Lue keskustelun säännöt.
Onko "normaalia" että vielä 7-v lapsi saa hermot riekaileiksi :(
09.08.2011 |
tai mitä väliä sillä on onko normaalia vai ei, meillä on.
Jotenkin sitä luulisi, että lapsi tasaantuisi ja oppisi odottamaan vuoroaan ynnä muuta, mutta peruskiltti 7-v:ni saa minut JOKA JUMALAN PÄIVÄ raivon partaalle monta kertaa.
Koko ajan häntä pitäisi huomioida, puhuu päälle, jos vaikka luen lehteä pitää jotain älämölöä etten voi keskittyä, kaveri hänellä pitäisi olla joka ainut sekuntti tai muuten ilman kaveria on niin megariesa kotona ettei mitään rajaa. Jatkuva marina ja kitinä ja ihme, vänkää itsestäänselviä asioita, vaikka kysyy: mistä maitoa saadaan vaikka tasan tietää että lehmästä->meijeristä, ihan vaan että saisi vaan olla koko ajan äänessä ja kaiken keskipisteenä. AUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU.
Ja ei ole mitään käytöshäiriöitä, on kaikkien vieraiden mielestä supersuloinen, auttavainen ja kiltti. Kotona vaaan repii meiltä viimeisetkin hermot raasteeksi. Tänään meni jo käytös niin rasittavaksi että jouduin jäähypenkkiin laittamaan vuosien jälkeen vaikka mielestäni jäähyt on tarkoitettu noin 3-vuotiaalle käytöstapojen oppimiseksi. Ei muuta. Yhdyn siihen mammeliin joka joku päivä sitten kirjoitti että haluaisi lomaa lapsistaan :( ei ole kiva tunne.
Kommentit (16)
Meillä asuu ihan samanlainen tapaus :-)
Siihen muuten auttaa se, että oikein keskittyy joka päivä olemaan läsnä lapselle. Esim. leikkii tämän kanssa. Eräänä päivänä aloin majanrakennusleikkiin lapsen kanssa ja hän oli ihan täpinöissään. Sammutettiin valot ja "pelättiin" majassa kaikenlaisia mukahirviöitä, joita hiipi "teltan" ulkopuolella. Aika söpöä..
Mutta tiedän tasan tarkkaan tuon tunteesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasta huomioidaan ja keskitytään vain häneen.
niin mun 7 v (joka tänään aloitti koulun) on ihan samanlainen. On ainoa lapsi, eikä meillä ole ollut koskaan edes mitään lemmikkiä, jonka kanssa olisi mitään huomiota pitänyt jakaa. Olen ajatellut, että on "olosuhteiden uhri", aina ollut ainoa huomionkohde, kun ei ole ollut ketään, jonka kanssa se jakaa. Onneks meillä on pihapiirissä paljon kavereita, muuten menis oikeesti ihan totaalisesti itsellä hermo. Ja kaikkein rasittavinta mun mielestä on kysellä niitä päivänselviä asioita huomionhakuisuudessaan. Esim jostain omasta tavarasta kyselee, kuka sen hänelle antoi, vaikka tasan tarkkaan muistaa ja tietää mistä minkäkin lahjan on saanut. Jostain syystä noita juttuja jaksaa jankuttaa jos ei muuta puhuttavaa/tekemistä ole. Ja sitten ihan mitä tahansa muuta päivänselvää asiaa... Koitetaan kestää, kyllä ne siitä vielä kasvaa, ja muutaman vuoden päästä murkkuikäisinä ei enää puhu meille varmaan ollenkaan ;))
Opettele oikea asenne.
että lapseni on normaali, mutta sanoisin, että ihan pelkästä "asenteen opettelusta" ei ole apua, jos oikeesti väsyy mukulaan niin ettei mitään rajaa.
Ei se ole lapsellekaan hyväksi, että jatkuvasti saa kielteistä palautetta, ja kierre on valmis.
