Törkeimmät kokemukset työhaastatteluista pinoon, kiitos

eräs firma haki ihan perustyöhön (toimistoon) tekijää konsulttifirman, hyvin tunnetun sellaisen, avulla. Minut valittiin niiden joukkoon jotka tekivät n. 4 tunnin testin jossa mm. jatkettiin lauseuta, numerosarjoja, kuvia jne. sekä kerrottiin mitä omasta mielestä missäkin musteläiskässä näkyy.

Ilmeisesti näin musteläiskissä firmaa kiinnostavia asioita sillä pääsin tälläisen hieman alle kolmekymppisen rehvakkaan pukupellen eli konsultin haastatteluun. Käyttäytymisensä perusteella hän omisti maailman tai ainakin hallinoi sitä ;-)

Hän kyseli kaikenlaista, osin henkilökohtaisiakin joihin ympäripyörästi vastailin. Sitten hän kysyi onko minulla mielestäni hyvä itsetunto. Kerroin, että mielestäni minulla on kohtalaisen hyvä itsetunto jolloin tämä konsultti käytti suunnattomasti aikaa vakuutteluun, että saisi kyllä minut itkemään mikäli vaan haluaisi. Ja hänestä se olisi helppoa... Aha? Vai niin, no saavutus kai sekin olisi ollut? Mitkähän arvot tällä yrityksellä olisi ollut?

Konsulteilla, etenkin nimekkäissä kv. firmoissa, on kyllä omassa työssään sellaiset oltavat, että itkukaan ei liene kaukana. Ehkä halusi vain laittaa hieman vahinkoa kiertämään?

Uskomatonta psykososiaalisen osaamisen puutetta, mutta sitä ei kai konsulteilta (ainakaan liikkeenjohdon konsulteilta) edellytetäkään. Ihmettelen kyllä miksi ei. Ihmisiähän firmojen johtajatkin ovat.

Minulta kysyttiin, miksen asu yhdessä miesystäväni kanssa ja miksi minulla ei ole lapsia vaikka olen jo 30-vuotias. Kysyttiin, tupakoinko ja kun vastasin kieltävästi selitettiin perinpohjin tupakkapaikan sijainti ja käytännöt tupakoinnissa. Matkustushalukkuudesta kysyttiin monessa kysymyksessä eri tavoilla ja aina vastasin, ettei se ole ongelma.



Tuli hieman väärä kuva työnantajasta: kymmenen vuotta olen ollut töissä ja työmatkoja ei ole edes kerran vuodessa, nekin vapaaehtoisia. Tupakointi on täysin vapaata. Ennen ja jälkeeni palkattiin paljon 25-35-vuotiaita lapsettomia naisia, joiden äitiyslomia ei ole koskaan sanallakaan harmiteltu. Työnantaja hoitaa erittäin mallikkaasti velvoitteensa ja yksityisyydensuojaa kunnioitetaan joskus liikaakin.

Hain joskus vastavalmistuneena tiedottajaksi pikkufirmaan, jonka pääkonttori oli Ruotsissa, mutta työ Suomen sivukonttorissa. Haastattelija oli jotenkin oudonoloinen keski-ikäinen mies. Ihan oikeutetusti hän kysyi ruotsinkielentaidostani ja kysyi, josko voisimme vaihtaa kieltä. Juttelimme sitten niitä näitä.Keskutelu meni mielestäni ihan ok, muttei täysin nappiin. Mies sitten siihen loppuun kommentoi ruotsiksi, että ehkä sinun kannattaisi ottaa ruotsalainen poikaystävä, niin saisit enemmän treenattua kielitaitoasi. Tapa, jolla mies sen sanoi oli aika iljettävä, vaikkei se tässä kuulosta niin oudolta. Lisäksi tähän "tiedottajan" työhön, johon haettiin akateemista, olisi kuulunut myös miehen henkilökohtaisen assarin duunit. En duunia saanut ja hyvä niin, koska sain heti perään paljon paremman duunin.



