Lue keskustelun säännöt.
Kuinka jaksaa masentuneen miehen kanssa?
14.08.2011 |
Kymmenen vuotta ollaan oltu yhdessä. On lapsia (nuorin alle vuoden) ja ne ovatkin ainoa asia, johon mieheni jaksaa paneutua.
Lapset on olleet yhteinen unelma ja siltä osin olemme hyvin onnellisia. Mutta. Koko perheen talous ja tulevaisuus lojuu sen tosiasian varassa, et miehen yliopisto-opinnot on aina vaan kesken. Ei voi haaveilla omasta kodista tai autosta. Koskaan ei ole ylimääräistä ja kamalasti menee energiaa pohtimiseen: kuinka selvitään?
Miehen kasvot ovat melkein aina synkät. Hän katsoo minuun surullisin tai ahdistunein silmin. Hänen panoksensa elämään tuntuu olevan lasten kanssa touhuaminen ja jossain määrin kotityöt. Itse käyn osa-aikaisesti töissä, jotta jotenkin pärjättäisiin ja osa-aikaisesti siksi jotta aikaa jäisi myös hänen opiskeluilleen. Mutta vaikka kuinka järjestän hänelle aikaa opiskelemiseen, ei hän käytä sitä.
Mies on pettynyt itseensä. Miettii kokoajan töihin menoa, mitä sitäkin on useita kertoja kokeiltu. Ollut hyväpalkkaisessa työssä, mutta tuolloin oli sitä mieltä, että omanarvontuntonsa riippuu koulutuksesta, jota hänellä ei ole.
Romanttinen ja kipinöivä parisuhde, joka meillä kymmenen vuotta sitten oli, on muisto vain. EN tunne itseäni rakastetuksi tai tärkeäksi, vaan kivijalaksi joka raahaa tätä kaikkea pääasiassa yksin. Seksielämä on harvojen (kylläkin hyvien) kertojen varassa, ehkä kerran kuukaudessa, joskus useammminkin, toisinaan harvemmin.
Haluaisin opiskella ja luoda jonkinlaista uraa itsekin, mutta mun on pakko jatkaa näin, jotta mies saisi "opiskeltua". Taas huomaan miettiväni, kuinka kauan tällaista jaksaa ja miksi väitän itselleni tämän olevan väliaikaista, kun selvää on ettei niin ole?
Rakastan häntä liikaa erotakseni.
Et sellanen umpikuja.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia tai neuvoja selviämiseen?
Kommentit (10)
sinä et jaksa loputtomiin raahata kivirekeä perässäsi. Miehen pitäisi nyt vaan jatkaa elämäänsä töitä tekemällä ja jättää nuo opiskeluhaaveet, jos hänellä ei ole resursseja suorittaa niitä loppuun. Minä elän masentuneen miehen kanssa ja voi sanoa, että tämä on aivan helvettiä, mies jättää kaikki raha-asiat hoitamatta, sairauteensa vedoten ja minun pitää koko ajan häntä vahtia.
mies järjestää kaikenlaisia ikäviä yllätyksiä ja epäilee minua ties mistä, eikä koskaan pyydä anteeksi niitä.En kauan enää jaksa tällaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, on se vittu kumma homma kun nykyään löytyy kaikenlaisia tollooja joilla pää laukeaa vähän väliä.
vitusti tollooja on löytynyt ennenkin, siitä vaan puhutaan nykyään enemmän.
Ei ole, on se vittu kumma homma kun nykyään löytyy kaikenlaisia tollooja joilla pää laukeaa vähän väliä.
vitusti tollooja on löytynyt ennenkin, siitä vaan puhutaan nykyään enemmän.
Päässä on vikaa ja paljon jos joku helvetin muka masennus tulee ja se rajoittaa elämää, masennusta ole olemasskaan kunhan vaan keksivät synonyymeja vaikealle sairaudelle.
Ei ole, on se vittu kumma homma kun nykyään löytyy kaikenlaisia tollooja joilla pää laukeaa vähän väliä.
vitusti tollooja on löytynyt ennenkin, siitä vaan puhutaan nykyään enemmän.
