Törkeimmät kokemukset työhaastatteluista pinoon, kiitos

ihan koko maan alueelta, ja törkeimpiä ovat minusta ne, jotka kutsuvat satojen kilometrien päähän "haastatteluun", vaikka jo haastattelun alussa tulee epäsuorasti ilmi, että heillä on jo sopiva henkilö mielessä, ja lain mukaan on vain ollut pakko laittaa avoin haku. Pahimmillaan haastattelu on kestänyt kymmenen minuuttia, jonka aikana on selattu papereita, puhuttu säästä ja kysytty, että mitenkä satuin hakemaan paikkaa. Ja kiitoshei.

Miksi pitää kiusata ja kutsua kaukana asuva hakija, kun luultavasti lähempänäkin olisi mahdollisia? Eivät nuo reissut mitään halpoja ole, ja jos työpaikkaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus, niin kustannuksen voisi sietää.

Tämä on julkishallinnollisten työnantajien ongelma. Jos haen paikkaa kaupungilta, kunnalta tai valtiolta, yritän edes jotenkin urkkia, kuinka avointa tointa hoidetaan sillä hetkellä. Aika usein minulle on rohkeasti sanottu, että tehtävää hoitaa sijainen, joka mahdollisesti hakee paikkaa. Sen suoremmin asiaa ei kaiketi voi säädöksistä johtuen sanoa. Mutta minäkin olen ollut mukana kuvailemasi kaltaisisa turhissa tilaisuuksissa. Pahin niistä oli Oulussa, jonne matkustin Turusta.

Surullinen tapaus oli myös erään lounaissuomalaisen seurakunnan tiedottajan työ. Rekrytointiin oli ostettu palveluita alueelliselta mediavaikuttajalta. Keskustelin sekä kyseisen kirkkoherran että tuon mediapellen kanssa puhelimessa hakemuksen kirjoitusvaiheessa. Kirkkoherralla vaikutti olevan asiat hallinnassa, mutta tuo konsultti keskittyi puhelussaan lähinnä ylläpitämään jotakin kummallista, riehakasta meininkiä. Toimitin huolellisesti viimeistellyn hakemukseni, mutten päässyt edes haastatteluun. Sittemmin sain kuulla, että valinta oli mennyt pahasti pieleen. Olin niinkin tympääntynyt saamastani kohtelusta, että mainitsin sittemmin kuulemistani asioista tuolle kirkkoherralle arkkipiispan kuullen.

Kun olen työtön työnhakija, lähden toisinaan haastatteluun ihan matkailun vuoksi. Myös silloin, kun kutsuja maksaa matkakorvauksen.



Oikein mielelläni käyn haastattelussa varsinkin silloin, kun työpaikkakunnalla asuu joku kaveri tai sukulainen, eli on hyvä kyläpaikka.



Tavallisesti kuitenkin kysyn ensin, onko siihen paikkaan jo etukäteen tiedossa sekä sopiva että pätevä, eli ihan täysiä hukkareissuja en enää mielelläni tee.



Eipä tule mieleen aivan omituisia kysymyksiä, vaikka pitkän ja värikkään työnhakuhistoriani aikana olen kymmenissä haastatteluissa käynyt.

Piti nousta seisomaan ja pyörähtää, huh huh!!!

Siis sitä, että sieltä saattaa tulla suusta mitä tahansa. Kuinka moni tietää, että joukossa on erittäin paljon ihan tehtäväänsä ammattitaidottomia? Mm. eräässä lapsen harrastuksessa oli puolipäiväisenä ohjaaja, joka työttömäksi jäätyään saikin töitä työvoimaneuvojana... Taustalla koulutusta yo:n verran ja kokemusta lasten ohjaamisesta.

Ihmisenä kyllä erittäin ahkera ja aikaansaava, työvoimaneuvojana en tiedä.

Alettiin kysellä millaisesta perheestä tulen, ja mikä on isäni ja äitini ammatti, haluanko tehdä lapsia ja montako, ja alettiin tytötellä, ties mitä, en muistakaan enää. :) En saanut paikkaa ja ilmoitin jo haastattelussa, että nämä ei ole nyt korrekteja kysymyksiä, ja en aio vastata, kun eivät liity työhön mitenkään, enkä halua edes tulla teille töihin tämän perusteella. :D



Toisessa paikassa (miesvaltainen, ja olen nainen) hihiteltiin ja kurkittiin nurkan takaa, ja pyydettiin kokeeks keittään kahvit (asiantuntijahommia, ei mitään kahvinkeittoa hain). Ilmoitin, että keittäkää itse kahvinne, ja jos maksatte sen ja sen verran, niin voin mä välillä kahvitkin keittää, ja kurkin sitte takasin sieltä nurkan takaa piruuttani irvistellen. Olisin saanut paikan haluamallani palkalla, mut en huolinut... :D



Muuten on ollut asiallisia haastatteluita.

opiskelun ohelle osa-aikatöitä k-kaupan kassalta.



