tulee lapsia ja ovat itkuisia niin ei kannata väsyttää ittiä ja antaa vauvan kärsiä siitä kun itkee, vaan tuoda heti hierottavaksi. Yleensä vauvan itkuisuus on pienestä kiinni, tästä aiheesta oli vauvalehdessä, oiskohan ollu nyt tän vuoden touko tai kesäkuun numerossa. Kokeile ihmeessä tätä lempeää hoitomuotoa. Kysy vaikkapa neuvolasta alueesi vyöhyketerapeuttia, kuka hieroo pieniä vauvoja. Me saatiin tästä apua :)

Vierailija
8/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostin sateenvarjorattaat joissa lapsi oli puolimakaavassa asennossa ja näki koko ajan mitä teen, ripustin myös kaikenlaisia härpäkkeitä vaunuihin. Oli aika tyytyväinen. Päiväunet myös tuo puoli tuntia, sisällä oli vaunut joissa nukkui, joskus sain nitkutettua lisäaikaa päiväuniin heiluttamalla vaunuja. lattialla opetin olemaan vähitellen kaikenlaisten rapisevien kamojen keskellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli vähän vastaavanlaista, erona ainakin se, ettei lapsi öisinkään nukkunut hyvin vaan heräili tunnin välein tai useamminkin. Hienoa, että teillä edes yöunet sujuvat! Kannattaisiko ottaa päivärytmiin toinenkin vaunulenkki, jos vauva kerran siellä saa nukuttua paremmin? Me vaunuteltiin pitkään kaksi kertaa päivässä, koska vauva nukkui vain ja ainoastaan siellä. Ei se tietenkään järin kivaa aina ollut, kun jossain kaatosateessa vaunuja lykki mutta oli se parempi vaihtoehto kuin entistä väsyneempi vauva.



Meillä oli myös vatsavaivoja, ja myöhemmin löytyi allergioita. Kannattaisi mielestäni kyllä pyrkiä perusallergia- ja muihin tutkimuksiin, jos ei elämä ala helpottamaan. Vaikka voihan lapsi olla ihan perusterve, mutta muuten vähän vaativampi tapaus. Tämä meidän lapsemme on edelleen vähäuninen, hyvin temperamenttinen ja vaativa, vaikka onkin jo pian 6-vuotias.



Ja toivottavasti teiltä löytyy apuverkostoja! Miehellesi kannattaa kyllä puhua ihan ensiksi, hänetkin pitää saada mukaan vauvan hoitoon, jotta sinäkin jaksat. Ja löytyykö suvusta/lähipiiristä muita jotka voisivat auttaa? Me jäimme huutavan vauvan kanssa hyvin yksin, ja aika oli todella rankkaa koko perheelle.

Vierailija
10/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä onneksi mun vanhemmat ja miehen isä asuvat lähellä, miehen äiti on kuollut. Miehen sisarukset myös ovat olleet innoissaan auttamassa, että onneksi on paljon tukiverkkoa ympärillä. Heilläkin toki kaikilla alkoi työt nyt (jostai syystä melkein kaikki ovat opetusalalla), joten eivät tietenkään voi aina auttaa, ja onhan heillä omatkin elämänsä, mutta äitiäni näemme noin 3-5 kertaa viikossa. Milloin äitini tulee meille ja milloin me menemme sinne. Äitini onkin ollut korvaamaton tuki viime aikoina! Miehestä en verran, että nyt on jo enemmän kotona, silloin kun vauva oli pariviikkoinen ei miestä juurikaan edes näkynyt.



Voiko vauvalta ottaa jotain allergiatestejä? Ihan noin pieneltä? itse en ole kyllä mitään allergiaoireita huomannut, mutta noita on paljon suvussamme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
12/12 |
16.08.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

2kk ja nukkuu yöt. Mun vauvat on ainakin kaikki halunneet olla sylissä. Isän pitäisi osallistua kotitöihin enemmän, että saat olla sen vauvan kanssa, jos hänelle ei nyt isä kelpaa. Isän olisi ollut hyvä olla tiiviisti alusta saakka teidän kanssa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan viisi