Uhmis ja vauva - miten jaksatte?

meillä pikkusen yli 2-v ja vauva 4kk.onhan tuossa jaksamista.kesällä ollaan oltu ulkona ilman vaippaa ja aina tuli pissat housuun..kakat tehään vaa vaippaan.meillä isompi istuu pienemmän päällä ja tekee muutakin pahojaan.välillä vaan toivoo että vois lähtee tuulettumaan mutta ei kun pienin roikkuu tissillä.sitä vaan odottaa sitä päivää kun pienin on 1v..sillo tää mamma lähtee tuulettumaan kunnolla ;) en osaa neuvoo muutenku olkaa paljo ulkona ja pottailkaa kun voitte.kyllä joskus helpottaa.

Ja kieltämättä välillä on päiviä, jolloin ei tiedä mitenpäin olis. Tuo esikoisen uhma kai se raskaalta tuntuu, mutta onneksi nyt kesällä on voinut olla paljon ulkona. Ulkoillessa on esikinenkin rauhallisempi. Neuvoa jaksamiseen en osaa antaa, samassa tilanteessa itsekin. Aikuisen seura tietysti välillä auttaa jaksamaan.

Meillä syntyy lapset 3 v ikäerolla eli esikoinen oli jo kuiva kun vauva syntyi, mutta jo yhden lapsen kanssakin stressasin ihan liikaa koko potta-asiasta näin jälkeenpäin ajateltuna. Noin 2,3 v. tuli selvästi sellainen vaihe, että lapsi hoksasi jutun ja jo 2,5 v. oli täysin kuiva. Sen sijaan vielä 2,2 v. ei ollut mitään merkkejä siitä, että lapsella olisi mitään kiinnostusta koko pottaan. Tiedän myös lapsia, jotka oppineet kuivaksi lähempänä 3 v. Eli en stressaisi liikaa potta-asiasta, jos tuntuu, että ei suju. Kokeilisin vaikka kuukauden parin kuluttua uudelleen.



Uhma kyllä pelottaa itseäkin, esikoinen siis 3 v., edelleen uhmaa ja olen viimeisilläni raskaana..

...joten kovin viisaita en osaa neuvoa. Mutta meillä ainakin ne päivät tuntuvat menevät hiukan sujuvammin, kun yritän oikein erikseen keskittyä antamaan esikoiselle huomiota positiivisista jutuista aamusta. Uhmakohtauksia toki tulee silti, mutta edes vähän vähemmän. Annan myös esikoisen "auttaa" vauvan hoitamisessa mahdollisimman paljon ja selitän taaperolle usein miten paljon meidän vauva hänestä selvästi tykkää.



Ja runsaan ulkoilun puolesta liputan minäkin.



Mutta huh, tosiaan, yksivuotispäivää odotellessa. Niihän se tosiaan menee, että silloin kuin toisella on huono päivä, toisella on vielä huonompi, ja kaaos on valmis.

pottailu sujuu esikoiselta vaihtelevasti. luultavasti osaisi jo tehdä pissan ja kakan aina pottaan, mutta uhmallaan tekee housuun saadakseen huomiota... ja juuri silloin kun itse imetän, jotta varmasti en pääsisi puuttumaan tilanteeseen.Yritän kyllä antaa esikoiselle paljon huomiota, samoin isänsä kaiket illat ja viikonloput, mutta tuntuu kuin mikään ei riittäisi. Lisäksi kannan syyllisyyttä siitä, että vauva saa paljon vähemmän huomiota kuin esikoinen aikoinaan, etenkin kun on "tyytyväinen" vauva. Tiedän että vajaan vuoden päästä helpottaa, mutta mutta... kauas on pitkä matka :( Edessä oleva syksy ja talvi pelottaa jo nyt.

Vaikka olen ollut samassa tilanteessa. Yritä vain selviytyä tilanne kerrallaan. Kuivaksi opettelulla ei ole kiire, ei myöskään millään muulla kuin sillä, että lapsilla on ruokaa ja puhdasta päälle. Näin antoi oma äitini neuvoksi kun valitin hänelle miten kaaosmaista elämä on.



