Miksi teillä ei ole sama sukunimi vaikka olette naimisissa?
Kysymys siis niille, jotka naimisissa, mutta ei yhteistä sukunimeä.
Kommentit (36)
Mun nimi on osa mun identiteettiä. Ja sitä paitsi mä en ole kenenkään omaisuuttaa, vaan oma itsenäinen itseni.
Olen ollut ikäni sen niminen mitä olen, en ala nimeä muuttaamaan naimisiin menon takia. Sen lisäksi minulla on paljon harvinaisempi ja kauniimpi sukunimi kuin miehellä. En suin surminkaan halua sitä itselleni. Yritin markkinoida, että mies olisi ottanut minun sukunimeni mutta ei halunnut. Ja sekin on ihan ok.
Pidän omasta nimestäni, en halunnut sitä muuttaa ja miehelle oli ihan sama,joten...
miksi ihmeessä se pitäisi vaihtaa?
koska halusin säilyttää yhteyden omaan sukuuni ja nimi on kaunis ja harvinainen.
Käytössä yhdysnimi on kyllä ajoittain hankala, varsinkin asuinseudullani, koska jälkiosa on vaikea ruotsalaisperäinen. Joutuu tavailemaan aika usein :-)
miehen nimeä, en pidä siitä. En kirjoitusasusta, ääntämyksestä enkä halua ainakaan olla anopin kanssa samanniminen. Omastani tykkään, mutta mieheni ei edes harkinnut sitä, koska "naisten kuuluu vaihtaa" ja pitää omastaan.
Aika itsepäistä porukkaa.. vähän tyhmää myös omasta mielestäni.
En halunnut "liittyä mieheni sukuun" enkä tulla "mieheni omaisuudeksi". Olen toki isäni niminen (en siis äitini) mutta sille nyt ei voi mitään. Maailmaa ei voi muuttaa kerralla. Tämä riittää minulle. Halusin avioliiton, koska se on (oli ainkain 15 vuotta sitten vielä) parempi lapsille ja minullekin (juridisesti) mutta mitään muuta vanhaa kakkaa en halunnut. Olemme tasa-arvoisia ja meillä on omat nimemme.
joka muuten on kulkenut välillä myös naisten kautta.
En ole mieheni omaisuutta, eikä minulla ole tarvetta "merkitä" itseäni avioituneeksi eli jotenkin paremmaksi? myöskään yhdysnimellä.
enkä halunnut sitä toista kertaa tehdä. Tykkään nykyisestä sukunimestäni vaikka se onkin naitu (en siis erotessa vaihtanut tyttönimeen takaisin) ja lapsellakin on sama sukunimi kuin mulla. Jos nykyisen miehen kanssa saadaan lapsia, tulee ne mun nimelle (eli exän).
Olisi tuntunut jotenkin kummalliselta vaihtaa nimeä. Suhtaudun nimiin jotenkin aika tunteella ja nimenmuutos olisi tuntunut valtavalta muutokselta, jotenkin tuntunut tekevän minusta eri ihmisen (vaikka joo tietenkään eihän se käytännössä minua muuta, mutta kuitenkin). Naimisiinmeno ei mitenkään aloittanut meillä uutta elämänvaihetta (mentiin naimisiin ennemminkin juridisista syistä ja hyvin vähäeleisesti), joten olisi tuntunut kummalta ja vieraalta yhtäkkiä jotenkin olla toisenniminen siksi, että haluttiin tiettyjä oikeuksia, jotka naimisiin menemällä oli mahdollista saada.
Minun nimeni on minun nimeni, en halua sitä muuttaa siksi, että jotenkin tulisin osaksi miehen sukua.
Isoäitin oli onnekkaampi, sen miehellä oli sama sukunimi jo alunalkaen. Ja miehenikään ei halunnut vaihtaa nimeään.
Olen aikuinen ihminen, lähes 30-vuotta tämän nimisenä kulkenut. En keksi ainuttakaan hyvää syytä, miksi se pitäisi vaihtaa toiseen?
mut jotenkin outoa ja jopa "häiriintynyttä" on antaa lapsille exänsä nimi vaikka niiden isän nimikin on vaihtoehto.Joku ketjussa ilmoitti niin tekevänsä.
Mä tiedän myös naisia joiden nuorimmilla lapsilla on ex-miehen sukunimi vaikkei ne oo mitään sukua eikä edes koskaan tavannut.
kaikki naiset kilvan perustelee, miksi pitivät omansa. Miksi ei tarvitse perustella, miksi mies piti omansa? Mielestäni kysymyksessä ei esitetty näkökantaa et nainen, miksi et ottanut yhteistä nimeä...
Meillä yhteinen nimi, mies vaihtoi omansa.
nuoresta, mutta naimisiin menimme vasta kun olin nelikymppinen. Nuorena olisin ehkä voinut nimeni vaihtaa, mutta ajatuskin siitä naimisiin mennessä tuntui hassulta. En minäkään halunnut "liittyä miehen sukuun" vaikka miehen halusinkin.
Lapset on meillä isänsä nimellä. Sekään ei ole ollut hankalaa. Jos minun on pitänyt esitellä itseni lapsen äitinä, olen vain sanonut nimet sukunimien kera.
Sitä paitsi olin jo tehnyt työelämässä hieman "uraa" omalla nimelläni, ja uusi nimi olisi sekoittanut tätä.
naimisiinmenoa, ja katsoin etta on parempi pitaa sama sukunimi myos tasta syysta. Ei sinansa etta sukunimen vaihto olisi kamalasti kiinnostanut muutenkaan. En vain nae siihen minkaanlaista tarvetta.
Halusin säilyttää oman sukunimeni, koska tykkään siitä, mutta toisaalta halusin, että meillä on perheen yhteinen sukunimi. Miehellä on omaa nimeään kantava firma, joten hänelle olisi ollut hankalaa vaihtaa sukunimeään. Lisäksi mulle olis tullut siitä assosiaatio erääseen toiseen henkilöön, sukulaiseen.