Toisella kerralla hain viestintäpäälliköksi eräälle puhelinoperaattorille. Työ vaikutti ihan kivalle, ja kun sitä minulle tarjottiin, vastasin puhelimitse myöntävästi. Työsopparin allekirjoitus piti olla parin päivän päästä. Tuona aikana julkisuuteen tuli kuitenkin firmasta tietoa, joka vei täysin fiilikset talosta. Koin, etten halunnut taloon, jossa työntekijöitä kohdeltiin väärin. Samalla minulle tarjottiin hyvämaineisesta talosta toista tehtävää. Tehtävä ei ollut päällikkötasoinen, mutta mieluummin menin hyvään taloon asiantuntijatehtäviin.



Ilmoitin sitten ensimmäiseen paikkaan, että valitettavasti en tulekaan. HR ihmiseltä paloi käämit ja hän alkoi vihoissaan haukkua minua. Sanoi, että tuhlasin haastattelussa johdon aikaa. No, haastattelu kyllä oli ennen kuin minut valittiin. Myöhemmin HR-tyyppi soitti perään ja nyt uhkailun sijaan yritti maanitella korkeammalla palkalla. Arvannette, että olin aika vakuuttunut, että kieltävä päätökseni oli oikea.



Kolmannessa haastattelussa haettiin viestintäasiantuntijaa tiimiin, joka koostui miespuolisista insinööreistä. Pomo sanoi, että tarvitsevat myös jonkun, joka toimii pojille äitinä. Ja että ei hänkään tajua mitään näin teknisistä projekteista. Otin duunin vastaan, koska kyseessä oli hyvä talo, mutta vaihdoin muutaman kuukauden sisään toiselle osastolle.



Neljännessä haastattelussa koko projekti oli oikeasti aika kiikun kaakun. Tämä selvisi vasta työsopparista, josta pystyi lukemaan, että paikka on määräaikainen, mutta yllättäen saattaa loppua välittömästi, jos rahoitusta ei löydy. Vaisto sanoi, ettei paikkaa kannata ottaa vastaan. En ottanut, ja seuraavalla viikolla hakuun tuli unelmapaikkani. Sain sen, ja olen ollut tyytyväisenä duunissani jo neljä vuotta.



Vastavalmistuneena muuten sain aika outoja neuvoja työkkärin neuvojalta. Ei ollut varsinainen työhaastattelu kuitenkaan. Sanoin, että valtiotieteilijänä haluaisin valtiolle töihin. Siihen neuvoja kommentoi, että kannattaako nyt kuitenkaan. "Kyllähän sulla olis ulkonäköä ihan yksityisellekin sektorille". :)

Hain toimistotyötä.

Työhaastattelussa oli kaksi miespuolista johtajaa,

minun piti nousta seisomaan ja pyörähtää kesken haastattelun. Näin saatiin selville olenko myös muodollisesti pätevä.



Kysyttiin myös aionko hankkia lapsia.



Olen yhä samassa firmassa töissä ja kolmatta kertaa äitiyslomalla.

Siis sitä, että sieltä saattaa tulla suusta mitä tahansa. Kuinka moni tietää, että joukossa on erittäin paljon ihan tehtäväänsä ammattitaidottomia? Mm. eräässä lapsen harrastuksessa oli puolipäiväisenä ohjaaja, joka työttömäksi jäätyään saikin töitä työvoimaneuvojana... Taustalla koulutusta yo:n verran ja kokemusta lasten ohjaamisesta.

Huomasin, että puhelinhaastattelupaikassa oli avoimena toimistotyöntekijän paikka. Kuvauksen mukaan postitusta, puhelimeen vastaamista, aikojen varaamista jne.



Paikalle saapuessani jutustelin ko. työtä tekevän ihmisen kanssa ja ymmärsin hänen vastauksistaan, ettei hän mihinkään siitä ole lähdössä. Tyyppi meni myös aivan hämilleen. Kun aikani haastatteluun tuli, niin haastattelija kysyi heti ensimmäisenä: mitäs mieltä olet puhelinmyynnistä, luuletko, että voisit olla siinä hyvä?



