Apua, olen ihan kyllästynyt mieheeni.

Siis tämä tapahtui tänään. Luulin vielä eilen että meillä on kaikki kunnossa, muuta nyt kun tarkemmin ajattelen niin mittano on tullut täyteen miehen ainaista huonoa tuulta ja iänikuisia rahavaikeuksia. Ei se edes sano hyvää yötä iltaisin vaan painuu mitään snomatta nukkumaan. Aamulla lähtee töihin sian pieraisun aikaan ja tulee suoraan ruokapöytään illalla. En haluaisi ottaa eroakaan. Nuorin lapsista on puoli vuotta ja just ollaan muutettu uuteen taloon. Ei miehessäkään mitään varsinaista vikaa ole, olen vaan tosi kyllästynyt pitämään positiivisuusvenettä pinnalla yksin. Ottaa voimille ja tuntuu että teeskentelen lapsille ilosta äitiä. Kiitos että sain avautua.

Eipä tässä ulkopuolisena miehenä tarvii raketti-insinöörin koulutusta pika-analyysiin

- muutothan eivät koskaan stressaa ketään, eihän

- jos on uusi isompi omistusasunto, niin taitaa lainapotti suurentunut ja kunnon mies miettii joka päivä, että sitäkin pitää maksaa kunnes tottuu ajatukseeen

- useampi lapsi pyörii nurkissa ja nuorempi riippuu rinnassa ja pitää äidin virkeänä öisinkin

- seksielämänne on varmaan em. syistä tajunnan räjäyttävää, kiihkeää ja usein toistuvaa, tai sitten ei

- voi myös ap olla, ettet miehen kannalta ole niin "positiivinen" kuin itse luulet. Mieti, kuinka usein kaadat päivän arki/lapsipaskan miehen tajuntaan, kun hän tulee kotiin. Jos vastaus on muuta kuin "ei koskaan", niin .....

Hurja arvaus on, että uni ja lepo auttaisivat enemmän kuin lääkenappi.

Ja kaikki tämä taas oletuksella, ettei tämä ollut taitava provo

Sitä ennen:

älä eroa, älä haaveile, älä odota mitään mieheltäsi, älä oleta tietäväsi mitä mies ajattelee, älä kuvittele että jostain syystä pitäisi olla jotenkin kauhean onnellinen tms.



Elelette vain rutiiniarkea sinne asti että nuorin 3v. mahdollisimman mölyt mahassa-asenteella. Sitten 3v. iän jälkeen teet kartoituksen että missä mennään, miltä tuntuu, minkä pitäisi muuttua.



Visualisoi jo nyt mieleeesi millainen on siinä vaiheessa hyvä arkipäivä ja ajattele sitä kohti, tämä on vain välivaihe.

Tai onko miehesi masentunut? Se ei olisi mikään ihme kun takana on muutto, lapsen syntymä ja rahavaikeuksia.



Jos vaan voitte niin ottakaa yksi ilta viikossa miehen kassa jolloin laitatte lapset nukkumaan ja keskustelette asioista iltapalan ääressä. Tarvittaessa hakeutukaa lääkärin pakeille.

Myöntää sen itsekin. Lääkäriin se ei mene.



Minä en tunnusta olevani masentunut, mutta toisaalta minua itkettää että vastasit noin ystävällisesti.'

kiitos.



ap.

Toi kuuluu elämäntilanteeseen, sinnittele vaan eteenpäin!



Varmaan joku tulee heti seuraavaksi kertomaan, että kyllä meillä oli niin auvoisaa pusihalielämää kun oli kaksi imeväistä ja taapero ja kolme koiraa ja rakennettiin taloa ja mä tein väitöskirjaa, mutta ainakin oma kokemukseni parin vuoden takaa on juuri tuo, mitä kuvaat.



Hyvä puoli on se, että useimmilla pariskunnilla koittaa uusi aamu, kun lapset vähän kasvavat. Meillä ainakin helpotti, ja nyt mies on taas ihan kiva ja ihana :)



Rahavaikeudet heijastuvat helposti varsinkin miehen olemukseen, kun tuppaavat ottamaan taloudellisen vastuun niin henkilökohtaisesti (oli syytä tai ei). Niistä itselläni ei ole kokemusta, toivottavasti eivät ole pysyvää laatua! Totta lienee, että raha ei tee onnelliseksi mutta sen puute tekee helposti onnettomaksi.



Tiedän, että virallinen parisuhdemantra on "puhukaa puhukaa puhukaa, hymyile vaikkei hymyilytä, jne. jne." - mutta meillä toimi ihan hyvin se, että annettiin ajan kulua ja yritettiin lähinnä olla ärsyttämättä toisiamme. Vaiettiin rinnakkain oikein suomalaiskansalliseen tyyliin ;)



Mä en siis usko, että loputon puhuminen ja vatvominen on jotenkin autuaaksi tekevä asia. Jos elämä on raskasta puurtamista niin se on eikä se siitä puhumalla muutu. Jos ilottomuus on kausiluontoista (niin kuin on hyvä syy olettaa, kun pienin on noin pieni), niin ei kannata heittää pyyhettä kehään vaan katsoa muutama vuosi eteenpäin. Eri juttu olisi, jos kuvioissa olisi jotain vakavampaa (väkivaltaa, päihteitä, uskottomuutta tms.).



Tsemppiä!

Meillä takana nyt 4 v. yhdessä (olemme uusperhe ja meillä yhteensä 4 lasta). Yhtäkkiä tuntuu siltä, että mikä me olemme yhdessä, mitä yhteistä meillä on. Suhteen alussa esim. seksiä oli usein, siihen nähden, että asuimme vielä eri osoitteissa. Eilen mies yritti tivata, että kun olen muuttunut, etten halua enää ja hän haluaa, että olisin nainen hänelle jne.



En osaa selittää mikä on, mutta yhtäkkiä kaikki tuntuu jotenkin 'väärältä', että en ole oma itseni, enkä omassa kodissani. Kaikki miehen mielipiteet, kommentit yms. ärsyttää, tuntuvat jotenkin oudoilta minun korvaan. Haluaisin vain olla lasten kanssa, emmekä me tunnu yhtenäiseltä perheeltä lainkaan.



Surullista...

Jos miehesi ei suostu hakemaan apua niin se ei estä sinua hakemasta apua itsellesi. Se kannattaa, suosittelen!



Nim "masentuneen puoliso joka itsekin masentui"

kummallekin masennuslääkkeet ja lapsille myös!!! miksi sitä edes yrittää parantaa elämää, kun saa sen helpommallakin paremmaksi, muista ottaa reseptin myös lapsille!!!