Pitäisikö kohta 3v. pystyä vastaamaan kun kysytään?

neljä ovat olleet tuollaisia aina uudessa tilanteessa (hoidon aloitus esim.) Kuukauden-kaksi ovat seuranneet touhua ja sitten viimeistään ovat alkaneet hoitajille puhua. Ihan normaalia ujon käytöstä.

Oma kuopukseni on aika samanlainen. Hän aloitti päiväkodissa 2-vuotiaana ja ensimmäisenä kuukautena ei vastannut millään tavoin hoitajien kysymyksiin. Kuukauden päästä hän alkoi nyökkäillä. Vasta paljon myöhemmin hän alkoi vastailla kysymyksiin. Lasten kanssa tällaista ujostelua ei ilmene. Kyseessä on erittäin älykäs ja herkkä lapsi, joka aloittaa nyt ekaluokan. Ikinä hänestä ei olla neuvolassa tai päivähoidossa, ei myöskään eskarissa, sanoittu että hänellä olisi jotain hoitoa vaativa ongelma. Hän nyt vaan sattuu olemaan äärimmäisen ujo ja hitaastilämpiäva. Miksi ulospäinsuuntautuneisuutta pidetään aina automaattisesti normaalina? Vai pohtiiko joku onko hänen lapsellaan joku hoitoa vaativa ongelma, jos hänen lapsensa alituiseen juttelee esim. viereidenkin ihmisten kanssa mitä vaan? Kyseessä on vaan toinen ääripää.



Eläköön erilaisuus!

Siis nämä eivät ole mitään uusia kerhoja, vaan näissä käyty ihan vauvasta asti. Koskaan ei ole lapsille tai aikuisille siellä jutellut eikä neuvolassa myöskään. Mutta kiitos kuitenkin rohkaisevista vastauksista. Kyllä hän kuitenkin joillekin pidempään tunteneille ihmisille juttelee.

Älä stressaa, äläkä pakota lasta vastaamaan esim hoputtamalla esim että vastaapa nyt tädille.. ei taatusti vastaa.



Anna ajan kulua ja lapsen kasvaa. Iän myötä oppii selviytymään ujoutensa/persoonansa kanssa ja jopa vastaamaan, kun kysytään. Ja puhun nyt vuosista.

ja 1,5 kuukauden kuluttua hoitajat ihmettelivät että ai, se osaa puhuakin??? Joo, puhui lauseita jo 1-vuotiaana, mutta ujostelee vieraita.



Nyt 3-vuotiaana ujous on hitusen helpottanut.

joka on ollut päiväkodissa tammikuusta lähtien. Kesällä vasta alkoi ensimmäisiä kertoja puhumaan päiväkodissa ja siellä oikeasti jotkut hoitajat (kesätuuraajia toisista ryhmistä) luulivat, ettei poika osaa puhua lainkaan. Hämmästyivät ihan vilpittömästi kun viimeisinä päivinä ennen lomaa hain poikaa kotiin, niin tämä alkoi sujuvasti selittämään jostain seinällä olevasta kuvasta pitkiä juttuja..



Ei vaan ole asiaa ollut.. =0)



On osannut puhua pitkään ja kotona pälättää kaiken aikaa mutta vieraille vasta hyvin hyvin hyvin pitkän ajan tuttavuuden jälkeen.

mutta ainakin lasten erilaisuudesta ja "muuttumisesta" voin kertoa kokemuksen. Oma esikoiseni puhui lauseita jo vähän yli 1-vuotiaana, ja kälätti alusta asti kaiken ja kaikille. 3-vuotiaana hän ei yksinkertaisesti ollut hiljaa hetkeäkään, puhui jopa unissaan.



No, hän menee huomenna eskariin, ja täyttää kuukauden päästä 6v - ja viimeisen puolen vuoden aikana tässä puheasiassa on tullut täydellinen muutos. Hän ei puhua pukahda mielellään yhtään mitään kellekään vieraalle ja tuntemattomalle, vaan pakenee äidin tai isän kainaloon. Tervehtimäänkin saa pakottaa, koska se nyt sattuu olemaan kohteliasta ja kuulumaan käytöstapoihin. En tiedä, mistä tämä ujous on tullut, mutta jos joku olisi vielä kolme vuotta sitten väittänyt, että esikoululaisena lapseni on tällainen, en olisi uskonut. Eli voi se sinunkin lapsesi tehdä "täyskäännöksen", ap.

Lapset reagoivat juuri tuollaisissa tilanteissa hyvin eri tavoin. Toiset ovat suuna päänä juttelemassa kaikille, mutta toiset vetäytyvät sivuun eivätkä välttämättä puhu kenellekään mitään. Kyllä sinunkin lapsesi varmasti ajan mittaan oppii vastaamaan kysymyksiin ja uskaltaa puhua enemmän muille. Nyt ei kehitys vielä anna myöten. odota rauhassa ja muista ettei asiasta kannata tehdä lapselle "suurta numeroa".

Itse lapsena harvoin puhuin vieraille ja usein minulta kysyttiin, että "onko kettu vienyt kielen" jne. Mikään ei ollut niin inhottavaa, kuin em. kommentit ja patistelu. Yritän olla syyllistymättä itse nyt noihin. Mutta aina toisinaan harmikseni yllätän itseni kehottamasta lastani vastaamaan. Eihän se auta vaan haittaa vain.



Tuntuu vain, että aikuiset ovat nyt lapsen vähän kasvettua yhä kärkkäämpiä kyselemään kaikenlaista tytöltä ja odottavat vastausta. Joskus en tiedä onko hän edes kuullut kysymystä, kun ei aina katso kysyjän suuntaan eikä näytä huomaavan kysymystä. Todennäköisesti hän kuitenkin kuulee, mutta ei välttelee tällaista huomiota.



Eiköhän me siis jatketa elämää kuten ennenkin. :)



ap

...kuulostaa. Meidän tokaluokkalainen ei vieläkään vastaile vieraille aikuisille. Eikä varsinkaan silloin, kun vanhemmat ovat paikalla.



Hyvin on kuitenkin koulussa ja muualla pärjätty, eivät kaikki ole mitään tulevia Idols-tyrkkyjä.

voi se olla selektiivistä mutismiakin

kannattaa seurata tilannetta

kävi kakarajumpassa kerran viikossa. Mielellään meni, hauskaa oli ja joka kerta tuli sieltä tyytyväisenä pois. Vasta maaliskuussa ohjaajat kysyivät, käytänkö pojan kanssa viittomia vai miten kommunikoimme. Olin aivan ihmeissäni, sillä ujoksi poikani tiesin, mutta hän ei kertaakaan koko kerhoaikana (45 min kerrallaan) sanonut mitään, ei edes nauranut ääneen. Jos oli pakkotilanne, jossa olisi joutunut huutamaan vaikka "hep", niin ei sanonut mitään vaan nosti kätensä.



Kotona sama vesseli puhua pulputtaa koko ajan pikkusiskolle ja isoveljelle. Vieraille aikuisille ei sano sanaakaan. Seurakunnan kerhossa käy kahdesti viikossa ja siellä juttelee tutulle tädille, harjoittelijoille ei ikinä.



Anoppi lohdutti, että hyvä poika ja pärjääjä siitä tulee, suvussa on enemmänkin miehiä, jotka eivät turhia juttele.