Todellakin lapseni saa aikuis-aikaa, luetaan satuja, viedään uimarannalle, leivotaan ynnä muuta. Mutta tuo tietty huomionhakuisuuus jota on 99% ajasta (jos ei ole kaveria) vie hermot ihan loppuun. Jos käy vieraita, ei aikuiset saa puhua lausetta loppuun kun jotain on pakko koko ajan siinä välissä sihauttaa lapselle, että vaikka älä nyi sitä pöytäliinaa tai räplää jotain kukkia pöydällä niin että siitepölyt karisee leivonnaisten päälle kun ei malttaisi odottaa että tulee hänen vuoro puhua.
Jos teen jotain (hetken, en siis mitään tuntikausia) itsekseni , jo tulee huuto äiti, mun mehu kaatui, tai levy juuttui soittimeen tai vastaavaa.
24/7 jatkuvasti käytettävissä olo VAAN VIE MEHUT en voi muuta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap tässä vielä.
Esimerkki tältä aamulta vaikka onkin jo rauhallisempi fiilis itsellä.
Pyysin 8 (KAHDEKSAN) erillistä kertaa että veisi yhden matkalla olleen lelukassin omaan huoneeseen, itse tein muita kotihommia enkä ehtinyt vahtia, yhä se kassi siinä nököttää vaikka vastasikin että joo joo vein jo, (lähti kaverille). Eikö tämmösen luulisi olevan kolmevuotiaan meininkiä että yksinkertaisimmankin asian saa jankuttaa ja tarkistaa ja vielä sittenkin se on tekemättä.
No, koetan nyt olla tänään hermoilematta. Diipa daapa vaan.
Odotapa kun poika on teini :D niin muistelet tätä aikaa kaiholla D:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isänsä kanssa käyttäytyy ihan eri tavalla. Äiti on tietty niin huono, että siitähän se johtuu (siis meillä, ei teillä!)...
räplää jotain kukkia pöydällä niin että siitepölyt karisee leivonnaisten päälle kun ei malttaisi odottaa että tulee hänen vuoro puhua.
Jos teen jotain (hetken, en siis mitään tuntikausia) itsekseni , jo tulee huuto äiti, mun mehu kaatui, tai levy juuttui soittimeen tai vastaavaa.
24/7 jatkuvasti käytettävissä olo VAAN VIE MEHUT en voi muuta sanoa.
Meillä 7 ja 5-v lapset ja oikeastaan siitä asti kun nuorempi täytti 3 on elämä ollut tosi helppoa :) Lapset touhuaa hyvin keskenään ja vaan välillä pitää aikuisen puuttuya touhuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä se ulos leikkimään, purkamaan energiaa. Meillä vanhemmat lapset leikkii näin kesäsin melkein aamusta iltaan ulkona. Välillä oon siellä taaperon kanssa itekin, mut saan myös olla rauhassa sisällä ku siltä tuntuu.
menemään minulta pahemmin kuin 3-vuotias pikkuveli. Parissa vuodessa on tullut aivan kamalaksi. Kaikesta pitää marista mikään ei ole hyvin ja vaikka olisikin niin jostain pitää silti riita kehittää. Ja yksin ei sit yhtään voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, aloituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani!
On menossa nyt tokalle ja pahenee vaan koko ajan! Alkoi just silloin eskarin loppupuolella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kiltistä ja rauhallisesta pojasta alkoi viime kesänä kuoriutua oikea ville-vallaton ja sitä se on vieläkin, vauhtia piisaa ja hölmöillään kaikkea, riivataan sisaruksia, jos ei isompi ole kotona niin sitten pienempää.
Kaupassa halutaan kaikkea, siis ihan kaikkea ja kotona kokoajan rahaa, anna euro,anna 20centtiä, blaa blaa ja sitä jankkaamista jatkuu ja jatkuu.
On tosi rasittavaa, tänään ihan matkalla kaupasta kotiin mietin, että mitä ihmettä tässä tapahtuu.. ja miten se tommoseks on ruvennu.
Vanhemmalla lapsella on menny niin päin, että pienempänä oli oikee pikku myy, mutta tässä iässä oli jo helpompaa :O
:/ AUGH, mä olen elänyt toivossa että ois seiskana vähän viisaampi...
mutta mun kouluun menevä on ihan samanlainen!