Nyt lapset 3v. ja 1v9kk. Saattavat saada yhtäaikaa kiukkukohtauksen niin, että toinen paiskaa toisen huoneen oven kiinni ja kuuluu miten suutuspäissään kiskoo leluhyllystä lelut alas ja samaan aikaan toinen paiskaa toisen huoneen oven kiinni ja menee pinnasängyn alle itkemään :) Eli edelleen luovitaan ja yritetään välillä vain selviytyä. Aivan kohta syntyy kolmas ja sitten täällä onkin kaksi uhmaikäistä ja mustasukkaista pientä sekä vauva :D

Isommalle ikäistään seuraa ja leikkiä. Ottakaa vauva leikkiin mukaan. Reilu 2v. yrittää meillä saada jo 5kk leikkiin mukaan. Istuu vieressä ja kasailee siihen lelujaan, höpöttelee vauvalle. Palapelejä ja legoja voi rakennella samalla, kun vauva harjoittelee kääntymistä vieressä. Huomiota ollaan aina heti vailla, jos vauva saa huomiota. Oletteko huomanneet, että silloin, kun vauva nukkuu, niin se taaperokin saattaa ihan tyytyväisenä leikkiä yksikseen.

Meillä on nyt 3 vuotias ja 1,5 vuotias, viime kesänä oli tuo sama tilanne. Karsin arjesta suosiolla kaiken "ylimääräisen", potalle opettelun siirsin myöhemmäksi kun tiesin että siitä ei tule uhman kanssa yhtäaikaa hyvää jälkeä kuitenkaan. Viime kesä otettiin iisisti, käytiin hiekkalaatikolla ja kävelyillä ja luettiin paljon. Keskityin siihen, että kaikilla on hyvä olla enkä "vaatinut" elämältä sen ihmeempiä. Nyt on jo ihan eri tilanne ja molemmat opettelee potalle yhdessä ja voidaan tehdäkin kaikenlaista ilman sen suurempia organisointeja.

Tuo on nyt tämä vaihe elämässäsi ja pian tulee jotain muuta. Anna esikoiselle aikaa ja rakkautta kun vauva nukkuu/lue kun imetät. Ja itse sain ihan hirveästi voimia siitä, että kun uhmiksen sai nukkumaan, sai leperrellä ihanan vauvan kanssa joka vaan rakastaa eikä mitään muuta :)

Meillä pojat 2,5v ja 4kk. Tutulta kuulostaa. Mun suurin huolenaiheeni on isänsä perään itkevä taapero. Pitkä kesäloma takana yhteistä aikaa, ja nyt se kyselee jatkuvasti isiä. Ihan oikeesti musta tuntuu että se ei rakasta mua enää. Aamulla ei suostu sanoo huomenta, ei tule halattavaksi, menee vain isin syliin. Ja koska olen niin surullinen siitä, tiuskin sille enemmän enkä jaksa sen venkoilua ja uhmaa. Välillä tuntuu että rakastaakohan tuo vauvakaan mua :(

ja sitten se isompi kyselee, että äiti; Miksi sinä koko ajan komennat minua. :(

Nyt tuo ap:n kuvailema tilanne tuntuu jo historialta, mutta muistan kyllä tuon tunteen lähimenneisyydestä.



Arki oli rankkaa ja ankeaakin, kun päivät kuluivat syöttäen ja kakkavaippoja vaihtaen. Minua auttoi se, että näin ystäviä, joilla on lapsia säännöllisesti. Kävimme myös perhekerhossa. Lähteminen oli usein aika kaaottista, mutta aikuisen seuran saaminen oli hyvin palkitsevaa.



Minä ainakin tietoisesti pyrin myös ajattelemaan, että tämäkin on vain pieni vaihe elämässä, josta pitäisi yrittää löytää ne positiiviset puolet. Nyt huomaamatta arki on jo helpottunut huomattavasti, kun lapsille on tullut lisää ikää.