Lue keskustelun säännöt.
Turhauttaako muita monilapsisen perheen äitejä ekoja vauvojaan saavat ystävät?
12.08.2011 |
Minulla kaksi lasta (vanhin 6 v) ja monet samanikäiset ystävät saavat nyt ekoja lapsiaan. Tuntuu mukavalta, kun meillä on nyt ehkä enemmän yhteistä, mutta samalla tunnen itseni ulkopuoliseksi heidän jutuissaan. Yksi päivä esimerkiksi keskustelivat ihmeissään siitä, kuinka 6 viikon ikäinen herää 2 tunnin välein öisin ja että imetys ei ole aina hauskaa ja helppoa. Miettivät, voiko lapsen jättää 3 metrin päähän kahvilapöydästä kun sitten sen itkua ei ehkä kuule jne...
muistan itse miettineeni samanlaisia juttuja esioisen kanssa, mutta jotenkin en vaan jaksa heidän kanssaan jauhaa noita juttuja, jotka olen itse läpikäynyt vuosia sitten, vaikka tietyllä tavalla nautinkin neuvomisesta ja siitä, että tiedän enemmän perhe-elämästä kuin he. Tuntuu kuitenkin, että he eivät ymmärrä esimerkiksi, kuinka eri asia on 6-ja 3-vuotiaiden kanssa liikkuminen kuin yhden kantoliinassa tai vaunuissa kulkevan vauvan...
kohtalotovereita?
Kommentit (51)
En tajua miksi aina vertaisihmiset on juuri saman kokeneita. Kaikki on yksilöitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kyllä ainokaisten äidit.
Meillä kaksi koululaista ja luokkatovereina ainokaisia. Voi jeesus sitä säätämisen määrää näillä ainokaisilla!
että silloin kun mulla oli vauva, niin mun piti käydä ystävien luona jos halusin heitä nähdä ja kahviloissa yms. Minä olin se joka reissasin nyytin kanssa. Olin myös yh ja olin valvomisesta ihan sekaisin.
Nyt tuttavani ovat saaneet lapsia (heillä myös miehet) ja edelleen mun täytyy olla se, joka käyn heillä koska vauvan kanssa ei kuulemma voi lähteä mihinkään...
No, en minäkään jaksa adhd-taaperon kanssa enää kun kaikki kahvitteluaika menee lapsen vahtimiseen tuttavien design-huusholleissa!
mutta kyllä ainokaisten äidit.
Meillä kaksi koululaista ja luokkatovereina ainokaisia. Voi jeesus sitä säätämisen määrää näillä ainokaisilla!
mieltä ja meillä 4 lasta.
ap:lle, sulla on varmaan onneksi muitakin kavereita.
mua ärsyttää joskus kuunnella vertaisjuttuja, toiset kun jaksaa jauhaa lasten tekemisiä.
ystäväni ovat ystäviäni elämäntilanteesta riippumatta.
Musta on mahtavaa nähdä muutoksia ihmisissä, seurata, kuinka vauva muuttaa perheen dynamiikkaa ja arkea. On kiva jutella juuri niistä ystävälle sillä hetkellä tärkeistä asioista.
Kuten varmaan monilapsisen perheen äitinä tiedät, pikkulapsiaika menee nopeasti ohi ja kyllä ne sitten taas kiinnostuu muustakin maailmasta.
Vai eikö sua kuunnella? Musta olis kyllä surkeeta, jos ystävyydessä pitäisi aina vaan kuunnella toista eikä itse voisi kertoa elämästään mitään, ettei se ärsytä.
Mä en myöskään ymmärrä tota liikkumisjuttua? Selitätkö. Tai että mitä siitä pitäisi ymmärtää.
T: Kahden äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri sellainen äiti, joita inhoan.
Totta hemmetissä 3- ja 6-vuotiaiden kanssa on vaikeampi liikkua kuin vauvan ja yhden taaperon. Pitääkö taivuttaa rautalangasta??
Ja ap varmaankin tarkoittaa juuri teikäläisiä, jotka luulee keksineensä pyörän ekana maailmankaikkeudessa ja jotka sitten paasaa valaistumistaan niille, jotka on sotkeneet pyörän selässä jo monet räntäsäätkin.
Minulla on sellainen kaveripiiri, jossa kaikki osaavat pyöriä myös muiden kuin oman napansa ympärillä. Mielestäni on itsestäänselvää, että uusi äiti on innoissaan tai kauhuissaan uudesta roolistaan ja tottakai hän haluaa puhua lähinnä vauvoista ja niiden hoitamisesta. Tilitän parisuhdeongelmiani tms. sellaisille ystäville, jotka eivät juuri ole synnyttäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esimerkiksi tuon ketjun "Haluaisin mennä uimaan 10 kk vanhan lapseni kanssa".
Siis päivää. Jollakulla on aikaa pohtia, mikä on "oikea tapa" mennä uimaan!
Onko sulla siis vaikeuksia sisäistää, että ihmisten elämänvaiheet eivät mene samaa tahtia?
Onko nuo sinut oikeita ystäviä, joiden juttuja et kestä? Hanki uusia ystäviä sitten? Aika surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaiset turhauttaa kuin esimerkiksi tuon ketjun "Haluaisin mennä uimaan 10 kk vanhan lapseni kanssa".
Siis päivää. Jollakulla on aikaa pohtia, mikä on "oikea tapa" mennä uimaan!