Haastattelu alkoi sillä, että rekrytointifirman haastattelija kerskui saaneensa yli 200 hakemusta näitä viittä "kassatytön" (hakemuksessa termi oli luonnollisesti sukupuolineutraali, mutta haastattelijan toimeksiannossa luki nimenomaan kassaTYTTÖ) paikkaa varten ja päivitteli sitä, kuinka hakijoita tämäntyyppisiin hommiin tulee nykyään ovista ja ikkunoista.



Tästä jatkettiin sujuvasti yli puolitoistatuntiseen haastatteluun, jossa käytiin läpi persoonani vahvuuksia ja heikkouksia, tavoitteitani ja saavutuksiani elämässä, työmotivaatiotani ja motiiviani hakea paikkaa jne. Tunnin kohdalla pokka alkoi pettää. Suhteessa siihen, että hain kymmentä viikkotuntia lähimarketin kassalla ja hyllyttäjänä, haastattelu oli täysin naurettavaa liioittelua.



En saanut töitä, mutta oli kyllä harvinaisen huvittava kokemus.

miten pitäisi suhtautua siihen, kun ensimmäiseksi kysytään, ottaisitko kahvia?

Vähän vaivautunut olo tulee siitä, kun ihan asiaahan siinä ollaan tultu puhumaan eikä kaverillisesti kuulumisia vaihtamaan.. toisaalta se kahvittelu vois keventää tunnelmaa ja tehdä tuttavallisemman vaikutuksen.. Muutamassa tällaisessa haastattelussa olen ollut, kahvit aina ottanut. Nyt olen yhdestä niissä töissä.

ja jos muutkin juo.

Työhaastattelussa oli kaksi miespuolista johtajaa,

minun piti nousta seisomaan ja pyörähtää kesken haastattelun. Näin saatiin selville olenko myös muodollisesti pätevä.

ensimmäinen haastattelija sanoi että hän tarvitsee jonkun joka tekisi "nämä naisten työt" (yleinen toimistosihteerin paikka oli tarjolla). Sanoin siihen että mielestäni ei ole erikseen naisten ja miesten töitä ja mies meni vähän hämilleen. Nooo, sitten seuraava haastattelija olikin koko paikan toimitusjohtaja joka terotti että kahvihuoneessa olevat keksit on tarkoitettu vain asiakastilaisuuksiin. Pahin haastattelijoista oli eläkeikää lähestyvä naisimmeinen joka naksutteli kitalakeaan ja sanoi jotain "sepä ikävää" kun en ollut opiskeluaikoina ollut aktiivinen osakuntatoiminnassa. No mikäs siinä, mutta ei enää kauheasti homma kiinnostanut siinä vaiheessa kun sanoivat että potkivat minut pihalle joka tapuksessa heti kun löytävät jonkun joka osaa venäjää. Pointsit rehellisyydestä.

Työhaastattelussa oli kaksi miespuolista johtajaa,

minun piti nousta seisomaan ja pyörähtää kesken haastattelun. Näin saatiin selville olenko myös muodollisesti pätevä.

Ei kyllä naurattaisi minua pätkääkään, nöyryyttäisi kylläkin. Enkä ole edes yleensä kai mikään tosikko.

Voiko tuo olla tottakaan? Ja ihanko työnhakija teki mitä käskettiin?

Siis sitä, että sieltä saattaa tulla suusta mitä tahansa. Kuinka moni tietää, että joukossa on erittäin paljon ihan tehtäväänsä ammattitaidottomia? Mm. eräässä lapsen harrastuksessa oli puolipäiväisenä ohjaaja, joka työttömäksi jäätyään saikin töitä työvoimaneuvojana... Taustalla koulutusta yo:n verran ja kokemusta lasten ohjaamisesta.

Ihmisenä kyllä erittäin ahkera ja aikaansaava, työvoimaneuvojana en tiedä.

Tarkoitan, että olettaisi saavansa ammatilaisen neuvoja ja ohjausta omissa ura-asioissa työvoimatoimistossa.

Veikkaan kyllä, että emme puhu samasta henkilöstä, koska työvoimaneuvojia on tässä maassa pilvin pimein.