Käytännössä siis huijasivat haastatteluun ihmisiä houkuttelevalla ilmoituksella...

Pomo oli sitä mieltä että työthän alkavat sitten kuudelta ja päättyvät joskus iltapäivällä. Kun ihmettelin ilmoituksessa ollutta aikaa 9-14 niin tokaistiin että "joo se on semmonen viiteaika eikä minkään minuutin päälle"................

Hain pienestä kunnasta useampaa opettajan paikkaa, ja haastattelijoita oli paikalla kuuden tiukannäköisen tyypin raati koulutoimenjohtajasta rehtoreihin. Yksi täti kysyi jossain vaiheessa, että "Mitäs Anne sinun kolmasluokkalaisesi sanoisivat sinusta, millainen ope se Anne on?". Vastasin rauhallisesti, että nimeni on Pirjo, ja opetin ensimmäistä luokkaa, mikä oli tullut esiin aiemmin haastattelun aikana. Täti ei siis ollut vaivautunut kuuntelemaan ollenkaan, kuka haastateltavista oli kyseessä... Mietin, tekikö tuon tahallaan ja kokeili, miten reagoisin tilanteeseen, mutta en usko, kun meni ihan punaiseksi ja alkoi vimmatusti selata papereitaan.

erääseen suomalaiseen kuuluisaan kynttilävarastoon töihin muutama vuosi sitten,jossa kuiva vanhempi mies oli enemmän kiinnostunut kotiasioistani kuin ansioluettelosta.



Olin silloin yh,ja työ olisi ollut vuorotyötä,joten haastattelu kääntyikin jankkaamiseen siitä,pääsenkö töihin myöskin illalla,minulla kun on lapsia.



Lopulta hermostuin ja tuhahdin äijälle että tälläisiä kysymyksiäkö te kyselette myös mieshakijoilta? Siihen loppu se haastattelu.

miten pitäisi suhtautua siihen, kun ensimmäiseksi kysytään, ottaisitko kahvia?



Vähän vaivautunut olo tulee siitä, kun ihan asiaahan siinä ollaan tultu puhumaan eikä kaverillisesti kuulumisia vaihtamaan.. toisaalta se kahvittelu vois keventää tunnelmaa ja tehdä tuttavallisemman vaikutuksen.. Muutamassa tällaisessa haastattelussa olen ollut, kahvit aina ottanut. Nyt olen yhdestä niissä töissä.



Mutta noista haastattelukokemuksista muutoin, monessa olen käynyt, ja ainoastaan yhdestä jäi p-skan maku suuhun.. siinäkin kahvi tarjottiin, sitten ukko ja akka istuivat pöydän toiselle puolelle, ja kumpikin tuijottivat tiiviisti kokoajan. Väliin jokin lyhyt ja ytimekäs kysymys, sitten pitkiä, tuimia tuijotuksia. Minä siinä kahvia väliin koitin juoda, vastasin kysymyksiin ja sitten jäi piiiiiiitkiä taukoja, kun mua vaan tuijotettiin. Sitten yhtäkkiä tuli, että tämä oli sitten tässä. Ja työ oli sellaista johon kuului asiakaspalvelua sekä toimistotöitä.

Hain opiskeluaikana töihin erään K:lla alkavan tukkuliikkeen varastoon. Olin sopinut työnjohtajan kanssa haastattelulle tarkan kellonajan, ja olin ajoissa paikalla. Minua odotutettiin varaston aulatiloissa melkein tunnin ajan. Kahvin tai edes veden tarjoamisesta ei ollut puhettakaan. Kun tuo nuori työnjohtaja lopulta haki minut aulasta, hän antoi käteeni melko tylysti työnhakukaavakkeen ja kyseli laiskasti muutaman kysymyksen. Keskustelu päättyi toteamukseen: vielä ei ole myöhäistä kysellä töitä muualtakaan. Käytin siis arvokkaasta opiskelupäivästäni toista tuntia matkoihin, lähes tunnin odotteluun ja vartin halvennetuksi tulemiseen.