Jaa. Olen vähän eri mieltä. Niin usein täällä av:lla tulee ilmi, että kanssauimareita kytätään ja heistä raportoidaan tänne alapääkarvoituksetkin... :D
Joo, ei siis mikään ihme, että lapsen kanssa ensikertaa uimaan meno alkaa jännittää ja haluaa toimia "oikein" :D
Itsellä neljä lasta 4-12 v. ja vauva-ajoista niin kauan et ei enää kiinnosta tippaakaan. Tai no kyllä mä varsinaisista vauvoista olen kiinnostunut mut ratasvertailut, nokkamukien ominaisuuksien pohtimiset ja oman ajan kaipaamiset ei enää nappaa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liikkuminen on paljon helpompaa kuin vauvan ja taaperon. Joten en minäkään täysin ymmärrä tuota liikkumisjuttua.
t. monen ja monenikäisen äiti
Totta hemmetissä 3- ja 6-vuotiaiden kanssa on vaikeampi liikkua kuin vauvan ja yhden taaperon. Pitääkö taivuttaa rautalangasta??
Totta hemmetissä 3- ja 6-vuotiaiden kanssa on vaikeampi liikkua kuin vauvan ja yhden taaperon. Pitääkö taivuttaa rautalangasta??
Kun minäkään en ymmärrä. 3- ja 6-vuotiaiden kanssahan on helpompi liikkua, kun he jo kävelevät itse perässä, ei tarvi nostella, kannella, ei temppuilla vaunujen kanssa ovien kanssa, he jo ymmärtävät puhetta, kun sanotaan, että nyt mennään tänne päin.
Kun liikkuminen on oikeasti helpompaa, niin voisiko joku nyt kertoa, että miksi se helpompi onkin nyt tällä kertaa vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että liikkuu vauvan ja taaperon kanssa? Panee vaunuihin ja menoksi. Siinä ei ole VAIKEUDEN HÄIVÄÄKÄÄN!
Meillä monia kaveriperheitä joilla ihan pieni esikoisvauva ja itellämme jo koululainen ja leikki-ikäinen.
En mä kyllä silti ajattele tietäväni perhe-elämästä yhtään enempää kuin hekään tai lastenhoidosta. Kokemusta mulla toki on omista lapsista, mutta nimenomaan omista lapsista jao masta perheestä. Sen opin hirmu nopeasti oman ekan vauvan kanssa, että jokainen perhe ja jokainen vauva on oma tapauksensa ja kukin tavallaan .Oikeita tyylejä ja tapoja on monia ja omani ei ole ainoa oikea, eikä kavereidenkaan tyylit ole omaani oikeampia, tai väärempiä.
Omille kaverille kerron pyydettäessä oman näkökulmani ja kokemukseni, mutta hirmu paljon tuon esiin että kannattaa toimmia sen oman äidinvaiston mukaan, ei mun vinkin, anopin, muun suvun tai neuvolantädin ohjetta orjallisesti noudattaen.
Ne tuoreet äidithän tarttee empatiaa ja hyväksyntää, tukea sille että ovat upeita, parhaita mahdollisia äitejä vauvoilleen ja luvan sille että välillä saa väsyttää tai turhauttaa ja silti on ihan hyvä äiti. Millainen ystävä ja kaveri mä olisin jos en tukisi ja tsemppaisi vaan turhautuneena kummastelisin? Tietenkään en esim. tukisi jättämään lasta 3 metrin päähän kahvilassa, mutta voisin silti ymmärtää ajatuksen ja tunteen ja sitten kommentoida ystävällisen humoristisesti jotain sellaista että ystävä tajuaa etten oleta hänen tuollaista tosissaan edes miettivänsä. Jo se viesti etten tuollaista ajatusta tosiasiallsiena toimintaideana ota, viestittää että ei ole hyvä idea mielestäni oikeasti toteuttaa, ei se muuta taivastelua tai ihmettelyä kaipaa ja viesti silti menee perille.
Mun kaverit kyllä on nähny niin paljon meidän lapsia että tietää mitä kahvilareissu kera heidän tarkoittaisi: isompi osallistuu ja kommentoi joka keskustelunpätkänkin ja pienempi ei pysy pöydässä, vaan minun on keskityttävä pitämään hänen huomionsa esim. kirjassa, lelussa jne. Eli käytännössä mun kaveri saisi sillä keinoin kahvilaan mun esikoisen innokkaaksi juttuseurakseen :D
ystävänä, kun odotin ja sain esikoisen ja ainokaiseni. Jaksoi aina kuunnella ja kertoa vastaukset tyhmiinkin kysymyksiini:) Ja toki taas toisin päin, minä olen kiinnostunut hänen asioistaan ja perheestään.
Ei todellisen ystävän kanssa tarvitse olla samassa lapsi-vaiheessa:)
sitten pitäisi olla, kun ei siinäkään ole vaikeuden häivääkään.
Ottamatta muuhun kantaa. Minulla oli esikoisena vauva, joka oli hyvin itkuinen ja suuritarpeinen. Ja kyllä liikkuminen nyt 4- ja 2-vuotiaiden kanssa on niiiiin paljon helpompaa kuin silloin yhden vauvan.
Asiat eivät aina kaikilla mene niin kuin itsellä, ja joka vaiheessa on omat haasteensa, mutta esimerkkinä vain tuo. Minusta on paljon helpompaa nyt näiden kanssa kuin vauvan, joka huusi ensimmäiset kuukaudet, eikä viihtynyt missään.
pienet on murheesi. Kirjoittele hei uudestaan kun lapsesi ovat aikuisia ;)