Miksi pitää kiusata ja kutsua kaukana asuva hakija, kun luultavasti lähempänäkin olisi mahdollisia? Eivät nuo reissut mitään halpoja ole, ja jos työpaikkaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus, niin kustannuksen voisi sietää.

Alkon työhaastattelu oli oudoin ikinä. Haastattelija oli 3kymppinen lihava, katkera vanhapiika. Tyyppi ei hymyillyt kertaakaan, asenne oli välinpitämätön ja ylimielinen. Huh huh! Mistä näitä löytyy? Alkossa on näköjään kiukkuisia työntekijöitä.

Lähemmäs jokapaikassa tartuttu nuoreen ikään (muka jään kumminkin äitiyslomalle) ja siihen ettei ole työkokemusta sitä 5-10v. (Haloo, miten 22 -vuotiaalla voi edes olla niin montaa vuotta??) Ehkä kumminkin oudointa oli se kun kysyttiin vapaa-ajasta nii. Mainitsin gootteilun, kuntosalin ja videopelaamisen ja sen takia sitten torjuttiin. Ensi kerralla valehtelen etten harrasta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Hain opettajan virkaa eräästä kunnasta, ja päästäkseni työhaastatteluun, piti minun ottaa sen hetkisestä työstä vapaata ja matkustaa bussilla ja junalla yhteensä kaksi tuntia. Kun tulin paikalle, sain odotella melkoisen kauan, ennen kuin rehtori suvaitsi ottaa minut vastaan reilusti myöhässä. Hän viittasi minut istumaan työpöytäänsä vastapäätä ja totesi lyhyesti, että kerro itsestäsi. Minä sitten yritin jotain työn kannalta oleellista kertoa, mutta rehtori selaili papereitaan eikä yhtään kuunnellut, joten lopetin melko lyhyeen. Rehtori hätkähti ja kysyi, olisiko minulla jotain kysyttävää. No, olihan minulla. Kysyin heti, onko tätä virkaa hoitanut jo joku tai onko koulussa tuntiopettaja, joka on vahvoilla virkaan. Näinhän tietysti oli. Minä sain sitten olla se tilastohakija, jotta valinta olisi pätevä. Haastattelu päättyi sitten tähän, kestiköhän jopa viisi minuuttia.

Näitä riittää opetusalalla. Kyllä vituttaa ajaa 100 kilometrin päähän, kun paikka onkin jo täytetty. Jos asiasta tiedustelee etukäteen, mitään ei myönnetä: "avoimesti on paikka haussa, kannattaa hakea". Opehuoneessa olen monesti todistanut, kuinka rehtori suureen ääneen julistaa, että sijaisuus on pakko laittaa julkiseen hakuun, mutta "totta kai se paikka on Maija sun " (työskentelee koulussa määräaikaisena).

Tuossa kolme vuotta sitten oli määräaikainen työsuhde päättymässä, ja sieltä saamani suosittelijan avulla pääsin työhaastatteluun erääseen Etelä-Pohjalaiseen rekrytointifirmaan, joka haki myyntiassistenttia. Paikalla oli nuorehko rekrytoijanainen, joka aluksi haastatteli minua. Myöhässä paikalle saapui firman omistaja, keski-ikäinen mies. Omistaja oli todella töykeä ja alentava. Sanoi ottaneensa minut haastatteluun vain siksi, että tunsi suosittelijani, palkkatoiveeni oli kuulemma liian suuri. Palkkatoiveeni ei todellakaan ollut tradenomin palkaksi suuri, vaan täysin normaali.

Kyseli, miten olin päässyt nykyiseen työhöni, kun kilpailu on kuitenkin kovaa, eli siis ihmetteli, miten minä olen voinut tuohon työhön päästä! Aivan kuin olisin ollut jotakin pohjasakkaa.

Sitten hän totesi, että miten nuo ylityöt oikein minulta onnistuvat, kun nykyisessä paikassa kuulemma kaikki laittavat pillit pussiin neljältä! Tämäkään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta, mutta näin hän vain tuumasi. 

Sitten hän vielä sanoi, että assistentin tulisi olla joka päivä tavoitettavissa puhelimitse ennen ja jälkeen työajan. Haastattelun perusteella voin sanoa, että olisi varmasti piinannut joka päivä aamulla ja illalla turhista jutuista. On eri asia soittaa, kun on oikeasti sille tarve, mutta on kyllä huonoa töiden organisointia, jos pitää joka aamu olla vastaamassa puhelimeen seitsemältä tai kesken Zumbatunnin iltaisin. Ja vielä sillä ala-arvoisella palkalla, mitä hän olisi työstä todennäköisesti tarjonnut.