Hain sittemmin töitä eräästä maamme huomattavimmasta veneveistämöstä. Mainittakoon ihan piruuttaan tässä, että kyseessä ei ollut Nautor, Baltic tai Bella... Hakemani tehtävän nimike oli koekäyttäjä. Haastattelun piti tuotantopäällikkö, jolla näytti olevan melko itsenäiset valtuudet yrityksen tuotantohenkilöstön palkkauksessa. Olen kohtalaisen kokenut purjehtija ja minulla on myös alan koulutusta. Haastattelun aikana osoitin tuntevani veneiden valmistusprosessin, muovi-, puu- ja pintakäsittelytekniikan perusteet, veneiden varusteet, venemoottorien toiminnan pääpiirteet, erilaisia merimiestaitoja jne. Palkkaus oli välttävä, mutta parempaakaan työtä ei siinä vaiheessa ollut tarjolla. Lopulta kyöräsin koko räntäsateisen talven asiakkaiden maksamia kalliita alumiinimastoja asiattomissa työtiloissa käsivoimin, niittailin niihin kiinni antenneja ja heloja ilman mastonvalmistajan tai veistämön asiallisia ohjeita ja kuljettelin trukilla varusteita sinne tänne veistämön alueella. Työtodistuksessa ei enää puhuta mitään koekäyttäjän töistä. Enkä liiemmin ihmettele, että väsähdin ja tylsistyin siihen työhön.

"Aiotko hankkia lapsia seuraavan kahden vuoden aikana?"

ihan koko maan alueelta, ja törkeimpiä ovat minusta ne, jotka kutsuvat satojen kilometrien päähän "haastatteluun", vaikka jo haastattelun alussa tulee epäsuorasti ilmi, että heillä on jo sopiva henkilö mielessä, ja lain mukaan on vain ollut pakko laittaa avoin haku. Pahimmillaan haastattelu on kestänyt kymmenen minuuttia, jonka aikana on selattu papereita, puhuttu säästä ja kysytty, että mitenkä satuin hakemaan paikkaa. Ja kiitoshei.



Miksi pitää kiusata ja kutsua kaukana asuva hakija, kun luultavasti lähempänäkin olisi mahdollisia? Eivät nuo reissut mitään halpoja ole, ja jos työpaikkaan olisi edes teoreettinen mahdollisuus, niin kustannuksen voisi sietää.

oli yhdessä toimistossa, josta hain toimistotyöntekijän paikkaa.

Ilmoitus oli tosi huono ja siinä ei paljoa työstä kerrottu. Laitoin kuitenkin hakemuksen ja pääsin sitten siihen haastatteluun. Mulla oli tietenkin itsellänikin liuta kysymyksiä kun en tiennyt oikeasti mitään koko firmasta enkä mitä työtä siellä nyt pitäisi sitten tehdä, enkä edes palkasta.

No haastateltava vaan höpisi kaikkea yleistä maailmantilanteesta, eikä kysellyt mitään. Ei ollut edes kiinnostunut mistään todistuksista, tarkemmasta työhistoriasta tms. Vartin jutustelun jälkeen sanoi vaan että palkka on tämä ja työaika tämä. Maanantaina voi tulla töihin..:D

Menin kyllä ja työpaikkakin oli ihan hyvä ja pomo oli kyllä nätisti sanottuna rento kaveri :)

Kaksi naista istui pöydän toisella puolella. Aistin heti, etteivät he ole puheväleissä. Vanhempi naisista ilmoitti, ettei heillä osapäivätyötä ole vaan kokoaikaista. Ilmoituksessa oli kuitenkin maininta osapäivätyöstä ja sen laatija oli tämä nuorempi nainen. Molemmat kyselivät vuoronperään paperista kysymykset ja eivät vilkaisseet toisiaan.