Päässä on vikaa ja paljon jos joku helvetin muka masennus tulee ja se rajoittaa elämää, masennusta ole olemasskaan kunhan vaan keksivät synonyymeja vaikealle sairaudelle.
jos vaihtoehtona on se, että käyt täällä jakamassa typeryyksiä. Ymmärrän, että purat omaa pahaaoloasi, mutta pitääkö se tehdä heikompaa "lyöden"? Ap pyytää apua ja sinä ärhentelet täysin asiattomasti, toivottavasti saat jostain apua ongelmiisi.
Jo se, että puhuu asiasta jonkun kanssa, auttaa. Lisäksi keskusteluapu ja lääkitys. Jos miehesi ei hoidata nyt itseään, on vaarana että sullekin iskee burn-out tai masennus.
Mulla oli hyvin samankaltaiset oireet opiskelujeni loppuvaiheessa. Opinnäytetyö tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Energiaa ja intoa ei riittänyt mihinkään. Elämänilo oli kadonnut. Itsetunto oli nollassa ja ikävät ajatukset velloivat päässä. Kaikki tuntui yhdentekevältä ja surkealta, vaikka kaikki olikin ulkoisesti ihan kunnossa. Lopulta kävimme tosi lähellä eroa. Tajusin, että jotain on tehtävä ja NÖYRRYIN menemään lääkärille. Lääkärikäynnin jälkeen alkoi hidas toipuminen. Siitä nyt 1½ vuotta ja alan tuntea itseni normaaliksi taas.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, on se vittu kumma homma kun nykyään löytyy kaikenlaisia tollooja joilla pää laukeaa vähän väliä.
vitusti tollooja on löytynyt ennenkin, siitä vaan puhutaan nykyään enemmän.
Päässä on vikaa ja paljon jos joku helvetin muka masennus tulee ja se rajoittaa elämää, masennusta ole olemasskaan kunhan vaan keksivät synonyymeja vaikealle sairaudelle.
jos vaihtoehtona on se, että käyt täällä jakamassa typeryyksiä. Ymmärrän, että purat omaa pahaaoloasi, mutta pitääkö se tehdä heikompaa "lyöden"? Ap pyytää apua ja sinä ärhentelet täysin asiattomasti, toivottavasti saat jostain apua ongelmiisi.
Jos on päässä vikaa niin kuuluu lääkäriin, ei aloittaja mikään poppamies ole että voi parantaa häiriintyneen pääsairaan omahoidollaan, mitä oikein kuvittelet??
minulla on myös herkästi masentuva mies, joka kuitenkin yrittää kovasti, haluaa parantua, syö masennuslääkkeitä ja on käynyt myös pariin otteeseen psykologilla. Terapia vaan ei jostain syystä hänellä ole onnistunut. On kuitenkin saanut valmistuttua ja hankittua itselleen työpaikan.Ajoittain vointi on kuitenkin huono ja nippa nappa jaksaa käydä töissä. Onneksi kuitenkin on myös parempia aikoja.
Mies on selvästi jumissa ja ainakin YTHS:n kautta saa lääkityksen ja lähetteen psykiatrille. Jos psykiatri arvioi miehen hyötyvän terapiasta, kela on velvollinen tukemaan sitä. Apua kannattaa hakea, myös masentuneiden omaisille on ryhmiä, jos tuntuu että itsellä alkaa kaatua maailma päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos määrittelee itsensä vain työnsä kautta. Ihminen on aivan muuta kuin mitä työtä tekee, onko akateeminen vai työn kautta ammattitaitonsa hankkinut. Tuo ei ole kovinkaan harvinainen vaiva, tuhannet ihmiset tarvitsevat vahvistusta minälleen tajutakseen mitä ovat.
Varsinkin jos omat vanhemmat ovat olleet hyvin suorituskeskeisiä, epäonnistumisen tunne voi olla murskaava jos voimavarat eivät riitä opsikeluun. Sairas ei jaksa opiskellä, hänen pitää toipua ja ymmärtää ensin ettei ole kunnossa. Pitää hoitaa itseään, tutustua omiin tunteisiinsa, mitä haluaa, mutta myös hyväksyä se, että on nyt huonossa kunnossa ja tarvitsee apua.
susoittelen lukemaan, ennenkuin kommentoi. Minä nimenomaan ehdotin lääkäriin menoa, tämä "delegoija" väittää masennusta keksityksi.
Ei ole, on se vittu kumma homma kun nykyään löytyy kaikenlaisia tollooja joilla pää laukeaa vähän väliä.