Naisrekrytoija oli muistaakseni hiljaa haastattelun ajan, käy häntä sääliksi. Toivottavasti on päässyt parempaan firmaan töihin, pois tuollaisen omaa egoaan muiden kustannuksella pönkittävän ihmisen alaisuudesta. 

Työhaastattelussa minua jututtaneella miehellä oli edessään päivitetty cv:ni ja hakemukseni. Hän ruoti työhistoriani jokaisen vaiheen, valitteli kuinka minulla ei ollut 10 vuoden työkokemusta alalta (kuinka korkeakoulut käyneellä, alle 30-vuotiaalla tämä olisi edes mahdollista!?) ja jankkasi syytä miksi osa työsuhteista oli esim. 2 vuotta eikä ajasta ikuisuuteen. Muuten ihan ymmärrettävää kysyä, mutta olin tämän asian selittänyt jo kolmesti hänelle... (määräaikainen sijaisuus yhdessä paikassa ja toisessa olisi vaadittu muuttamaan 500 km päähän).

Mies puhui todella ylimielisesti ja käyttäytyi kuin jokainen vastaukseni olisi vale. Olin ilmoittanut suosittelijakseni erään alueella tunnetun esimiesasemassa työskentelevän henkilön joka sillä hetkellä sattui olemaan töissä yrityksessä johon hain töitä. Haastattelija ei ollut vaivautunut edes kysymään suosittelijalta soveltuisinko työtehtävään.

Haastattelija ylisti työpaikkaansa ja luennoi liikevaihdosta. Kerkesi verbaalisen onanointinsa lomassa myös mollaamaan aiempia työpaikkoja naureskeli kuinka vähäisiä tekijöitä ne kokoluokaltaan ovat. Taisi olla viimeisimpiä sanojani haastattelussa kun mainitsin "Niin, ei se Yle tietenkään koko kansaa työllistä, mutta rohkenisin nostaa sen kuitenkin melko isojen ja tunnettujen organisaatioiden luokkaan..."

Haastattelija oli kutsunut minut paikalle ainoastaan purkaakseen omaa henkistä pahoinvointiaan ja pönkittääkseen egoaan. Sen haastattelun tulos oli selvillä jo ensimmäisen minuutin aikana ja eipä hirveästi innostanut ajatus kyseisestä tärkeilevästä pösilöstä esimiehenä.

Juu kaksi kertaa ollut erittäin oudossa haastattelussa. Toisessa toinen haastattelija oli 30 minuuttia myöhässä ja esitti kiinnostunutta, kun vihdoin pääsi tähän veetuiluhaastatteluun mukaan. Toinen niistä kyseli asiattomia kysymyksiä pilke silmäkulmassa (luojan kiitos en päässyt sinne) ja toisessa tää pimatsu oli ihan ei kiinnosta- asenteella alusta asti, puhu puoli tuntia röyhkeenä puhelimeensa ja vaikutti sitten loppuhaastattelun lähinnä sellaiselta, että ei kiinnosta siltikään. Haastateltavan työkokemus ei siis ratkaise näissä. Työpaikalla oli selkee ulkonäkökoodi. Kaikilla samanväriset hiuksetkin. Aika hemmetin creepy mesta. 🤣 Sitten tää puhelu mihin hänen muka oli pakko vastata ei oikeesti ollut niin tärkeä etteikö tää neiti täydellisyys olis voinu lykätä puhelua mun takiani. En todellakaan poistunut tilasta siksi aikaa, koska hän käyttäytyi tosi epäasiallisesti minua kohtaan muutenkin. Potut pottuina. Hyvä etten tullut valituksi sinnekään. Liekö tarkoitus!

Hain töihin ja paikalle oli kutsuttu useampi henkilö haastatteluun. Pomo oli kuitenkin mieluummin lähtenyt sählytreeneihin ja oli jättänyt haastattelijoille lomakkeet jotka täytimme ja palautimme assistentille ja lähdimme kotiin. En tullut valituksi kyseiseen työpaikkaan.

Vierailija kirjoitti:

miten pitäisi suhtautua siihen, kun ensimmäiseksi kysytään, ottaisitko kahvia?

Vähän vaivautunut olo tulee siitä, kun ihan asiaahan siinä ollaan tultu puhumaan eikä kaverillisesti kuulumisia vaihtamaan.. toisaalta se kahvittelu vois keventää tunnelmaa ja tehdä tuttavallisemman vaikutuksen.. Muutamassa tällaisessa haastattelussa olen ollut, kahvit aina ottanut. Nyt olen yhdestä niissä töissä.

ja jos muutkin juo.

Sitä on vaikea tietää etukäteen.