En tullut valituksi, mutta ei harmittanut, paikka oli auki useamman kerran sinä vuonna.

Kahvin tarjoaminen lienee ystävällisyydenosoitukseksi tarjottu. Ystävällisyys on minusta eri asia kuin kaverillisuus, ja kahvista huolimatta voi puhua asiaa. Näkisin jopa, että kahvin tarjoaminen on työnantajalta jonkinlainen yritys lievittää tilanteen mahdollisesti aiheuttamaa stressiä. Mutta tosiaan, jos kahvia tarjotaan, ei sen kahvin juomisen aikana pitäisi mitään revolverihaastattelua pitää. Minusta se kahvittelu on jotensakin luonteva konsti yrittää edes hiukan tutustua ihmiseen muutoin kuin esittämällä kysymyksiä. Haastattelijaahan kiinnostaa ammattitaidon ja motivaation lisäksi myös se, kuinka hakija sopeutuu työyhteisöön. Jos paikassa on rento ja rempseä meininki, niin kovin kaavamaisesti toimiva ihminen ei ehkä sinne sovi tai päinvastoin.

Sain Oulun junanlippuun jotain rahaa sieltä kun olin valmistumassa parin kuukauden päästä ja ei töitä tiedossa....

Menin paikalle, kättelin haastattelijan, mentiin toimistoon ja istahdin penkkiin. Haastattelija sanoi heti että jos vaan haluan tulle heille töihin, paikka on minun. Minä huuli pyöreänä että eikö meillä kuitenkin kannattaisi jutustella ensin ja sitten hän tekee päätöksen. No vilkaisi nopeasti työtodistukseni läpi ja sanoi että paikka on minun. Kysyin vielä palkan, kertoi sen ja allekirjoitin työsopparin. Olen lähtenyt toimistosta 10 minuutin kuluttua siitä kun olin paikalle mennyt. Suurin osa siitä ajasta kului siihen että haastattelija etsi toimivaa kynää että saadaan soppari allekirjoitettua... =D

Hain opettajan virkaa eräästä kunnasta, ja päästäkseni työhaastatteluun, piti minun ottaa sen hetkisestä työstä vapaata ja matkustaa bussilla ja junalla yhteensä kaksi tuntia. Kun tulin paikalle, sain odotella melkoisen kauan, ennen kuin rehtori suvaitsi ottaa minut vastaan reilusti myöhässä. Hän viittasi minut istumaan työpöytäänsä vastapäätä ja totesi lyhyesti, että kerro itsestäsi. Minä sitten yritin jotain työn kannalta oleellista kertoa, mutta rehtori selaili papereitaan eikä yhtään kuunnellut, joten lopetin melko lyhyeen. Rehtori hätkähti ja kysyi, olisiko minulla jotain kysyttävää. No, olihan minulla. Kysyin heti, onko tätä virkaa hoitanut jo joku tai onko koulussa tuntiopettaja, joka on vahvoilla virkaan. Näinhän tietysti oli. Minä sain sitten olla se tilastohakija, jotta valinta olisi pätevä. Haastattelu päättyi sitten tähän, kestiköhän jopa viisi minuuttia.

Haastattelijana oli sellainen hiljaisen oloinen keski-ikäinen mies. Kierrätti mua ympäri työpaikkaa, kertoili työpaikasta, sitten "haastatteli" mua kyselemällä mm. että onko mulla miestä ja olenko naimisissa (?), ja mutisi jotain siitä että mulla on tutkinto ihan toiselta alalta ja työkokemus samaten (ja ilmoituksessa sanottiin että ei tarvitse olla alan tutkintoa eikä edes kokemusta, koska työ opetetaan)



Sitten tokaisi vielä että aikoo palkata jonkun edellisen haastattelussa käyneen. Että kiitos hei. Turha käynti, mutta tulipahan tehtyä.